Homojen sijaisvanhemmuus on tänä päivänä todellisuutta

  • 1 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 12.6.2009 20:22
Vaihdan otsikon, koska edellisen keskustelu otsikointi ei ole enää tätä päivää.
( http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=4&thrdid=7131 )

Tuore Voltti-lehti on haastatellut Tonia ja Tommia, 15-vuotiaan Anttonin virallisia sijaisvanhempia. Lainaan lehdestä pätkän:

- Maaliskuussa miehet kävivät allekirjoittamassa paperit pysyvästä sijoituksesta. Päätös oli ainutlaatuinen: Tonin ja Tommin lisäksi vain yhdellä naisparilla on Suomessa tukilapsia. Sijaislapsia muilla samaa sukupuolta olevilla pareilla ei ole.

Tuolla edellisessä keskustelussa joku mainitsi muistakin sijaisvanhemmuuksista. Mitään varmistusta asiaa ei ole kuitenkaan tullut.
  • 2 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 12.6.2009 20:31
Homojenkin kannattaisi kokeilla vaikkapa lyhytaikaista sijaisvanhemmuutta. Tilaisuuteen voi tarttua kun sellainen tulee eteen.

Tuttavaperheemme yksinhuoltajaäiti on toipumassa vakavasta sairaudesta. Annamme äidille muutaman päivän loman viemällä hänen kaksi lastaan muutamiksi päiviksi kanssamme maakuntaan harrastamaan liikuntaa. Tarvitsemme itse ehdottomasti lomaa raskaan työrupeaman jälkeen. Lapset tekevät siitä varmasti erilaisen loman.
Ovatko nämä samat Toni jaTommi jotka olivat sunnuntaivekkarissa vieraina jo 2006 joulukuussa? Mä muistaisin heillä jo silloin olleen lapsia kriisisijoituksissa ja lisäksi yksi biologinen lapsi.
  • 4 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 12.6.2009 23:00
Samoista henkilöistä on kyse. Heillä on ollut lyhytaikaisissa sijoituksissa useita lapsia. Kummallakin on oma biologinen lapsi. Anttonin äiti kuoli noin vuosi sitten aivoverenvuotoon. Anttoni oli ollut tässä miesten perheessä jo aikaisemminkin. Kuoleman jälkeen Anttonin toivomuksesta hän pääsi ensin lyhytaikaiseen sijoitukseen tähän tuttuun perheeseen ja vuoden kestäneen paperisodan ja monen mutkan jälkeen tilapäinen sijaisperhe muuttui pitkäaikaiseksi. Pojan kiihkouskovainen suku teki kaikkensa estääkseen pojan tahdon toteutumisen. Suvun mielestä mikä muu ratkaisu tahansa olisi ollut parempi kuin sijoitus homoperheeseen.

Seurasin eri vaiheita varsin läheltä. Ihmettelin miesparin kestävyyttä tuossa myllytyksessä. Mielestäni pojan sukulaisten käyttäytyminen oli täydellinen vastakohta lähimmäisenrakkaudelle.
  • 5 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 18.6.2009 18:50
Arvelin aikaisemmassa viestissäni, että lapset tekevät lomastamme erilaisen. Niin todellakin kävi. Siihen sisältyi kuhmuja ja kuumetta. Uskomattoman aktiivista kohellusta. Minun ihmettelyäni siitä, kuinka noin pieniin ihmisiin voi mahtua noin paljon ruokaa heidän kuitenkaan lihomatta. He kuluttavat jatkuvalla liikkumisellaan kaiken syömänsä. Aktiivisuus oli sitä luokkaa, että pelkkä seuraaminenkin hengästytti.

Mieheni ilmoitti, että hän tarvitsee loman toipuakseen lomastamme lasten kanssa. ;-)