Nuori tomppeli!

Aikomukseni ei ole ylemmyydentuntoisesti alkaa sättiä nykynuoria. Tämän tarinan tomppeli olen minä.

Katselen omaan nuoruuteeni ja totean tehneeni aivan liian monta kertaa elämäni kannalta vääriä valintoja. Olen toiminut monta kertaa myös typerästi ja virheellisesti. Jotkin toisenlaiset valinnat olisivat vaikuttaneet kenties elämäni suuntaan merkittävästikin ja myönteiseen suuntaan. Jostakin syystä en niitä valintoja tehnyt. Vanhempieni ja minua tuntuvasti vanhempien mielipiteitä pidin väärinä. Nyt huomaan tämän toistuvan ainakin osittain omien nuortemme kohdalla. Nyt kuulema minä en ymmärrä enkä osaakaan yhtään mitään.

Olen mentorina (eräänlaisena työnohjaajana) nuorehkolle henkilölle ammatillisissa kysymyksissä. Puhumme myös elämän valinnoista yleisellä tasolla. Huomaan hänen kuuntelevan käsityksiäni tarkasti. Olen nyt seurannut häntä pitkään ja olen pistänyt merkille hänen noukkivan kertomuksistani itselleen sopivia palasia ja ottavan niitä käyttöön omassa elämässään. Osan elämänohjeistani hän kohteliaasti ohittaa itselleen soveltumattomina. Pidän hänen määrätietoisesta tavastaan rakentaa omaa nuorta elämäänsä.

Tuosta kaikesta tuli mieleeni idea, että jos itse olisin nyt nuori, hankkiutuisin oitis monen reilusti yli viisikymppisen ihmisen pakeille ja haastattelisin heitä pitkään. Kysyisin, että mitkä valinnat he ovat kokeneet elämässään onnistuneiksi ja eteenpäin vieviksi. Kysyisin ehkä myös mitkä ratkaisut tai teot olisi voinut jättää väliin taikka tehdä aivan toisin. Epäilen, että noita tietoja ei löydy paperisista kirjoista, eikä tv-sarjoista. Ne ovat saatavilla vain elävistä kirjoista.

Noiden haastattelujen antamien tietojen ja niiden analyysin kanssa mallintaisin elämääni nykypäivän olosuhteet huomioon ottaen. Oletan monen ikäihmisen olevan varsin halukkaita kertomaan omasta elämästään ja luottamuksen synnyttyä myös epäonnistumisistaan ja niiden syistä.

Itse en aio kokemuksiani yksityisesti kummemmin jaella. Yksi mentoroitava tällä hetkellä riittää. Yleisesti voin jotakin joskus kommentoida.

ajatuksena ihan hyvä, mutta se vaatii sen, että löytää jonkun jonka elämään voi samaistua. ainakin itse tunnen eläväni ihan eri elämää kuin muut, kun baarit yms. kulttuuri on poissa. ja ainakin normihomoilla ja normi ihmisillä ylipäätänsä puolet elämästä pyörii tämän ympärillä tavalla tai toisella. Lisäksi, nykyään elämän rytmi ja tavat on niin erilaisia, että asioita joita oppia on yhä vähempi, vaikka ne on luonteeltaan yhä painavampia.

ja ennen kaikkea se, että me nykynuoret (hah) ei olla oikeesti eletty sitä sortamisen aikaa. minun lisäksi harvat ovat edes lukeneet ja tiedä, millaista oli olla homo suomessa ei niin montakaan vuotta sitten. liian monia juttuja otetaan ilman että tiedetään, kuinka moni on elämänsä pilannut sen takia että pridessäkin voi ihmiset olla ilman oikeaa pelkoa joutua väkivallan kohteeksi.

Nameles, huomaatko, mikä on sinun valintasi? Vastaat ajatukseeni "ei". Se voisi olla myös "kuinka"?

Jotenkin suomalaisessa kulttuurissa ja elämäntavassa valitaan varsin usein ensin "ei". Kun jonkin ajan kuluttua huomataan, ettei homma kuitenkaan toimi, korkeintaan todetaan "ehkä". Ajamme elämämme ajoneuvoa käsijarru päällä. Juuri tämä on ollut myös omana toimintamallinani ainakin nuoruudessa.

