Hölmö rakkaus.

Tiedän, että täällä oli jo yksi keskustelu tästä aiheesta, mutta tein kuitenkin uuden.

Olen 17-vuotias ja vielä pari vuotta sitten olin sitä mieltä, että ei naisen kanssa mahdoton ajatus olisi olla, mutta olin kuitenkin kiinnostunut miehistä. Sitten tapahtui se, mitä vähiten odotin. Rakastuin. Rakastuin syvästi parhaaseen ystävääni. Ensin en edes huomannut. Olen tuntenut hänet 10 vuotta, mutta emme koskaan ennen olleet läheisiä ystäviä. Vasta yläasteella tutustuimme kunnolla. Aluksi olimme vain 'kaverinkavereita', meillä oli yhteinen paras ystävä. Sitten aloimme olla yhdessä kahdestaankin ja lopulta olimme yhdessä koko ajan. Viime kesänä hän oli luonani suurimman osan lomasta. Ensin se oli ystävyyttä, sitten se muuttui ihastukseksi, jota aluksi luulin 'epäseksuaaliseksi'. Pian ihastus syveni, lopulta tiesin rakastavani tyttöä. Pidin tunteeni piilossa, koska en olisi kestänyt, jos hän olisi katsonut minua inhoten. En halunnut menettää häntä.

Syksyllä hän tapasi erään pojan.

He alkoivat seurustella pian ystävänpäivän jälkeen. En ikinä unohda iltaa ennen sitä. Koneellani on vielä tallessa tuolloin käymämme mese-keskustelu, jota en kai ikinä pysty poistamaan. Keskustelun jälkeen hän tuli meille ja jäi yöksi. Keskustelu, koko ilta ja yö olivat jotain niin suloista, en ikinä unohda sitä. Se on kaikki, mitä koskaan tulen saamaan.

Vihjailin vahvastii tunteistani, en kuitenkaan sanonut suoraan. Kaikki se 'rakkaus', jota tuolloin oli välillämme, kun puhuimme hänestä ja minusta, oli hänelle pelkkä vitsi, mutta itse tarkoitin joka ikistä sanaa. Halusin niin suudella häntä ja painaa syliini. En kuitenkaan uskaltanut.

Seuraavana päivänä sain maailmani murskaavan tekstiviestin. Ystäväni kertoi hänen olevan yhdessä tuon pojan kanssa. Sillä hetkellä halusin kuolla. Aluksi yritin olla niinkuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut, mutta kun ystäväni aina vain jaksoi puhua rakkaasta poikaystävästään, tunsin jokaisen sanan kohdalla jonkin kylmän ja terävän viiltävän sisintäni. Minä halusin olla se, josta hän puhui niin. En voinut kuunnella hänen vaaleanpunaisia tarinoitaan. Viimeinen pisara tuli hänen kertoessaan heidän ensimmäisestä kerrastaan. Sen jälkeen vetäydyin pois, hänen ystäväkseen jääminen ja rakkaudentäyteisten tarinoidensa kuunteleminen olisi ollut henkinen itsemurha. Silti kadun sitä.

Kun ennen olimme nähneet vähintään joka viikonloppu, tuon jälkeen olimme yhteydessä vain tekstiviesteillä ja mesen välityksellä. Pikku hiljaa mesekeskustelut kävivät olemattomiin ja jokapäiväiset tekstiviestimaratonit loppuivat. Viimeisen kerran tekstailimme vähän ennen vappua.

Kovetin itseni ja yritin unohtaa hänet. Etsin 'korvikkeen', vaikken sitä itselleni myöntänytkään ja aloitin juttua erään pojan kanssa, mutta siitä ei tullut mitään. Rakastin, rakastin niin lujasti tuota tyttöä. Ja yhä rakastan.

Hiljaisuutta jatkui pari kuukautta, mikä tuntui uskomattoman pitkältä ajalta. Luulin päässeeni yli hänestä, mutta se osoittautuikin toiveajatteluksi. Kesäkuun alussa löysin sattumalta sen vanhan keskustelun, ja ennen kuin ehdin estää itseäni, olin jo lähettäny tytölle sähköpostina koko keskustelun, kerroin ikävöiväni häntä ja kirosinpas hänen poikaystävänsä siinä samalla. Hän vastasi vain, että minun oli turha syyttää poikaa. Niinhän se oli, myönsin, mutta en voinut olla vihaamatta tätä. Kerroin sen hänelle ja samalla kerroin kaiken, keskustelun ja kaiken sinä iltana ja yönä tapahtuneen olleen minulle totta, suoraan sydämestä, vaikka tiesin sen olevan hänelle vain vitsi. Kerroin, kuinka minun oli pakko vetäytyä pois ja toivotin hänelle hyvää jatkoa.

