Sinutella vaiko teititellä?

Suomessa lähdettiin vuosia sitten kopioimaan ruotsalaista mallia sinutella jokaista, paitsi hallitsijaa. Kodin Kuvalehti (22.5.2008) pohtii pääkirjoituksessa tätä asiaa. Päätoimittaja kertoo Ranskasta, jossa kapinallisina 60-luvun vuosina alettiin sinutella ympäriinsä. Nyt on palattu entiseen kohteliaaseen teitittelyyn tilanteen mukaan. Saksassa opiskellessani suomalaiset opiskelutoverini sinuttelivat saksalaisia muitta mutkitta. Siellä se ei ollut silloin sopivaa ennen sinunkauppoja eikä myöhemminkään.

TV:tä Suomessa seuratessani olen huomannut toimittajien hiljalleen siirtyneen sinuttelusta teitittelyyn ainakin silloin kun haastateltavan ja haastattelijan ikäero on huomattava taikka haastateltavan yhteiskunnallinen asema on merkittävä.

Pidän paluuta teitittelyyn tärkeänä. Voimme esimerkiksi osoittaa melko mutkattomasti arvostustamme keskustelukumppanillemme. Teitittelen nykyisin jo monessa tilanteessa, joskus myös tehdäkseni vastapuoleen välimatkaa. Huomaan alkaneeni ärsyyntyä jos minua tuntuvasti nuorempi jossakin arvostusta vaativassa tilanteessa oikopäätä sinuttelee. Tekisi mieleni sanoa, että milloin olemme tehneet sinunkaupat. Tuskin tulisin ymmärretyksi.

Osaatko sinä teititellä?
Teknisesti ottaen osaan teititellä täysin moitteettomasti. Suomeksi en kuitenkaan teitittele käytännössä missään tilanteessa. Sellainen ei istu tapaani kommunikoida enkä väkisin sitä yritä. Jos joudun syystä tai toisesta kommunikoimaan surkeasti ontuvalla saksallani, luonnollisesti teitittelen kuten tapoihin kuuluu. Myös hieman paremmin sujuvalla virolla teitittelen tarpeen mukaan. Ruotsiksi en teitittele. Englanniksi en hallitse erityistä tapaa "teititellä" normaalin you´n lisäksi.

Teitittelyyn liittyy kuitenkin eräs sattumus ei-niin-kauan-sitten. Erään perjantaisen melko rankan työpäivän jälkeen olin tulossa kotiin metrolla. Nousin tunnelista erään teinipoikalauman jäljessä. Ylläni oli hupullinen talvitakki. Koska taivas suolsi räntää vaakasuorassa, olin varautunut laittamalla hupun pääni suojaksi. Ulko-ovella oli teinejä vastassa pari poliisia, joiden laukkujen sisällöstä poliisi oli kovin kiinnostunut, ilmeisesti mahdollisen alkoholin vuoksi. Selässäni ollut reppu viimeisteli hieman ulkoasuani, sillä kun pääsin ulkoilmaan asti, vaati poliisi minuakin näyttämään repun sisältöä sanomalla "hei kaveri, avaas reppus". Hieman närkästyneenä ja nälkäisen ärtyneenä otin hupun pois päästäni ja kysyin "anteeksi, olemmeko tehneet sinunkaupat?". Hyvin hämmentynyt poliisi sai sentään sanotuksi "et vissiin oo samaa porukkaa". En ollut.
JuhaniV: "Pidän paluuta teitittelyyn tärkeänä."

Sopii kuvaan; Suomessa on palattu monessa muussakin 60-lukua edeltävään aikaan. Yhteiskunta muuttuu konservatiivisemmaksi. Jänskää, saas nähdä, milloin se alkaa näkymään homojenkin kohdalla.

JuhaniV: "Voimme esimerkiksi osoittaa melko mutkattomasti arvostustamme keskustelukumppanillemme."

Puhuisin kyllä mieluummin yhteiskunnan hierarkioista, joita teitittelyllä pyrittiin alunperinkin kyseenalaistamaan. Entisellä saksan kielen opettajalla oli muuten hauskoja esimerkkejä siitä, miten naisiin suhtauduttiin kollegoina Saksassa... Siis ihan vain esimerkkinä niistä hierarkioista teitittelyn ohella.

JuhaniV: "Tuskin tulisin ymmärretyksi."

Eiköhän se viestisi menisi perille: koska olen vanhempi, olen ylempänä hierarkiassa ja siksi automaattisesti oikeassa. Älä kyseenalaista, tottele. Mutta eipä sellainen taida onnistua dynaamisilla työmarkkinoilla, missä jo kolmevitosia potkitaan ulos kuten Ericssonin tapauksessa parisen vuotta sitten:

"Verkkojätti Ericsson haluaa eroon kaikista yli 35-vuotiaista työntekijöistään. Yhtiö haluaa vaihtaa kokeneemmat työntekijät nuorempiin, Ylen Aamu-TV kertoo." http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/article44776.ece

JuhaniV: "Osaatko sinä teititellä?"

Teitittelin viimeksi työhönottohaastattelussa, jolloin about nelikymppinen rekrytoija ja nainen, pyysi heti lopettamaan sen, koska tuntee itsensä liian vanhaksi :P
  • 4 / 47
  • Asiakaspalvelija
  • 19.6.2008 3:21
Teitittely todellakin on taitolaji. Eikä sitä osaa läheskään kaikki asiakaspalvelutöissä olevatkaan, varsinkaan nuoret.

