Kaukorakkaus
Kaukomatkailu on parhaimmillaan. Moni single löytää sieltä jostain uuden kumppanin, jonka kanssa vietetään muutama ikimuistoinen hetki. Sitten tulee lähdön aika, mutta kumpikin nousee eri lentokoneeseen ja omat kodit ovat aivan eri puolilla maata tai maailmaa. Ollaanko kotona särkynein sydämin ja odotetaan seuraavaa lomaa?
Partneriagentuuri partnership.com on tehnyt online-kyselyn ja siinä todettiin, etä 20% homo-singlemiehistä ei koe mitään ongelmaa kaukosuhteissa. Monii nauttii jällleennäkemisestä mutta myös itsenäisestä arkielämästä. Mutta liikaa ei kannata panostaa kaukosuhteeseen. Monet homot kertovat, että he eivät muuttaisi paikkakuntaa tai maata kaukorakkautensa perään. Jos vaihdetaan paikkakuntaa työn perässä, silloin tehdään sopimus ja se pätee. Mutta rakkaudet ovat epävarmemmalla pohjalla.
Monet pitävät cross-border-suhteesta eli kaukorakkaudesta, koska he voivat elää arkeaan itsenäisinä, kehittää itseään ja panostaa työhön ja harrastuksiin. Christine Koller on kirjoittanut kirjan etärakkaudesta. Hän sanoo, että yhdessä eläminen sulattaa ihmiset yhteen. Ollaan "me". Kun on kaukorakkaus, saa säilyttää ja kehittää omaa persoonallisuuttaan ja saa olla "minä".
vaeltaja2006 kirjoitti: "Christine Koller on kirjoittanut kirjan etärakkaudesta. Hän sanoo, että yhdessä eläminen sulattaa ihmiset yhteen. Ollaan "me". Kun on kaukorakkaus, saa säilyttää ja kehittää omaa persoonallisuuttaan ja saa olla "minä"."
Toisin sanoen itsekäs ja omahyväinen.
Minun mielestäni rakkaus syntyy yhteisestä arkielosta myötä- ja vastamäkineen, ja siksi on hieman vaikea mieltää aidoksi rakkaudeksi sellaista suhdetta, jossa ei ole tutustuttu perinpohjaisesti ja tavataan satunnaisesti kerran tai pari vuodessa. Ehkä joku kykenee silläkin tavoin rakastamaan, mutta itse miellän sellaisen enemmänkin ihastumiseksi. Herää kysymys, rakastaako oikeasti sitä toista henkilöä vai rakastaako sitä mielikuvaa toisesta, jonka voi luoda mieleensä kun ei tunne toista riittävän hyvin.
Nermal kirjoittaa asiaa... Kyllä se rakkaus on sitä (useiden pelkäämää) arkea iloineen ja suruineen. Tutustuminen toiseen kuuluu asiaan. Yhteenkin muuttaminen vaatii molemmilta paljon - ennenkaikkea sitoumuksen kummaltakin menntä käsi kädessä tuleen ja tuiskuun. Eikä ensimmäisestä vastoinkäymisestä heitetä hanskoja tiskiin ja lähdetä omille teille...
Tässä nyt nelisen kuukautta yhdenlaisessa kaukosuhteessa olleena täytyy myöntää, että jossain määrin on alkanut mietityttämään tulevaisuus.
*edit* Poistin osan viestistä tarkoituksellisesti - syy selviää myöhemmin.
Miten niin kaukosuhteessa ei pysty tutustumaan perinpohjaisesti? Olen ollut kerran kaukosuhteessa, jossa tapasimme livenä noin kerran kuussa, ja se suhde syveni henkisellä tasolla nopeammin kuin ne lähisuhteet, joissa olen ollut. Niin paljon käytimme aikaa keskusteluihin, nehän olivat ainoa asia, mitä voimme tehdä yhdessä eri paikkakunnilla ollessamme. Yhteydenpitokin on nykyään paljon helpompaa, kun on skypet, meset ym. yhteydenpitoa helpttavat välineet. Toki asiaan vaikutti myös se, että olimme molemmat puheliasta ja pohdiskelevaa tyyppiä. Eikä minulla ole epäilystäkään, etteikö se olisi ollut aitoa rakkautta.
Mitä tulee hanskojen tiskiin lyömiseen ensimmäisen vastoinkäymisen tullen, minusta siinä on paljon enemmän kyse lyhytjänteisyydestä, sitoutumisen pelosta yms. luonteeseen liittyvistä asioista kuin välimatkan pituudesta.
No, ihmiset kaipaavat suhteilta erilaisia asioita, eivätkä varmasti kaikki pystyisi tai haluaisi elää kaukosuhteessa. Minä taas taidan olla sitä tyyppiä, jolle kaukosuhde sopii, tarvitsen kuitenkin paljon omaa aika.
Mä olin kanssa tosi kriittinen, kun ystävättäreni löysi miehen naapurimaasta, mutta niin vain ovat edelleen yhteydessä. Niiden tähän kaukorakkauden toimivuuteen on varmaan vaikuttaneet toimivat lauttayhteydet ja tieto siitä, että tää ei tule olemaan pysyvä järjestely vaan aluksi oli erilaisia lyhyempiä vierailuja toisen maahan ja sitten on tarkoitus muuttaa samaan maahan. Toisaalta noi mariannan mainitsemat skypet ja muutkin on kyllä olleet kovassa käytössä. Välistä tosiaan tuntu, että ne puhuu enemmän kuin minä ja mieheni, jotka asutaan saman katon alla. =)
Kun tietää, että toinen on aina saatavilla joka ilta, siihen yhdessäoloon ei ehkä niin panostakaan. Ehkä jos yhteyden saaminen on aina pienen yrittämisen takana niin suhteen eteen tulee työskenneltyä enemmän.
Omalta kohdalta on tosin pakko sanoa, että en kyllä pystyisi mihinkään kaukosuhteeseen ihan sen fyysisen kosketuksen puutteen vuoksi. Turhauttaisi ja vituttaisi niin paljon, että en viihtyisi sellaisessa.
Kaukosuhteessa todellaakin oppii toisesta nopeasti ja paljon, kun ei ole muuta mahdollisuutta kuin keskustella (oli väline keskustelulle mikä tahansa, netti tms.). En ota kantaa rakkauden luonteeseen, mutta totean kyllä ainakn omalla kohdalla läheisyyden olevan niin tärkeää, että kaukosuhde ei toimi. Ainoastaan, jos on yhdessä jo luotu yhteistä elämää ja toinen osapuolista on jonkin aikaa jossain muualla, voin nähdä suhteella tulevaisuutta. En kuitenkaan silloin, jos tulevaisuus on hämärässä; jääkö toinen jonnekin merien taakse vai ei.
Mutta toisistaan erillään oleminen tekee hyvää parisuhteelle. Ja oma aika yleensäkin.
Ottaisin edes kaukosuhteen, jos sellaisen saisin. Mutta ei suoda minulle miestä läheltä, ei kaukaa. No, omaa aikaa, sitä riittää, riittää ja riittää. Mahtavaa.
Ei enää sitten sitä osittaistakaan kaukosuhdetta... tilastoharha ...
[Edit 02.04.09]
Palasimme yhteen. Rakkaus voitti. Vielä vuoden ajan näemme toisiamme vain jomman kumman loman aikana (tosin hänen kesälomansa on n. 4 kk, jonka hän viettää kotoan). Elämä on...