Kotona sietämätöntä, kuinka te selvisitte?

Tytär homoseksuaali, muu perhe "vanhoillisia" kristittyjä. Yhteiselo on hiljaisuutta, asioista vaietaan. Keskustelu aiheuttaa ilmiriidan. Minua ei hyväksytä, helvetti odottaa kuoleman jälkeen, minulla ei ole tulevaisuutta ja saisin olla onnellinen kun minua ei ole heitetty ulos kodistani. Päällisin puolin minulla on onnellinen perhe. Pinnan alla kummittelee kuitenkin nyt salaisuus joka aiheuttaa suunnatonta häpeää muulle perheelle. Pitääkö minun kestää tätä? On kai kohtuutonta odottaa hyväksyntää lähimmältä ihmiseltä, omalta äidiltä jonka mukaan olen sairas, pervo ja vammainen. Kai tein väärin kun monta vuotta sitten sinisilmäisenä nuorena tyttönä menin tunnustamaan äidilleni olevani lesbo. Miten te muut olette selvinneet tästä? Miten se vaikutti elämäänne?

itse en edes ole kertonut äidille, koska tiedän ettei hän ymmärtäisi ja hyväksyisi, ja pystyn elämään ihan hyvin valheessa. muutamat ystäväni ja siskoni vain tietää, enkä heidänkään kanssa asiasta puhu. pitää vaa jaksaa kestää, ja sitten kun pääsee pois kotoa niin voi olla vapaampi

Minä olen nyt vaihtamassa lukkoja oviini, seuraavaksi muutan pois kotoani sitten kun löydän halvan asunnon jostain. Sen jälkeen katkeaa minun yhteyteni omaan sukuuni lopullisesti. Maistraattiin pistän vielä turvakiellon niin ettei sitäkään kautta osoite selviä.

Takana on toistakymmentä vuotta jäätävää vihaa vanhempien taholta. Siskoakaan en ole varmaan nähnyt ehkä viiteen vuoteen, isoäidin noin 15 vuotta sitten. Ovat kieltäneet minua tulemasta koko kaupunkiin, mutta yllättäen kutsuivat minut toissa jouluna käymään. Minä hölmö menin.

Nämä ovat sen tason vampyyreja, että niiden lähellä halua kuin vain tappaa itsensä. En ole niin vahva enkä elämääni rakastava ihminen ettei itseinho tarttuisi. Minulla ei ole mitään velvollisuutta ottaa vastaan tuollaista väkivaltaa.

Valitettavasti he olivat tulossa pilaamaan elämääni kun minulla oli syntymäpäivät joten nyt on tämä lukonvaihtoremontti menossa.

Voihan sitä itsekin itsensä heittää ulos, rakentamaan itselleen oikeampaa kotia.

Suomi on puolillaan vähän ikävämpiä hanttihommia eli p*skaduuneja kun joku tekis vaan, ja asumistukea saa tarvittaessa kun hakee.
Oikeasti.
Spread your wings and fly away kuten Reetu Elohopea tunnelmoi.

Jos koet kotonasi joutuvasi henkisen väkivallan kohteeksi tai kodin ilmapiiri on sietämättömän ahdistava, voit itse olla yhteydessä kotikuntasi sosiaalitoimeen, lastensuojeluun tarkemmin. Tämä tuskin parantaa välejäsi vanhempiin, mutta vaikuttaa siltä että tarvitaan ulkopuolista interventiota - tai ikävämässä tapauksessakaan menetys ei ole kovin suuri. Vanhempien kasvattaminen on vaikeinta, eikä se helpotu yhtään ikääntymisen myötä. Tärkeintä on kuitenkin, että löydät läheltä vertaisiasi keskustelukumppaneiksi jakamaan kokemuksia. Ajoittainenkin tuulettuminen lähimmän Setan vertaisryhmässä voi pelastaa hengen ja mielenterveyden. Jos olet jo ehtinyt peruskoulun jälkeisiin opintoihin on aina olemassa myös mahdolliisuus pesäeron tekemiseen muuttamalla opiskelija-asuntoon.

