suvaitsemattomista vanhemmista

Olen 17-vuotias homoseksuaali lukiolaispoika -erittäin- korvesta! Minulle sattui aivan odottamaton juttu vanhempien taholta ja tahtoisin kuulla mitä mieltä te olette asiasta. Tästä tuli aika romaani, joten kiva jos joku jaksaa lukea ja vastatakin :D

Kävipä siis niin, että tapasin aivan ihanan pojan. Olemme seurustelleet jonkin aikaa (ei kovin pitkään), mutta tahdoin jossain välissä, että vanhempani saavat tietää tästä henkilöstä. Vanhempani ovat kyllä tienneet, että olen homo. Kerroin sen heille lähes kaksi vuotta sitten, enkä saanut asiaan oikeastaan mitään kommenttia. Asia ei siis sinänsä ole häirinnyt minua ja luulin, ettei se häiritse vanhempianikaan.

Soitin äidille koulusta eräänä päivänä, että saako kaveri tulla käymään meillä iltasella. Äiti oli sitä mieltä, että joo, totta kai, kukas on tulossa? Sanoin, että jos tahdot tietää mitä tein viime viikonloppuna niin saat odottaa siihen asti kunnes tullaan käymään (Olin siis viikonlopun poissa kotoa sanomatta oikeastaan mitään. Teen sitä tosin useinkin, mutta tällä kertaa ajattelin kertoa jotain totuudenmukaista, koska äiti on aina sanonut että tahtoo tietää missä menen milloinkin). Äitipä sitten sanoikin puhelimessa, että sitten hänestä tuntuu, ettei ketään tule käymään meillä. Minä siinä vähän aikaa kyselin, että no miksi ei ja mitä se haittaa.. Sittenpä äiti täräyttää, että se on joku sinun homo-ystävä! Menin ihan lukkoon, koska en osannut ollenkaan odottaa mitään vastaava.

Saman puhelun aikana minulle selvisi, että hän ei koskaan voi hyväksyä minua ja että pikkuleivät on tärkeämpiä kuin minä jne.. Sellaista mikä loukkasi ERITTÄIN pahasti ja jota en olisi edes villeimmissä unissani osannut odottaa. Totta kai kerroin poikaystävälle heti mitä äiti sanoi.. Hän oli sillein, että huhhuh! Lähdin sitten vähän pidemmäksi aikaa käymään poikaystävän luona.

Sain isältä eräänä iltana sitten viestin, jossa oli vielä rankempaa tekstiä, kuin mitä äidiltä kuulin. Esimerkiksi, jos isä näkee poikaystäväni, käy meille molemmille huonosti jne.. Voitte kuvitella. Tuli mieleen joku kirja tai lehti mistä on joskus saanut lukea kuinka isä heittää homopoikansa hevonkuuseen.

Tähän päivään mennessä on asiat vähän rauhoittuneet, mutta poikaystävistä ei hiiskuta kuulemma sanaakaan ja minä olen vastuussa siitä, etteivät vanhempieni vanhemmat kupsahda ennen aikojaan. Liian monta ilkeää juttua olen saanut kuulla erittäin lyhyessä ajassa. En voi sanoa, että välit vanhempieni kanssa olisivat koskaan olleet erityisen hyvät. Kuitenkin moninkertaisesti paremmat kuin nyt. Ja jos minulle sanotaan kotoa kaverille lähtiessä, että onnea elämään, ei se ole kovin kivaa. Ahdistaa olla kotona, koska ilmapiiri on mikä on.