Mielestäni minua ei tarvitse kenenkään teititellä, olenhan vasta 32-vuotias enkä merkittävässä asemassa. Mutta kun kravatti kaulassa töiden jälkeen käyn töissä tai ravintolassa, minua teititellään todella usein. Hupparissa ei niinkään...;) Mutta ei se minua haittaa. Töissä on kyllä tullut vastaan arviolta teititeltävän ikäisiä ihmisiä jotka melkein suuttuvat kun teitittelen heitä. Joskus lähes kolme kertaa minun ikäiset asiakkaat ovat teititelleet minua. Ehkä siksi että on se kravatti kaulassa?

Hauskin pieleen teitittely oli kuitenkin erään ison suomalaisen pizzeriaketjun suomalaisella tarjoilijatytöllä joka puolen vuoden ajan toi pizzani pöytään (jossa istuin yksin) sanoen "olkaa hyväT".
  • 5 / 47
  • Pora-liike
  • 19.6.2008 7:18
Teitittelyn vaatiminen sopii yhteen kaiken muun tärkeilyn kanssa.

JuhaniV: "Huomaan alkaneeni ärsyyntyä jos minua tuntuvasti nuorempi jossakin arvostusta vaativassa tilanteessa oikopäätä sinuttelee"

Sinun ärsyttämiseksi ei paljoa vaadita.
Pora-liike kirjoitti: "Teitittelyn vaatiminen sopii yhteen kaiken muun tärkeilyn kanssa."

Minä en vaadi teitittelemistä, mutta asiakaspalvelijana se on taito, josta pitää pitää kiinni.
Ja kyllä, jos itse olen esim. vähänkään paremmassa paikassa syömässä, niin tarjoilijan on parempi osata sen verran käytöstapoja, ettei suusta kuulu "tulisko sulle jotai?" vaikka kuinka olen vasta 31 vuotta vanha. :P
Omassa työssäni olen huomannut sen olevan perin vaikeaa vaihtaa lennossa teitittelystä sinutteluun, vaikka vastapuolellani olisi minua 10 vuotta nuorempi henkilö.

Ehkä olen vanhakantainen tässä suhteessa, mutta minusta teitittely on niitä "vanhoja hyviä tapoja". :)
  • 7 / 47
  • Public eye
  • 19.6.2008 11:14
Teitittely on taitolaji. Vaatii melkoista silmää nähdä, kuka todella haluaa itseään teititeltävän ja kuka taas loukkaantuu siitä verisesti.

Itse en odota itseäni teititeltävän, mutta käytän sitä spontaanisti sellaisissa harvoissa tilanteissa, joissa haluan osoittaa keskustelukumppanille, että "emme ole kavereita". Sinutteluhan on merkki siitä että ollaan ystäviä ja kaikin puolin samalla tasolla. Siksi sinuttelu on mielestäni kohteliaampaa ja ystävällisempää kuin teitittely. Kun teitittelen ihmistä, haluan ottaa häneen etäisyyttä ja välttää puhuttelemasta häntä suoraan yksilönä, puhun ikäänkuin suodattimen läpi. Tyypilliseksi teitittelytilanteeksi voisin kuvitella esimerkiksi kohtaamisen jonkun viranomaisen kanssa, joka lähestyy minua virkansa puolesta ilman, että olen ilmaissut haluavani kommunikoida hänen kanssaan. Jos joku teitittelee minua (ilman että olen teititellyt häntä ensin), tulkitsen että hän kokee minut jotenkin ulkopuoliseksi henkilöksi, jota hän ei halua päästää lähelle.

Vanhemmilla (siis todella vanhoilla) ihmisillä saattaa olla muistissa vielä aika, jolloin teitittely oli normaali puhuttelumuoto tuntemattomien kesken ja sinuttelu poikkeus. Silloin tietysti teitittelen, koska en fiksuna ihmisenä halua aiheettomasti loukata ketään. Monikulttuurisuutta tämäkin.
  • 8 / 47
  • millikan
  • 19.6.2008 11:16
Asiakaspalvelija kirjoitti: "Hauskin pieleen teitittely oli kuitenkin erään ison suomalaisen pizzeriaketjun suomalaisella tarjoilijatytöllä joka puolen vuoden ajan toi pizzani pöytään (jossa istuin yksin) sanoen "olkaa hyväT"."

Tuo saattaa kyllä olla ihan tarkoituksellinenkin muunnos (ainakin minulla kun on tapana joskus lisäillä tarpeettomia päätteitä sanoihin, saatan siis hyvin sanoa "olkaatte hyvät" tai puhua itsestäni monikossa...). Ehkä se on annos etäistä keveyttä tilanteeseen jossa on epävarmaa onko sopivampaa teititellä vai sinutella (suomen kieli pelaa hyvin nyansseilla).

Yleensä kun puhuttelen jotakuta vanhempaa ja/tai korkeammassa asemassa olevaa henkiloä ensi kertaa teitittelen, ja kuuntelen sitten miten tämä vastaa. Eli teitittelyn kohteen ei pidä myoskään hermostua, sen kun vain vaihtaa puhuttelumuotoa jos katsoo sopivaksi.
Luokkayhteiskunnan kannattaja en ole, joten en hyväksy tilannetta jossa toisella osapuolella on oikeus sinutella samalla kun toisen pitää jatkaa teitittelyä.
Kaipaan teitittelyä siitä syystä, että se luo helpon säännön uuden ihmisen kanssa keskusteluun. Teitittelyllä voidaan myös luoda tietty etäisyys toiseen ihmiseen, tarkoituksella tai tarkoittamatta.

Itseäni häiritsee, vaikka nuori olenkin, että esimerkiksi kassat teitittelevät vanhempaa/paremmin pukeutunutta tms. asiakasta, mutta eivät minua. Samaan soppaan kuuluu myös se, että edellä olevalle mummolle sanotaan "hyvää päivää" ja minulle lakonisesti "moi".