Suku todella hylkää monesti seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvan. Mun sukulaiset ei haluu olla mun kanssa tekemisissä, vaikka mä haluisin et mulla olisi sukulaisia, joiden luona vois käydä. Mua ei kutsuta. Mulle ei soiteta. Mulle ei lähetetä kortteja, mua ei auteta missään, ei tervehditä.

Pakko opetella selviämään yksin, Kolmoisritti. Se on sama kuin olisi orvoksi jäänyt.

Tässä must se ongelman ydin onkii. On pakko. Jos elää kaapissa, säilyttää ihmissuhteet. Jos on avoin, saa monelta suunnalta hylkiön osan. Mist saa tukea ? Mä en oo saanu paljon mistään. Nyt just tajusin, et mun asioista ei oo kiinnostunu kukaan eikä mun mielipiteistä mun elinympäristössä ja mulle on sanottu suoraan, et ei olla kiinnostuneita. Mua pidetään hankalana, koska oon sanonu mielipiteeni ääneen, jota ei kaivata. Tää on heterojen taktiikka. Eristää. Homon mielipide on yhdentekevä, koska homoa saa julkisesti haukkua ja solvata.

Sitte oon huomannu et heterot käyttäytyy sillä tavalla, et ne tekee duunissa pakolliset, pitää turpansa kiinni pelosta et työ menee alta ja niin sitä pomot uhkaa, jos on liian aktiivinen, saa kenkää. Meil ei oo edelleenkään sallittua yhteisöllisyys eikä avoin keskustelu. Ollaan hiljaa, koska pitää olla ja totella. Oikeuksia kavennetaan, mut siit ei saa valittaa. Sitte stressi kanavoituu kotona riehumiseen ja kännäämiseen, mut se eukko tarvitaan kun ei oo ketään toista kelle vittuilis.

Mä en oo missään nähny niin epäsosiaalisia heteroja ku Suomessa. Kummallista eristäytyvää kansaa.

Työläisillä on yhteisöllisyyttä. Vahva ammattiliitto takaa sen. Sitten passiivinen kieltäytyminen kaikesta ylimääräisestä. Muilla työpaikoilla rikotaan kaikki sopimukset, jos vaan voidaan ja sitä sanotaan " joustamiseksi ".

Must mielenkiintosta et valtiovarainministeriön virkamiehet panttaa omia ylityötilastojaan, ettei vaan olis niissäkii vilunkia. Nyt kun ne joutuu samanlaiseen syyniin ku tavalliset tallaajat ni pantataan tietoja.

Kolmoisritti 8 / 8
05.04.2009, 14:38 "Tässä must se ongelman ydin onkii. On pakko. Jos elää kaapissa, säilyttää ihmissuhteet. Jos on avoin, saa monelta suunnalta hylkiön osan. Mist saa tukea ? Mä en oo saanu paljon mistään. Nyt just tajusin, et mun asioista ei oo kiinnostunu kukaan eikä mun mielipiteistä mun elinympäristössä ja mulle on sanottu suoraan, et ei olla kiinnostuneita."

Tervetuloa aikuiseksi. Tuohon tilaan harva pääsee, mutta se kyllä karaisee luonnetta. Homovihaaja-Hellsten kutsuu sitä "vahvuuteen sairastumiseksi", sairaus, joka ei varmasti ole Hellsteniä itseään vaivannut.

" jos on liian aktiivinen, saa kenkää. Meil ei oo edelleenkään sallittua yhteisöllisyys eikä avoin keskustelu. Ollaan hiljaa, koska pitää olla ja totella. Oikeuksia kavennetaan, mut siit ei saa valittaa. Sitte stressi kanavoituu kotona riehumiseen ja kännäämiseen, mut se eukko tarvitaan kun ei oo ketään toista kelle vittuilis.

Mä en oo missään nähny niin epäsosiaalisia heteroja ku Suomessa. Kummallista eristäytyvää kansaa."

Minäkin epäilen, että minut jätettiin valitsematta koulutukseen koska keräsin listan, jonka mukaan kaikki karsintajaksolle päässeet pääsisivät jatkamaan ja lähetin sen työministeriölle. Olin liian aktiivinen, liian hankala, liian innokas töihin. Samalla kaihersi mielessä se, että oma pää on pölkyllä. Olen perheetön, suvuton, köyhä, visibly queer, minua on vaivatonta potkia päähän. Kun ei ole mitään sukua niin se luo kummasti työhaluja, mutta Suomi on väärä maa sen halun tyydyttämiseen.

