Lesbo saa olla pyöreä - homo ei

  • 1 / 24
  • vaeltaja2006
  • 3.11.2007 15:40
Siegessäule-lehdessä Heike Markus ihmettelee, että naisten bileissä on niin paljon pulskia naisia. Eivätkä he piiloudu nurkkaan, vaan ovat avoimia ja iloisia ja tekevät onnellisen vaikutelman. Monilla on kainalossa laiha ystävätär, eivätkä ystävättäretkään näytä surullisilta. Homobileissä on toisin. Lihavuus merkitsee lystin loppua. Miksi lesbojuhlissa ollaan suvaitsevaisempia?

Mikä vaikutus on syömishäiriöillä? Homolla niitä tuntuu olevan enemmän kuin heteromiehillä, mutta lesboilla ne ovat harvinaisia. Pyskologi Tanja Legenbauer on kysellyt homoilta, lesboilta ja heteroilta mielipiteitä ihannevartaloista. Naiset kokevat, että heidän miesystävänsä tai aviomiehensä painostavat enemmän hoikkuuteen kuin naisystävät. Näín ollen lesboilla ei ole mitään lihavuutta vastaan. Heidän ympärillään ei hyöri miehiä, jotka vaatisivat hoikkuutta. Tai ehkä lesbot ovat niin feministisiä, etteivät he lähde mukaan heteroseksistisiin ihannepainoihin. Vai tykkäävätkö he vain suurista rinnoista?
Kalja lihottaa.
Ehkä kysymys on enemmän valikoitumisesta: Uskoisin, että homot bilettävät lesboja enemmän kun taas lesbojen bileisiin valikoituvat nämä pienen hirsimökin kokoiset naiset, jotka eivät muuten naista löydä. Laihat isketään jo matkalla bileisiin.

Minun oma kokemukseni on, että kun vähähiilihydraattisella ruokavaliolla muutuin huomattavan lihavasta nykyisekseni (75 kg lähti pois), niin sillä on ollut huomattavan positiivinen vaikutus flaksiini.
Herääkin siis kysmys, miksi lesbon pitää olla "pienen hirsimökin kokoinen" tai vastaavasti "Twiggy -tikku? Sama pätee homoihin, kaikki eivät vain voi olla sporttisia, hoikkia ja sopia alle 30" farkkuihin vielä kolmikymppisinä. Eikä varmastikaan ole tarve. Sitäpaitsi on olemassa iso joukko lesboja ja homoja, joiden ihanneihmisen mitat eivät ole trendien määrittelemiä, ne löytyvät jommasta kummasta ääripäästä. Mukavampaahan se on, kun jokaiselle löytyy joku, eivätkä kaikki ole "tasapaksuja".
  • 4 / 24
  • Geschwitz
  • 4.11.2007 19:10
Lesboilla on syömishäiriöden sijaan juomishäiriöitä. Jollain saattaa olla jopa molemmat, jos on oikein kerkiäväinen. Tosin usein syömishäiriöiset ovat aika normaalin kokoisia...

G
  • 5 / 24
  • vilhelmi
  • 8.11.2007 20:27
Ottamatta sen kummemmin kantaa homojen, lesbojen tai heteroiden pulleuteen tai laihuuteen niin tosiasia on, että lihavuus on maailmanlaajuinen ongelma. Kieltämättä asia on itselläkin pistänyt silmään ja kaljamasu tuntuu löytyvän yhä nuorempien kundien vyötäröiltä. Vaikka paino ei ole itselläni mikään ensisijainen "puolisonvalintakriteeri", niin kyllä minulta valtaisa ylipaino vie kiinnostuksen samalla tavalla kuin tupakan poltto, kova alkoholin käyttö tai huumeet.

YLE:n uutinen lihavuudesta tehdystä tutkimuksesta: "Maailmaa uhkaa todellinen epidemia, 50 - 66 prosenttia maailman väestöstä on joko liikalihavia tai ylipainoisia, tutkimuksen tekijät toteavat." Uutinen kokonaisuudessaan: http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id74219.html
  • 7 / 24
  • kesäpoika
  • 24.2.2008 19:50
Käänteisesti voisi todeta, että miehet tykkää laihoista ja naiset pulleammista, tai sitten naiset eivät niin välitä ulkonäköseikoista. Siksi ne, jotka haluavat miesten huomiota (homot miehet/het. naiset), kiinnittävät paljon huomiota omaan ulkonäköönsä, ja naisten huomiota kaipaavat eivät niinkään. Naisten maailmassa myyviä ovat muut asiat.
  • 8 / 24
  • Karina77
  • 24.2.2008 20:58
Bi:n ristinä on kai sitten "jojoilla" eli jos kiikarissa on mies, huolehtia enemmän hoikkuudesta ja jos nainen, asialla on vähemmän väliä? ;)
Onko tämä olevinaan joku huumoriosasto tai joku kaatopaikka?