Opettajana joudun luomaan käytännön luokassa; haluanko, että oppilaat saavat kutsua minua etunimellä. Vanha opettajana sanoi joskus, että en ole teidän ystävänne vaan opettajanne. Siksi kutsutte minua opettajaksi tai Jukka-opettajaksi, muttei koskaan vain Jukaksi. Olen itse antanut lasten käyttää etunimeäni, tosin vain sijaisena. Oma luokka, jos joskus sellainen on, saa kutsua minua opettajaksi. Se luo osaltaan omanlaisensa auktoriteetin, eikä tarkoita, että olisin silti mitenkään etäinen oppilaista.
Teitittelyssä ei ole mitään vikaa, kun se on omaehtoista. Vaadittu teitittely on kuvitellun auktoriteetin pönkittämistä, ja vaikka ihan mielelläni oon kohtelias, niin erityisen alistuva en ole. Samat säännöt pätee musta kaikissa ihmissuhteissa. Ei musta oo lainkaan ikävää tyhjentää astianpesukonetta aina yksin, mutta jos mies kysyy, mikset ole sitä tyhjentänyt, niin vastaan kyllä kysymällä, mikset itse ole, enkä riennä työhön.

Toiveet ovat ymmärrystä lisääviä, vaatimukset ihmisiä erottavia.
Public eye kirjoitti: "Vanhemmilla (siis todella vanhoilla) ihmisillä saattaa olla muistissa vielä aika, jolloin teitittely oli normaali puhuttelumuoto tuntemattomien kesken ja sinuttelu poikkeus. "

Vanhemmat ihmiset käyttävät hän sanaa (ainakin Itä-Suomessa): "Haluaako hän kahvia?". Sana "hän" korvataan joskus tittelillä, kuten "Haluaako Herra Suuriruhtinas kahvia?"
mopsi22: "Itseäni häiritsee, vaikka nuori olenkin, että esimerkiksi kassat teitittelevät vanhempaa/paremmin pukeutunutta tms. asiakasta, mutta eivät minua. Samaan soppaan kuuluu myös se, että edellä olevalle mummolle sanotaan "hyvää päivää" ja minulle lakonisesti "moi"."

Olen kiinnittänyt tuohon huomiota itsekin ja aina se jaksaa vähän yllättää. Toisin päin tosin kuin mopsia. Minulla kesti kauan tottua siihen, että että minua teititellään asiakaspalvelutilanteissa. Useimmiten niin on tapahtunut McDonaldseilla, mutta viime vuosina enenevässä määrin myös muissa paikoissa. Sitä harrastavat sekä itseäni nuoremmat että vanhemmat. En kuitenkaan automaattisesti odota teitittelyä enkä sitä vaatisi. Itseni sinuttelu ei haittaa, vaikka se tapahtuisi missä tilanteessa. Teitittely ei ole tuntunut loukkaavalta "ikäni korostamiselta", koska en yleensäkään pidä kenenkään ikää, omaanikaan, ongelmana. Sen sijaan hämmästyn useinkin ajatellen, että en minä ole mielestäni sinua arvokkaampi tai paljon vanhempikaan, joten miksi kohtelet minua sellaisena...

Selvin esimerkki valikoivasta teitittelystä oli useita vuosia sitten, jolloin olin vielä reilusti alle 30 ja menin Mäkkiin itseäni hieman vanhemman opiskelukaverini kanssa. Kaverini meni edelläni farkuissa ja toppatakissa, pipo päässä. Kassatyttö sinutteli häntä reippaasti. Ihmettelin hetken, kun minua sama kassatyttö puolestaan teititteli (ja toivotti hyvää päivänjatkoa), vaikka olin kaveriani nuorempi. Myös kaverini yllättyi. Todettiin kuitenkin, että syynä lienee ollut muodollisempi pukeutumiseni. Tyyliini kun kuuluvat villakangastakit tms. ja mustat suorat housut, joskus myös hame. En ole koskaan viihtynyt farkuissa eikä pipo kuulu varustukseeni muualla kuin koiralenkeillä. Ehkä syynä on myös se, että voin olla etäisen oloinen. Monet, myös omat vanhempani, ovat väittäneet, että minusta saa ainakin asiakaspalvelutilanteissa (asiakkaana) helposti hyvin itsevarman ja etäisen kuvan. En itse edes tiedosta useinkaan, että tapanani on kuulemma yleensä ilmaista asiani noissa tilanteissa hyvin lyhykäisesti ja hymykin unohtuu useimmiten pois.

Olen alkanut jo tottua siihen, että kassalla, muuallakin kuin Mäkissä, usein teititellään, joten se ei enää kiinnitä huomiotani samalla tavalla. Mietin tosin joskus, että teitittely on yleensäkin lisääntynyt, kuten Juhanikin jo totesi. Ehkä asiakaspalvelijoita ohjataan käyttämään sitä aikaisempaa enemmän. Syy ei ole välttämättä vain asiakkaan habituksessa. Mene ja tiedä. En ole itse asiakaspalvelija, joten voin vain arvailla.

Teitittelen itse lähes poikkeuksetta ihmisiä, jotka ovat minua huomattavasti vanhempia ja/tai joiden tulkitsen olevan minua korkeammassa asemassa (ja jotka ovat vielä vieraita eikä sinunkauppoja ole tehty). Ei vain tunnu sopivalta mennä töräyttämään mitään heti alkajaisiksi sinutellen. Sellaisissa tilanteissa teitittely on minusta luontevampaa kuin sinuttelu.