Heh! Normihomoja ja normi-ihmisiä ei ole. Itselläni on aivan eri kokemus homoista. Arkipäivän asiat ottavat homoillakin tilaa suurimman osan ajasta: Kuinka työt hoituvat, kuinka saada rahat riittämään jne.

Valintojen tekeminen ei lopu myöhemmälläkään iällä. Itse päädyn tänä vuonna viisikymppiseksi, mutta pohtisin mielelläni elämän vaihtoehtoja jonkun kanssa, ainakin silloin tällöin. Ongelmana on vain se, ette foorumia tällaisella keskustelulle ole.Toki sellaiset isot jutut kuin koulutus ja ammatti on jo tehty..

:) höh, oisit lukenu tarkemmin. kyl myönsin, että on asioita joista voisin itekin paljon oppia. mut kun en kulje niitä tavallisia polkuja elämän tiellä, samaistumisen kohteen löytäminen on hankalampaa. en tavoittele uraa, omakotitaloa enkä näitä muita juttuja jotka ovat jokaisen suomalaisen unelma ja elämän tavoite.

Heeeej, toi "aikuisen" haastatteleminen ois loistava idea! Tunnen yhden mua reilusti vanhemman miehen (about 45v., ja moon itte 20v.), johon jollain tavalla samaistun tosi vahvasti. Kait jotenkin kuvittelen, ett musta tulee sitte "aikuisena" samankaltainen tai jtn. :) Ja oonki kelaillu viime aikoina, ett voisin yrittää keskustalla tän ko miehen kaa sillein homo homolle -tyylisesti! ;p Hää jos kuka vois ymmärtää mua, mitä käyn nyt elämässäni läpi... Haluisin tyyliin "kysyä", miten hää on päässy elämässään siihen, missä on nyt, miten saavuttanu kaiken sen, mistä mä unelmoin ("se oikea" kumppani, ihana yhteinen koti, loistotyö jne., toisin sanoen onnellisuus!) Tää tyyppi on tyyliin mun yhden frendin mutsin veli, jonka kanssa oon pari kertaa istunu samassa kaffepöydässä... Ja ny pitäs miettii strategiaa, miten lähestyä tyyppiä sillein fiksusti. Hmm... Ideoita?! :o "Öö, tota, moi, mä oon sun siskonpojan frendejä ja aattelin kysyy ett josko sä suostuisit oleen mun psykologi hetken aikaa...?" ^^

nameles kirjoitti: "... mut kun en ... löytäminen on hankalampaa....en tavoittele ." Mitä minä sanoinkaan? ;-)

Joitakin tavoitteita ja unelmia sinulla varmasti elämällesi on. Miksi valitset kuitenkin mittatikuksi muiden homppeleiden/suomalaisten/tms. valinnat? Asenteesi on mielenkiintoinen.

Mä olen satunnainen kirjoittelia foorumilla tällä, mutta uskon vakaasit tähän; Mitä enemmän tietää sen vähemmän tajuaa tietävänsä. Kumpi on parempi Sokolov vai Jarrett. No opahan tossa keskivaikealle AD/HD poitsulle tuumailtavaa yhen su-ilan ajaksi.

Ja tehtäköön nyt selväksi; tää foorumi on paras, mitä olen netistä löytänyt. Toivottavasti kantavatvoimat jaksavat jatkossakin painaa duuni. Hyvää kevättä Teille !

miu-poika kirjoitti: "... Hää jos kuka vois ymmärtää mua, mitä käyn nyt elämässäni läpi..." Tai voi olla ymmärtämättä. Kaikenlaiset reaktiot ovat mahdollisia, myös torjuvat.

Olisiko mitenkään mahdollista, että jollakin tavoin tutustuisit häneen paremmin ja vasta sitten kyselisit hänen elämästään kun olette riittävän tuttuja? Jossakin vaiheessa tuttavuutta voisi olla aika sanoa: huomaan sinun saavuttaneen elämässä sellaisia asioita, joita minä arvostan ja haluaisin myös omaan elämääni. Haluatko kertoa kuinka tähän olet päässyt?

