teini rakkautta

asuskelen tämmösessä pienessä maalais yhteisössä ja opiskelen mieän kylän koulussa jossa on n.200 oppilasta eli ei mikään valtava ja muitten nulikoitten suhtautumisen homoihin voi ny arvata.
no mullaku on noi horomoonit alkanu hyrrätä ja sillee oon havainnu yhen meiän luokan pojan todella ihanaksi oon suarastaan rakastunu siihen en ihastunu vaan rakastunu
no mää en tiä sen seksuaalisuudesta enkä ny sitä viitti oikeen mennä kysymäänkään niin tää on vähän semmonen pattitilanne jos mä sitä kysyn mun poikaystäväks se voi vaikka suuttua.hän on kyllä ihan asiallinen ja on sanonu aina kun homoista on puhuttu tunnillaniin ihan asiallisia ja mukavia kommentteja homoista,
mutta ei sitä ikinä tietää. sitte se voi mennä ja kertoo kaikille meiän koulussa mun homoudesta ja siittä nyt soppa syntyski. tai sitte se vois sanoo että määkin rakastan sua ja me eletään elämämme onnellisina loppuun asti, mutta se vaikuttas liian helpolta. no sitten oon miettiny kun on niin vaikeeta olla tän ikänen homo ja koittaa ettii kumppania ensinnkin: kukaan mun ikänen ei oo avoimesti homo eikä kaikki ees tiä välttämättä tiä ommaa seksuaalisuttaan viä sitten kun miettii että minä tarvitsen pojan sen pitää olla homo ja sen pitäs viä tykätä musta ja mun siittä niin kuinka paljon jää väkee jäljelle? enkä ny oikeen dtm:ään voi mennä miehii iskeenkään voihan ain yrittää mutta silti...
mutta mäkin mietin että en mää ny halua lopettaa ysii ja jättää sitä poikaa sinne kun me mennään varmaan eri koulutus linjoille ja se asuukin vähän matkan päässä toisessa kylässä niin mää näänkin sitä vain koulussa niin mää ny ainkin haluaisin yrittää sitä ennen kuin me erkaannutaan. mutta siinä on vain näitä kaikkia mutkia ja tää on muutenkin niin pieni kylän pahane niin ei kauaa kestäs kun huhut kylän uudesta fazer pojusta tulis mun isän korviin jos tulis.
tää on tämmöne mun ekarakkaus jaa mää sekoon kohta jos en saa jotain tehtyä meiän koulussa on kyllä yks tyttö jolle oon kertonu hintteydestäni meillä on kovin kivaa aina tunneilla sekin on tosi kiinoostunut homoudesta ja kyselee multa kaikkee siittä kokoajan ( sen mielestä homot on ihania), mutta tämä tyttö ei korvaa poikaystävää minä tarvitsen jonkun mille voi mennä jutella ja suudella ja halailla sillain söpösti. mää oon muutenkin niin pitkällä mun pään sisällä tän pojan kanssa että en mään ny voi luovuttaa noin vain paraaikaankin kuuntelen eppu normaalin tahdon sut: biisiä ja oon tänne ranneliikkeeseen lähettäny yhen runonkin liittyen tähän juttuun vähän aikaa sitte saa nähän vaan montko kuukautta kestää ennen kuin se laitetaan sinne runo-osastolle vai laitetaanko. no tälläne mää oon rakkaus on sekoittanut pääni.

tää on ny vähä tämmöne aihe/keskustelu minkä mä tänne laitoin, mutta mulle tää on aika tärkee juttu ja tää
ny muutenkin on varmaan ainoita asiallisia suomalaisia sivustoja jonne näitä asioita voi purkaa.
tää saattaa olla vähä epäselvä en ny viittiny ruveta mitään kauheeta sana -asu tarkistusta tekeen
ja jos muilla ois saman tapaisia kokemuksia saa kertoo ihan niin paljon ku huvittaa tai jos on koulussa tapahtunu jotain tällästä
ja vaikka oonkin vähä alle kuustoista v. niin kyllä mää oon varma mun homoudesta jotkut on mulle tullu puhuu että oonko mää
ihan varma omasta seksuaalisuudestani, niin sen voi kyllä ihan rauhassa laskee pois laskuista.

