Vahingonilo - paras ilo!

Vanhempani opettivat, ettei vahingonilo ole soveliasta. Opetuksesta huolimatta joskus vain sattuu olemaan vahingoniloinen, vaikka tuolla takaraivossa nakuttaa, että niin on tuhmaa. Tuore esimerkki.

Ajelin iltapäiväruuhkassa Helsingin Mäkelänkatua pohjoiseen. Takanani seilasi kolmea kaistaa edestakaisin erittäin kalliin näköinen urheiluauto, johon minä luultavasti mahtuisin vain kenkälusikkaa apuna käyttäen. Jouduin myös tuon urheiluauton lievän kiilauksen kohteeksi lähtiessämme moottoritielle. Nuori kuljettaja halusi mitä ilmeisemmin näyttää meille hitaille ja köyhille, mistä kana kusee. Aivan selvästi häntä eivät liikennesäännöt ja nopeusrajoitukset koskeneet. Päättelin tarrarekisterikilvistä hänen ostaneen auton käytettynä ulkomailta ja oli sitä nyt noutamassa satamasta.

Valojen jälkeen hän pääsi nopeasti keulille ja lähti kiihdyttämään kohden taivaanrantaa. Kun hän pääsi suunnilleen Kehä I:n tienoille, pakoputkesta alkoi tulla valtava savupilvi, joka levisi koko tien leveydelle. Luultavasti moottorista männän rengas hajosi ja moottorissa paloi bensan lisäksi voiteluöljy. Nousin kehätielle, enkä nähnyt jatkoa.

Koin vahingon nähtyäni aivan ehtaa vahingoniloa. Epäilen ehkä sadan muunkin tapahtuman kokeneen tielläkulkijan ajateleen samalla tavoin.

Tuota se suomalainen kateus teettää.
Ihan niin kuin se kyläkauppa, joka meni konkkaan kun kyläkauppias osti uuden auton.
Miksi et mennyt auttamaan pulaan joutunutta autoilijaa, vippasit rahaa alkoholistillekin?

Olisin minäkin nauranut. Ja aina naurankin vastaavissa tilanteissa. Ei ole vahingonilon voittanutta!
Tämä tietenkin vain koskee tapauksia, jotka ovat omalla käytöksellään ansainneet kohtalonsa.

Olisiko kiilaus mahtanut harmittaa yhtä kovasti, ellei kiilaajalla olisi ollut alla hieno urheiluauto?

Jos kiilaaja olisi ajanut vaikka Toyotalla, olisitko vain todennut että ovatpa jotkut huolimattomia liikenteessä ja kohauttanut hartioita? Jospa kiilaus ei ollutkaan tahallinen, vaan pieni moka joka tapahtui kun käytössä oli auto johon ei vielä ole ehtinyt tottua.

Minua ainakin ärsyttää törttöilijät liikenteessä (ja muuallakin), auton merkistä ja mallista tahi muista ominaisuuksista viis. :P

Kiilaus oli täysin tahallinen. Hän puikkelehti kaistalta toiselle päästäkseen keulimaan valojen jälkeen.

Kateus on aivan ehdottomasti yksi vahingonilon lähteistä. Minulla ei ole varaa, eikä mahdollisuutta sellaiseen urheiluautoon. Tietenkin nauratti juuri senkin vuoksi niin makeasti. Rämälle Toytalle ei tietenkään olisi ollut tarvetta naureskella. Sehän olisi odotusarvoisesti muutenkin hajoamassa. Ressukan pienet kiilauksetkin olisi helppo antaa anteeksi. ;-)

En ole tippaakaan vahingoniloinen. Olen sitä niin vähän, että se ei ole enää "ihan normaalia". Aika iso osa komedialeffojen vitseistä esimerkiksi pohjautuu vahingonilolle, samoin kuin monet piirretyt ja kun ne usein tuovat mulle pahan mielen huvittamisen sijaan, siitä voisi äkkiä päätellä, että multa jää vahingoniloa aiheutavissa tilanteissa tajuamatta jotain, minkä muut ihmiset yleensä tajuavat.

Musta ei kertakaikkiaan ole mitään hassua siinä, että jotakuta sattuu tai jollekin käy huonosti. Sille nauraminen tuntuu musta julmuudelta, kostonhimolta tai joltain. Varmaankaan se ei sitä ole, ei ainakaan niin suuressa määrin kuin se huumorintajuttomasta näyttää.

Mulla on pimeitä taipumuksia ihan toiseen suuntaan. Kaupassa saatan hedelmätiskillä alkaa potea syyllisyyttä, jos ensin meinaan valita pussiin jonkin omenan ja sitten huomaankin sen olevan viallinen ja tartun toiseen. Mä näet olen ilmeisesti syvällä sisimmässäni ihan vakuuttunut, että hylätyn omenan tulee paha mieli. Ja tietenkin sen toisenkin omenan tulee, jos en ota sitä, joten oikeastaan pitäisi ottaa molemmat. Onneksi tiedän hyvin, että omenat tuskin kokevat tilannetta kuten mä intuitiivisesti oletan niiden tekevän. Ja vaikka omenat ylipäätään voisivat kokea jotain, on silti aika hullua, että mä oletan niiden nimenomaan haluavan mun mukaani ja syötäviksi hyllyyn jäämisen sijaan. Kouluesimerkki tunteensiirrosta. Voitte vain kuvitella, minkälaisella paatoksella eläydyn elävien olentojen kokemiin vastoinkäymisiin.

Tälle saa nauraa.