"Työläisillä on yhteisöllisyyttä. Vahva ammattiliitto takaa sen. "

Paskat on. AY-liike on Suomea mädättävä mafia, joka potkii prekariaattia päähän. AY-mafian suojattien ei tarvitse joustaa, koska on prekariaatti, joka joustaa koko ajan!

Kotona selviää jos ei kerro homoudestaan vanhemmille ;)

Tosin jos sen on jo kertonut niin kannattaa vain kestää kunnes pääsee asumaan omaan kämppään, ei ole paljoa muita vaihtoehtoja. Itselläni on semmoinen tilanne että about kaikki muut PAITSI vanhemmat ja sukulaiset tietävät että olen homo.

Tämä keskustelu alkaa jo reipaasti livetä otsikosta. Siitä huolimatta en voi olla kommentoimatta sitä, että ei se kyllä mikään kiveen kirjoitettu laki ole, että kaapista tulo on sama asia kuin sukulaisten häipyminen. Itse asiassa aloin miettiä ystäväpiirini seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvia ja ainoastaan yhden tytön äiti ei asiaa hyväksynyt. Sekään ei ilmennyt vihan tai aggression kautta, vaan siten, että hän yksinkertaisesti ei halua keskustella asiasta.

Ja ainakaan minulla ei ole ollut mitään ongelmia työpaikalla tai työkavereiden kanssa. Voisiko olla, että maailma ei olekaan niin paha ja hirvittävä paikka, kuin miltä se joistain tuntuu?

itse kerroin äitille hieman asioistani vähän aiak sitten, ja hyvin hän ne otti, mutta sisäisesti hän taitaa kärsiä siitä, muttei näytä sitä että olisi pettynyt tai mitään...

Mukavaa että tänne on tullut keskustelua aiheesta. Toki muutan pois kotoa heti kun saan asiat järjestettyä niin, että se on mahdollista. Toki rakastan äitiäni ja hän minua, välit meillä ei ole poikki. Hän loukkaa asenteellaan minua ja minä loukkaan asialla johon en voi vaikuttaa häntä. Ihmissuhteeni ei (kuten voitte vain kuvitella) kestä tällaista jatkuvaa konfliktia kotonani. Asiat muuttuvat toki jonkin verran kun muutan pois kotoani, mutta äidin ja minun välinen suhde vaivaa silti. Hän on kasvattanut minut, enkä haluaisi häntä menettää. Melkein kaikki ystäväni ovat homoseksuaaleja, joten vertaistukea saan kyllä.

Mä tulin "kaapista ulos" perheelleni kohta 2v sitten. Vanhemmat oli eka järkyttyneitä, isä on vieläkin (tulee tosi vanhoollisesta perheestä). Äiti tulee nykyään toimeen muruni kanssa mitä parhaiten, samallailla mun sisko ja veli nykyään hyväksyy mut. En mä oikeen silti mitään keinoa tiedä miten selviäis tollaisessa tilanteessa. Mä olin ite sillon porukoiden alkujärkytyksen aikaan suuren osan ajasta pois kotoa, hengasin tyttöystäväni kanssa kaupungilla yleensä kaikki päivät. Mut toisaalta, kaikkein parhaimmaks keinoksi mulla ainakin muodostui puhuminen. Mulla kun on aina ollu hyvät välit äitiini ni puhuin sen kanssa vaan tästä asiasta. Lopulta sain äidin innostuu etsimään tietoa homoseksuaalisuudesta, jotta meidän keskustelut ei aina muuttuis riidoiksi. Niiden lukuisten lehtijuttujen ja dokumenttien yms jälkeen onkin ollu sit ihan eri ääni kellossa :D

Vuosien epäröinnin jälkeen kerroin viimein äidilleni. En mennyt suoraan toitottamaan biseksuaalisuuttani, vaan lähestyin asiaa varovaisemmin "mä saattaisin ehkä mahdollisesti tykätä myös tytöistä, kuule..." Siitä sain jonkinlaista osviittaa äidin reaktiosta, joka oli aika mitäänsanomaton. Se alkoi selitellä, että olen vielä sen verran nuori ja että mulla on kokeiluvaihe ja että tytöt voi tuntua läheisemmiltä, ku on samaa sukupuolta jo on enemmän yhteistä. Alkoi se hieman ärsyttää ja sanoin sitten, että jos se nnäin monen vuoden jälkeenkin on vielä kokeiluvaihe, niin se voi kestää vaikka mun lopun elämää. (Olin muutamia vuosia aiemmin ollut suhteessa naisen kanssa kertomatta äidille tai isälle.)