Se, onko ihminen lihava tai laiha, on ulkonäköä - ja sen hoitamista.
Hmm, jos martin tarkoitti sanansa minulle, niin täsmennän, että oli tarkoitus vain muistuttaa, että bi:t katoavat usein näkyvistä ja puhutaan vain hetero-homo-akselilla. Ainakin länsimaissa kun ajattelua hallitsee usein dikotomisuus tyyliin musta-valkoinen, valoisa-pimeä, hetero-homo... Niiden väliin jää aika laaja harmaan paletti, ikään kuin ulkopuoliseksi ja tunnistamattomaksi/tunnustamattomaksi. Tarkoitukseni ei ehkä ollut aivan ilmeinen ja tämä oli tietysti myös varsinaiseen aiheeseen liittymätön huomio. Olen pahoillani. Deletoikoon ylläpito tämän, jos siltä tuntuu.

Jatkakaa vain vapautuneesti, aiheesta.
Minusta ulkonäköstä voi puhua huumorilla. Ylipäänsä ei tule yhtään asiaa mieleen, josta ei voisi.
Karina77!

Sanani eivät olleet tarkoitetut Sinulle.

Geschwitz!

Olen samaa mieltä. Toki tilanne ratkaisee huumorin käytön.
Mutta eivätkö ihmiset huolehti ulkonäöstään ensisijaisesti itsensä takia? Minä ainakin. Olen hoikka (painoindeksi 19-20 välillä) ja aion myös pitää itseni näissä mitoissa. Ja teen sen ensisijaisesti itseni takia, peilikuva miellyttää enemmän hoikkana. Onhan silläkin toki merkitystä, käykö flaksi paremmin hoikkana (tätä en tosin omalla kohdallani tiedä, koska en ole koskaan ollutkaan lihava) ja mitä ihastuksen kohde tykkää, mutta se on kuitenkin vasta toissijaista. Ihan niin kuin meikkaavat heteronaisetkin meikkaavat usemmiten ensisijaisesti itsensä takia, vaikka heteromiehet tuntuvat usein kuvittelevan ihan muuta.

Exäni oli itse asiassa sitä mieltä, että olisin paremman näköinen viisi kiloa lihavampana, olisi vähän enemmän muotoja ja sellaista naisellista pyöreyttä. Enpä kuitenkaan nähnyt syytä alkaa hänen takiaan itseäni lihottamaan.
"Ei ole itsekästä elää niin kuin tahtoo, itsekästä on vaatia muita elämään niin kuin tahtoisit heidän elävän." (Oscar Wilde)

Kauneushan on tunnetusti katsojan silmissä, ja kauneusihanteet ovat erilaiset erilaisilla ihmisillä. Itsekästä on vaatia toista laihduttamaan sen takia, että hän näyttäisi
paremmalta. Se, että joku laihduttaa omasta tahdostaan ja omista motiiveistaan, välittämättä muiden mielipiteistä, ei ole itsekkyyttä. Näin ainakin minä tämän asian
ymmärrän.

Täytyy tietysti ottaa huomioon, ettei kaikkien ihmisten fysiologia ole samanlainen, saati ruuansulatus. Toiset lihovat pelkästään katsomalla ruokaan, ja toiset eivät liho
tai laihdu, vaikka mitä tekisivät. Itsensä stressaaminen sillä, että omaa muutaman liikakilon, saattaa johtaa jossain vaiheessa isompiinkin ongelmiin - viiden kilon ylipaino
ei tiettävästi ole vielä terveysriski. Jatkuva stressi tai masennus puolestaan on.

Tosin, joutunen jääväämään itseni (ja mielipiteeni) ylipainoisuuteni takia :)
  • 15 / 24
  • Simsalabim Jim
  • 27.2.2008 23:57
Eipä sillä väliä, onko ihminen yli- tai alipainoinen. Kunhan on edes tasapainoinen.
Simsalabim Jim, niinpä - tasapainottomia (henkisesti) löytyy heteroissa ihan tarpeeksi...
Homomiehillä on tietenkin myös valtavirtahomokulttuurista eriytyneet osakulttuurinsa, joissa laihuuden ihanne on kumottu kokonaan. Tarvitseeko edes mainita ns. karhut? Jos minulta kysytään, niin pidän kyllä todella paljon enemmän miehistä, joissa on niin sanotusti jotain mihin tarttua :D En pidä ollenkaan homolehtien markkinoimasta laihan, sileäksi ajellun ja pyykkilautavatsaisen miehen ihanteesta. Jos on yksi asia, joka herättää minussa vaistomaista vastenmielisyyttä kaikissa miehissä, niin se on kaikenlainen yletön sukiminen, pahimpana esimerkkinä varmaan kulmakarvojen nyppiminen xP Korostuneen bodattu ruumis, esim. selvästi erillään törröttävät vatsalihakset, on myös aika tympäisevä fetissi.