No, mitä nyt tuohon sanoisi. Tietenkin tiedetään jo tuossa iässä, mitä ollaan, mutta eri asia uskalletaanko elää. Kouluissa on monia homopoikia, mutta kaapissa, sitten niitä myöhemmin näkee gaykapakoissa. Ei ole sanottu, että silloinkaan moikataan. Sama juttu intissä.

Sun täytyy vaan tunnustella ja mennä moikkaamaan.

ihanuutta ja tuskaa!
rakkauteen ei ole oikotietä. Enpä itse - perheen täysin myönteisestä ja tukevasta ilmapiiristä huolimatta - uskaltanut tehdä elettäkään sinun iässäsi. Nykyisin lain suoja ja ihmisten asenteet ovat huomattavan paljon myönteisemmät. Rakkaus vaatii rohkeutta. Kun on rohkaistunut ajatuksesta toimeen, tajuaakin pelon mitättömyyden.
Kaikkea Hywää toivotan

Hei. Arvelin tässä ikääsi, ja pääsin siihen tulokseen että olet parin vuoden päästä aikuinen (hassua, että senkin ikäisten kirjoitusmuoto on niin vajaa ja hankala lukea, kun pisteet puuttuu C=). Multa puuttuu vielä monia vuosia ennen aikuisuutta.

En halua olla negatiivinen, mutta se on todella surullista että homo-nuorilla on näinkin hankalaa saada pari. Mä oon tuntenut mielenkiintoa pariin poikaan, mutta en ole varma seksuaalisuudestani. Se on vielä tosi ristiriitainen, mutta kai se parissa vuodessa on selkeämpi C=

Suosittelisin juuri tuota "tunnustelua", jos vaikka kyseinen poika sattuukin olemaan homo. Varoivaisuutta peliin, kuitenkin. Ja mitä kaapista ulos tulemiseen tulee, siihenkin tarvitaan varovaisuutta ja henkilöt joille kertoa pitää valita tarkasti.

Jos nyt parin vuoden päästä selvisi, että mua ei kiinnosta tytöt alkuunkaan, uskon että se olisi aika hankalaa mulle, näin uskonnollinen maa kuin tämä on (asun ulkomailla).

Niin, elikkä aloita pohdinnalla. Niin minäkin olen tehnyt, tutkinut tarkasti "ihastukseni" luonnetta, vaikka en mitään vakavaa aio, senkun jatkaa tätä lämpimää katseiden välitystä C=. Jos vakuutut hänen seksuaalisuudesta, voihan siitä aina mennä kysymään, ja tutustua paremmin. Kaverimielessä kuitenkin, suosittelisin. Siitä voi sitten ottaa askeleita eteenpäin.

Hyvää jatkoa.

tuttunkuulonen tarina^^

katseita vaihtelin minäkin yhen vuottavanhemman pojan kanssa - tai niin ainakin luulin.
sillä on aika hulppeat kaveripiirit, ehkä sen takia vaan parempi pysytellä kaapissaan.
se viihtyy usein aikapaljon tyttöjen kanssa, poikien kanssa se yrittää tulla hyvään juttuun.
hyvin itsevarmemman olonen minuun verrattuna.

nyt ollan kummatkin toisessa asteessa.
ainakin kesällä me kummatkin ollaan vielä varmasti kotikulmilla samaanaikaan.

Ensiksi kähkönen sai hymyn huulilleni tuolla kirjoitusasulla ja oli ihan pakko kommentoida.

Henrik kirjoitti: "Ja mitä kaapista ulos tulemiseen tulee, siihenkin tarvitaan varovaisuutta ja henkilöt joille kertoa pitää valita tarkasti."

En ole kanssasi aivan samaa mieltä. En ole vielä Suomesta löytänyt yhtäkään ihmistä, joka ei olisi minua hyväksynyt lesbouteni takia. Joillakin (esim. vahoillislestadiolaisilla sukulaisilla) on ollut aluksi vähän sopeutumisvaikeuksia, mutta lopulta kaikki ovat olleet vain onnelisia, että kerroin.