Luulen ettei äiti vakuuttunut täysin, mutta sitten se kuitenkin kehotti olemaan "sanomatta isälle mitään" ja että se voi sitten joskus "alustaa asiaa isälle", jos oikeen vakavasti oon tekemässä jotain. (Siis se varmaan tarkoitti yhteen muuttamista, suhteen rekisteröimistä, yli 4v. suhdetta.. who knows?)

Isälle en aio kertoakaan, sillä se on rasisti (seksuaali- ja maahanmuuttaja-) ja erittäin vanhanaikainen. Jos se kohotteli kulmiaan jo silloin, kun seurustelin kiinalaissyntyisen pojan kanssa... Luulen että hänen mielessään minulle sopii kumppaniksi mies joka on älykäs, tavoittelee pitkälle ja mielellään myös ns. "paremmasta perheestä".

Veli on varmaan jo arvannut. Me ei juuri puhuta tällaisista asioista. Muu suku ei tiedä.
Kavereille olen ollut avoin asiasta.

Minusta tuntuu todella hirveältä, että omat vanhemmat voivat hyljätä lapsensa seksuaalisen suuntautumisen takia; täysin sydämetöntä ymmärtämättömyyttä. MITKÄ motiivit heillä voi olla.. itse ovat tunnevammaisia ihmisiä, vaikka ulospäin pitää kulissit pysyä pystyssä.

Omat vanhempani, vaikka olen vanhempaa sukupolvea ottivat minut vielä enemmän "siipiensä suojaan", vaikka en tiedä hyväksyivätkö he minut todellisesti, mutta rakkautta ja huolenpitoa riitti (olen kristillisestä perheestä, 50-kymppinen). Minua ahdistivat enemmänkin ympäristön asenteet. Homoilta vaaditaan näköjään äärettömän paljon vahvempaa luonnetta/tai sen kasvamista kuin heteroilta. Varmaan auttavia ystäviä löytyy; myös sellaisia hyväksyviä vanhempia, joilla itsellä on homo/lesbo jälkeläinen. Tuen saanti on tärkeää, varsinkin silloin kun tulee kaapista ulos: ihminen on herkimmillään.

Mitä enemmän ymmärrän elämää, sitä vähemmän ymmärrän tätä homonormatiivista "kaapista ulostulemista". Aikuiseksi kasvaminen tarkoittaa sitä, että ymmärtää elämän usein olevan pettämistä, valehtelemista ja riitaa. Ai niin, tuo oli uskonnonkin määritelmä.

Jotta elämästä selviäisi hengissä niin meillä on käytöskoodit, kohteliaisuussäännöt ja lait, jotka suojelevat meitä jossain määrin raadollisilta yhteentörmäyksiltä. Idealismista tulee usein ongelmia. Kun totuus ei käy kaupaksi niin sitten sinun on syytä valehdella. Ja sekään ei riitä vaan sinun on valehdeltava hyvin.

Elämää ei anneta sinulle. Sinun on otettava se. Sinä et voi muuttaa pelin sääntöjä eikä missään ole taivaallista harmoniaa kaikkien ihmisten kesken. Äläkä usko satuihin tai kärsit turhaan.

Sinun pitäisi oppia ajan myötä, kenelle sinun tulee valehdella ja kenelle puhua totta, ja missä määrin, jos sinusta tulee ihmistuntija. Yleensä väärälle ihmiselle kertominen kielii siitä, että ihmissuhdetaidoissa on sellaisia puutteita, että niistä muodostuu sosiaalisia hankaluuksia.

Fiksuille ihmisille ei tarvitse kertoa mitään. En sanonut isotädille mitään, mutta hän kyllä antoi ihan pyytämättä seikkaperäisen selvityksen siitä, millaisia homoja hän sietää silmissään ja millaisia ei. Onneksi makumme olivat yhteneväiset.