Kuukauteen ei kuulunut mitään. Sitten sain sähköpostin, jonka pääajatus oli 'En halua menettää sinua.' Hän kertoi myös rakastavansa poikaystäväänsä. Vastasin viestiin, sillä en sittenkään voisi elää ilman häntä. Väitin hänelle päässeeni yli tunteistani, vain tuon pienen lauseen vuoksi, jossa hän kertoi rakastavansa poikaa. Lähettelimme muutamia sähköposteja ja olemme saaneet aikaiseksi jopa yhden mese-keskustelun. Kaksi päivää sitten sain häneltä tekstiviestin, jossa hän kertoi tajunneensa, ettemme ole nähneet pitkään aikaan. Viestin pääajatus oli selvästi 'Haluan tavata sinut.' Mutta minusta tuntuu, etten pysty siihen.

Kidutan itseäni koko ajan vanhoilla valokuvilla, vanhoilla keskusteluilla, viime kesänä yhdessä kuuntelemallamme musiikilla ja mielikuvilla, joissa hän on yhdessä poikaystävänsä kanssa. En haluaisi, mutta kaipaan häntä aivan suunnattomasti. Kaikki tuntuu muistuttavan hänestä. Haluaisin vain olla hänen kanssaan. Ikävöin häntä koko sydämestäni. Olen kateellinen pojalle, joka saa koskettaa häntä, olla hänen kanssaan ja rakastaa häntä. Minäkin rakastan, koko sydämestäni.



Onko kenelläkään samantapaisia kokemuksia, joita voisi jakaa? Neuvoja, joilla selvitä?

noh, itselläni melkein sama tilanne paitsi että kyseisellä jätkällä ei ole vielä tyttöystävää. Tuo viesti toi kieltämättä muutamia pelkoja esiin

Kuulostipa tutulta. Been there. Taisin olla myös viidentoista-seitsemäntoista korvilla kun rakastuin hyvään ystävääni. Yhteys hänen kanssaan oli tosi syvä, pitkiä keskusteluita elämästä ym. Muistan millaista itsemurhaa oli kuunnella kun hän aloitti seurustelun pojan kanssa, mutta muistan myös sen miten hyvältä tuntui kun suhteessa oli säröjä. Mannaa korville kuunnella parjausta miehistä.

Lopulta jopa tunnustin rakkauteni, eikä toinen ymmärtänyt. Välit viilenivät pitkäksi aikaa, ei lopullisesti. Kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin yhteys katkesi lähes kokonaan, mikä tuntui uskomattoman pahalta. Meni varmaan vuosia että siitä ihmisestä pääsi yli, mutten usko että vieläkään täysin. Aina kantaa mukanaan sitä rakkautta, ei se lopu, muuntautuu vain. Sikäli tunteet on armollisia, että niihin tulee syvyyttä ja kärsivällisyyttä iän mukana. Ensirakkaus on hieno juttu vaikka satuttaisi, ajattele miten erikoista kuitenkin on että tunnet jotakin noin vahvaa, varmasti tulet tuntemaan vielä uudelleen, uudella tavalla.

Tarina tuo mieleen oman teini-ikäni joidenkin vuosien takaa. Ihastuin yläasteen ja lukion välisenä kesänä intensiivisesti uuteen ystävääni, jonka kanssa emme ennen tuota olleet juurikaan olleet tekemisissä. Tunsimme kuitenkin toisemme. Oli ihmeellistä, kun tunteilleen saikin vastakaikua: ei tarvinnut hävetä tai peitellä, vaan yhdessä pystyi ystävyyden muututtua seurusteluksi käymään läpi tutustumisen alkuaikoja ja värisyttävää epävarmuutta. Vaikka suhde myöhemmin toi vaikeuksia ja päättyi melko riitaisasti eroon, en kadu että sain kokea tuon romanssin. Vielä nykyäänkin olemme hyviä kavereita, näemme harvakseltaan, mutta välejämme leimaa ennen kaikkea kohtelias toverillisuus. Pusut on pussailtu ja riidat riidelty...

Mutta niin, näinkin voi käydä. Epäilen kyllä, että meidän tilanteessamme aistin jo alkujaankin tuon ensimmäisen tyttöystäväni olevan jotenkin erilainen kuin toiset tytöt: pojista ei missään vaiheessa ollut puhetta. Pian kävi ilmi, että ex-tyttöystäväni oli jo monen vuoden ajan tutustunut lesbokulttuuriin jne... Ehkä hän toimi eräänlaisena mentorina minulle ;)

Lähes samanlainen kokemus on. Itse olen 16v homopoika ja kyseinen henkilö on nyt myöskin 16v ja tyttö.

Hän tykkäsi samoista asioista, oli samantyyppinen, jne. Lähteletiin tekstareita muttei mitään suhdetta ollut "virallisesti" kummiskaan. Sitten tuli viesti että "en voi koko saldoo suhun käyttää että että ei puhuta enää". Tuntui että hän oli käyttänyt minua hyväkseen. Luulin että hän piti minusta ja sellaisen kuvan antoikin.
No sitten alkoi vituttamaan. Aika perkeleesti.

Halusin vaan puhua hänen kanssaan, en enempäää pyytänyt. Olisi hän voinut keksiä edes paremman syyn kuin joku hemmetin saldo. Lähetin viestin tyyliin että "jos näin on niin en voi pakottaakkaan puhuun mitään että 'hyvät' jatkot vaan (prkl...)".