Muuten, "aikuisilla" heteroillakin voi olla joskus (!) fiksuja ajatuksia oman elämänsä strategioista. ;-) Heihinkin voisi tutustua ja myöhemmin kysellä heidän elämästään tarkemmin.

Mun viestejä ei taaskaan kukaan kommentoinut. MIKSIN ?

Suosittelen; Keith Jarrett. Tiedostan toki miten ääliömästä on odottaa laajempaa ymmärrystä tässä nyky-yhteiskunnassa, jokka on pikavoiton toivomisen ja 24/7 ajattelun läpikyllästämää. Kyllä mä viellä joskus hankin tosi STEREOT .

juhianiV, ei toisten ihmisten elämänkokemuksista saa mitään irti jos ihmiseen itseensä ei voi samaistua. häätyy olla jotain sellaista yhteistä, jotta voi suhteuttaa ja hyödyntää sen mitä toinen on vuosien varrella oppinut. ja minusta se, että toinen on homo, ei viel välttämättä riitä.

on kyl joitakin juttuja joihin voisi elämänviisauksia kuulla, mutta oon ite sen verta hukassa viel kaiken kanssa, että liika tieto vaan sekottaa pakkaa pahemmin. tavoitteena ei ole sen enempää kuin löytää se oma paikka, ja saada ajan kulumaan siinä ootellessa. unelmia on, mutta ne on pieniä ja tavoiteltavissa, tai niin ainakin tahdon uskoa.

ap, varo vaan, tää foorumi voi addictoida, vaikka on täälläkin omat kivat sedät jotka yöpaikkaa lupailevat :o mainitsemasi kirjallisuus on kyllä täysin outoa minulle, vaikka yhteiskunnan toiminta yleisesti ottaen on mielenkiintoinen.

ap kirjoitti: "Mun viestejä ei taaskaan kukaan kommentoinut. MIKSIN ?"

Miksi olisi pitänyt? No... tulipahan nyt kommentoitua :P

nyt kun asiaa miettiin, niin olenhan itseasiassa jutellut elämää nähneiden ihmisten kanssa. jostain syystä ne keskustelut tosin tuppaavat päättymään siihen, että tämä vanhempi ja viisaampi kertoo minun olevan "nuoruudentuomaa" estynyt ja rajoittunut ja kaikkee tämmöstä, kun en sitten pitkän keskustelun jälkeen omaa mielenkiintoa jakaa heille itteeni. usein myös vakuutetaan, että missaan elämäni parhaan panon.

voi tietenkin olla, et mulle on vaan sattunu jotku poikkeustapaukset, mutta tällaisista elämänviisauksista on minulle tullut kokemuksia.

Periaatteessa työyhteisöissä työharjoittelussa olevat oppivat jotakin vanhoilta konkareilta - myös ne "huonot tavat ja asenteet". On sitten tietysti eri asia, onko työhön opastus järjestetty asianmukaisesti ja onko opastaja osaava opastamaan. Itse olen törmännyt valitettavan usein tilanteeseen, jossa "pomon" poika on opastettavana, juuri sellaisella "ei mua kuule kiinnosta" - asenteella. Diplomaattisesti olen siinä sitten yrittänyt, käytännössä opettaa ammatin pikku niksejä. Huumorin siivittämänä hommat tuntuvat menevän paremmin perille, samoin kuin kohtelee työharjoittelussa / opastuksessa olevaa samantasoisena kuin ketä muuta työntekijää tahansa. Tuollainen pieni arvostuksen lisääminen auttaa mielestäni aika lailla. Asennoituminen on tärkeintä molemmin puolin.