Toisin kuin muutamat tuossa edellä, en koe teitittelyä tarkoitukselliseksi välimatkan päässä pysymiseksi tai haluttomuudeksi olla toisen ihmisen kanssa tekemisissä. Minusta se on enemmänkin vain yksi tapa olla kohtelias ja ottaa toinen huomioon. Ymmärrän, että sitä voidaan käyttää myös niin, että se osoittaa halua pysyä etäällä, mutta en käytä sitä itse niin. Jos en halua olla toisen kanssa tekemisissä tai haluan pitää välimatkaa, käytän silloin ilmeettömän torjuvaa vähäsanaisuutta, mikä ei ole välttämättä kovin hienovaraista, mutta menee kyllä useimmiten perille.
Osaan teititellä ja pyrinkin siihen jos puhun (tuntemattoman) vanhemman ihmisen kanssa, tai vaihtoehtoisesti korkeammassa asemassa olevalle. Tosin täytyy kyllä myöntää, että tuntuu jotenkin oudolta jos itseäni teititellään - etenkin jos sen tekee joku vanhempi (kuten yleensä onkin.) :D
Armeijassa minun oli todella vaikeaa käsittää sitä, miten vaikeaa joillekin oli teititellä kaikkia.

Joskus muuten mietin, että käytetäänkö teitittelyssä yksikkö- vai monikkomuotoa perfektin kanssa? "Oletteko olleet?" vs. "Oletteko ollut?"

Vitsimielessä monesti tulee puhuttua tuolleen Poriksen esimerkin mukaan "heititellen". "Saiskos pastorille olla lisää kahvia?" "Herra on hyvä ja istuu vaan." Tykkään. :)
"käytetäänkö teitittelyssä yksikkö- vai monikkomuotoa perfektin kanssa? "Oletteko olleet?" vs. "Oletteko ollut?"

Yhdelle ihmiselle yksikössä: Oletteko ollut?
Useamman ihmisen ryhmälle monikossa: Oletteko olleet? (Ei eroa tavallisesta useamman ihmisen puhuttelusta, koska ryhmän teitittelyä ei taida olla suomen kielessä erikseen)

Jos yhtä ihmistä teititellään monikossa tyyliin "Oletteko käyneet täällä aikaisemmin?", siihen tekisi mieli vastata, että "Ai minä ja sivupersoonaniko?" :DD
Tuli mieleen, että mulla on tapana tehdä parisuhdeseksistisiä oletuksia. Joskus se voi kuulostaa teitittelyltä, vaikka ei oikeasti ole sitä.. mä vaan oletan, että jokseenkin kaikilla on olemassa joku, jonka kanssa hän on "me". Niin että voin hyvin kysellä oletteko olleet paikassa x ja tarkoitan häntä jolle puhun, ja häntä jonka oletan hänellä jossain olevan.
Teitittelen itselleni vieraita ja itseäni vanhempia henkilöitä. Iän suhteen epävarmassa tilanteessa voin huoleti teititellä. En ymmärrä milloin hyvät tavat ovat olleet alentumista? En ymmärrä miksi alakerran mummo ei ansaitsisi minulta täysin vieraalta ihmiseltä rappukäytävässä teitittelyä. Ei sitä ansaita ja ei siinä alennuta mihinkään pokkurointiin, se kuuluu asiaan.

Joskus tuntuu, että mainitsemassani rappukäytävässä kulkiessa, toivoisi, että talon asukkaat kohdatessaan edes sanoisivat päivää! Pitäisikö aloittaa siitä ja mennään sitten tuohon vähän vaikeampaan tilanteeseen, jossa pitää sanoa jotain enemmän ja jopa mahdollisesti teititellä puhutellessa.
  • 17 / 47
  • Asiakaspalvelija
  • 19.6.2008 14:33
Monet radiojuontajat ovat alkaneet puhumaan "sinä"-muodossa kun kuuntelijaan kohdistavat. Ajatus on kai sinutella eikä teititellä. Mutta sehän on oikeastaan yksikkö vs. monikko kysymys kun radiolla on monta kuuntelijaa aina. Sanomalla radiossa "te" puhuu sujuvasti laajalle kuulijakunnalleen eikä ollenkaan välttämättä teitittele.
Pora-liike kirjoitti: "Vanhemmat ihmiset käyttävät hän sanaa (ainakin Itä-Suomessa): "Haluaako hän kahvia?". Sana "hän" korvataan joskus tittelillä, kuten "Haluaako Herra Suuriruhtinas kahvia?""

Tuo on totta, vanhempi suomalainen kohteliaisuusmuoto on puhutella kolmannessa persoonassa, ja usein siihen tyyliin että "itsekseni tässä mietin että mistäs kaukaa vieras on tänne tullut". Suoraa kontaktia pohjustetaan kiertelyllä.
Toisaalta tuota kolmatta persoonaa käytettiin myos puhuttaessa alaspäin, palvelusväelle: "Onkos Liina jo lakaissut peräkamarin?"

Minusta teitittely on etäistä puhetta, sellaista jota käytetään joko virallisissa yhteyksissä kun vaikkapa ei haluta tietää siitä kassaneidistä sen enempää kuin että tämä on kassaneiti, tai sitten alkutapaamisessa tunnustellaan että onko aihetta lähempään kanssakäymiseen -> sinunkauppoihin.
Eli tyylikeinona ehdottomasti käyttämisen arvoinen.
Eri aikakausina käyttäytymistavat ovat erilaisia.

Omat vanhempani teitittelivät aina vanhempiaan. Sinuttelusta olisi tullut ympäri korvia. Se olisi ollut osoitus kunnioituksen puutteesta vanhempiaan kohtaan.