No ei puhuttu kertaakaan ainakaan kolmeen kuukauteen. Ei edes tavattu toisiamme. Emme olleet missään yhteyksissä.

Sitten hän ilmestyi tyhjästä eräänä 'kauniina' päivänä kun odottelin tunnin alkua ja hän tuli sekä sanoi:

"Moi... Tulin pahoitteleen sitä kun viimekerran puhuttiin saanko anteeks ja se kun huusin puhelimen vastaajaan että "vitun idiootti soita mulle" ei ollu sulle takrotettu vaan yhelle kaverille".

Epäilen kyllä että hän osti vain puhtaan omatunnon minulta. No ei puhuttu sen jälkeen vielä pidempäänkään aikaan.

Sitten eksyttiin samalle kurssille, vähän puhuttiin. Mutta oli silti katkeruus jäljellä. Sitten löysin toisen muijan itselleni ja samalla "kieroutuneena paskana" ajattelin että voisin jotenkin satuttaa häntä kun kaltaisestani pojasta päästi irti.

No turhaahan se oli. Ja nyt ei kiinnosta hän/hänen asiansa yhtään, tosin voi olla että hän päätyy samalle koululle samalle/rinnakaisluokalle, taisin nähdä hänen nimensä valittujen oppilaiden listalla. En kyllä tosin odota tätä päivää innolla että mahd. tavattaisiin uudella koululla. No, yli siitä olen päässyt. Ja se kostaminen on aika turhaa, aikaa ja vaivaa siinä menee hukkaan.

Nykyään hän ei ole muuta kuin tuttu. Tuttu, josta en tiedä mitään muuta kuin naaman ja nimen. Entisaikojen muisto. Ylitsepäästy este.

En tiedä helpottiko mutta toivottavasti.

Minä olen tiennyt n. 15-vuotiaasta lähtien, että tykkään myös naisista. En kuitenkaan koskaan ole ollut naisen kanssa, vaan vähän suhteeni ovat kohdistuneet vastakkaiseen sukupuoleen. Elän tällä hetkellä ns. pitkässä suhteessa miehen kanssa ja meillä menee näennäisesti ihan hyvin. Rakastamme toisiamme, mutta ensihuuma on vaihtunut jo vuosia sitten arkiseksi. Olen ihastunut suhteemme aikana muutamia kertoja muihin miehiin ja naisiinkin. Yksi ihastuksista kuitenkin on ylitse muiden..

Hän on hyvä ystäväni, johon tutustuin n. 2,5 vuotta sitten. Jo vuoden ajan minulla on ollut enemmän ja vähemmän tunteita häntä kohtaan. Hänkin elää tahollaan suhteessa miehen kanssa, joten mitään realistisia mahdollisuuksia minulla ei hänen suhteensa ole. Ystäväni on varsinkin humalassa hyvin avoin ja tykkää halailla ihmisiä. Viime syksyn ja talven aikana halailimme usein kostean illan päätteeksi vaikka kuinka pitkään ja puhuimme siitä kuinka tärkeä asia meidän välinen ystävyys on. Olin pakahtua onnesta noiden hetkien aikana, vaikka tiesin että hän ajattelee minua vain ja ainoastaan kaverina.

Viime kesän aikana emme nähneet kovin usein, joten tunteet hieman haalenivat. Nyt syksyllä ne ovat taas roihahtaneet ennennäkemättömäksi. Itse en humalassakaan uskalla tehdä minkäänlaisia aloitteita. Jokin aika sitten olimme taas yhdessä juhlimassa ja jossain vaiheessa iltaa hän suuteli minua. Tai no ei se suudelma ollut, vaan ihan tavallinen kaveripusu. Se oli kuitenkin jotain niin ihanaa ettei sitä voi sanoin kuvailla. Luulin, että se oli elämäni onnellisin hetki, mutta olin väärässä.

Muutama viikko sitten juhlimme erään toisen kaverini synttäreitä ja ihastukseni oli melkoisessa vauhdissa. Jo alkuillasta hän pussaili minun ja erään toisen naisen kanssa kaveripusuja. Jossain vaiheessa, kun olimme hetken kaksistaan tajusin yhtäkkiä että pienet viattomat pusut olivat muuttuneet kielareiksi, joita ei tosiaan voinut enää sanoa kaveripusuiksi. Hän sanoi rakastavansa minua. Tietenkin hän tarkoitti vain sitä, että rakastaa minua kaverina, mutta silti se oli niin ihanasti sanottu, että muistan sen varmaan lopun ikääni. Suutelimme kymmeniä kertoja sen illan aikana, oikeastaan melkein koko ajan. Se oli selkeästi elämäni ihanin ilta. Makasimme sohvalla toisiimme kietoutuneena ja suutelimme. Mieheni kanssa suuteleminen ei ole ikinä tuntunut niin hyvältä. Mitään tämän suurempaa ei välillemme voi koskaan tulla ja pian tiemme eroavat eri paikkakunnille muuttamisen myötä, mutta olen aivan varma, että tulen muistamaan nuo ihanat suudelta koko loppuelämäni ajan.

Tajuan kyllä, että hänelle nuo suudelmat eivät merkinneet mitään, mutta minulle merkitsivät.