Myöhäisherääminen(?) & ihastuminen heteroystävään...

Ensiksi pitää ihan kiittää kaikkia miten ihanainen palsta tämä onkaan!Aivan mahtavia kirjoituksia olen lueskellut ja toivon kaikille vallattoman hyvää omassa elämänpolussaan.
Mutta jospa kertoisin oman tarinani...

Olen siis 30-vuotias nainen, joka on alkanut löytämään uusia puolia itsestään ja tuntuu että koko elämä menee ihan mullin mallin.Olen jo alkanut epäillä,että onko se tämä kolmenkympin kriisi, joka saa ihmisen epäilemään seksuaalisuuttaan vaiko vaan se, että elämän tupsahtaa yhtäkkiä ihana persoona, jonka sukupuoli nyt vaan sattuu olemaan nainen :)
Olen siis aina pitänyt itseäni heterona. Teini-ikäisenä olin niin ujo, etten mitään kunnon suhteita edes uskaltanut poikien kanssa kokeilla. Rakastuin kuitenkin alle parikymppisenä mieheen, jonka kanssa olin lähes 10v. Olemme edelleen hyviä ystäviä, parisuhde meillä ei vaan toiminut. Erosta on parisen vuotta.Muistan miten reilu parikymppisenä tuli puheeksi mahdollinen 3.pyörän ottaminen mukaan seksileikkeihin.Itselleni oli todellinen kauhistus, jos sängyssäni olisi ollut toinen nainen. Tuntui niin paljon turvallisemmalta ajatus kahdesta miehestä ja minusta.Ajan myötä ajatus seksistä naisen kanssa kuitenkin alkoi kiinnostamaan.Lähinnä vaan sen vuoksi, että naisen keho on niin erilainen ettei vastaavaa voisi kokea miehen kanssa.Ajatus on kuitenkin ollut vaan jossain takaraivossa.Avoimuutta asian suhteen kyllä löytyy, mutta en ole lähtenyt aktiivisesti toteuttamaan ajatusta siitä tai edes miettimään miten voisin löytää naisen, jonka kanssa voisin tämän kokeilla...

Noin vuosi sitten elämääni tupsahti ihana nainen, josta tuli paras ystäväni. Vuoden mittaan olemme molemmat huomanneet, että välillämme on jotain paljon syvempää kuin pelkkää ystävyyttä. Emme yksinkertaisesti osaa olla erossa toisistamme...kärsimme suorastaan fyysisestä tuskasta. Mitä en ole kokenut koskaan aiemmin kenenkään miehen kanssa.Henkinen yhteys välillämme on todella syvä, mutta en kuitenkaan osaa kuvitella fyysistä suhdetta välillemme.Toki olemme läheisiä. sillä halailemme aina tavatessamme ja muutenkin koskettelemme.Joskus olemme jopa suudelleet, mutta se ei ole johtanut sen pidemmälle.Enkä varmasti olisi silloin sitä halunnutkaan.
Olen jotenkin aivan ymmyrkäisenä. En osaa määritellä itseäni, kun huomaan tuntevani vahvoja tunteita naista kohtaa.Enkä edes tiedä pitäisikö minun riskeerata ystävyys ja kertoa tunteistani? Onko jollain muulla samankaltaisia kokemuksia? Toki tiedän ja olen huomannut, että vahvoja tunteita on meillä molemmilla. Kyse on jostain syvemmästä kuin ystävyydestä molemmin puolin. Itse olen sinkku, joten minun elämäni tässä ei juurikaan menisi sekaisin.Huolestuttaa ennemmin ystäväni puolesta, joka on muuttamassa juuri yhteen poikaystävänsä kanssa. En haluaisi sotkea toisten kuvioita.Vaikka kannattaako itselleen kuitenkaan valehdella?

Kiitos, jos jostain löytyisi rohkaisevia tarinoita / sanoja millä tietäisin miten voisin seurata sydämeni ääntä !

Hapsikka,

tuletkohan vielä lukemaan tätä viestiä? Aikaa on vähän kulunut, ehkä et enää palaa tänne. Mutta keronpa silti, että minun tarinassani on ollut paljon samoja piirteitä. Itse olin täyttämässä 28 v kun en voinut vastustaa erästä naista. Kirjoitin tarinani eilen eri threadiin: http://lepakkolaakso.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=24&thrdid=6984

Jos pyörit vielä täällä, niin kerro miten asiat ovat nyt.