Eli kähkönen, ulos kaapista ja anna mennä. Tollanen asioiden vatvominen omassa päässä ei aiheuta yleensä mitään hyvää. Helppohan näin on sanoa, mut toteutus on ite kullaki aina vähän niin ja näin.

Onnea.

Mun mies on opettajana kävynkokoisen paikkakunnan koulussa. Käytävällä hän kuuli, kuinka muutama tyttö keskusteli eräästä luokkakaveristaan, pojasta, joka oli keskeyttämässä koulunsa ja muuttamassa pois paikkakunnalta:
- Siis kannattaaks sen ihan oikeesti muuttaa sen miehen perään?
- Onks se edes ihan varma että se mies tykkää siitä oikeesti?
- Kyllä se kuulemma tykkää siitä ja siks se on muuttamassa sen perään.
- Kyllä se kannattais silti käydä koulu loppuun.

Ja kaikki tämä vailla aggressiota, salailua, piilottelua, vihaa. Pienen maaseutupaikkakunnan tytöt puhuivat pojasta ja hänen seksuaalisuudestaan täysin kiihkotta. Olisiko niin, että maailma on ihan oikeasti muuttumassa?

Että Kähkönen, anna mennä! Elämä on liian suloista ja kallista, että sitä käyttäisi pelkäämiseen ja peittelyyn. Anna meidän vanhojen jäärien jupista keskenään syrjinnästä ja varovaisuudesta ja muusta. Tee sinä se, mitä meidän aikanamme ei voinut vielä haaveillakaan: ole rehellisesti oma itsesi!

Mä olin ilman kaappia yläasteella, eikä se ollut mikään ongelma. Ysiluokalla asuin jo miehen kanssa. Ei mua koskaan kiusattu, huomio jota mun homous sai oli ihan toisenlaista.. kiusoittelua enemmän kuin kiusaamista.. takin hihat solmuun, lumipesuja ulkona, ja "raiskaukset" ruokajonossa, mikä tarkoitti ahdistamista lähimpään nurkkaan ja panemisen näyttelemistä. Mun kavereina oli koulun suosituimpia tyttöjä, nii että saattaa olla että oli helppo kohde jonka avulla pääsi kiinnittämään niden huomion, tai sitten niitä kiinnosti homot muuten vain.

Ainut vakavammin kiusattu jonka tiedän oli yksi poika, jonka kiusaamisen syynä oli se, että sillä oli akne ja rumat vaatteet ja sen isä oli pappi.

Niissä ympyröissä, joissa minä liikun, on paljon suurempi vaara joutua kiusatuksi ennakkoluuloisuuden kuin erilaisuuden takia.

Kähkönen, hieno juttu sinulta.

Toisenlainen ajatus noiden kaikkien kannustavien puheenvuorojen jatkeeksi.

Hiukan sitä ennen, kun päätät oikeasti lähteä liikkeelle toivomallasi ja päättämälläsi tavalla, pysähdy hetkeksi. Mieti kuka voisi olla sellainen ihminen, jolle voit kertoa kaikista ajatuksistasi ja tunteistasi. Hänen kanssaan voisit puhua vaikkapa siitä miltä tuntuu olla onnellinen. Hän varmaan kuuntelee myös tuntemuksista silloinkin kun tuntuu ettei kaikki ei ole mennyt aivan toivomallasi tavalla.

(Anteeksi nyt tämä hapattelu, mutta ketjun aloittajalle: tekstiäsi olisi huomattavasti mukavampi lukea jos aloittaisit lauseet isolla kirjaimella ja vaihtaisit aina välillä kappaletta.)

