Miksi ihastun aina heteronaisiin?

Pidän naisista, mutten ole ikinä jaksanut roikkua lesbopiireissä tai lesbobaareissa. Ihastun aina heteroihin ja yritän iskeä niitä, joskus se onnistuu, joskus ei. Nyt elän kroonisessa seksin puutteessa. Usein näiden hetskutyttöjen kanssa menee aika säätämiseksi, ne kun haluavat vain kokeilla ja jännitystä elämään, ei siitä mitään valtavia elämyksiä aina saa. Tai jos saa, niin se loppuu pian, kun tytsyt palaavat miestensä kainaloon. Usein taustalla on tylsistyminen tai identiteettikriisi, johon minä lohduttamaan. Muutaman lesbotyttösen kanssa olen sänkyyn joutunut, mutta olivat laimeita tapauksia, vaikkakin loistotyyppejä. Heteronaiset ovat olleet himokkaampia, kun se tapahtuu vain kerran elämässä, ehkä olen jäänyt koukkuun. Tai sitten pelkään ihmissuhteita. Elän päiväunelmissa. Tai ehkä en halua olla lesbo. Poltetta olisi ja ikääkin kertynyt (38), mutta vieläkään en tiedä olisko vai eikö olis. Luokittelen itseni biseksuaaliksi, mutta käytännössä en voi kuvitella enää miesten kanssa seksipuuhia. Ja mistähän tarpeeksi railakkaan lesbotyttösen sitten löytäisi, alkaa kännipanot jo kyllästyttää ja nettitreffailu tuntuu epätoivoiselta, kaikki ovat siellä niin vakavissaan. Nyt olen lääpälläni vanhaan työkaveriin. Häntä en koskaan saa. Voisiko joku esittää keittiöpsykologisen arvioinnin hoitokeinoista.

jaa-a. ehkä sinne baariin kannattaa joskus mennä - jos uskaltaa. mut tietty siellä varmaan pyörii ihan yhtä lailla kuin kaikkialla niitä heteron pirulaisia. mutta toisaalta, kaikki käy, ei mitään vaatimuksia =) hih,hih.
itse en käy juurikaan missää leppis jutskissa, koska en yksin uskalla mennä ja ketään kaveria ei oikee voi pyytää mukaan... pitäs varmaan vaan ryhdistäytyä mut kääks.
mut kyllä täytyy sanoa että sellainen harrastus, missä pyörii paljon ihmisiä -mielellään vielä samaa sukupuolta, niin kyllä joskus on pakko johonkin "oikeaan" törmätä.(jep, olen toivoton tapaus ja kuvittelen että kaikille todella olisi se oikea)<-tai edes vähiten väärä.. hevostalleja ja koirapuistoja kannattaa harkita.=)

olet ns. sitoutumiskammoinen, jos toinen haluaa suhteeseen kanssasi, säikyt. Itselle käynyt näin pitkän aikaa, kaukorakkauksia, ulkomailla asuvia, naimisissa olevia, kaapissa olevia, ei pelkoa sitoutumisesta ja jokapäiväisestä arjesta ja riidoista. Nyt on "pallo jalassa", mutta todellakin arki onkin sitä parasta ja pienet asiat, yhdessäolo. Arviointina sanon, etsi elämänkumppani, sillä jos löytyy heteronaisia niin varmasti löytyy lepakkonainenkin.

.....kiitos vastauksista...selventiköhän mitää...aika sekava toi kysymyskin...Täällä keskustelupalstoilla joku kyseli, missä olet tavannut nykyisen kumppanin ja vastausten perusteella suurin osa oli tavannut homobaarissa tai netissä Harrstuksen parissa vain 1% about. Uskon tähän. Sain muuten edellämainitulta työkaverilta sähköpostin, jossa oli mulle horoskooppi, missä sanotaan, että aloitat salaisen suhteen ja rakkautta odottamattomalta taholta, mitenhän tulkitsisin ton? Olen ikäpolvea, jonka nuoruudessa lesbojen piti ajaa pää siiliksi ja pukeutua ruudulliseen flanellipaitaan. Mielellään tuoksua moottoriöljyltä ja juoda kaikki pöydän alle. Siitä varmaan jääny trauma lesbobaareja kohtaan, on siellä kyllä tullut tarpeekseen käytyä aikoinaan. Ei mitään flanellipaitoja tai siilipäitä vastaan, mutta kaikki ei mahdu samaan muottiin. Nykyään onneksi enemmän variaatiota, kammottaa sitoutuminen tosiaan kyllä ja arkielämä puistattaa, mut mitenhän kauaa sitä jaksaa heiluakaan.....

