- 1 / 14
- eräs91
- 13.5.2009 21:57
Olen 17-vuotias homoseksuaali lukiolaispoika -erittäin- korvesta! Minulle sattui aivan odottamaton juttu vanhempien taholta ja tahtoisin kuulla mitä mieltä te olette asiasta. Tästä tuli aika romaani, joten kiva jos joku jaksaa lukea ja vastatakin :D
Kävipä siis niin, että tapasin aivan ihanan pojan. Olemme seurustelleet jonkin aikaa (ei kovin pitkään), mutta tahdoin jossain välissä, että vanhempani saavat tietää tästä henkilöstä. Vanhempani ovat kyllä tienneet, että olen homo. Kerroin sen heille lähes kaksi vuotta sitten, enkä saanut asiaan oikeastaan mitään kommenttia. Asia ei siis sinänsä ole häirinnyt minua ja luulin, ettei se häiritse vanhempianikaan.
Soitin äidille koulusta eräänä päivänä, että saako kaveri tulla käymään meillä iltasella. Äiti oli sitä mieltä, että joo, totta kai, kukas on tulossa? Sanoin, että jos tahdot tietää mitä tein viime viikonloppuna niin saat odottaa siihen asti kunnes tullaan käymään (Olin siis viikonlopun poissa kotoa sanomatta oikeastaan mitään. Teen sitä tosin useinkin, mutta tällä kertaa ajattelin kertoa jotain totuudenmukaista, koska äiti on aina sanonut että tahtoo tietää missä menen milloinkin). Äitipä sitten sanoikin puhelimessa, että sitten hänestä tuntuu, ettei ketään tule käymään meillä. Minä siinä vähän aikaa kyselin, että no miksi ei ja mitä se haittaa.. Sittenpä äiti täräyttää, että se on joku sinun homo-ystävä! Menin ihan lukkoon, koska en osannut ollenkaan odottaa mitään vastaava.
Saman puhelun aikana minulle selvisi, että hän ei koskaan voi hyväksyä minua ja että pikkuleivät on tärkeämpiä kuin minä jne.. Sellaista mikä loukkasi ERITTÄIN pahasti ja jota en olisi edes villeimmissä unissani osannut odottaa. Totta kai kerroin poikaystävälle heti mitä äiti sanoi.. Hän oli sillein, että huhhuh! Lähdin sitten vähän pidemmäksi aikaa käymään poikaystävän luona.
Sain isältä eräänä iltana sitten viestin, jossa oli vielä rankempaa tekstiä, kuin mitä äidiltä kuulin. Esimerkiksi, jos isä näkee poikaystäväni, käy meille molemmille huonosti jne.. Voitte kuvitella. Tuli mieleen joku kirja tai lehti mistä on joskus saanut lukea kuinka isä heittää homopoikansa hevonkuuseen.
Tähän päivään mennessä on asiat vähän rauhoittuneet, mutta poikaystävistä ei hiiskuta kuulemma sanaakaan ja minä olen vastuussa siitä, etteivät vanhempieni vanhemmat kupsahda ennen aikojaan. Liian monta ilkeää juttua olen saanut kuulla erittäin lyhyessä ajassa. En voi sanoa, että välit vanhempieni kanssa olisivat koskaan olleet erityisen hyvät. Kuitenkin moninkertaisesti paremmat kuin nyt. Ja jos minulle sanotaan kotoa kaverille lähtiessä, että onnea elämään, ei se ole kovin kivaa. Ahdistaa olla kotona, koska ilmapiiri on mikä on.
Poikaystäväni on ehdottanut, että muuttaisin kesällä asumaan hänen luoksensa. Tästä on puhuttu tosi paljon, poikaystävän, ystävien, vanhempien jopa sosiaalityöntekijän kanssa.. Olen selvittänyt mahdollisuuden vaihtaa lukiota, sinne minne olen muuttamassa. Vanhemmat eivät muuten välittäisi tästä, mutta tietävät kuitenkin, että ilman rahaa ei voi elää. Kesällä ei saa opintotukea, enkä tee niin paljon töitä, että voisin elää 4 kk muualla, kunnes täytän 18 vuotta ja alkaisin saada kohtuullista opintotukea. Poikaystävällä ei ole oikeastaan mitään sitä vastaan, että eläisin sen aikaa hänen siivellään, mutta totta kai se minusta tuntuu vähän pahalta.. Eikä kuitenkaan olla tunnettu kovin pitkään!! Mutta se eroaminen olisi sitten sen ajan murhe, enkä todellakaan halua ajatella sitä vielä.
Olen melko varma tästä muutosta joka tapauksessa, vaikka epäröinkin jollain tasolla tosi paljon. Kiinni se on ehkä eniten siitä itsensä elättämisestä. Myös se, mitä vanhemmat sanovat, koska olen kuitenkin vielä jonkin aikaa alaikäinen. Haluan nimittäin joka tapauksessa pitää välit ainakin äitiin jollain tasolla kunnossa, vaikka hän ei ehkä koskaan hyväksyisikään sitä, että seurustelen pojan kanssa. On äiti kuitenkin sen verran tärkeä.
Kertokaapa jotain, mitä kirjoituksestani herää mieleen, kuuntelen kaikenlaisen palautteen. Senkin, että hyvä ihminen pysy kotona kun vielä voit, koska olet ihan pentu vielä jne.. Tiedän että olen lapsonen vielä, enkä osaa tehdä ehkä oikeita päätöksiä tai ajatella asioita järkevästi, aikuismaisesti jne.