Kyllä aina välistä pyörin täällä. Mystere, luin tarinasi ja se kyllä muistutti omaani. Varsinkin kommentti "kunpa löytäisin kaltaisesi miehen", sillä ystäväni kanssa olemme tainneet molemmat sanoa tuon ääneen toiselle.Tai todeta, että "jos olisin kiinnostunut naisista, niin ilman muuta eläisin loppuelämän kanssasi". Nämä lausahdukset ovat siis ajalta, jolloin en itsekään osannut kuvitella että tunteeni voisivat olla niin vahvat, että oikeasti voisin ajatella eläväni naisen kanssa.Toki en tiedä onko vieläkään, vai onko tämä ihana olento vain sekoittanut ajatukseni aivan täysin.

Mutta tilannekatsaukseen...
Otin riskin ja kerroin tunteistani toiselle.Sain ainakin helpotuksen omalle ololleni, kun tunnustin asian pois sydämeltäni.Ystäväni ei ole kuitenkaan pystynyt ottamaan asiaan kantaa suuntaan eikä toiseen. Näinpä asiasta ei ole tuon paljastuksen jälkeen juurikaan puhuttu. Ymmärrän, että asia voio olla toiselle hyvinkin vaikea. Niinpä en halua pakottaa toista keskustelemaan asiasta, jos hän ei itse ole siihen valmis. Itse olen alkanut entistä enemmän vain analysoimaan mitä välillämme oikein on. Sen olen selkeästi tajunnut, että välillämme on jotain paljon enemmän kuin ystävyyttä. Tavalliset lainalaisuudet ystävyyssuhteesta eivät vaan päde suhteeseemme.

Ystävyytemme ei ole kuitenkaan tästä paljastuksesta kärsinyt. Aivan muista syistä johtuen välimme ovat olleet tovin viileät emmekä ole olleet kovinkaan paljon tekemisissä. Välimme alkoivat uudelleen lämmetä, kun meistä kumpikin huomasi ettei osannut olla ilman toista. Ikävä tuli molemmille enemmän jos vähemmän.

Itse olen joutunut jotenkin enemmän hämmennykseen alkaessani selvittää itselleni, että olenko enemmässäkin määrin kiinnostunut naisista vaiko pelkästään tästä kyseisestä naisolennosta. Huomaan, että päässäni pyörii ajoittain mielikuvia kuvitteellisista naisista...mitä ei ole tapahtunut aiemmin.Mielikuvat ovat aivan arkisia tai sitten seksuaalissävytteisiä. Kaippa tämä on tätä pohtimisvaihetta sitten, että millaiseksi seksuaalisuuteni tästä muodostuu.Tiedä häntä. Aluksi asia ahdisti kovastikin ja valtasi ajatuksia lähes koko ajan. Nyt olen jotenkin rauhoittunut ja hyväksynyt ajatuksen, että annan ajan kertoa miten tässä elämässä käypi...

Onnea Hapsikka, että sait kerrottua tunteistasi, etkä ole joutunut kohtaamaan samanlaista jäätävää seinää kuin allekirjoittanut... Omakin tarinani löytyy tuolta ylläolevasta linkistä. Jos haluat vielä keskustella aiheesta, niin tämäkin ehkä mahtuisi saman otsikon alle? Kärsivällisyyttä joka tapauksessa, vaikka näkisi toista ihmistä mutta toinen ei halua puhua asiasta, niin ei sekään varmaan helppoa ole.

Hyvä Hapsikka! Hienoa että olet saanut ajatuksesi sanoiksi ja tullut kuulluksi. Aika varmaan parhaiten osoittaa, miten tilanne kehittyy. Eikö kuitenkin ole paras, että olet kertonut todellisista oloistasi. Toisen osapuolen ei ainakaan tarvitse spekuloida ja arvailla. Olet rehellisen avoin - toivottavasti tilanteen käsittely on sitä välillänne jatkossakin.

