Tyttöpari vailla lesbokavereita
Olen seurustellut tyttöni kanssa kohta pari vuotta, ja ollaan viime aikoina mietitty, että olisi aika tosi kivaa, jos tuttavapiirissä olisi enemmän sateenkaarikansaa, etenkin ajanvietto toisten tyttöparien kanssa olisi välillä todella tervetullutta. Että voisi joskus vaikka porukalla lähteä ulos tai mennä piknikille tai muuten vain viettää aikaa. Heterokavereita tietysti on, mutta aina ei jaksaisi olla se "lesbopari", ne erilaiset. Joskus olisi hirveän mukavaa olla kaltaistensa seurassa, lähteä tyttöporukalla baariin vaikka.
Onko muilla samanlaisia fiiliksiä? Tai miten olette tutustuneet "kaveripariskuntiin"? Tuntuu, että on vaikea tutustua toisiin lesboihin ellei ole erityisen järjestöaktiivinen tms. eikä baarissakaan ole ihan luontevaa yrittää solmia ystävyyssuhteita, kun monet on omissa porukoissaan hauskaa pitämässä. Ja samaan aikaan tuntuu, että on varmastikin paljon tyttöpareja ihan vain kavereita vailla.
Itse olen usein miettinyt, että kyllä se vaan olisi hauskaa jos olisi lesbokavereita (ja yleisesti naispareja kavereina, biseksuaaleja ei siis nyt syrjitä). Kun baareissa kuitenkin on aina isoja naisporukoita, ja välillä tuntuu, että kaikki tuntee kaikki. Mutta itsellä on kuitenkin lähinnä vain muutama tuttu, eikä varsinkaan porukkaa ole päässyt muodostumaan. Baarissa tulee kyllä usein juteltua toisten parien kanssa, mutta ei niistä pysyviä kavereita ole saanut.. Vaikka olemme kyllä jo tiedostaneet mistä kaverittomuus johtuu: emme kumpikaan harrasta aktiivisesti urheilua, saati joukkuelajeja! ;))
Pitää aloittaa salibandy jos haluaa muitakin lesbokavereita kuin itsensä ja kumppaninsa! ;)
Samoja mietteitä minullakin, lesbokavereita ei juurikaan ole, enkä oikein tiedä, mistä niitä voisi saada. Yksi lesboystävä on, mutta meillä on välimatkaa useampi sata kilometriä. En ole järjestöaktiivi, koululiikunta on jättänyt traumat joukkelajeja kohtaan, baareilua tulee harrastettua suht harvoin, ja vaikea sieltäkin on kavereita löytää. Kyllähän ihmisten kanssa baarissa juttelemaan pääsee, mutta siihen se yleensä sitten jääkin.
Minä en ole kyllä pääsyt baareissa juttelemaankaan.
Minä olen ähöttänyt samassa ahtaassa kuppikunnassa vuosikaudet ja tuntuu vuosi vuodelta olevan vaikeampi tutustua muihin.
Täällä myös pariskunta ja ollaan etsiskelty toista paria viettämään vaikka peli- tai leffailtaa. Olisi mukava tutustua uusiin ihmisiin.
Saa ottaa yhteyttä, jos kiinnostaa. :)
Olisiko hyvä idea joskus tavata porukalla, naisparit jotka haluisivat tutustua toisiin (tai miksei muutkin kuin parit, vaikka muutkin jotka etsivät uusia kavereita)? Kahvilassa (dtm vaikka) tai jonkun kotona tai muualla, vai olisiko se liian teennäinen tilanne teidän mielestä? *miettii*
PS. Mullekin saa mielihyvin laittaa sähköpostia jos tutustuminen ihan mukavaan tyttöpariin kiinnostaa.
Hei!
Kirjoituksesi sattui silmääni. Olemme naispari +30 v. Jos kiinnostaa, niin minulle voi laittaa meiliä. Olisi mukavaa tutustua sateenkaari-ihmisiin.. Tapailla, vaikka illanvieton merkeissä :)
Huomasin ilmoituksesi nytten vasta, mutta toiv. se ei haittaa. Täälläkin olis yks tyttöpari vailla muita kaveripariskuntia. Olis mukavaa tuntea muitakin lesboja (sekä pareja että sinkkujakin) ku vaan toisemme. Olemme 23- ja 26-vuotiaat tyttöset Keski-Uudeltamaalta. Saa kirjoitella.
Heips! täälläkin 24 & 25 v naispari vailla uusia tuttavuuksia!
Pakko kysyä uteliaana, kun tähän on tullut näitä "ilmoituksia", niin onko oikeasti jotkut tavanneet ja onko se pariskuntaystävyys roihahtanut? Asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta..
Tässä on sellainen lesbo sinkku tamperelta ja olis todella kiva tutustua uusiin ihmisiin
Tässä vinkkinä ystäväpariskuntia etsiville naispareille: Olen juuri käynnistänyt HeSetassa uuden naisten parisuhderyhmän lesbo- ja binaisille. Ryhmässä keskustellaan parisuhdeasioista ja kaikesta siihen liittyvästä. Se on myös hyvä paikka tutustua toisiin pariskuntiin. Lisää tietoa löytyy Minne mennä -keskustelufoorumista ja HeSetan nettisivuilta.
Viitaten äskeiseen - entäpä muissa kaupungeissa? Ja kuinka noissa baareissa voi tutustua ihmisiin? Mä ja mun siippa ollaan myös puhuttu siitä, että olis kiva tutustua muihin samanmoisiin - meidän ystäväpiiri koostuu täysin heteroista, jos sitten ystävien seksuaalisuudella tai sukupuolella on niin kovasti merkitystä...
Erehdyttiin kerran käymään tuolla Tampereen Pinkissä tyttöystävän kanssa, eikä tartte toista kertaa tuollaseen pintaliitoon eksyä. Vai oliko vain huono ilta käydä, tiedä sitten... Ei oikein viihdytä noissa homopaikoissa, kun ollaan mielestämme ihan tavallisia ihmisiä, jotka nyt sattuu pitämään naisista. Eikä perusteta niin kovasti ulkonäöstä ja siihen ajan laittamisesta, eikä haluta lesboudesta elämänsisältöö. Meidän sisältö löytyy kulttuurista, luonnosta ja vapaa-ajan nauttimisesta hyvien tyyppien kanssa sekä normaalista olemisesta. Eikä olla homobarrikaadeille lähtijöitä, vaan meitä kiinnostaa yhteiskunnan kaikki muutkin osa-alueet, maailmanparantaminen ja kulttuuri taiteen ja yhteiskunnan eri tahoilla, ei ainoastaan sateenkaarielämä.
Ja joskus tuntuu, että ainoat meidäntyypiset lesbot ja homot tuntuvat olevan netissä, vai käykö baareissa vain korostetusti sentyyppistä väkeä, joiden elämänsisältö näyttää kovin pinnalliselta (muotitukkineen, treenattuine vartaloineen) ja tyhjältä (salibandyineen, telkkarintuijottamisineen) meidän näkökulmasta. En tietysti halua ketään loukata kommentillani, mutta vaikka mekin liikuntaa harrastellaan, ei se riitä kyllä mainitsemakseni sisällöksi asti...
Onko siis oikeassa elämässä olemassa aktiivisia kulttuuria harrastavia lesboja, joiden aktiviisuus ei tarkoita pelkästään homojen oikeuksien puolustamista? Ja missä niihin voi törmätä?