Oletko muuten Kähkönen jutellut tuosta ihastuksestasi sen mainitsemasi tytön kanssa? Tuli vain mieleen, että tytön, ja vieläpä "objektiivisen kolmannen osapuolen", voisi ehkä olla helpompi koettaa selvittää kaverin suuntautumista. Ellei nyt ihan suoraan kysymällä niin vaikka utelemalla varovasti muilta tytöiltä. Ja muista sitten kertoa miten kävi! :)

Oikeastaan se tyttö on joskus ehdottanutkin että menisikö hän selvittelee mulle hänen suuntautumistaan, mutta en halunnut.
Enkä enää edes tiedä tulenko tältä pojalta ikinä kysymään häneltä sitä mitä minä häneltä haluan. Kun olen muutenkin niin ujo niin tämmösen aika arkaluontoisen asian kysyminen voi olla aika pelottavaa kun ei edes tiedä mitä odottaa vastauksesks. Tää koko homma sekottaa mun pään ihan täysin kun mää oon nyt patti tilanteessa omasta mielestäni.
Sitten mää oon aatellut että unohtaisin vain kokonaan hänet sillä viimeisen muutaman kuukauden aikana multa on koulu alkanut menemään todella huonosti enkä mää tahdo millään saada unta ennen kello kahta yöllä kun kaiki nää ajatukset pyörii päässä. enkä muutenkaan nykyään tee mitään muuta kuin istun koneen ääressä kotona.
Puhuin näistä asioista oponi kanssa ja hän vain sanoi että olisinko haluaks meneen psykiatrille ja olen elämäni aikana ollu niin monella psykolla että enää ei vaan nappaa. Etenkään kun loppujen lopuks mitä psyko voi tehdä on vain antaa juttu seuraa, eikä se lämmitä mun mieltäni paljoo enää. höh...

Miellyttikö pisteytys, Isot Kirjaimet, pilkut ja kappalejako hapatusta? =)

Tuo kuulostaa jo tosi rasittavalta tilanteelta. Voin olla ihan väärässäkin, mutta minusta vaikuttaa siltä, että jos ei ole kovin oletettavaa, että kaveri alkaisi suoranaisesti kiusata sinua tai levitellä juttua muillekin, niin tälle pojalle kertominen asiasta tuskin tuottaa ainakaan huonompia tuloksia kuin hautominen. Vaikka sen tutun tytön kautta, tekstarilla tai maililla tms. jos ei kasvokkain. Tietty nykyään on sitten vielä sellainenkin vaihtoehto kuin anonyymi sähköposti..?

Itselleni kävi koulussa niin, että yksi tyttö kirjoitti kirjeen jossa kertoi olevansa minuun ihastunut ja kun parin päivän sulattelun jälkeen kerroin että tunne ei valitettavasti ole molemminpuolinen niin tilanne laukesi ihan rauhanomaisesti. Ei se varmaan tytöstä kivalta tuntunut, mutta oli varmasti parempi kuin epätietoisena oleminen. Homoillahan on ikävä kyllä tietysti aina vähän isompi mahdollisuus, että rakkaudentunnustuksesta tulee negatiivisia seurauksia. Olisin kuitenkin taipuvainen uskomaan, että suurin osa ihmisistä ymmärtää olla sen verran huomaavaisia toisten tunteita kohtaan, että vastaa tuollaiseen asian vaatimalla kunnioituksella.

(Ja joo, miellytti kiitos vain, nyt oli mukava lukea.)

Vaikka vahvasti ihastuminen onkin mukavaa, se epätietoisuus ja toisen tunteiden/ajatusten arvuuttelu on kyllä kiduttavaakin...Olen kuitenkin vähän sillä kannalla, että asiaa ei ehkä kannata jättää vain päähän pyörimään vaan yrittää tehdä tilanteelle jotain. Kuten muutkin on ehdottaneet, koita tutustua häneen ja kaverustua ensin. Kun saat enemmän tietää hänestä, saat toivottavasti myös tietää, onko mielikuvasi hänestä oikea. Joskushan käy niin, että ihastuu sinnikkäästi mielikuvaansa, vaikkei se vastaisikaan henkilöä oikeasti. Jos olet sitten vielä yhtä pakahtunut hänestä, kerro se jotenkin. Itse olen lähestynyt muutamia kirjeellä/tekstarilla. No, ei käynyt miten toivoin, mutta aina olen saanut hyvin korrekteja kieltäytymisiä. Ja niiden jälkeen on ollut paljon helpompaa. Ja kahdesta sain kuitenkin hyvän kaverin(=

Mietin myös tätä homous-aspektia ja monimutkaistaako se oikeasti asioita. Eikö ilmapiiri ole nykyään varsin suvaitseva? Homoushan on niin trendikästä! Mikäli ihastuksesi kieltäytyisikin kunniasta tutustua sinuun enemmän, uskoisin hänen kuitenkin olevan ihan tahdikas. Sanoit hänen puhuneen homoista aina asiallisesti. Onnea ja rohkeutta!