Vanhahtaneen "minä olen pomo - sinä teet mitä sanon" asenteen voi heittää romukoppaan. Tietysti se opastava ja valvova asenne täytyy pitää mukana, mutta myöskin
tasapuolisuuden vuoksi opettaa niitä vaativampiakin tehtäviä vähän kerrassaan, eikä pelkästään pistää työharjoittelijaa hoitamaan pelkkiä "paskaduuneja".
Toisaalta - avoimella asenteella oppii itsekin lukemaan opastettavan halukkuutta oppia. Ja joskus sitä oppia voi ottaa nuoremmiltakin. Emme me vanhat aina niin oikeassa ole - me olemme vain luutuneita ja sokeita omille rutiineillemme, joiden kyseenalaistaminen silloin tällöin on paikallaan.

Jostain olen joskus lukenut, että ihminen "sokeutuu" tekemälleen työlle noin viidessä vuodessa. Sen jälkeen kaikki tekeminen on rutiinia, tehdään samalla tavalla kuin on
aina ennenkin tehty, eikä osata edes huomata, että ajan muuttuessa asiat voidaan tehdä mahdollisesti myös yksinkertaisemmin ja tehokkaammin. Omaa työtään täytyy myös vanhemmankin ihmisen pystyä aika ajoin katsomaan "ulkopuolisin" silmin ja kyseenalaistaa rutiiniksi muodostuneet toimet.

Ehkäpä meille jokaiselle - nuoremmille ja vanhemmille - tuollainen ajoittainen tuuletus asenteiden ja menetelmien osalta voisi olla paikallaan myös yksityisesti. Ei pelkästään työelämässä...

Minä olen siinä onnekkaassa asemassa, että olen tyskennelyt työ-yhtesöissä joissa vuosikymmenien kokemus ja nuoruuden into ovat hedelmällisessä symbioosissa. Että nyt. Ehkä otin Ehkä en. Jar......

Tosin on myös yllin kyllin asioita joilla ei ole olennaista relevanssia minun elämässäni tai nykyaikana ylipäänsä...

Onhan minulle muun muassa lukuisat tahot kehottaneet katselemaan omakotitaloja lähiöistä/maaseudulta kun sitten kun minulla on lapsia niin haluan asua siellä...
Samoin mm. määräaikaisen työn käsitteenä ymmärtäminen on varsin vaikeaa monille vanhemmille ihmisille...

Sellaisten ihmisten neuvoja kannattaa kuunnella, joiden kaltaiseksi haluaa.

Harmi että Melleri kuoli.

kesäpoika kirjoitti: "Sellaisten ihmisten neuvoja kannattaa kuunnella, joiden kaltaiseksi haluaa."

Sinäpä sen tiivistit taas - kesäpoika ;)

Erittäin mielenkiintoinen keskustelu. En ole aikaisemmin kirjoittanut tänne, mutta nyt oli pakko. Olemme mieheni kanssa eläneet vuosia yhdessä. Usein olemme keskustelleet tästä asiasta. Homoelämä voi olla nuorelle ihmiselle aika pelottava ja kylmä. Kukapa meistä ei olisi tehnyt enemmän tai vähemmän typeryyksiä nuoruudestaan ja vasta niiden kautta oppinut monia asioita.
Olemme yrittäneet tutustua kaverimielessä nuorempiin homoihin. Itsekään emme ole kovin vanhoja, ainakaan omasta mielestämme :) On ollut kuitenkin vaikea löytää nuorempia homokavereita. Yleensä luullaan, että haemme seksiseuraa tai sitten ujous estää tapaamiseen asti etenemisen. Ravintoloista kavereiden löytäminen on yhtä vaikeaa.

JuhaniV kirjoitti: "Vanhempieni ja minua tuntuvasti vanhempien mielipiteitä pidin väärinä. "

Minun ongelmani oli se, että pidin vanhempieni mielipiteitä edes niin suuressa arvossa kuin pidin.
Minun olisi pitänyt pistää kova kovaa vastaan. Vapauttavaa oli se, kun kerroin äidilleni olleeni häntä kohtaan liian hyväkäytöksinen.
Myöskin kaikki muut auktoriteetit minun olisi pitänyt ponnekkaasti torjua vaikkapa sanomalla teininä, että tyylini pukeutua on osa perustuslaillista ilmaisunvapauttani. Minun ei olisi pitänyt uskoa mitään mitä psykologit tai kirkko sanoivat. Minun olisi kannattanut rohkeasti lähteä tarkkikselle ja unohtaa lukio, ei sieltä saa kuin yhden lakin jota voi pitää kerran vuodessa päässä ja tänäkin vuonna se tilaisuus meni jo.