Mutta elämässä pitää olla jotain extremeä, vaikka miten päin ajattelisi! Kiitän jo nyt palautteesta, jos sitä edes tulee yhtäkään kappaletta :D
Kävipä siis niin, että tapasin aivan ihanan pojan. Olemme seurustelleet jonkin aikaa (ei kovin pitkään), mutta tahdoin jossain välissä, että vanhempani saavat tietää tästä henkilöstä. Vanhempani ovat kyllä tienneet, että olen homo. Kerroin sen heille lähes kaksi vuotta sitten, enkä saanut asiaan oikeastaan mitään kommenttia. Asia ei siis sinänsä ole häirinnyt minua ja luulin, ettei se häiritse vanhempianikaan.
Soitin äidille koulusta eräänä päivänä, että saako kaveri tulla käymään meillä iltasella. Äiti oli sitä mieltä, että joo, totta kai, kukas on tulossa? Sanoin, että jos tahdot tietää mitä tein viime viikonloppuna niin saat odottaa siihen asti kunnes tullaan käymään (Olin siis viikonlopun poissa kotoa sanomatta oikeastaan mitään. Teen sitä tosin useinkin, mutta tällä kertaa ajattelin kertoa jotain totuudenmukaista, koska äiti on aina sanonut että tahtoo tietää missä menen milloinkin). Äitipä sitten sanoikin puhelimessa, että sitten hänestä tuntuu, ettei ketään tule käymään meillä. Minä siinä vähän aikaa kyselin, että no miksi ei ja mitä se haittaa.. Sittenpä äiti täräyttää, että se on joku sinun homo-ystävä! Menin ihan lukkoon, koska en osannut ollenkaan odottaa mitään vastaava.
Saman puhelun aikana minulle selvisi, että hän ei koskaan voi hyväksyä minua ja että pikkuleivät on tärkeämpiä kuin minä jne.. Sellaista mikä loukkasi ERITTÄIN pahasti ja jota en olisi edes villeimmissä unissani osannut odottaa. Totta kai kerroin poikaystävälle heti mitä äiti sanoi.. Hän oli sillein, että huhhuh! Lähdin sitten vähän pidemmäksi aikaa käymään poikaystävän luona.
Sain isältä eräänä iltana sitten viestin, jossa oli vielä rankempaa tekstiä, kuin mitä äidiltä kuulin. Esimerkiksi, jos isä näkee poikaystäväni, käy meille molemmille huonosti jne.. Voitte kuvitella. Tuli mieleen joku kirja tai lehti mistä on joskus saanut lukea kuinka isä heittää homopoikansa hevonkuuseen.
Tähän päivään mennessä on asiat vähän rauhoittuneet, mutta poikaystävistä ei hiiskuta kuulemma sanaakaan ja minä olen vastuussa siitä, etteivät vanhempieni vanhemmat kupsahda ennen aikojaan. Liian monta ilkeää juttua olen saanut kuulla erittäin lyhyessä ajassa. En voi sanoa, että välit vanhempieni kanssa olisivat koskaan olleet erityisen hyvät. Kuitenkin moninkertaisesti paremmat kuin nyt. Ja jos minulle sanotaan kotoa kaverille lähtiessä, että onnea elämään, ei se ole kovin kivaa. Ahdistaa olla kotona, koska ilmapiiri on mikä on.
Poikaystäväni on ehdottanut, että muuttaisin kesällä asumaan hänen luoksensa. Tästä on puhuttu tosi paljon, poikaystävän, ystävien, vanhempien jopa sosiaalityöntekijän kanssa.. Olen selvittänyt mahdollisuuden vaihtaa lukiota, sinne minne olen muuttamassa. Vanhemmat eivät muuten välittäisi tästä, mutta tietävät kuitenkin, että ilman rahaa ei voi elää. Kesällä ei saa opintotukea, enkä tee niin paljon töitä, että voisin elää 4 kk muualla, kunnes täytän 18 vuotta ja alkaisin saada kohtuullista opintotukea. Poikaystävällä ei ole oikeastaan mitään sitä vastaan, että eläisin sen aikaa hänen siivellään, mutta totta kai se minusta tuntuu vähän pahalta.. Eikä kuitenkaan olla tunnettu kovin pitkään!! Mutta se eroaminen olisi sitten sen ajan murhe, enkä todellakaan halua ajatella sitä vielä.
Olen melko varma tästä muutosta joka tapauksessa, vaikka epäröinkin jollain tasolla tosi paljon. Kiinni se on ehkä eniten siitä itsensä elättämisestä. Myös se, mitä vanhemmat sanovat, koska olen kuitenkin vielä jonkin aikaa alaikäinen. Haluan nimittäin joka tapauksessa pitää välit ainakin äitiin jollain tasolla kunnossa, vaikka hän ei ehkä koskaan hyväksyisikään sitä, että seurustelen pojan kanssa. On äiti kuitenkin sen verran tärkeä.
Kertokaapa jotain, mitä kirjoituksestani herää mieleen, kuuntelen kaikenlaisen palautteen. Senkin, että hyvä ihminen pysy kotona kun vielä voit, koska olet ihan pentu vielä jne.. Tiedän että olen lapsonen vielä, enkä osaa tehdä ehkä oikeita päätöksiä tai ajatella asioita järkevästi, aikuismaisesti jne.
Mutta elämässä pitää olla jotain extremeä, vaikka miten päin ajattelisi! Kiitän jo nyt palautteesta, jos sitä edes tulee yhtäkään kappaletta :D