Toivottavasti ei teitä ala naurattamaan höpön heteron höpinät... Olen jo pidemmän ajan paininut mielessäni tämän asian kanssa. Asiasta olen myös keskustellut erittäin läheisten muutamien ystävieni kanssa. Epäilen olevani hieman yksinkertaine. Olen pitkälti aikuisiässä oleva ns. heteronainen. Ystäväpiiriini kuuluu mies, joka eli ystävyytemme alkuajan ihon ns. normaalissa parisuhteessa avovaimonsa ja lapsensa kanssa. Heille tuli kuitenkin ero. Ero oli miehelle raju. Hän sanoo vieläkin välillä ettei varmastikkaan olisi koskaan itse lähtenyt suhteesta. Eron jälkeen hän teki minuun erilaista lähestymistä, kuin aikaisemmin. Olin itse kuitenkin parisuhteessa ja hän tuli torjutuksi.
Muutaman vuoden kuluttua hän ilmoitti olevansa homo. Samahan se minulle, joten ystävyys jatkui ja syveni. Nyt ystävyytemme on vuosien varrella tullut vahvaksi ja olemme päivittäin ainakin kerran yhteydessä. Elämme arkeamme yhdessä ,puhelimella, vaikka minä olen parisuhteessa. Puhumme asioista maan ja taivaan välillä ja olemme molemmat tietoisia, että meidän on yhdessä hyvä olla. Kuitenkin elämme ihmeellistä kissa ja hiiri leikkiä. Flirtin taso on syventynyt, saatamme suudella, hyväillä toisiamme..ei siis yhdyntään asti olla menty.
Hän kutsuu minut useasti luokseen ja minä hänet vietämme vapaa-aikamme melkein aina yhdessä. Molemmat tiedämme toisten heikkoudet ja puhumme niistä. Minusta on alkanut tuntua (vai toivonko vaan), että hän onkin bi?
Näen hänestä miten hän kaipaa minulta läheisyyttä jne. kuitenkin hän sulkeutuu kuoreensa aika ajoin eikä päästä lähelleen lopullisesti... Joskus kun olimme ajautuneet läheisempään fyysiseen kontaktiin hän totesi että tämän on loputtava. Kysyin miksi,(jokainenhan läheisyyttä kaipaa) koska hän voi jäädä hellyydestä koukkuun ja tietää, että en olisi aina saatavilla hänelle. Ja miksen olisi jos hän vain haluaisi! Voiko jäädä koukkuun ihmisen kosketukseen josta ei välittäisi ns. muutenkin kuin ystävänä? Homo ja heteronainen siis?
Tämä on minullekkin jotenkin arka asia, koska hänen ystävyytensä on arvokkainta mahdollista ystävyyttä ja en osaa ehkä käsitellä omia tunteitani häntä kohtaan. Joskus jopa epäilen olevani rakastumassa. Miksi hän sulkeutuu lasikupolinsa alle äkisti, varoittamatta ja on jopa hieman ilkeä joskus. Yleensä tiiviin ja hyvän yhdessä olon jälkeen. Pelkääkö hän? Onko tämä, joku itsesuojeluvaisto? Vai homomiesten tapa kohdella hetero tyttöystäviään?
Eräänä kertana tiiviimmän yhteisen reissuputken jälkeen puhuimme ihmisten meihin kohdistamista epäilyistä eli onko noilla suhde?(hän pitää homoudestaan suhteellisen matalaa profiilia. Joskus hän kyllä tekee minusta jopa homous ylilyötejä) pohdinnoista, joihin useasti törmäämme. Hän totesi, eiköhän me sitten ilmoiteta jos tästä suhde tulee? Tai hän on esittänyt kerran ajatuksensa minne voisimme muuttaa jotta molemmat lapsinemme mahtuisimme? Onkohan nämä vitsejä vai peiteltyjä ajatuksia todellisuudesta?
Minä haluan kunnioitaa häntä ja hänen sanomaansa vakaumustaa. Enkä siksi pysty hänelle tästä puhumaan. En saa sopivia sanoja suuhuni, millään. Useat ystävämme ovat jo pitkään sanoneet minulle, että selvittäkää tuo juttu, se ei ole normaalia tai teistä näkee kilometrin päähän mitä toisistanne ajattelette jne. Kuitenkin kaikki jatkuu aina ennallaan. Hän ei puhu asiasta enkä minä.