Olen minäkin jo jonkin aikaa seurannut näitä keskusteluja ja nyt oli viimein hypättävä mukaan...:) Olen neljättäkymppiä hipova perheenäiti, en varsinaisesti myöhäisherännyt, mutta nämä nais-ihastukset ja rakastumiset ovat alkaneet vyörymään päälleni viime vuosina. Olen jo teini-iässä ihastunut molempiin sukupuoliin mutta siinä kasari-ilmapiirissä ja niissä melko ahtaissa kuvioissa sitä on sitten seurustellut vain miesten kanssa. Olen aivan varma että opiskeluaikoina ystävyyssuhteissa tyttökavereihin oli myös molemmin puoleisia ihastumisia vaikkei niistä seurannutkaan mitään. Olen siis seksuaalisesti kokematon naisten suhteen.

Olen naimisissa pitkäaikaisen kumppanini, mieheni kanssa. En voi sanoa eläväni harmoonista perhe-elämää vaikka elämässämme on paljon myös hyviä asioita, ei vähäisimpänä ihanat lapsemme. Tämä bi-seksuaalisuuteni ei sinänsä tuota ongelmaa, mieheni tietää asian ja olen jopa kertonut hänelle nais-ihastuksistani. Mieheni itseasiassa on enemmän tai vähemmän bi hänkin että sen puolesta asia on aika mutkaton. No miehenä ottaa asian kyllä aika seksi-keskeisesti. Minulla on tunteet pelissä...

Itselleni kävi tuossa puolitoista vuotta sitten niin että tutustuin erääseen itseäni muutaman vuoden vanhempaan naiseen ja meistä tuli heti hyvin läheiset. Välillämme on aivan erityistä lämpöä ja tuttuuden tunnetta. Tämä nainen oli yksinhuoltaja ja oli tuolloin juuri aloittelemassa seurustelua miehen kanssa; seurustelunsa on jatkunut edelleen mutta asuvat edelleen erillään ja heillä on välimatkaa ja seurustelussaan . Alkuvaiheessa, kun emme vielä tunteneet hyvin, tämä nainen hyvin selvästi esiintyi minulle suorastaan flirttaavaan tyyliin ajoittain, aivan hyvän maun rajoissa mutta ihan selkeästi... ;)

Henkisesti meillä Ystäväni kanssa tuntuu olevan uskomattoman paljon samankaltaisuutta. Olemme myös suunnilleen samankaltaisesta sosiaalisesta viiteryhmästä, samankaltainen koulutustausta tosin eri aloilta, samankaltaista elämänkokemusta monesta asiasta..
Molemmilla on omat vaikeudet ja murrokset elämässään ja tavallaan tässä suhteessa minun ja Ystäväni välillä on kuin maaginen johdatuksen tunne - tälle oli tilaus kummallakin. Olemme olleet tukena ja läsnä toisillemme. Sellaista kiinteää ystävyyttä ei meillä kummallakaan ole aikuisvuosina ollut kuin mitä meillä nyt on. Ystävyyteemme liittyy selkeästi myös toistemme auttaminen ihan arkisissa asioissa.
Välillämme on hellyyttä, voimme halailla toisiamme minuuttitolkulla. Aivan vastikään sanoin rakastavani häntä ja hän vastasi että niin hänkin minua. Emme ole kuitenkaan suudelleet saati sen pidemmälle edenneet seksuaalisessa mielessä. Tämä Ystäväni tarvitsee minua hyvin paljon - varmasti vähintään yhtä paljon kuin minä häntä - sen tiedämme molemmat. Siksi en tahdo painostaa häntä millään tavalla mihinkään ja olen varovainen kaiken aloitteellisuuden kanssa.

En voi väittää etteikö rakoilevan avioliittoni paineissa tämä ystävyyssuhde (tai miksi sitä pitäisi sanoa) saa minua haaveilemaan jotain enemmästä. Itse olen täysin sinut oman bi-seksuaalisuuteni kanssa ja ajatus naisen vartalosta seksuaalisessa mielessä tai jopa elämän jakamisesta naisen kanssa on minulle ihan varteenotettava vaihtoehto. Minulla on vain sellainen tunne että aika ei ole meille kypsä (johtuen olosuhteista joita en tässä ala tarkemmin kertomaan).

Väkisinkin tästä tuli hyvin sekava kirjoitus mutta koittakaa hyvät siskot saada selvää ja lukea riveistä ja rivien välistä. ;)

Heippa Neri !