Omina yläasteaikoinani, 2000-luvun alussa homous oli jo in ja itse asiassa lähes kaikki cooleimmat pojat vetivät keskenään homoshowta niin välkillä kuin tunneillakin! Samantyylisiä naintileikkejä kuin kesäpoika kuvasi ja hyväilyjä reisillä ja housujen sisältäkin, esim historian tunnilla... varsinkin eräs pari oli hyvin hellä toisilleen ja moni varmaan piti heitä parina. Me muut vähän aluksi kummastelimme ja hihitimme, mutta se oli hyväntahtoista. Kevääseen mennessä kaikki olivat tottuneet siihen ja homous on ollut siitä asti ainakin minulle ihan ok ja ymmärrettävä asia. En sitten tiedä, miltä osin show oli totta. "Pääparista" toisen olen arvellut olevan oikeasti homo, toisen olen nähnyt tyttöystävänkin kanssa. Ehkä hän on bi... Muut pojat, jotka olivat mukana kuviossa, ehkä leikkivät vain.. eihän sitä tiedä, eikä tarvitsekaan. Joka tapauksessa maalaiskunnassakin voi olla näin.

Höh.

Kähkönen: Mitä "höh"?

"Teinirakkautta" on yhdyssana.

Joistakuista voi tuntua, että tällaisista asioista huolehtiminen on nipottamista. Sitä se ei kuitenkaan ole. Suomenkieliset yhdyssanat ovat yhdyssanoja syystä. Kirjoitetun viestin merkitys voi muuttua ratkaisevasti jos yhdyssanoja ei osata kirjoittaa yhteen. Tästä on ranneliikkeessäkin keskusteltu jo joskus aiemmin. Siitä aiemmasta keskustelusta muistan hyvän esimerkin:

"naisenkipeä mies" = mies, joka haluaisi naisen
"naisen kipeä mies" = naisen mies, joka on kipeänä

Ei ole siis täysin yhdentekevää osaako kirjoittaa yhdyssanat yhteen vai ei. Nipo-nipo. ;)

Tässä yhteydessä näyttää kuitenkin siltä, että erikseen kirjoitettu yhdyssana on vastauksissa yllättäen ymmärretty aivan oikein. On ilo huomata, että kaikesta huolimatta on vielä olemassa niitäkin ihmisiä, jotka muistavat korjata muiden tekemät kielioppivirheet.

7½

Noh.

Itselle sinänsä tuttu tilanne että olin itse aikanaan maalaiskunnan ainoalla yläasteella ja kaapissa. Ymmärrän siis tuon angstin sen puolesta. Mua ei kukaan epäillyt homoksi, mutta se joka oli leimattu koulun "hinttariksi" sai kyllä kuunnella aika paljon vittuilua. Mutta se riippuu niin paljon siitä kuinka sen ottaa vastaan. Tämä kaveri ei koskaan myöntänyt eikä kieltänyt mitään, katsoi vaan päänaukojien päälle ja käveli pois, tai nauroi tai jotain. Eikä siitä sen kummempaa showta ikinä tullut. Ja loppujen lopuksi niitä, jotka haukkuivat jne. oli aika vähän. Suurin osa porukasta antoi tämän tyypin olla ihan rauhassa. Tietysti joukossa tyhmyys tiivistyy, joten kun joku alkoi jotain puhua niin totta kai muidenkin jätkien piti sitten todistaa miehuutensa haukkumalla mukana.