Poikaystäväni on ehdottanut, että muuttaisin kesällä asumaan hänen luoksensa. Tästä on puhuttu tosi paljon, poikaystävän, ystävien, vanhempien jopa sosiaalityöntekijän kanssa.. Olen selvittänyt mahdollisuuden vaihtaa lukiota, sinne minne olen muuttamassa. Vanhemmat eivät muuten välittäisi tästä, mutta tietävät kuitenkin, että ilman rahaa ei voi elää. Kesällä ei saa opintotukea, enkä tee niin paljon töitä, että voisin elää 4 kk muualla, kunnes täytän 18 vuotta ja alkaisin saada kohtuullista opintotukea. Poikaystävällä ei ole oikeastaan mitään sitä vastaan, että eläisin sen aikaa hänen siivellään, mutta totta kai se minusta tuntuu vähän pahalta.. Eikä kuitenkaan olla tunnettu kovin pitkään!! Mutta se eroaminen olisi sitten sen ajan murhe, enkä todellakaan halua ajatella sitä vielä.

Olen melko varma tästä muutosta joka tapauksessa, vaikka epäröinkin jollain tasolla tosi paljon. Kiinni se on ehkä eniten siitä itsensä elättämisestä. Myös se, mitä vanhemmat sanovat, koska olen kuitenkin vielä jonkin aikaa alaikäinen. Haluan nimittäin joka tapauksessa pitää välit ainakin äitiin jollain tasolla kunnossa, vaikka hän ei ehkä koskaan hyväksyisikään sitä, että seurustelen pojan kanssa. On äiti kuitenkin sen verran tärkeä.

Kertokaapa jotain, mitä kirjoituksestani herää mieleen, kuuntelen kaikenlaisen palautteen. Senkin, että hyvä ihminen pysy kotona kun vielä voit, koska olet ihan pentu vielä jne.. Tiedän että olen lapsonen vielä, enkä osaa tehdä ehkä oikeita päätöksiä tai ajatella asioita järkevästi, aikuismaisesti jne.

Mutta elämässä pitää olla jotain extremeä, vaikka miten päin ajattelisi! Kiitän jo nyt palautteesta, jos sitä edes tulee yhtäkään kappaletta :D

Tuli paha mieli sun puolesta, mutta onneksi näytät osaavan käsitellä asiaa ja sulla on myös ulkopuolista juttuseuraa, se kuulostaa tosi hyvältä. Musta voi olla ihan hyvä idea muuttaa kotoa, eikä se ole maailman loppu, jos muutaman kuukauden toinen ihminen maksaa sulle ruuat ja vuokran (jos sillä on siihen varaa). Sehän on kuitenkin itsestäänselvää, että sä maksat oman osuutesi heti kun pystyt. Ehkä sekin on hyvä miettiä, et kummassa paikassa sun on helpompi suorittaa lukio kunnialla loppuun (henkinen rauha ja omaa tilaa tms).

Vanhemmat sanoo helposti tosi pahoja juttuja (munkin sanoi aikanaan, vaikka ne periaatteessa muka on fiksuja ihmisiä), mutta mä silti uskon, että sunkin vanhemmat voi hyvin vielä muuttaa mieltänsä, kun vuodet kuluu. Se voi vaatia aikaa, siedätyshoitoa, ja rankkoja keskusteluja, mutta voi olla, että kaikki menee lopulta ihan hyvin.

Tsemppiä paljon, oot tosi rohkeen kuulonen tyyppi.

Mä muutin mieheni luokse aikoinaan siksi, että olin 16-vuotias, eikä mulla ollut muutakaan paikkaa minne mennä. Kaksi kertaa meidän piti erota ja muuttaa erilleen siksi, että alussa edettiin nopeammin, kuin oikeasti olisi ollut hyväksi. Siksi sanon, että älä muuta avoliittoon vain päästäksesi pois kotoa. Se ei ole oikea syy ottaa seuraavaa askelta parisuhteessa.

Kehotan sua ottamaan yhteyttä sosiaalitoimistoon. Oot sen verran nuori, että saatat saada asunnon sitä kautta, jos kotona on vaikea olla.