Muita hulluja?

Jos vain jostain kuulen, että Westboro Baptist Church -kultin jäsenet (tai muut vastaavat) ovat saaneet turpiinsa jossain niin suorastaan kipinöin vahingonilosta. On se vain niin suloista kun tollot saavat ansaitusti paskaa niskaansa. Silllä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä kateuden kanssa. Tuntuu vain siltä, että ehkäpä maailmassa sittenkin on jotain oikeudenmukaisuutta ja jonkinlainen karman laki, joka jakaa törkyä niille, jotka jakavat törkyä muille.

Ilopilleri kirjoitti: "Jos vain jostain kuulen, että Westboro Baptist Church -kultin jäsenet (tai muut vastaavat) ovat saaneet turpiinsa jossain niin suorastaan kipinöin vahingonilosta. On se vain niin suloista kun tollot saavat ansaitusti paskaa niskaansa. Silllä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä kateuden kanssa. Tuntuu vain siltä, että ehkäpä maailmassa sittenkin on jotain oikeudenmukaisuutta ja jonkinlainen karman laki, joka jakaa törkyä niille, jotka jakavat törkyä muille."

Heidän uskonsa vain vahvistuu siitä, että he saavat törkyä niskaansa, se vain osoittaa heidän mielestään sen, että he ovat oikeassa.

Minun elämässäni on paljon ollut vahinkoja, ehkäpä olen aiheuttanut loputtomasti iloa jollekulle JuhaniV:lle tai muille porvareille. Mielisairaalassakin on varmasti näitä ilahduttajia paljon. Ha hah haa. Tuntemattomassa lausahdus "heikot sortuu elon tielle, jätkä sen kuin porskuttaa", kuvaa hyvin vahingoniloista, ilkeilevää asennetta, josta JuhaniV on tunnettu. Se, että sen sanojalle ärähdettiin "Älä uhoo!" on saanut vähemmän huomiota.

Luultavasti itsekin pari viikkoa sitten ajokortin saaneena aiheuttanen (ja olen jo aiheuttanut) monia hauskoja hetkiä kanssa-autoilijoille mm. kytkimen kanssa sählätessäni. Mikäpä olisikaan mukavampaa kuin levittää iloisuutta ja hyvää mieltä ympäristöön. Autoni merkki on tosin Toyota, joten ainakaan Juhanilla ei siis ole tarvetta nauraa :)

Pöh, vahingonilo on ihan normaalia, hyvä että sen tunnistaa ja myöntää. Kaikista ei siihen ole.

Vahingonilo kai perustuu siihen, että paha saa palkkansa tai ärsyttävä sen, minkä ansaitsi. Asiassa on vain juuri tuo Pora-liikkeen mainitsema puoli, että eihän huono onni tai jokin sattumus oikeasti opeta kenellekään mitään. Eivät sattumukset muokkaa mielipiteitä. Juuri siksi kostaminen ei toimi koskaan tai missään, ei sen kohde koe oikeutta tapahtuneeksi. Jos tahtoo ihmisen ymmärtävän jotain, täytyy osata luoda motivaatio oppia. Haluatko itse oppia jotain joltakulta, joka ei kunnioita kantaasi tai nauraa huonolle onnellesi?

Tunteet eivät ole loogisia, joten en mä - todellakaan - kuvittele, että perusteltuani näin ikäänkuin järkevästi, miksi vahingonilo ei kannata, ihmiset lakkaisivat kokemasta sitä. Kai meissä kaikissa asuu pieni kostaja. Mä en tahtoisi sitä millään itsessäni myöntää tai antaa sille jalansijaa, joten toimin kierosti. Kun jotain ikävää sattuu, kerron siitä kotona, ihan vaan faktat luetellen, ja mies antaa äänen mun kiukulleni sanomalla suorat sanat milloin kenestäkin. Niinpä mä saan samaan hintaan säilyttää omat uskomukseni oikeista teoista, saan myötäeläjän turhautumilleni ja jonkun sanomaan julki kaiken sen, mitä ajattelen, vaikken koskaan sano sitä.

Onneksi mun miestä ei haittaa olla paha poika, se on sitä ihan mielellään.

Ei kukaan ole enkeli. Kaikilla on omat tapansa käsitellä ne tunteet, joita meihin kutsumatta tulee. Pahinta on varmaan tukahduttaa ne, sillä mitä itselleen ei salli, siitä alkaa vainota muitakin. Loppujen lopuksi omassa autossa rauhassa ulosnaurettu turhauma on ihan loistava tapa käsitellä asioita. Se ei satuta ketään, ei tapahtuessaan, eikä jälkeenpäin, kasaantuneiden tunteiden purkauksina. Inhimillisyys on kaunista.

Pako lisätä keskusteluun urheiluautoista. istuimme kauniin kesäpäivänä jokilaivassa Turun Aurajoen rannalla. Ylittävältä sillalta kääntyi rannanmyötäistä Itäistä pitkäkatua pitkin uutuuttaan kiiltävä avoferrari. Putken huutaen (kuulosti lähinnä liian pieneltä vaihteelta ;) kaveri ehti kiihdytellä ja esitellä jokilaivojen asiakkaille autoaan vain hetkisen. Ensimmäinen kova kiihdytys ja kas kummaa, poliisit tulivat vastaan. Pillitä päälle ja u-käännös. Mahtoivat olla poliisisedätkin tyytyväisiä päästessään hieman rauhoittelemaan pullistelijaa, puhumattakaan katsojista jokilaivoissa :)