- 1 / 3
- kissix
- 19.8.2007 17:13
Vaikuttaako ulkonäkö asennoitumiseen kun tutustutaan uuteen ihmiseen? Oletko tutustunut ihmiseen joka "ulkomuodoltaan tai olemukseltaan" ei yleensä kuuluisi kaveripiiriin tai jopa seurustellut "tälläisen" :) kanssa? Millainen ihminen kolahtaa sinuun?
Tuntuu että itse olen juuri sellainen otus jonka ei kannata lähteä kuvaansa laittamaan treffipalstalle :D.
Olen seurustellut muutaman naisen kanssa ja omalta kohdalta voin sanoa että muutama on vienyt jalat alta kauneudellaan ja muutama reilulla huumorilla ja hyvällä asenteella. Viimeisin on kaunis ja samalla aaltopituudella huumorissa.
Luulen että olen voittanut monta ihmistä puolelleni olemalla avoin ja heittämällä niin typerää juttua ettei voi nauramatta katsoa ja se on tuonut paljon uusia ihmisiä elämääni. Mutta luulen että jos olisin jossain ja olisin hiljaa niin tuskin kukaan tulisi juttelemaan siis ulkonäön vuoksi. Pelottavaahan se on kun on lihava ja on lyhyet hiukset ja ihmiset pitävät äijänä vaikka sisältä on jotain ihan muuta. Minussa on vaan se huono puoli että saatan jutella missä vaan ja kenen kanssa vaan. Lääkärin vastaanotollakin saa hyvät keskustelut aikaan ja joskus kauppajonossa. Suomalaiset on liian jäyhää kansaa ja toivoisinkin että olisimme avoimempia kaiken erilaisen suhteen.