Ei ketään kelle puhua...

Ensiksikin olen pahoillani jos tämä viesti on teidän mielestänne typerä ja turha, mutta minun pitäisi saada keskustella jonkun kanssa...Olen miettinyt jo reilun vuoden omaa suuntautumistani ja ollut tilanteesta melko hämilläni. Minulla ei ole ketään kenen kanssa voisin asiasta keskustella. Vanhempani ovat jyrkästi kaikkia muita seksuaallisiasuuntaumuksia vastaan, paitsi heteruutta. Kaveri piirissä minulla on vain heteroita ja pari homoa mutten pysty puhuu heidänkään kanssaan...

Olen seurustellu melkein 8kk erään kundin kanssa ja meillä on ollut oikeen kivaakin välillä...Ongelmana kuitenkin etten pysty keskustelemaan hänen kanssaa mistään ja seksistä en pysty nauttimaan muusta kuin esileikeistä(mutta niistäkin melko vähän)En tunne muutenkaan vetoa miehen sukupuolielimiin millään lailla...Haluni karisevat samantien kun miespuoliset henkilöt alkavat riisua... Usein rakastellessamme haaveilen naisen kosketuksesta...Kaupungilla kuitenkin molemmat sukupuolet saavat katseeni kääntymään...Kuitenkin ajattelen naisia ehkä jopa enemmän kuin miehiä (ei pelkäästään seksiin liittyen!)Lisäksi tiedän hakevani miehistä lähinnä tukea ja turvaa mitä oma isäni ei kyennyt minulle antamaan...

Tilannetta mutkistaa entisestään se, että minulla todettiin masennus jokin aika sitten...olen saanut puhuttua asioista ja se on helpottanu...mutta suuntautumisestani en pysty puhumaan psykiatrilleni. Hän on yli 50 oleva mies...vaikka tiedänkin ettei hänellä ole mitään lesboja ja bi-seksuaaleja vastaan...mutta silti...

Ensinnäkin: viestisi ei ole ollenkaan typerä ja turha. Varmasti moni tälle keskustelupalstalle kirjoittavista on kokenut samantyyppisiä asioita kuin sinä. Ja eiköhän tähänkin kohta tule lisää kommentteja...

Ja jos haluat keskustelua IRL, esim. Setalla on keskusteluryhmiä eri paikkakunnilla. Niissä voi purkaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan ja saada vertaistukea.

Viesti ei ole ollenkaan turha eikä milläänlailla typerä! Hyvä kun uskalsit tänne kirjoittamaan!
Ongelma on varmaan monelle tuttu, oli minulle myös monen vuoden ajan. Nyt jo vähän parempi, täällä olon jälkeen.
Paljon tsemppiä ja halauksia!

Viestisi on tärkeä. Yhtäältä ahdistavat ennakkoluulot ja toisaalta pelot estävät paljon puhumista, kuten omasta tilanteestasi selviää. Se on ikävää. Kaikilla meillä on tarve kertoa itsestämme sellaisena kuin koemme olevamme.
Setan avun lisäksi on hienoa, että olet löytänyt tänne Ranneliikkeeseen. Ehkä täällä Sinun on helpompi aloittaa kertoa mieltäsi painavista asioista. Ole sydämellisesti tervetullut!

kiitos vihjeestä ja kannustuksesta<3minut kasvatettiin jo sillä asenteella että kaikki lesbot ja homot ovat päästään vialla ja joutuvat helvettiin(hyvin uskonnolliset vanhemmat)joten en juurikaan tiennyt mistä voisin saada apua, tukea ja neuvoja... Kiitos vielä kerran<3

Minusta salaat turhaan oleellisia asioita psykiatrilta. Hän on ennen kaikkea hoitava lääkärisi.

Olen samaa mieltä Napalmian kanssa tuosta, ettei psykiatrilta pitäisi salata identiteettiisi kuuluvia tärkeitä asioita. Tuo on hyvin ahdistava tilanne: elää sellaisessa yhteisössä, jossa sinunlaisesi tuomitaan, vaikka sinua yksilönä rakastavaisivatkin. Sen käsittely voisi olla merkityksellistä hoitosi kannalta.

Minulla on muuten samanlainen tausta eli olen hyvin uskonnollisesta perheestä, jossa homoseksuaalisuutta pidettiin yhtenä kammottavimmista synneistä. Kipeä asetelma.

kiitos tosi paljon tekstistäsi. Monet ajatukset pyörivät itselläni nyt päässä ja vaikkei tilanne aivan samankaltainen olekkaan, sain tekstistäsi paljon apua ja tsemppiä. Hei, ei me olla yksin tässä! Kyllä niitä muitakin löytyy. Tää sivusto voi jo olla meille alku. :)

Minua mietityttää jo aikaisemminkin tullut asia, että saako seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva tarpeeksi ymmärrystä omalle elämäntilanteelleen, kun hän hakee apua mielenterveysongelmiinsa. Sitä ainakin epäillään ja siksi vaietaan.

