- 1 / 1
- venja
- 30.3.2007 10:02
Olen parikymppinen bisse treen läheltä. Joskus kieltämättä tuntuu, että on ainoa bisse tässä kaupungissa. Voisin ihan mainiosti lähteä vaikka treelle baareihin mutta sitten tulee eteen ne samat propleemat; -yksin? -Entä missä yö?
Yksin olisi inhottava mennä ja siihen aina löydy motivaatiota, kuten luin jo tältä sivulta juttuja siitä aiemmin. Lisäksi tuo yöpyminen on ongelma. -Tai pitäisi vaan valvoa koko yö ja kulkea kesäistä Hämeenkatua.
Olen tiedostanut pitäväni naisista hyvin paljon, jo aika nuorenakin, mutta vasta nyt olen alkanut asiaa myöntämään itselleni. Saattaisin siis olla hassun hauska näky jossakin baarissa kun olisin ekaa kertaa "ULKONA kaapista" =D. Punastelisin varmasti. Tällainen jutun juuri. Muita siis tampereen lähistöltä ketkä eivät tiedä missä meitä voisi tavata?