Teikäläiset ei sulata tota seurustelua, koska se tuo seksuaalisuuden niitten mieleen. Jos kertoo et on homo, mut elää itsekseen niin sillon seksiä ei ees tuu mieleen. Sä oot kovaa vauhtia aikuistumassa mut toi sun iskän reaktio on pahin ja siks must sun tulis mennä ja ottaa välimatkaa. Yks keino on sitte hakee omaa kämppää. Ei sun vanhemmat sit ikinä hyväksy jos ne ei tota juttuu nyt niele. Menee vuosia, 5- 10. En oo varma et voitko ees muuttaa pois kotonta koska oot alaikänen. Tarkista laista, siis juristilta.

Voit mainita et sun iskäs on uhkaillu sua.

Suosittelen sosiaalitoimen kanssa selvittämään, millaiset mahdollisuudet sulla on itsenäiseen asumiseen, kun kotona on noin tukalaa ja jopa uhkaavaa. Olet mielestäni toiminut fiksusti tähän asti.

Vanhemmat saattavat ajan pitkään hyvinkin tulla järkiinsä, mutta juuri nyt kuulostaisi hyvältä päästä pois heidän läheltään.

Itse muutin 15-vuotiaana kotoa ja 16-vuotiaana mulla oli suhde kämppikseni kanssa, ei ollut helppoa ja pois oli muutettava. Mutta mulla oli porukoiden tuki koko ajan.

Jos parhaaksi mahdollisuudeksesi jää poikaystävän luo muuttaminen, kehotan etsimään ja ylläpitämään turvaverkkoa myös muualla, ihan suhteenkin takia.

Voimia ja jaksamista toivotan, rohkeutta sulla jo on!

Löytyisikö sinulta ketään muuta sukulaista, esimerkiksi setiä/tätejä, joilta voisi löytyä enemmän ymmärrystä? Ilmeisesti isovanhemmat ovat kuitenkin poissa laskuista... Kuten kesäpoika sen jo sanoikin, ei välttämättä ole fiksua edetä avoliittoasteelle - pahimmassa tapauksessa se voi olla loikkaus ojasta allikkoon.

Tsemppiä kuitenkin matkaan mihin ratkaisuun ikinä päädytkin :)

Olet saanut kuulla yllättävää ja loukkaavaa ihmisiltä, joiden odottaisi rakastavan (=tukevan) Sinua ehdoitta. Aikuistumisessa on mahdollisuus kumppanin löytämiseen ja silloin sen, että voit rakastaa ja Sinua rakastetaan uskoisi ja toivoisi tuovan iloa vanhemmillesi. Kun t ä l l ä h e t k e l l ä ei vanhempiesi taholta ole täysin näin, niin välimatkan otto tuntuu sekä järkevältä että tunneilmaston kannalta hyvältä ratkaisulta. Näin minusta. Sinulla ei ole tässä suhteessa m i t ä ä n, mistä Sinun tulisi hävetä. On kauheaa, että Sinut yritetään saada tuntemaan häpeää ja vastuuta isovanhempiesi hyvinvoinnista. Näin EI voi yhdistää näitä asioita toisiinsa! Vanhempasi ovat vastuussa henkisestä hyvinvoinnistasi - ahdistava ilmapiiri ei tue Sinua.
Tietenkin tulet aina olemaan vanhempiesi lapsi. Voit nähdä sen lohdullisena asiana halutessasi.
Siunausta ja voimia!

"Ei sun vanhemmat sit ikinä hyväksy jos ne ei tota juttuu nyt niele. Menee vuosia, 5- 10"

Tuo "neuvo" (joka jo sisältääkin paradoksin) ei ONNEKSI ollenkaan aina pidä paikkaansa.
Ohi sen, on varmasti hyvä että voit pohtia vaikka sitä muuttamistakin. Että saattaa olla sellainen mahdollisuus.

Toivotan voimia.

...Ja voimien ohella vielä tärkeämpänä tahtoo toivottaa uskoa ja toivoa huomiseen.

(Kotoa pois muuttaminen, jos se sitten tuntuisi olevan edessä, on Iso Juttu, mutta mahdollinen.
Mahdollinen varsinkin jos ja kun ei ole yksin.)