Eikö olekin ihana tunne, kun kohtaa sielunsisarensa ?! Ystävyyssuhteesi on varmasti pitkälti samanlainen millaisen olen itse kohdannut. Monessakin mielessä ainutlaatuinen suhde.Olkoon sitten ystävyyssuhde tai jotain paljon enemmän, jota on jo hankalampi määrittää :)

Niin, kannattaa antaa sen ajan kulua. Voihan olla, että sitten tilanne muuttuu sellaiseksi jotta teidän välillä voisi olla jotain enemmän kuin ystävyyttä. Varsinkin jos tilanne nyt on hieman hankala olosuhteista johtuen.

Näin jälkikäteen olen itsekin pohtinut, että olisiko pitänyt vaieta tunteistaan kokonaan.Olisiko pitänyt puhtaasti nauttia ystävyyssuhteesta ja ehkä vain haaveilla enemmästä omassa mielikuvituksessaan ? Olisin vain antanut ajan kulua ja katsonut miten käy.
Toisaalta kaikki sai alkunsa siitä, että aloin pohtimaan mitä välillämme oikein on, kun suhteemme oli paljon läheisempi kuin mikään ystävyyssuhteeni aiemmin. Lisäksi vähän väliä selvitimme välejämme kuin pariskunta konsanaan. Itse en niinkään kiinnittänyt näihin seikkoihin mitenkään huomiota ennenkuin useammasta läheisestä lähteestä alkoi kuulumaan tiedusteluja onko meillä ystäväni kanssa suhde. Itse en kyllä välitä mitä muut ihmiset ajattelevat omista asioistani. Juoruja riittää maailmassa aina. Aloin sitten itsekin pohtimaan, että näkivätkö ympärillämme olevat ihmiset välillämme jotain sellaista mitä me itse emme tajunneet/ymmärtäneet? Tämän ajatuskulun myötä tajusin jossain vaiheessa tunteeni ystävääni kohtaan. Ja koska minulle on suotu avoimuuden vikaa, niin pitihän se sitten mennä toiselle kertomaan...kirjeellä.

Olen kuitenkin onnellinen, ettei paljastukseni pilannut ystävyyttämme...se on pitkälti yhtä läheinen kuin ennenkin. Olen muutamia kertoja yrittänyt tehdä aloitteen, jotta vihdoin keskustelisimme suhteemme laadusta ja tunteista mitä välillämme on. Ystäväni sivuaa aihetta kyllä ja on myöntänyt, että välillämme on jotain ystävyyttä paljon syvempää mutta en vieläkään tiedä mitä hän tuntee minua kohtaan. Mutta itse en voi muuta kuin odottaa ja ehkä vielä tulee se päivä, kun nämäkin asiat saadaan keskustelua selviksi.

Juuri kirjoittelin pitkän viestin toiseen ketjuun, kun sitten löysin täältä viestejä, jotka vastaa omiani.
Mäkin siis olen aivan rakastunut ystävääni, ollut jo pitkään. Kerroin hänelle tunteistani ja hän kielsi tuntevansa samoin, mikä oli mulle aika järkytys, olinhan lukenut merkkejä jo vuosien ajan ja sähkö välillämme on käsinkosketeltavaa. Ulkopuolisetkin ovat sen huomanneet, ei siis voi olla vain rakastuneen meileni höpötyksiä:) Mä kerroin asiasta puhelimessa ja selvitin vielä ajatuksia kirjoittamalla, mutta ystäväni ei kertonut enempää omia ajatuksiaan. En uskalla ottaa asiaa enää puheeksi, vaikka ei aikaisempi paljastukseni mitään pidemmällä aikavälillä muuttanutkaan. Pikemminkin ollaan vieläkin läheisempiä. Hän on ensirakkauteni naisten saralla, eikä minulla ole pieniä suudelmia kummoisempia kokemuksiakaan. Kaiketi kuitenkin bi:ksi itseni luokittelen.

Hassua, että näitä samanlaisia tarinoita on täällä niin paljon. Itse en ole tästä puhunut kenenkään muun kuin tuon ystäväni kanssa, joten on tuntunut aika yksinäiseltä erikoiselta. Mutta mähän oonkin ihan "normaali", jos sillä nyt mitään väliä on:)
Tämmösiä kokemuksia mulla, siirryn lukemaan teidän muiden kirjoituksia.