JesseJones kirjoitti: "Aikuiseksi kasvaminen tarkoittaa sitä, että ymmärtää elämän usein olevan pettämistä, valehtelemista ja riitaa."

No siinä tapauksessa en ole kasvanut aikuiseksi ja toivottavasti en koskaan kasvakaan.

"Jotta elämästä selviäisi hengissä niin meillä on käytöskoodit, kohteliaisuussäännöt ja lait, jotka suojelevat meitä jossain määrin raadollisilta yhteentörmäyksiltä."

Koska elämästä ei kuitenkaan selviä hengissä, niin nuo säännöt joutavat romukoppaan. Minun kokemukseni mukaan juuri tuo "raadollisten yhteentörmäysten" odottaminen synnyttää ongelmia joihin "ratkaisuksi" autoritäärit ehdottavat itse keksimkiään lakeja, käytöskoodeja ja kohteliaisuussäännöksiä.

"Idealismista tulee usein ongelmia."

Ei tule. Minusta sen sijaan kyyninen nihilismi tuottaa ongelmia.

"Elämää ei anneta sinulle. Sinun on otettava se. Sinä et voi muuttaa pelin sääntöjä eikä missään ole taivaallista harmoniaa kaikkien ihmisten kesken. Äläkä usko satuihin tai kärsit turhaan. "

Minä uskon voivani muuttaa pelin säännöt. Melko väsyttävää olla paranoidinen ihmisten suhteen. Ihmiset kuitenkin pyrkivät hyvään kun heille annetaan tarpeeksi vapautta. Kun ihmisten vapautta rajoitetaan, seurauksena on protesti.

On se kummallista. Olen kuullut ja itselläkin oli aikanaan tuo kuvio että X:lle ei voi kertoa, eikä suvulle.
Itsellä oli äiti sitä mieltä että isälle ei voi kertoa. Tuossa vieressä olevan äiti meinasi että kenellekään suvussaan ei voi kertoa.
Sitten ajan mittaan kumminkin on voinut, ja jotakuinkin ilman ongelmia.

Kaapistatulo vanhemmille / muulle perheelle / suvulle on aina ehkä vaikein kaapistatulo, koska sen väen kanssa useimmiten on aika pitkä yhteinen ja etenkin tietynlainen historia. Se historia tuntuu lipeävän raiteiltaan kaapista poistuttaessa - vaikka oikeasti mikään mennyt ei muutu.

En oikeasti tiedä, mitä tehdä vanhemmille, jotka eivät kykene ajattelemaan asioita järjellä ja töniä uskomuksiaan ja kuvitelmiaan sen tieltä syrjään. Jos tilanne on täysin lukkiutunut, on minusta olemassa kolme vaihtoehtoa; joko sietää tilannetta, hankkia ulkopuolista apua (kuten Tero tuolla aiempana esitti) tai sitten käydä "taisteluun" hankalien vanhempien omilla aseilla.

Käytännössä nämä "omat aseet" ovat vaikkapa sopivia lainauksia Raamatusta; ne ovat asioita, joilla on ehkä mahdollisuus saada jotain heräämään - vaikka mitenkään varmaa se ei tietenkään ole. Ne ovat kuitenkin jonkinlainen kosketuspinta heidän maailmaansa. "Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?" tai "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" ovat tuttuja Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnasta.

***

Suurta Harmoniaa ihmisten kesken ei ole luvassa. Liialla avoimuudella henkilökohtaisesta elämästä tulee useimmiten hankaluuksia. Siinä yksi syy, miksi monen on helpompi kaappeilla. Mutta toisaalta, pitkällä aikavälillä kaappi voi käydä ahdistavaksi. Pelisääntöihin voi koettaa tehdä hienosäätöjä sitten kun oma selusta on jotenkin varmistettu. Ja ovathan Suuren Pelin säännöt vaikkapa homoseksuaalisuuden osalta ainakin Suomessa muuttuneet.

Pora-liike kirjoitti: "Ihmiset kuitenkin pyrkivät hyvään kun heille annetaan tarpeeksi vapautta."