Minusta teitittelyn ottaminen mukaan ihmisten väliseen vuorovaikutukseen laajentaa asteikkoa, jolla toisen ihmisen kohtaamme. Nyt tilanne Suomessa on usein binäärinen, ykkönen tai nolla.
Käytän itse virallisissa yhteyksissä / asiakaspalvelussa teitittelyä, epävirallisissa sinuttelen surutta, varsinkin silloin kun vastapuoli on esitelty / esittäytynyt pelkästään etunimellään, tai on huomattavasti minua nuorempi. Kuulun itse siihen sukupolveen, joka 70-luvun jossain vaiheessa kanniskeli rintapielessään nappia "Saa sinutella".
En pahastu, jos minua ei teititellä, tuntisin oloni jossain suhteessa epämiellyttäväksi ja ylipuheliaan teitittelijän (varsinkin myyjänä toimivan) "lipeväkieliseksi tyrkyttäjäksi".
Tilanne ratkaisee yleensä puhuttelumuodon. Eli olen siis liberaali näissä asioissa.
Täällä osoitteessa osataan teititellä. Tottakai osataan.
Minulle se on tuntemattomien ihmisten kanssa ennen muuta ikäkysymys
(joskin ilman eri ohjeistusta olisin kyllä tavatessani todennäköisesti sinutellut JuhaniV:tä sen kummemmin miettimättä).
Hm, se on sukupuolikysymys myös, nyt kun mietin: mummot saavat minulta teitittelyä helpommin kuin papat.

Tuolta pohjalta teitittely on mielestäni hyvä tapa, varsinkin kun vastapuoli tuntuu pitävän sitä mitä sopivimpana.

Mutta tuttujen kanssa moinen ei käy laatuun kuin vitsinä.
Ja kun minua teititellään väännän vitsiksi (paitsi Valamon luostarissa vuonna 2, kun siellä se oli toista kunnioittava tapa ikään katsomatta).
mopsi22: "Itseäni häiritsee, vaikka nuori olenkin, että esimerkiksi kassat teitittelevät vanhempaa/paremmin pukeutunutta tms. asiakasta, mutta eivät minua. Samaan soppaan kuuluu myös se, että edellä olevalle mummolle sanotaan "hyvää päivää" ja minulle lakonisesti 'moi'."

Karina jo kommentoikin tätä, mutta minun on vielä lisättävä, että iseäni kyllä häiritsee, kun minua teititellään kassalla. Ymmärrän kyllä, että kyseessä ei ole loukkaus tai etäännyttämisyritys vaan ehkäpä tilannetajuton tai harhaanjohdettu henkilö, mutta se nyt vaan tuntuu siltä kuin minut lykättäisiin vanhempaan sukupolveen, eikä kyllä vielä ole kassalla niin nuorta ihmistä, että se olisi sopivaa. :)

"Hyvää päivää" olisi minusta korni tervehdys. Sekin on välillä outoa, kun nuori tyyppi vastaa "hei", kun itse on tervehtinyt "moi". Minusta "moi" on välittömämpi tervehdys kun etäisempi "hei". Jännää kyllä, miten ihmiset tulkitsevat näitä niin eri tavalla.
mopsi22 loihti lausumahan: "Kaipaan teitittelyä siitä syystä, että se luo helpon säännön uuden ihmisen kanssa keskusteluun. Teitittelyllä voidaan myös luoda tietty etäisyys toiseen ihmiseen, tarkoituksella tai tarkoittamatta. // Opettajana joudun luomaan käytännön luokassa; haluanko, että oppilaat saavat kutsua minua etunimellä."

Auh. Tämä sai niskavillat nousemaan pystyyn. Ei tosin sen takia, että näkisin tällaisessa etäisyydentavoittelussa jotain väärää. Lähinnä sen takia, että minua ärsyttää tilanteet, kun asiakkaat ovat liian tuttavallisia ("Hei, XX, laitas vielä yksi vodka ja sprite"). En voisi kuvitellakaan meneväni Iso-Roban Alepaan ja sanovani siellä kassaneidille "Kuules Aune, heitätkös sieltä yhden tikkuaskin".

En odota, että minua töissäni teititellään, mutta jos minä teitittelen asiakasta, niin ei tarvitse minua alkaa kutsua etunimeltä. Mutta rakastettavimpia ovat lapset, jotka tulevat: "Setä, annatko yhden kokiksen." :D
MINÄ OLEN 16V. JA MINUAON TEITITELTY JO VUOSIKAUDET!
Aikuiset ihmiset ovat niin lapsellisia kun eivät tahdo olla yhtään vanhoja! Minäkin olen vanha ja jos minä olen vanha niin te vasta vanhoja olette!
Nuorempien ihmisien on helpompi arvostaa teitä ihmisinä kun, ette mulkaise pahasti jos ette koe vaikkapa täti-nimitystä itsellenne sopivaksi.
Hymyilkää jos joku tekee erheen, sanokaa jotain nokkelaa, naurakaa tai mitä vain! Älkää olko vihamielisiä. Pyydän.
Ihmiset tekevät tämän maailman ilmapiirin, ei se itsekseen ilmaannu.

En ole koskaan edes ajatellut tuota teitittelyn ikä asiaa, edes tiennyt siitä.
Tosin se kyllä tuntuu jotenkin itsestään selvyydeltä, että hyvin korkea-arvoista henkilöä kuten vaikkapa presidenttiä teititellään, kuten myös vanhojen ihmisten suhteen.
Tosin vanhoille ihmisille puhuessani teititellen on mielestäni viestini selvä: "Minä kunnioitan sinua, enkä tahdo osaksesi mitään pahaa."
Sillä monet pelkäävät.