Kaikki neuvot mitä itseäni vanhemmat ovat minulle antaneet, ovat olleet täysin virheellisiä. Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

"Minun olisi kannattanut rohkeasti lähteä tarkkikselle ja unohtaa lukio, ei sieltä saa kuin yhden lakin jota voi pitää kerran vuodessa päässä ja tänäkin vuonna se tilaisuus meni jo."

Lopetin lukion pariin viikkoon - taisin mennä sen sijaan töihin... Opiskelun motiivina olisi silloin ollut "valkolakki" ainoana meidän perheessä, siksi kun serkullakin on... Tosin edesmenneen isäni tulipunainen kommunismi olisi roihahtanut oransseihin liekkeihin vielä haudassa tuosta syystä =D. Kun motiavaationa oli vertaus serkkuun - isäni puolelta - loppui innostus opiskeluun... Siitä on sittemmin ollut enemmän tai vähemmän harmia jälkeenpäin - eihän sitä tiedä, minkä valtionyhtiön pallilla tällä hetkellä maisterin papereilla istuisi, sen sijaan, että on vielä viisikymppisenä opiskellut yhden ammattitutkinnon lisää - monien entisten joukkoon - vain pysyäkseen leivän syrjässä kiinni...

Mitenkäs se olikaan elokuvan "Pohjanmaan" vanhan emännän sanat: "Viisaus, soon vanahoos naasis, mieehiis, heis on tyhmyys..."

Valkolakilla ei saa muuta kuin luvan törttöillä vapunaattona. Viinatkin joutuu ostamaan itse ja haalarin. Tulee mieleen Speden Jambo-klubi: Maksaa kuusi tuhatta markkaa siitä, että saa kaverille sanoa kadulla "Jambo!" ja nauraa.

Minun vanhempani ovat viimeiset 28 vuotta katsoneet töllöä päivät pitkät, mitä nyt eivät ole ahdistuneet töissä. Työssä ansiatulla elannolla töllö on muuttunut teräväpiirtoiseksi taulutelevisioksi. Kieltämättä hieno ilmestys.

En minä vain kutsu sitä elämäksi, vaan elämän haaskaamiseksi. En minä halua tulla samanlaiseksi. Minun elämä on ollut hankalaa ja olen tuskaillut paljon, mutta se on maistunut elämältä.

Itse olen huomannut, että kannattaa kuunnella myös nuorten neuvoja. Eikä vain netin käytössä! Näin melkein viisikymppisenä olen todennut, että monilla "pojan klopeilla ja tytöillä" on paljon sanottavaa, mitä minunkin kannattaa kuunnella. Näin suulaalle ja mielestään yleensä oikeassa olevalle miehelle se on vain monesti vaikeaa, mutta optimistinen ja joskus naivikin uho on toisinaan ihan piristävää.

Se tietysti rasittaa, että pitäisi vatvoa asioita, jotka omasta mielstä on kaluttu loppuun tai ratkaistu jo aikoja sitten. Minun valmiit vastaukseni eivät kuitenkaan nuoria tyydytä ja hyvä niin. En toivo, että kukaan muodostaisi mielipiteitään vain vanhoja auktoriteetteja kuunnellen ajattelematta ja keskustelematta, ja joskus sieltä nuorisosta löytyy aivan uusia vastauksia vanhoihin kysymyksiin.

Jos itse jaksan kuunnella, minuakin ehkä kuunnellaan. Se onnistu jos yritän vain vedota kuviteltuunsetämäiseen auktoriteettiini.

Nuorilla on hyvia erilaisia neuvoja, kannattaa ottaa muistiin. Kaikilla on jotain annettavaa jos vain osaat kuunnella. Right!