Mä voisin jatkaa tätä tekstiä ikuisesti, mutta tämäkin helpotti. Kiitos teille kaikille!! Ja toivottavasti saisin kuulla mielipiteenne ja kokemuksenne. Onkohan maailmassa vastaavaa hankaluutta? Rakkautta?
Muutaman vuoden kuluttua hän ilmoitti olevansa homo. Samahan se minulle, joten ystävyys jatkui ja syveni. Nyt ystävyytemme on vuosien varrella tullut vahvaksi ja olemme päivittäin ainakin kerran yhteydessä. Elämme arkeamme yhdessä ,puhelimella, vaikka minä olen parisuhteessa. Puhumme asioista maan ja taivaan välillä ja olemme molemmat tietoisia, että meidän on yhdessä hyvä olla. Kuitenkin elämme ihmeellistä kissa ja hiiri leikkiä. Flirtin taso on syventynyt, saatamme suudella, hyväillä toisiamme..ei siis yhdyntään asti olla menty.
Hän kutsuu minut useasti luokseen ja minä hänet vietämme vapaa-aikamme melkein aina yhdessä. Molemmat tiedämme toisten heikkoudet ja puhumme niistä. Minusta on alkanut tuntua (vai toivonko vaan), että hän onkin bi?
Näen hänestä miten hän kaipaa minulta läheisyyttä jne. kuitenkin hän sulkeutuu kuoreensa aika ajoin eikä päästä lähelleen lopullisesti... Joskus kun olimme ajautuneet läheisempään fyysiseen kontaktiin hän totesi että tämän on loputtava. Kysyin miksi,(jokainenhan läheisyyttä kaipaa) koska hän voi jäädä hellyydestä koukkuun ja tietää, että en olisi aina saatavilla hänelle. Ja miksen olisi jos hän vain haluaisi! Voiko jäädä koukkuun ihmisen kosketukseen josta ei välittäisi ns. muutenkin kuin ystävänä? Homo ja heteronainen siis?
Tämä on minullekkin jotenkin arka asia, koska hänen ystävyytensä on arvokkainta mahdollista ystävyyttä ja en osaa ehkä käsitellä omia tunteitani häntä kohtaan. Joskus jopa epäilen olevani rakastumassa. Miksi hän sulkeutuu lasikupolinsa alle äkisti, varoittamatta ja on jopa hieman ilkeä joskus. Yleensä tiiviin ja hyvän yhdessä olon jälkeen. Pelkääkö hän? Onko tämä, joku itsesuojeluvaisto? Vai homomiesten tapa kohdella hetero tyttöystäviään?
Eräänä kertana tiiviimmän yhteisen reissuputken jälkeen puhuimme ihmisten meihin kohdistamista epäilyistä eli onko noilla suhde?(hän pitää homoudestaan suhteellisen matalaa profiilia. Joskus hän kyllä tekee minusta jopa homous ylilyötejä) pohdinnoista, joihin useasti törmäämme. Hän totesi, eiköhän me sitten ilmoiteta jos tästä suhde tulee? Tai hän on esittänyt kerran ajatuksensa minne voisimme muuttaa jotta molemmat lapsinemme mahtuisimme? Onkohan nämä vitsejä vai peiteltyjä ajatuksia todellisuudesta?
Minä haluan kunnioitaa häntä ja hänen sanomaansa vakaumustaa. Enkä siksi pysty hänelle tästä puhumaan. En saa sopivia sanoja suuhuni, millään. Useat ystävämme ovat jo pitkään sanoneet minulle, että selvittäkää tuo juttu, se ei ole normaalia tai teistä näkee kilometrin päähän mitä toisistanne ajattelette jne. Kuitenkin kaikki jatkuu aina ennallaan. Hän ei puhu asiasta enkä minä.
Mä voisin jatkaa tätä tekstiä ikuisesti, mutta tämäkin helpotti. Kiitos teille kaikille!! Ja toivottavasti saisin kuulla mielipiteenne ja kokemuksenne. Onkohan maailmassa vastaavaa hankaluutta? Rakkautta?