Halpisystävä

Ystävänpäivä meni. Koko päivä piti hokea kaikille hyvää ystävänpäivää, tai ainakin vastata toivotuksiin. Lähettelin muutamia tervehdyksiä ja tuli nippu tekstiviestejä, joissa oli myös toivotuksia. Useimmat niistä olivat oikeasti hyvän mielen tuojia. Muutamia todella mukavia. Mutta sitten ne muutamat, jotka saivat minut oikeasti ärsyyntymään. On ystäviä taikka sellaisiksi itsensä ajattelevia, jotka eivät pidä mitään yhteyttä muulloin kuin heillä menevät asiat pieleen. Muulloin saan kerran vuodessa lyhyen, muutaman sentin hintaisen ystävänpäivän tekstiviestin. Lähetin kokeeksi pitkän vastauksen, kertoen perheemme kuulumisia ja kyselin heidän kuulumisiaan. Ei mitään vastausta keneltäkään heistä. Tuollainen on mielestäni loukkaavaa.

Koen näiden muutamien "ystävien" kohdalla itseni kuin halpahallista ostetuksi halpismuovista tehdyksi potaksi, josta kerran vuodessa pyyhkäistään pölyt. Olen sängyn alla näkymättömissä odottamassa siksi kunnes hänelle tulee todellinen tarve esineen varsinaiselle käytölle. Harkitsen uutta strategiaa ensi vuodeksi. Kenties kerron miltä minusta oikeasti tuntuu.

"Koen näiden muutamien "ystävien" kohdalla itseni kuin halpahallista ostetuksi halpismuovista tehdyksi potaksi, josta kerran vuodessa pyyhkäistään pölyt."

Juhani, on olemassa ystäviä ja kavereita. Kaverit ovat juuri noita kuvaamisia "ystäviä" - tosiystävät muistavat muulloinkin kuin kerran vuodessa. Toisaalta - ystävyys tarvitsee molemmat osapuolet ylläpitämään ystävyyttä. Eikö niin? Oletko Sinä muistanut näitä muutamia ystäviäsi useammin, kuin he sinua?

Joillekin ihmisille voi yksinkertaisesti tehdä selväksi, ettei halua olla heidän kanssaan tekemisissä - ettei tarvitse tuntea itseään potaksi tai sen sisällöksi.

Juu, olen muistanut silloin tällöin ja tehnyt ikään kuin tikustakin asiaa, ellei muuta asiaa ole ollut. Ystävyys on molemminpuolista huomioon ottamista. Ystävyyssuhteita on hoidettava. Siksi kunnollisella ystäväpiirillä onkin luonnollisista syistä jokin yläraja. Jossain joku mainitsi ihmisen aivorakenteesta (?) johtuen luonnollisimman koon olevan pienen kyläkunnan ihmisten verran.

Minusta olisi reilumpaa ystävyyden hiivuttua antaa yhteydenpidon olla siihen asti kunnes tulee oikeasti jotain yhteistä, jos koskaan.

Olen joidenkin ihmisten kohdalla havainnut sen toimivan niin, ettei pidetä ehkä vuosiin mitään yhteyttä. Sitten tavataan tai tulee asiaa. Tuntuu kuin olisi tavattu viimeksi eilen. Siitä jatkuukin aikaisempaa intensiivisempi vuorovaikutus.

Minusta tuollainen pelkkä puhelimen numeroluettelon läpilähetys ystävänpäivänä kerran vuodessa on lähinnä loukkaavaa. Muutakin sisältöä pitäisi olla ihmisten välisessä suhteessa.

Minä en koe loukkaavana, vaikka saan joulukortteja ihmisilta, joita en ole ehkä nähnytkään koko vuotena, enkä itse ole lähettänyt yhtään moneen vuoteen. Varmaankin olen siellä postituslistalla vain täytteenä, mutta mitäpä siitä.

Tunnen myös joitakuita, jotka lähettävät ison kasan joulukortteja, yleensä tuore perhekuva, ja maisemakortteja matkoilta. Vähän kadehdin heidän viitseliäisyyttään, kyseessä on kuitenkin helppo tapa pitää edes jotain yhteyttä, vaikka sen varalta että ystävyys taas joskus tiivistyy.

"Tunnen myös joitakuita, jotka lähettävät ison kasan joulukortteja, yleensä tuore perhekuva, ja maisemakortteja matkoilta. "

Nämä kaksi kertaa vuodessa "maisemakortti matkoilta - ystävät", jotka eivät muutoin pidä yhteyttä, yleensä haluavat osoittaa kortin vastaanottajalle
kuin hyvin minulla nyt menee... (Muun muassa yksi eksäni harrasti tätä...)

Jenkkimeininkiä. Niin kuin koko ystävänpäiväkin, ei sen kummempaa.

Ystävänpäivä - kuten niin monet muutkin juhlat - juontaa juurensa kylläkin Roomasta. Yhdysvalloissa se toki koki renessanssinsa 1800-luvulla.

St. Valentine aloitti sen tekemalla hyia tekoja ihmisille. Siita St Valentine. Yhdistyneissa valtioissa siihen liitetiin kaupallisuus ja sexi. Be My Valentine.

Torontosta, itse juhlan juuret ovat kyllä kauempana menneisyydessä. Paljon ennen Pyhää Valentinusta. Hänen mukaansa kyseinen päivä on vain nimetty.