Olipa kerran eräät vanhemmat, jotka eivät voineet hyväksyä poikansa homoseksuaalisuutta varsinkaan kun se ei mahtunut heidän kristilliseen uskoonsa ja muutenkaan moraalikäsityksiinsä. Poika lähetettiin pappien, lääkäreiden ja puoskareiden puheille ja lopulta painostettiin muuttamaan kotoa. Joko poikaa painostettiin tai poika itse halusi muuttaa sukunimensä jottei suvun kuuluisa hyvä nimi tahraantuisi, en enää muista kuinka päin asia oli. Yhteys pojan ja vanhempien välillä katkesi. Poika eli miehensä kanssa parikymmentä vuotta ennen kuin kuoli. Vähitellen vanhempien mieli muuttui, jopa siinä määrin, että isä on julkisesti ottanut kantaa homojen vuoksi omaa tunnettua nimeään lainkaan häpeilemättä. Voisi sanoa jopa niin, että isän mielipidekirjoitus Kotimaa-lehdessä on sydänverellä rankan asennemuutoksen perusteella kirjoitettu.

Nyt tilanteesi näyttää surkealta, mutta ei sen ikuisesti tarvitse olla. Olet itse käynyt ja käyt edelleen kovaa kamppailua. Niin myös vanhempasikin. Lue isän kirjoitus muualta ranneliikkeestä.

Kiitoksia vastauksista! Oli monenlaista palautetta ja tosi rohkaisevia ja piristäviä asioita :)

Olen miettinyt asiaa monelta kannalta ja MONEN ihmisen kanssa. Mielipiteitä on tullut useita ja ne vaihtelevat laidasta laitaan. Myötätuntoa olen saanut kohta jo liiaksi, mutta eihän se koskaan ole pahitteeksi :) Itse pidän kotoa muuttoa melko hyvänä asiana, koska jos ilmapiiri pysyy samanlaisena, voi kestämisestä tulla aika hankalaa, vaikka monenlaista kestänkin. Pitemmän päälle voi käydä vaan erittäin raskaaksi.

Tosiaan, olen miettinyt muuttamista jo kauemmin, koska välit vanhempiin eivät ole olleet kovin hyvät aikoihin, tosin aivan muista syistä. Oma kämppä ei oikein tule kysymykseen, koska minulla ei todellakaan ole varaa kustantaa sitä. Paras vaihtoehto on siis muuttaa poikakaverin luokse, tuli siitä sitten mitä tuli. Vaikka alaikäinen olen ja vuokrasopimusta en saa tehdä, tiedän, että periaatteessa saan luvan lähteä (muodossa: "senkus painut sinne minne mieli tekee") ainakin äidiltä. Isälle voi olla aivan sama mitä teen, mutta siltä ei ainakaan rahallista apua saa. Tottakai on hieman arveluttavaa muuttaa näin aikaisessa seurustelun vaiheessa yhteen. Ei kuitenkaan tunne toista niin hyvin, että tietäisi puoliakaan hänestä. Pidän poikaystävän luo muuttamista kuitenkin parhaana vaihtoehtona. Jos käy niin että suhde loppuu, tiedän että voin palata esim. kotiin ja saan tukea ystäviltä ja muilta läheisiltä.

Äiti kertoi tänään, että sosiaalitoimistosta oltiin soitettu ja annettu aika YHTEISESTI mennä sinne. Isä oli kuitenkin kokonaan kieltäytynyt asiasta ja lopulta äiti sitten sanoi että menee yksin. Se käynti on periaatteessa puhetta vain siitä, kuinka vanhemmat selviää tästä tiedosta yms. Näyttää siis siltä että isällä ei ole edes minkäänlaista yritystä käsitellä asiaa ja se vähän toisaalta pelottaakin. Isä on vain huolissaan työpaikastaan, että miten hän jaksaa elää tällaisen taakan kanssa (tämäkin kommentti loukkasi aika pahasti jo pelkällä itsekeskeisyydellään). Olen sanonut että tällaiseen saa apua esim. Setalta, psykologeilta ynnä muualta, mutta vastaus on että kukaan ulkopuolinen ei voi tässä auttaa! Miten voi saada apua, jos ei edes tahdo sitä? Tämäkin vähän ahdistaa itseäni, koska porukoilla on kuitenkin tavallaan vaikeaa minun takia. Tässäkin tapauksessa muutto olisi ihan jees, koska eikös se niin mene että "poissa silmistä, poissa mielestä." ?