Mutta siis... Teitittelen lähes kaikkia vieraita henkilöitä, ihan automaattisesti. Koen sen juuri sellaiseksi epätungettelevaksi tavaksi puhua vieraan henkilön kanssa. Sinuttelen myös toisinaan näissäkin tilanteissa, mutta en keksi yhdistävää tekijää näille tapauksille. Sanoisin vieraiden sinuttelun olevan hyvin tilannekohtaista.
Kaverini joskus huomautti kun olin juuri sinutellut jotakuta kahdeksanvuotiasta tiedustellessani ruokalan sijaintia.
Taidan olla tässäkin asiassa hieman outo... Mutta tapa on tapa ja tavan syyt tavan syitä olivatpa ne sitten tavallisesta poikkeavia tai eivät.
Suomenkielessä voi kyllä jättää persoonapronominin kokonaan pois niin ei synny ongelmaa.
  • 27 / 47
  • Asiakaspalvelija
  • 21.6.2008 15:17
Monilla (oikeasti) kaksikielisillä paikkakunnilla kaupan kassatkin tervehtivät kaikkia ikään ja arvoon katsomatta yleensä sanalla "hei". Se kun on paljon vähemmän väärin kuin sanoa hienostomummolle väärällä kielellä "päivää" tai "god dag". Tietysti sitten jos asiakas jo ehti tervehtimään asiakaspalvelijaa, on fiksua vastata samalla kielellä ja tyylilajilla.

Vaasassa kiusasin kassaneitejä usein tervehtimällä sopivasti "hei" ja "hej" sanojen puolivälistä niin etteivät saaneet kieltä selville, joutuivat sanomaan hinnan ja kiitos/olehyvät kaikki molemmilla kielillä;)
Itse työskentelen kassalla ja teitittelen (huomattavasti) vanhempia asiakkaita.
Nykyaikana monet kolme- ja neljäkymppiset eivät halua kuulla teitittelyä, olen sen hoksannut :P
Ihan luontevasti se teitittely ainakin minulta on sujunut, kuten myös muilla kielillä palveleminen.
Tosin joskus on vaikea ottaa selkoa siitä oikeasta kielestä, useimmiten silloin kun asiakas ei suostu puhumaan mitään ja on ihan hiljaa^^

Olen myös palvellut suomenruotsalaisia sekä ruotsiksi että suomeksi yhtä aikaa kun eivät edes itse näytä osaavan päättää kumpaa käyttää :)
Mutta eihän se haittaa. Kielipää vain paranee.

Just Perfect
Omasta mielestäni teitittely ei vaan oikein istu suomalaiseen tapakulttuuriin vaikka sitä on viime vuosina sinne yritetty entistä ahkerammin tunkea. Vaikka se nyt olisi kuinka hyvää asiakaspalvelua ja vaikka esimerkiksi ranskalaiset teitittelevät myös lapsia, se ei välttämättä oikein suoraan siirry suomalaiseen arkeen.

Itselleni tulee teititeltäessä hyvin kaukainen olo. Teitittelijä selvästi haluaa ottaa etäisyyttä ja kertoa että hän ja minä emme ole samassa arvoasemassa. Suomessa teitittely selkeästi liittyy palvelutilanteisiin. Jos joku kysyy kadulla kelloa tai tietä jonnekin, yleensä silloin käytetään sinuttelua. Sitten taas kun joku yksittäinen ihminen ihan ystävällisesti valitsee teitittelyn niin koen sen yleensä tietoisen välimatkan hakemiseksi. "Ota nyt tavarasi tästä ja lähde. Meillä ei ole mitään muuta yhteistä."
Tuo monenkin mainitsema ajatus tarkoituksellisesta etäisyyden ottamisesta saa pohtimaan (tosielämän puolella) puolivakavasti tämän ketjun lukemisen jälkeen, missä tilanteissa teititellyksi tuleminen ilmaisee käytännössä kohteliaisuutta, halua pysyä kaukana tai kenties vittuilua. Ehkä minullekin on lähinnä kettuiltu eikä yritetty olla kohteliaita? Ehkä Mäkin imagoon sopii paremmin pipo silmillä ja muille huomautetaan asiasta hienovaraisella teitittelyetäännytyksellä? Vähän niin kuin häädetään teinejä ostoskeskuksista soittamalla kajareista klassista...

En ole ajatellut asiaa ennen suuremmin eli olen ollut varmaan liian sinisilmäinen (tässäkin asiassa). Pitänee alkaa epäillä jatkossa teitittelijöiden motiiveja ja kohottaa epäuskoisesti kulmaa jokaiselle, joka teitittelee ;)

Jep, tiedetään että asian voi päätellä todennäköisesti nyansseista, paitsi jos on aivan idiootti. Omalla kohdalla vain useinkin herää epäilys, että juuri sitä saatan olla, kun pyrin tulkitsemaan toisten tekemisiä positiivisesti. Tai ehkä olen idiootti siksi, että epäilen ihmisten motiiveja tässä asiassa. Niin se varmaan menee. Lopputulos: idiootti joka tapauksessa. Asia ratkaistu :D
Karina77 olen saman lajin itsensä pussiin pohdiskeleva idootti! Meitä on siis ainakin kaksi!!!
Massa, pikeminkin kyse on siitä, että teitittelystä on luovuttu (se siis on ollut aikoinaan itsestäänselvyys) suomalaisessa tapakulttuurissa. Se siis ei ole missään nimessä uusi ilmiö.
o/ Täällä kolmas idiootti.

Tuli mieleeni näitä pohtiessa, että teitittelyn sävyt kuvaa aika hyvin sitä, miltä luokkajako ihmisistä tuntuu. Tai tietenkin kuvaa, sillä tunteethan ne antaa sanoille syntyvät sävyt, joita niissä ei alunperin oo. Teitittely kertoo muodollisesta kunnioituksesta, mutta ei aidosta ihailusta tai missään nimessä läheisyydestä. Herrat voi olla herroja, mutta ne ei missään nimessä ole "meitä".

Musta teitittely (vanhempien ihmisten) on luonnollista, mutta näin tarkemmin miettiessä toivoisin, että suunta olisi sinutteluun päin, ei teitittelyyn. Teitittely tuo kyllä kommunikointiin nyansseja, mutta ne ovat sävyltään juuri sellaisia, etten toivo niitä tulevan.