Ei minua siis olisi hirveästi houkuttanut tuo asema, mutta toisaalta enpä ollut sellaisessa tilanteessa että siihen olisi ollut syytä mennä. En ollut kiinnostunut kenestäkään, en ainakaan vakavasti, enkä nähnyt tarpeelliseksi "tehdä itsestäni numeroa" niinkuin meilläpäin sanotaan... Tosin ei tämän koulun "hinttarinkaan" asema loppujen lopuksi kovin kauhea ollut; juorut liikkuivat kylillä, isä ja molemmat veljet rekkamiehiä, tosi "äijiä" ja edelleen kaveria näkyy silloin tällöin marketissa. Ei siis kadonnut minnekään, heh. Punaiset hiukset ja harrastuksena paritanssi. If you know what I mean. En tiedä onko tyyppi tullut vieläkään kunnolla ulos. Toivottavasti on.

Ainoa neuvo jonka voin omasta kokemuksestani, liberaalissa hippikoulussa ulos tulleena antaa, on että sinun varmaan kannattaa yrittää tutustua tähän poikaan paremmin. Sanoit, että näet häntä lähinnä koulussa. Kuinka hyvin loppujen lopuksi tunnet hänet? Homomyönteiset kommentit eivät, yllättävää kyllä, edes pienessä koulussa välttämättä tarkoita että joku on homo. Tämä selviäisi varmaan tutustumalla häneen paremmin. Lisäksi hän ei ehkä loppujen lopuksi edes ole sinun tyyppiäsi - myös tämä selviää vain tutustumalla paremmin. Ulkonäkö ei yksin riitä - kerron kokemuksesta.

En itse usko että toiseen voi rakastua tuntematta häntä. Siis henk. koht. pohjalla, keskustelematta kahden kesken ja oppimatta tuntemaan toisen. Ihastua toki voi, tulisestikin, ja vaikka tuntuu ettei koskaan pysty päästämään irti, ihastus häviää seuraavan ihastuksen tullessa.

Lisäksi itse psykiatrilla käyneenä ja käyvänä voin ainakin itse suositella. En tiedä oletko homoudestasi tai ihastuksestasi aikaisemmin puhunut ammattilaiselle, mutta minua ainakin yhden kipeän kokemuksen jälkeen tämä auttoi todella paljon. Kaikillehan tosin sekään ei kai sovi. Go figure.

Älä loukkaannu sanomisistani, puhun vain omasta kokemuksestani. Olen käsittääkseni aika pitkälti samasta taustasta kuin sinäkin, enkä kovin montaa vuotta vanhempikaan. Nämä ovat silti vain ja ainoastaan minun mielipiteitäni. Voi olla että ne eivät sinun kohdallasi pidä lainkaan paikkaansa. Kuitenkin toivon sinulle onnea ja menestystä, ja toivon että joko saat selvitettyä asian mahdollisimman pian ja että kaikki menee hyvin, tai että jaksat vielä puoli vuotta kärvistellä.

kiitos Vermillionille hänen viestistään se oli juuri mitä minä toivoin saada jonkun tänne laittaa kiitos kiitos kiitos.
Minua potuttaa ihan hirveesti eikö muka oikeesti voi mitään muuta tehdä kuin vaan koittaa ystävystyy ja koittaa tuntee ja
sitten tietenkin jos joskus tulevaisuudessa mahdollisesti kysyttä häneltä tätä asiaa niin hän joko vastaa "ei" aika suurella todennäköisyydellä tai vastaaa kyllä muuten mutta mää en tykkää just susta tai sitten loppujen lopuksi mää en tykkää siittä tappakaa nyt joku mut herran tähden. ja anteeks kun ei oo pilkkuja isojakirjaimia tai pisteitä eikä mitään mutta nyt ottaa niin päähän että tää näppäimistö varmaan menee rikki kun mää hakkaan tätä.
vai onko tää nyt sitte vaan joku elämä on juttu ??? Hä?

"vai onko tää nyt sitte vaan joku elämä on juttu ??? Hä?"

Valitettavasti näin taitaa olla asia. Se on kuitenkin aika pieni osa ihmissuhteista, joista tulee pysyviä. Varsinkin kahden nuoren ihmisen välisistä suhteista. Ja kirjoituksesi otsikossa mainittu "teinirakkaus" on juuri sitä - teinirakkautta. Vaikka se tuntuu ah-niin voimakkaalta, huomaa usein "rakastuneensa" ihmiseen, jonka kanssa se juttu ei loppujen lopuksi toimi. Se on kokeilua, sellaista päänsä seinään hakkaamista. Niin kuin meidän äiti sanoo, "Elämässä joutuu suutelemaan montaa sammakkoa ennen kuin löytää prinssin".