Katsellaan nyt kuitenkin miten tässä käy. Huomenna äiti käy sosiaalityöntekijän juttusilla ja kuulenpahan mitä viranomaisella on sanottavaa asiaan (tosin sen sosiaalityöntekijän, jolla kävin viimeksi, kasvoilta näki selvästi, ettei hänkään asiaa sulata).

Tuntuu kuitenkin siltä että MUUTTO HÄÄMÖTTÄ kovinkin lähellä.

Lainaus: "Tiedän että olen lapsonen vielä, enkä osaa tehdä ehkä oikeita päätöksiä tai ajatella asioita järkevästi, aikuismaisesti jne."

Ehkä olet lapsonen etkä osaa ajatella aikuismaisesti (joka ei siis välttämättä tarkoita järkevästi), mutta osaat jo tehdä "oikeita päätöksiä"; jos olet elänyt elämääsi edes verrattain paljon "vaiston varassa", suosittelen sitä nytkin, vaikka muut tekijät saattavatkin lannistaa. Vanhempasihan ovat ne, jotka tässä käyttäytyvät lapsellisesti - näytä heille esimerkkiä aikuismaisesta käyttäytymisestä. En tosin kannusta Sinua menemään ottamaan mustaa silmää isältäsi...

Loppuun vielä: 'Peli opitaan pelaamalla, eläminen elämällä.'

-Jann92-

Vanhempasi ovat laiminlyöneet sinua. Heillä ei ole oikeutta määrätä sinun seksielämäsi sisältöä, erityisesti kun olet jo yli 16-vuotias. Ei ainakaan kodin ulkopuolella. Väkivallan uhka kertoo todellakin siitä, että sosiaaliviranomaisille on tarvetta. Minussa ainakin herättää suuttumusta se miten sinua on kohdeltu. Vanhempasi voisivat hyötyä keskustelusta psykologin kanssa.

Toisaalta kannattaa varoa takertumasta liikaa poikaystävään tai ihastumiseen. En suosittelisi yhtäänmuuttoa noin nuorena, ensin kannattaa kokeilla omia siipiään ja itsenäistyä rauhassa. Vasta sitten on yhtämuuton ja parisuhteen vakiinnuttamisen aika.

Toi on tuttua. Mun koko suku ei ole hyväksynyt mun homouttani. Mua " ei saa kutsua " vaikkapa hautajaisiin. Tätä on kestänyt koko elämäni ajan.

Mua ihmetyttää sosiaalityöntekijän asenne. Onks toi sitten niin harvinaista ? Must tuntuu et tuollaiset perhekonfliktit jää piiloon sosiaaliviranomaisilta, koska niistä vaietaan. Koko perhe voi " pysyä kaapissa " ja piilotella ( vaieta ) homoperheenjäsentään häpeän pelosta.

Mun suvussa yks homo teki itsarin kaasuttamalla itsensä autoon. Siit jäi yks haalistunut valokuva. Nyt sekin on kadonnu.

Must on ihan ok et sun bf haluu auttaa sua. Varmaan ainoo ihminen ja se ON sun bf. Sul on siis ihmissuhde. Voi olla et kaikki skulaa hyvin. Saman riskin joutuu ottamaan jokaisessa seurustelusuhteessa.

Anyway, sun äitis kuitenkin haluu mennä juttelemaan ja se on myönteinen asia. Voithan sä vetää draamaqueen vaihteen päälle ja itkeä pillittää siellä kuinka sut hylätään.