olen kohtalotoverisi ja kysynyt itseltäni usein tuon saman kysymyksen. Miksi ja just heteronaisiin?

Sitoutumispelko, kyllä, ja kyllä.
Itsetunto-ongelma:joo.
muuten vaan hyväksynkö itseni: no en ihan tai siis oikeasti kyllä hyväksyn itseni... varmaan.
mutta on tässä kai muutakin, kai.
olemmeko me lesboluokan yksi alalaji, pitäiskö perustaa ryhmä, anonyymit heterorakastajat, saada ryhmäterapiaa ? ;)
koska kohtalotoverit, joita on varmaan muitakin siellä, tiedätte miten kuluttava ja vaarallinen sairaus tämä on ;)

En ole missi, mutta olen mukava. Tai siis osaan olla mukava. Niinkuin kaikki.
Erikoisesti osaan olla mukava heteronaisten kanssa, koska heille mukavana olo ei viesti mitään seksuaalista. Tai no ei siis ainakaan aluksi.
Jos koetan olla mukava lesbolle, eritoten vieraalle, kauniille, mielenkiintoiselle lesbolle, jota en tunne (baarissa), mutta kehen haluaisin tutustua, muutun aina iskijäksi, ainakin sen yrittäjäksi. En pääse kovinkaan monta kertaa edes näyttämään kuinka mukava olen. Koska en ole missi.

Heteronaisten kanssa voin olla mukava ja tulla aina vaan mukavammaksi ja lämpimäksi ja sitten pikkupikku flirttiä (jota vastapuoli ei edes aluksi tunnista flirtiksi ;) ) ja sitten voin olla hmm.. muuttua tosi mukavaksi.
Siis hyvä idea, joka on toiminut ja toimii valitettavasti ilman tahtomattanikin, koska ihastuminen ja rakastuminen ovat mielestäni hitonmoisia sairauksia, joille ei voi mitään.
Ja kauniita heteronaisia on kaikkialla. Ja varsinkin jos uskaltautuu ulkomaailmaan
Toisinsanoen kaikki tapahtumat, missä joutuu kohtaamaan uusia ihmisiä, solmimaan tuttavuuksia,
kääk..... ne on minulle kauhistus, koska aina ihastun/palavasti rakastun heteronaisiin.
Ja useinkin ihastumset aiheuttavat vain sydämeen tyhjän ison aukon (ja on muuten aika reikäinen sydän )
Mutta on minua onnistanutkin. Kerran pari. Kauniita naisia. Lyhyitä, mutta lämpimiä muistoja.
Nykyään tosin minä uskaltaudun vaan ulkomaailmaan, kun on pakko mennä.
Koska tarina on tosi ja toistuu.

Totuuden nimessä olen minä netissäkin tutustunut oikein lesboihinkin,siinä mielessä, silloin joskus. Ja ihan elävinä.
Mutta vaikka ihastuminen on ihanimpia tunteita maailmassa, niin kurja sanoa, vihaan jo koko sanaa. Ainakin ennen ulkomaailmaailmalle lähtemistä.


Pikkasen pessimistä vai mitä, mutta jos kohtalo näin määrää, niin sitten kai se on näin. Minun tieni.
Toivoa en kuitenkaan ole heittänyt, luulen ;)

Kun vaan ei olisi sitten vielä näitä kauniita hetero/lesbo naisia, jotka on jo parisuhteessa.... ;)
mutta se onkin toinen juttu.