Kun lukee Ilta-Sanomien tai Iltalehden lööppejä, niin lähes joka päivä joku hetero-miesköriläs tunnustaa itkeneensä. Tänään viimeksi Ahtisaari - melkein. Onko itku vihdoin sallittua miehelle? Ja nostaako se jopa statusta?
Voi itku!
Onhan se sallittua - jopa suotavaakin. Pari kyyneltä oikeaan aikaan vuodatettuna nostavat selvästi miesten arvoa median silmissä. ;)
Siinä missä ennen paineet olivat siinä, ettei näytä tunteitaan, nyt paineet ovat siinä, että ne pitää näyttää.
Ainakin minusta tuntuu joskus siltä, että olen tunteeton paska kun en rupea vetistelemään jokaisen vastoinkäymisen ja tragedian (oman tai täysin tuntemattomien) kohdalla. :D
Siinä missä ennen paineet olivat siinä, ettei näytä tunteitaan, nyt paineet ovat siinä, että ne pitää näyttää.
Ainakin minusta tuntuu joskus siltä, että olen tunteeton paska kun en rupea vetistelemään jokaisen vastoinkäymisen ja tragedian (oman tai täysin tuntemattomien) kohdalla. :D
Teoriassa se kai on sallittua, käytännössä törmää välillä hassuihin ennakkoluuloihin. En tiedä, oonko ihmisenä lainkaan sen tunteikkaampi kuin ihmiset keskimäärin ovat, luulen, että ero on vain siinä, miten avoimesti olotilansa ilmaisee ympäristölle. Jotkut taas tuntuvat tulkitsevat niin, että jos itkee, se ei ole vain tavanomaista tuntemista vaan vaatii jonkin äärikovan elämyksen, ja sitten saa kuulla olevansa yliherkkä.
No, joidenkin mielestä olen yliherkkä, mun mielestäni taas jotkut ovat turhan herkkänahkaisia näkemään omien sanojensa ja tekojensa satuttavat vaikutukset toisissa. Ehkä se on se syyllisyys joka saa älähtämään. Että ei loukkaantumistaan saisi näyttää, pitäisi esittää olevansa loukkaantumaton. Musta se on typerin mahdollinen tapa toimia siksi, että käytännössä se antaa ajattelemattomille vallan satuttaa ja selvitä siitä vastuuta kantamatta. Musta tunteidenpiilotus ei ole hyvä tapa opettaa sosiaalisia rajojaan.
No, joidenkin mielestä olen yliherkkä, mun mielestäni taas jotkut ovat turhan herkkänahkaisia näkemään omien sanojensa ja tekojensa satuttavat vaikutukset toisissa. Ehkä se on se syyllisyys joka saa älähtämään. Että ei loukkaantumistaan saisi näyttää, pitäisi esittää olevansa loukkaantumaton. Musta se on typerin mahdollinen tapa toimia siksi, että käytännössä se antaa ajattelemattomille vallan satuttaa ja selvitä siitä vastuuta kantamatta. Musta tunteidenpiilotus ei ole hyvä tapa opettaa sosiaalisia rajojaan.
Siinä vaiheessa on syytä huolestua, kun hymyily alkaa olla ihmisten keskuudessa niin harvinaista että lehtijutut otsikoidaan "X hymyili!". Tosin se on jo tainnut ollakin lööpin aihe ainakin jonkun ex-pääministerin kohdalla.
Itkemisessä ei mun mielestä ole sen kummemmin mitään erikoista kuin muissakaan tunteenilmauksissa. Aika usein tuntuu että noilla lehtijutuilla halutaan vain korostaa miehen tunteikkuutta mahdollisesta maskuliinisesta olemuksesta huolimatta.
Itkemisessä ei mun mielestä ole sen kummemmin mitään erikoista kuin muissakaan tunteenilmauksissa. Aika usein tuntuu että noilla lehtijutuilla halutaan vain korostaa miehen tunteikkuutta mahdollisesta maskuliinisesta olemuksesta huolimatta.
En osaa itkeä. En tiedä miksi. Monesti se olisi tarpeellista. Mutta en saa itkettyä. Elämäni tragediaa...
Mutta mitä tulee itkuun ja miehiin. Kuulostaa jotenkin niiiin kuluneelta: "oih, hän sentään kehtaa itkeä" Hohhoijaa, ihmisiä me kaikki olemme ja itku on luonnollinen reaktio, siinä missä moni muukin bodily function.
Mutta mitä tulee itkuun ja miehiin. Kuulostaa jotenkin niiiin kuluneelta: "oih, hän sentään kehtaa itkeä" Hohhoijaa, ihmisiä me kaikki olemme ja itku on luonnollinen reaktio, siinä missä moni muukin bodily function.
Oon eri mieltä kuin Mopsi, itku (tai mikään muukaan tunneilmaisu) ei oo musta luokiteltavissa sillä tavalla elintoiminnoksi. Tunneilmaisu on kulttuurillista ja opittua ja persoonallisuudesta riippuvaa. Ei sille mitään voi, jos itku ei vaan tule, mutta sekin johtuu jostain. Ja olisi hienoa jos se tulisi. Niin kuin on hienoa, että nauraa kun on huvittunut ja hymyilee kun on iloinen tai sosiaalinen. Se ei oo niin itsestäänselvää mille kuulostaa.
Tunteminen on vaikeammin tuhottavissa, tunneilmaisu aika helposti.
Mä kannatan tunteita ja ilmeitä, lapsekkuuden vaikutelmaan saakka. Se lapsissa onkin niin hienoa, kun ne eivät osaa vielä hallita ilmeitään niin, että sosiaalinen sopivuus ylittäisi oman tunteen.
Tunteminen on vaikeammin tuhottavissa, tunneilmaisu aika helposti.
Mä kannatan tunteita ja ilmeitä, lapsekkuuden vaikutelmaan saakka. Se lapsissa onkin niin hienoa, kun ne eivät osaa vielä hallita ilmeitään niin, että sosiaalinen sopivuus ylittäisi oman tunteen.
Niin, ruumiintoiminto on eri kuin elintoiminto. En osaa tarkalleen määritellä elintoiminnon käsitteen sisältöä, kun en edusta lääketieteellistä tiedekuntaa. Mutta ruumiintoimintona, fyysisenä toimintona, itkun mekanismi on kyllä sama kaikilla ihmisillä.
Se, mikä itkun laukaisee on nimenomaan yksilöllistä. Kulttuuri sanelee lähinnä sen, milloin on "hyväksyttävää" tai "pakollista" tai "kiellettyä" itkeä. Kulttuuri ei määrittele itkun fysiologiaa.
TunneILMAISU on fyysistä. Syyt ilmaisuun ovat kulttuurissa ja yksilöissä.
Minun olisi pitänyt olla tarkempi käsitteissäni.
Se, mikä itkun laukaisee on nimenomaan yksilöllistä. Kulttuuri sanelee lähinnä sen, milloin on "hyväksyttävää" tai "pakollista" tai "kiellettyä" itkeä. Kulttuuri ei määrittele itkun fysiologiaa.
TunneILMAISU on fyysistä. Syyt ilmaisuun ovat kulttuurissa ja yksilöissä.
Minun olisi pitänyt olla tarkempi käsitteissäni.