Virallinen karhukulttuurikin vaikuttaa minusta toisaalta hieman seisahtuneelta, sielläkin liikaa vouhotusta ulkonäköseikoista. Tuntuu hieman keinotekoiselta, että kokonainen osakulttuuri on pitänyt perustaa pelkästään mahan ja rintakarvojen määrän perusteella. Sitten mittaillaan niitä mahoja ja laskeskellaan ihokarvoja, että miten komea pötsi on kenelläkin ja montako karvaa on enemmän tuolla kuin tuolla. Ei se toisaalta ole pelkästään tätä, koska monilla karhuiksi identifioituvilla miehillä korostuvat selvästi myös ns. henkiset arvot. Miesten välisen henkisen sitoutumisen (male-bonding) ja jonkinlaisen romanttisen veljeyden ajatukset näyttävät olevan heillä hieman tärkeämpiä kuin diskojen ja ravintoloiden ympärille sijoittuvassa homokulttuurissa.

Minun miesihanteeni ei kuitenkaan ole oikeaoppinen "karhu" sen enempää kuin homolehtien laiha mallipoikakaan. Molemmat ovat omalla tavallaan aika epäeroottisia, jotenkin liian "rakennettuja" tyyppejä. Minun periaatteena on, että en lähde määrittelemään kovin tarkasti sitä, millainen mies on viehättävä, vaan otan jokaisen tapauksen omana tapauksenaan. Jos jotenkin täytyy rajata, niin rajaan mieluummin negatiivisten kriteerien avulla. Ts. ei ylenmääräistä sukimista, nyppimistä tai tälläämistä; ei pyykkilautavatsaa, joka näyttää siltä kuin sen työstäminen olisi koko elämän tarkoitus; ei umpimielistä karvojen ja senttimetrien laskemista; jne.
Olisikohan kaikki tämä trendikkyys, kaiken huomion kiinnittäminen ulkonäköön, kehoon ja pukeutumiseen, jonkinlaista uus-esineellistämistä (neo-objectivation). Nykyisin tuntuu onneksi niin nuorisolle kuin vaikkapa homoille olevan varaa valita hyvinkin erilaisista ala-alakultuureista; aikaisemmin vallitsivat muutamat yhtenäiskulttuurit. Nyt löytää omat joukkonsa olipa lihava tai laiha, piti pinkista tai mustasta.

Toisaalta monesti vaaditaan hyvinkin yksityiskohtaista koodien noudattamista, jotta voi kuulua joukkoon. Esimerkiksi eräs homodisko maailmalla ilmoitti montako kengännauhanreikää pitää maihareissa olla skini-iltana; ja omat illat kaljuille, 0.5-1 mm ja > 1mm hiukset.

Käytännössä ihmiset kuitenkin varmaat huomaavat ihastuvansa ja rakastuvansa kaikenlaisiin tyyppeihin, jotka eivät ollenkaan vastaa ennakko-odotuksia. Onneksi.
Musta taas tuntuu, että kaikenlaiset alakulttuurit ovat tietyllä tapaa poistumassa. Niitä on yhä paljon, erilaisia nuorisoliikkeitä ja kaikenlaisia ryhmiä, mutta toisin kuin ennen ei nykyään ole enää tapana kuulua vain yhteen lokeroon, joka sanelee kaiken musiikkimausta pukeutumisen kautta poliittisiin ja uskonnollisiin mielipiteisiin saakka. Se tuntuu menevän yli ymmärryksen monelta vanhempaan sukupolveen kuuluvalta, että joku voi kuunnella hevimusiikkia ja silti pitää hopparivaatteita, olla homo ja jamaikalaisen kulttuurin ystävä tai homo ja uskova. Minua taas ihmetyttää miksi jotkut kuvittelevat että paidan värillä ja poliittisella mielipiteellä olisi jokin yhteys tai kuten Ranneliikkeessä joku kovin koitti väittää, että seksuaalisilla suuntautumisilla on jokin salaperäinen yhteys siihen, onko maailmankaikkeus luotu vai itsestään syntynyt. Omituisia ajatuksia.

Individualismin kaikki puolet eivät ole huonoja, vaikka yleensä se onkin minulle kirosana.
Ei mitään uutta auringon alla.