En loukkaannu jos mua teititellään, mutta sanon kyllä heti, ettei se ole tarpeen. Aika harvoin sellaista edes tapahtuu. Oman tunnustukseni elämässä tahdon aidossa muodossa, en muodollisuutena.
Mutta mietitäänpä esimerkiksi englannin kieltä, missä ketään ei sinutella... :D
Nyt kun oikein alkaa asiaa tarkemmin pohtia niin teitittely liittyy mulla useimmiten etäisyyden ottoon. Mm. luottamustehtävissä tulee välillä eteen tapauksia, joita ei vain halua kuunnella. Tuntuu että teitittely on itselle hyvä tapa suhtautua asiaan vähemmällä sydämellä.

Kunnoitusmielessä (etenkin "puhuteltava" on vanhempi), tulee käytettyä kieltä jossa sopivasti välttelen käyttämästä koko sinä/te-sanoja lainkaan. Ei sekään ihan mahdotonta tunnu olevan.
Arosusi, minä olen yksi niistä joka vastaa "hei" jos minulle sanoo "moi". En osaa muiden syitä arvailla, mutta omaan suuhuni moi ei vain sovi. Olen koko ikäni asunut Pohjois-Suomessa ja minulle vitsailematta sanotun moin kuulin livenä varmaan ensimmäisen kerran joskus teininä. Minulle kyse on lähinnä murteesta, olen aina ajatellut että moi on Helsinkiläinen/Etelä-Suomalainen synonyymi heille ja minusta tuntuisi todella omituiselta käyttää sitä omassa puheessa, samalla tavoin kuin vaikka "fyrkkaa" tai "mutsia" - ne eivät yksinkertaisesti ole minun kieltäni.

Tervehdykseen vastaa kuitenkin helposti samalla sanalla ihan vaistomaisesti, vaikka sitten itselleen vieraalla. Heillä moihin vastaaminen onkin siksi pitkälle tietoinen valinta, tietyllä tavalla periaatteellinenkin juttu. Jonkinlaista konservatismia, ehkä. Tai jääräpäisyyttä. Ei millään pahalla, kaikki moin käyttäjät, mutta omassa suussani se tuntuu samanlaiselta kielen korruptiolta kuin sinä-passiivi.

Siksi vastaan "hei", jos joku sanoo minulle "moi". Ja teitittelen itseäni vanhempia, vieraita ihmisiä, ihan vain koska se on kohteliasta.
Itse työskentelen nykyisin palvelualalla. Toimitusjohtajan motto on "asiakas on kuningas". Minusta teitittely ei tänä päivänä enää heijastele luokkayhteiskuntaa tai vanhakantaista ajattelua, vaan on osa käytöskoodia.

Itselleni on maailman luontevinta teititellä asiakasta. Asiakas joka maksaa edustamalleni yritykselle tuhansia tai jopa satoja tuhansia euroja ansaitsee asiallisen kohtelun. Harva on kärsinyt teitittelystä. Kaikkein hienointa on kun asiakas itse ehdottaa sinunkauppoja, koska siihen sisältyy myös useimpien ymmärtämä piiloviesti.

Rekrytoin paljon ihmisiä. Kun minulle tulee työhakemus joka alkaa "Moi Pete01" heitän sen suoraan roskikseen. Siksikö, että olen mulkku jota pitää nöyristellä? Ehei, vaan siksi, että jos niinkin tärkeässä tilanteessa kuin työnhaussa hakija ei osaa käyttäytyä korrektisti, en voi luottaa siihen että hän tekee sen asiakkaidenkaan kanssa. No, itse työhaastattelussa heitän sinuttelulle ja viestin epämuodollisemmin. Joku voi pitää minua tiukkapipona mutta olen ainakin onnistunut löytämään hyvää porukkaa.
Pete01 kirjoitti: " Asiakas joka maksaa edustamalleni yritykselle tuhansia tai jopa satoja tuhansia euroja ansaitsee asiallisen kohtelun"

Itse asiassa ne asiakkaasi maksavat sinun palkkasi! Siinäpä motivaatiota kerrakseen. Nykyisistä nuorista ja vanhemmistakaan kaikki eivät ole ymmärtäneet tätä kuviota.
Kahden naapurimaan kulttuurieroista on Suomen Kuvalehdessä (27/2008) mainio Eva Lillen kirjoitus "Naapurina naurun ja ironian suurvalta". Tämän ketjun otsikkoon liittyen sieltä lainaus: "Suomalainen, joka oitis käy sinuttelemaan, tuntuu virolaisesta tunkeilevalta ja rahvaanomaiselta."