Ja ei, tähän ei ole mitään yksinkertaista ratkaisua. Elämä olisi tosi helppoa, jos olisi oikeasti Gaydar, jolla voi selvittää toisen suuntautumista ja mahdollisesti jopa kiinnostusta tutustumatta ja kysymättä. Mutta minä ainakin itse olen huomannut, että sellaisten ihmisten kanssa harvoin juttu toimii, joita ei tunne ollenkaan. Menin viimeisimmän poikaystäväni kanssa kimppaan noin viikon tuntemisen jälkeen, ja eihän siitä mitään tullut. Vaikka kuinka toisesta tykkäsinkin, ei siitä jutusta vaan tullut mitään. Oltiin liian erilaiset.

Kyllä ehdotan, että tutustut toiseen, ja annat hänen tutustua sinuun. Voiko olla, että jos hän vaikka onkin homo, hän ei osaa edes arvata sinun suuntautumistasi? Et ainakaan tunnu olevan kovin julki asian kanssa, tai muutenkaan että sinua "epäiltäisiin" homoksi.

Jos toinen ei ole kiinnostunut, ei sille asialle mitään voi. Kaikkien välillä vaan ei kemiat pelaa, vaikka toisesta päästä vähän kipinää iskisikin. Mutta näitä asioita ei voi tietää ennen kuin niistä ottaa selvää. Jos olet tarpeeksi kiinnostunut, se on varmaan vaivan arvoista. Ensireaktiostakin voi jo huomata jotain; esim. jos ehdotat tapaamista ja toinen vaikuttaa vaivaantuneelta ja vastahakoiselta, voi tästä varmaan jotain jo päätellä. Ei tosin varmaan heti alkuun kannata kovin agressiivisia liikkeitä tehdä. Toisen "nurkkaan ahdistaminen" voi seksuaalisuudessaan epävarman ajaa vielä syvemmälle kaappiin, ja heterosta tuntua uhkaavalta...

No niin tämä on taas sitten tätä minun tavaramerkikseni muodostunutta ajatuksen virtaa, toivon että tästä jotain selkoa saat. :)

Tuossa kun kähönen ihmetteli alussa, että mistä nuoret homot ja lesbot löytävät seuraa. Samaa olen miettinyt kovastikin. Olen 16- vuotias yhdeksännellä opiskeleva lepakkö. Minulla ei ole mitään suurta rakkautta, jonka perään haikailisin, mutta toivon sellaista. En ole löytänyt itsestäni mitään lesbotutkaa, joten en yhtään tiedä että kuka tykkää tytöistä ja kuka ei. Enkä nyt ihan mitään kyselyä kehtaa järjestää jossa vastattaisiin kysymykseen seksuaalisesta suuntautumisesta, jotta voisin iskeä jonkun. Tunnen pari lesboa, mutta he ova joko varattuja tai kavereita, ja kavereihin ei kosketa. Mieluinen järjestys olisi tietää ensin, kuka on lesbo, ja sitten iskeä tämä. Mutta se menee niin, että täytyy tutustua ensin, ja saa vasta sitten tietää asiasta. Tällä tavoin yritän tutustua ja iskeä tosi montaa tyyppiä "turhaan" ennen kuin löydän jonkun lesbon. Ja hänestä en välttämättä edes pidä.
Kertokaa minulle, viisaat aikuiset, että miten hankitte seurustelukumppaneita nuorena. Siis mistä niitä mahd. tyttöystäviä löytää alaikäisenä?

Itse olen kans miettiny et mistä nuorille voisi löytää seuraa.. ite oon 15-vuotias.. ja kai bi, ellen jopa lepakko. Ja mun on tosi vaikee huomata et onks joku hetero vai jotain muuta. Olisi kiva että nuorilki ois joku paikka missä tavata saman henkisiä ihmisii, niinku esim. täysikäset voi hyvin mennä johonki baarii ja siel löytää itellee seuraa mut me nuoremmat ei =(