Väärin. Ihmiset pyrkivät "hyvään" vain jos siitä on itselle kylliksi hyötyä. Olkoon sitten vaikka illuusio jostain sellaisesta, että paha saa pahan palkan ja hyvä hyvän. Tai kanssaihmiset eivät ehkä listi sinua jos toimit tietyllä tavoin. Liikaa vapautta saanut ihminen on peto. Tämä "hyvä" on kulttuuriin kuuluva käsitys siitä mikä on oikein tai toivottavaa. Ja siksi liika vapaus vie estot - ja poistaa samalla motiivin toimia "hyvin".

smo 20 / 20
25.09.2009, 12:10
"Kaapistatulo vanhemmille / muulle perheelle / suvulle on aina ehkä vaikein kaapistatulo, koska sen väen kanssa useimmiten on aika pitkä yhteinen ja etenkin tietynlainen historia. Se historia tuntuu lipeävän raiteiltaan kaapista poistuttaessa - vaikka oikeasti mikään mennyt ei muutu."

Niin, tulee vahvistus omille ennakkoluuloilleen. Minun ennakkoluuloni oli se, etten merkitse suvulleni mitään. Olin oikeassa. Kaapista tulo antoi vain tekosyyn tälle. Tilanne siis omalla tavallaan tervehtyi.

"En oikeasti tiedä, mitä tehdä vanhemmille, jotka eivät kykene ajattelemaan asioita järjellä ja töniä uskomuksiaan ja kuvitelmiaan sen tieltä syrjään. Jos tilanne on täysin lukkiutunut, on minusta olemassa kolme vaihtoehtoa; joko sietää tilannetta, hankkia ulkopuolista apua (kuten Tero tuolla aiempana esitti) tai sitten käydä "taisteluun" hankalien vanhempien omilla aseilla. "

On neljäskin tie: Ei ole vanhempiensa kanssa missään tekemisissä, katoaa niin paljon kuin vain mielekkäästi kadota voi. Se on tällainen "Herlinintie".

"Liialla avoimuudella henkilökohtaisesta elämästä tulee useimmiten hankaluuksia. Siinä yksi syy, miksi monen on helpompi kaappeilla. Mutta toisaalta, pitkällä aikavälillä kaappi voi käydä ahdistavaksi. "

Katselin dokumenttia antisemitismistä. Juutalaiset kasvavat siinä uskossa, että antisemitismiä on kaikkialla. Se on vähän niin kuin me kasvaisimme antifennisismin pelkoon: Katala ryssä odottaa hetkeä nielaista maamme ja ne haluavat käännyttää suomalaisugrilaiset puhumaan omaa kieltään karvalakit päässä ja luihu ruotsalainen polkee kielioikeuksia ja halveksuu ja haukkuu suomalaisia metsäläisiksi. No mutta eihän näin ole tai jos joku noin ajattelee, sellainen on poikkeus ja lopulta kuolema korjaa.

Pelko ei ole mielekäs asenne elämälle koska elämä kuitenkin on lyhyt.

"Väärin. Ihmiset pyrkivät "hyvään" vain jos siitä on itselle kylliksi hyötyä. Olkoon sitten vaikka illuusio jostain sellaisesta, että paha saa pahan palkan ja hyvä hyvän. Tai kanssaihmiset eivät ehkä listi sinua jos toimit tietyllä tavoin. Liikaa vapautta saanut ihminen on peto. Tämä "hyvä" on kulttuuriin kuuluva käsitys siitä mikä on oikein tai toivottavaa. Ja siksi liika vapaus vie estot - ja poistaa samalla motiivin toimia "hyvin".

No, ehkä minä olen sitten oman edun tavoittelija koska uskon sellaiseen karmallisuuteen, että hyvä tuottaa minulle hyvää jossain vaiheessa tai jos ei tuota niin on aina se optio että voi kuolla pois kärsimästä. Liika vapaus vie estot ja estot ovat ne, jotka ovat aiheuttaneet ongelmia alun perinkin. Kristitytkin ovat kauhean katkeria ja ilkeitä siksi että he ovat estyneitä hurskastelijoita. Vaikka minä olen perin estoton, ei ole mieleeni tullut kyllä toisten ihmisten satuttaminen ellei nämä ihmiset ole olleet sellaisia, jotka ovat rajoittaneet minun vapauttani ja ihmisoikeuksiani.