Seuraavan lainauksen olen kokenut omakohtaisesti todeksi: "Virolaiset nauravat myös meidän lainkuuliaisuudellemme. Veroja rakastava suomalainen on kummajainen." Olemme tarvinneet remontti- ja tulkkausapua useita kertoja. Jokainen ehdottaa ensimmäiseksi maksua ilman veroja. Verollinen hinta onkin sitten reippaasti verotonta korkeampi. He ovat jopa ihmetelleet miksi minä haluan maksaa enemmän (verolla). Olen selittänyt, että haluan kadun olevan asvaltilla päällystetty ja toivon vesijohdosta tulevan vettä. Ne saadaan aikaan tietenkin verovaroin. Ajatukseni ei ole aina mennyt jakeluun.
Virossa saa hyvin huonoa asiakaspalvelua, ainakin oman kokemukseni mukaan. Töykeyden tuntu johtuu varmaan kulttuurieroista. Omalla kohdallani kai eniten siitä, että minä hymyilen ja katson silmiin, eikä mun hymyyni vastata. Järkiperustein osaa tietenkin ymmärtää, ettei kyse ole varmaankaan epäkunnioituksesta, vaan opituista tavoista, mutta kyllä se pienenä pistona tuntuu silti.
Kesäpojan kertomassa vaikutelma on neukkunen. Sen kulttuurin jäänteet eivät hevin häviä. Tai ehkä asiakaspalvelija ajatteli, että sinä olet juoppo poro pohjoisesta, joka ei ansaitse mitään kunnioitusta. Puolin ja toisin korjattavaa löytyy. Onneksi englantilaiset kännääjät ovat valloittaneet suomalaisten asemia tuossa jalossa käyttäytymisen lajissa. ;-)
Millaistakohan asiakaspalvelua tässä maassa on saanut esim. 60-70-luvulla kun ruåtsalaiset tulivat sankoin joukoin ostamaan edullisia lihatuotteita lahden tältä puolelta? Tuskinpa "asiakas on ykkönen" on ollut silloin kirkkaana takaraivossa ;-)
JuhaniV kirjoitti: "Olen selittänyt, että haluan kadun olevan asvaltilla päällystetty ja toivon vesijohdosta tulevan vettä. Ne saadaan aikaan tietenkin verovaroin. Ajatukseni ei ole aina mennyt jakeluun."

Minusta tuntuu, että kysymys on jostain laajemmasta. Tapaamani suomalaiset uskovaisetkin tuntuvat olevan aidon vilpittömiä asiansa kanssa kun taas vaikkapa tapaamani amerikkalaiset taipuvat uskonnollisiin muotomenoihin ja sääntöihin pakon edessä ja nurkuen. Amerikkalaisilla oli tavallaan kova, muuttumaton ydin. Kalifornialaiset fundikset olivat aina ensisijaisesti kalifornialaisia. Suomalainen on taas imenyt myrkyn itseensä kuin sieni. (Osasyy minun Amerikassa viihtymiseeni onkin tässä).
(Ei liippaa läheltäkään ap. aihetta.)

Sielläkin on fundikset hieman muuttuneet erään syyskuun jälkeen. Ja itäpuoliskollahan kaikki on muutenkin ihan väärinpäin (vai mitä?), joten on turha edes puhua "amerikkalaisista" yhtenäisenä heimona.

Minun jenkkini saattaapi olla lähdössä - jonnekin. Tämä on vasta huhupuhe, jota en häneltäkään tahdo varmistaa, eli odottelen vain sitä päivää kun joku muistaa onnittelukortilla muuttonsa johdosta.

Vaan ehkäpä se ihana amerikkalaisuus vähenee ihmisestä, jos hän matkustelee paljon, asuu muissa maissa ja opettelee monimutkaisempia kieliä kuin amerikanenglanti... Ehkä sunkin pitäisi taas käydä paikan päällä, imemässä hyviä vaikutteita :--)

Sincerely yours,
Me
Tämän keskustelun aloittamisesta tulee kuluneeksi viisi vuotta ja sinuttelu on sinä aikana vähitellen lisääntynyt, ainakin omalla kohdallani.
Jos nyt oikein muistan, minua on viimeksi teititelty Stockmann-sedän kaupassa noin 10 vuotta sitten. Nyt olen itse siinä iässä, että sinuttelen sujuvasti kaikenikäisiä, myös yli 80-vuotiaita, olivatpa sitten ns. tavallisia kansalaisia tai kansanedustajia.

Virossa saksalaiskulttuuri vaikuttaa edelleen. Siellä teititellään edelleen hyvin yleisesti ja viroa puhuessani (valitettavan vajavaisesti), yritän muistaa teitittelysäännöt.
Saksassa teitittely sujuu automaattisesti, eikä se mielestäni tuota ongelmia suomalaisellekaan, jos on perehtynyt kieleen ja kulttuuriin.
---
Ylen uutisessa pohditaan suurta arvoitusta: Kuka keksi moin?

Moi-tervehdyssanan alkuperästä ja päätymisestä suomen kieleen ei ole tarkkaa tietoa. Sitä on käytetty helsinkiläisten slangissa jo 1910-luvulta lähtien ja se on esiintynyt jonkin verran myös muualla. Myös Väinö Linna käyttää moita lounaishämäläisnuorten tervehdyssanana romaanissaan Täällä Pohjantähden alla.

Kielitoimiston sanakirjan päätoimittaja kertoo, ettei sanan varmaa syntyhistoriaa tunneta. Se voi tulla joko ruotsin morgon-sanasta tai pohjoissaksalaisesta tervehdyksestä moin.
Moita pidetään tuttavallisempana kuin heitä ja sanan uskotaan vakiinnuttaneen asemansa ja säilyvän pitkään kielenkäytössämme.

http://yle.fi/uutiset/suuri_arvoitus_kuka_keksi_moin/6500788
Itse veikkaisin tuota saksalaisselitystä. Kun ruotsalaistervehdys lausutaan puhekielellä/slangilla, siitä tulee foneettisesti jotakuinkin "g'mora" (josta taas "moro"). Saksalaisesta taas tulee "mogn" tai "mogin", josta pohjoissaksassa jää g useimmiten äänettömäksi. Siitä siis muoto "moin", joka Suomessakin on joissakin paikallismurteissa vieläkin käytössä.
Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä on laaja ja kiinnostava juttu teitittelystä ( https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000007884329.html ). Esillä on teitittelyn tuominen suomeen ruotsista - ja tietysti samalla Suomeen Ruotsista, mutta myös varsin laaja ja monipuolinen katsaus teitittelyn asemasta niissä kielissä ja kulttuureissa, jotka täkäläisiin tapoihin ovat vaikuttaneet tai ovat historiallisesti läheisiä. Teitittelyn viimeinen linnake puolustusvoimat on rajattu käsittelyn ulkopuolelle tai unohdettu.