Viestisi on yleinen. Sillä tuossa tilanteessa voin itsekkin sanoa olleeni. Seurustelin vasta 3 kuukautta sitten yhen ihanan pojan kanssa, ja ihmetelin kun rakkaus meijän välillä kirjaimellisesti kylmeni. Ensikertaa kun harrastimme seksiä, se oli kieltämättä ihanaa jne. Mutta seuraavat kerrat...se oli pelkkää yhdyntää, eikä se enää tuntunut miltään. Sitten aloin ihmetelemään, kun vilkaaseen mielikuvitukseeni ilmestyi myös naisia. Tajusin lopulta homoystäväni tokaistessa minulle: "oletko sä lesbo?" Siinä vaiheessa mun elämä heitti kunnon ympyrän, ja mä tajusin, että olen Bi seksuaali. Oikeastaan tunnen ennenmän vetoa naisiin, kuin miehiin. Minä tunnen miehissä vetoa ainoastaan siihen, mikä siellä niiden housuissa on, en heidän olemukseensa tai muuhun (En tietenkään väitä, etteikö miespuoliset ihmiset ole mukavia )Mutta voin vain rohkaista sinua sanomalla, ettet sinä todelakaan ole yksin. Voisin melkein väittää että joka päivä maailmassa useampikin ihminen "painii" mielessään tuon asian kanssa. Ja sinulla on nyt tärkeä vaihe elämässäsi. Mietit, oletko bi, vai hetero, vai lesbo? Joskus vaatii paljon aikaa, ennenkuin saa selvyyden, joskus taas se on heti selvää. Ja vain sinä itse voit sanoa, oletko sinä bi, lesbo vai hetero. Toki tuo voi olla ohimenevää, sillä joskus naisia vain sattuu kiinnostamaan ajatus: Millaista se seksi ja suuteleminen olisi naisen kanssa? Samoin miehet miettii sitä miesten kesken. Se on aivan normaalia, ja siitä kannattaa aina puhua jonkun kanssa. Puhuminen auttaa. Ja se selventää ennenkaikkea ajatuksia. ^^

on ehkä todella niin, että monessa paikassa (erityyppiset psykoterapia- ja -neuvontaputiikit, palvelevat puhelimet jne. ja ehkä etenkin kirkon keskustelupalvelut) lähdetään monesti 'hetero-olettamasta', joka ilmenee esim siten, että yksin olevalle miespuoliselle sanotaan muutama 'rohkaiseva sana' tyyliin "kyllä sinäkin vielä sen oman vaimon löydät" ja naiselle tarjotaan miehen löytymistä 'vaikka vanhoilla päivilläkin nyt vielä' ... ihan ei-pahalla vaan mutta lukiten tilanne niin ettei avunhakija ehkä enää uskallakaan sanoa olevansa homo/lesbo/bi ... , varsinkin jos kynnys on jo ennestäänkin korkea ....

olisikohan k.o. tahoille muistutettava siitä, että voisi jotenkin (avoimesti) kysäistä ensin tai ainakin vihjata hieman ....

mikä psykiatri se muuten on, joka ei huomaa asiaakkaansa lesboutta tai homoutta terapian aikana ... outoa .... tai edes kysäise .....

Itselläni on ikään kuin sama onkelma. Olen parin kuukauden ajan miettinyt suuntautumistani. Pojat kiinnostaa, mutta yhtäkkiä olen alkanut katselemaan enempi tyttöjä.
Kuukausi sitten tutustuin yhteen lesbonaiseen. ja sen jälkeen olen alkanut miettiä asiaa paremmin. Itse olen kohta 17-vuotias tyttö ja tämä lesbo on 21-vuotias. Hän on tosi mukava ja kiva. En ole ajatellut häntä siinä mielssä, mutta kun tutustuin häneen paremmin, niin olen tosiaan alkanut miettiä tätä asiaa enempi. en tiedä miten kertoa ihmisille, että olen bi.

En ole kertonut kenellekkään mitään ajatuksistani, paitsi mitä nyt koulukaverit ovat kyselleet. Ja heillekkin olen antanut ympäripyöreitä vastauksia.
Ei ole ketään kenen kanssa voisin puhua tästä asiasta.

Toivottavasti joku ymmärtää viestini tarkoituksen.

Pakko sanoa, että viestisi vastaa kovasti minun omia kokemuksia. Itse olen ihastunut tosi 'tyttömäisiin' poikiin pienestä pitäen ja sitten kun seurustelin kundin kanssa tajusin, ettei seksi sen kanssa viehätä ollenkaan. Ja tilanteet kärjistyi kun ihastuin yhteen kaverityttöön aika paljon. Nyt viimein olen tajunnut asian todellisen puolen: olen lesbo. Vaikken olekaan seurustellut tytön kanssa, on ihastumisia ollut jo useampi. Ja pojat ovat todellakin jääneet taka-alalle. Kavereina miehet on ihan yhtä kivoja kuin naiset, mutta ihastuminen on jo asia erikseen.

Omatkin vanhemmat ovat jotenkin... Ahdasmielisiä. Jos suvun ulkopuolella on homoja se on ihan ok, mutta en kyllä itse uskaltaisi kertoa, että olen lesbo. En ikimaailmassa. Vaikkei perheemme ole kovin uskovainen, on kyse jostain oletuksista, joita en tajua.. :D Minulla on yksi kaveri, joka on lesbo, mutta emme ole kovinkaan läheisiä. Tukiryhmä kuulostaa siis ihan hyvältä vaihtoehdolta... Tää nyt voi vaikuttaa turhalta postaukselta, mutta siis pointtina oli et meitä on muitakinn :)

Olen miettinyt samoja asioita itsestäni (Olenko bi?) Olen jo pidemmän aikaa huomannut tuntevan seksuaalista vetovoimaa naisiakin kohtaan. Eikä se johdu siitä että minulla on mennyt miesten kanssa vähän huonosti. Ei suinkaan. Haluaisin myös jotain keskustelu seuraa. En ole uskaltanut kauhean monelle kertoa ajatuksistani koska pelkään heidän reaktiota.