Miksi ihmisillä on sellainen harhakäsitys, että ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus olisivat jotenkin moderneja asioita, "uus"-mitätahansa? Ihmiset ovat AINA olleet pinnallisia ja ulkonäkökeskeisiä. Egyptissä käytettiin kajaalia jo 5000 vuotta sitten. Luuletteko että jonkin uskonnollisen riitin vuoksi? Ehei. Kyllä se sai alkunsa ihan vain puhtaasta, peri-inhimillisestä koristautumisen halusta.
Onko koristautuminen pinnallista? vaikkei ehkä ulotukaan sielun syövereihin. Toki muodin seuraaminen voi muuttua patologiseksi, mutta on yleensä viatonta ja kivaa. Tällaisesta homo ludensista ovat evoluutiobiologit esittäneet kaikenlaisia pohdiskeluja (cf riikonkukot tai paratiisilinnut).

Sitten on tämä 'univormu' pukeutuminen. Pitää osoitta kuuluvansa ryhmään ja saada sen hyväksyntä. Investointipankkiireilla musta puku ja kalvosinnapit (mistä muuten saisi paitoja joihin käy kalvosinnapit, ei löydy Stokkalta); vihreillä maihari ja käsinkudottu villapipo (osainpa kutoa).

Olisko tyylien sekoittuminen aitoa postmodernismia. Ei uusi 'moderni' tyyli, joka korvaa vanhan, vaan vapaus valita ja yhdistellä erilaisia vaikutteita. Uudessa 'klassisessa' musiikissa se on mahdollista: säveltäjä voi yhdistää atonaalisuutta ja melodioita; kuvataiteissa sensijaan tuntuu vallitsevan jonkinlainen 'postmoderni tyyli', jota pitää seurata tai on ulkona, vanhanaikainen (esimerkiksi abstrakti ei oikein sovi, tulee olla esittäviä symboleita ja ikoneita).

Itse pidän tästä kehityksestä. Joskus on kiva mennä frakin hännät liehuen rockkonserttiin, joskus laittaa punainen niittirotsi Finlandiataloon.
Mä väitän edelleen, että pohjimmiltaan koristautumisessa on kyse seksuaalisuudesta. Se ei ole sillä tavalla suoraa ja tietoista, että ihminen pohtisi mikä muita miellyttää ja omaksuisi sen tietoisesti, vaan sen sijaan ihminen yrittää laittautua niin hyvännäköiseksi kuin pystyy noudatellen omaa käsitystään siitä mikä näyttää hyvältä. Se käsitys ei vain ole niin oma kuin kuvitellaan. Se muokkautuu kulttuurin mukana, tiedostamatta.

Ja mä väitän että ihminen yleensä laittautuu juuri niin täydelliseksi kuin pystyy. Joidenkin maussa täydellisyys vain on mahdollisimman luonnonmukaista, toisten mahdollisimman laitettua, joidenkin mielessä "sopivan" laitettua. Ihminen, joka välttää näyttämästä liian laitetulta tahtoo viestiä erilaisia asioita kun sellainen, joka tekee enemmän. Se ei tarkoita, että ensiksi mainittu olisi jotenkin vähemmän kiinnostunut ulkonäöstä. Se tarkoittaa vain, että hän on kiinnostunut nimenomaan vähemmän laitetusta ulkonäöstä.

On aivan yhtä pinnallista koristautua kuin riikinkukko tai välttää riikinkukkomaisuutta. Siinä on kyseessä makuero. Ihminen, jota ulkonäkö ei oikeasti kiinnosta, ei välitä siitä onko joku riikinkukko vai eikö ole.
Hyvin sanottu. En taida omata mitään lisättävää...

Jokaisella vartalo tyypillä on omat puolensa ja puolensa. Itseäni kiehtoo lähinnä se miten henkilö kehoaan kantaa. Siis miten liikkuu, istuu ja on.
Itse en pysty samaan kuin hetero kaverini, jotka pystyvaät kuolamaan ihmisiä pelkän kuvan perusteella (alusvaatemainokset tms...).
Kuvataiteellisen taustan takia bongailen kyllä upeita kasvon piirteitä, neniä, korvia ja käsiä. Tosin siinä ei ihan oikeasti ole mitään taka-ajatusta! Sitä on vain visuaalisesti kiinnostunut ja miettii minkä laiselle hahmolle, tai taululle jokin asia sopisi...
Seksuaalisuus on yksi tärkeä motiivi. Evolutiivisesti toinen voivsi olla samaistuminen laumaan, ryhmään kuulumisen osoittaminen, ja siitä saatavien etujen nauttiminen. Kolmantena kilpailijoiden peloittelu, oman vallan osoittaminen niin ettei tarvitse turvautua itsellekin haitalliseen agressioon (tämä on tietysti liittynyt kilpailuun parittelukumppaneista).