Kristillisessä yliopistossa USAssa transongelma

  • 1 / 1
  • vaeltaja2006
  • 8.2.2007 13:35
Idea.net kertoo, että evankelisessa yksityisyliopistossa USAssa torjutaan transseksuaalinen professori, koska se ei ole kristilliin uskon mukaista.

55-vuotias naimissa oleva John Nemecek on ollut 16 vuotta opettajana Sprin Aborin yliopistossa Michiganissa. Yliopistoa pitävät vapaat metodistit. Kaksi vuota sitten aloitti tämä papiksi vihitty mies hormonikäsittelyt ja alkoi käyttää make-upia ja korvakoruja. Hän alkoi käyttää nimeä Julie Marie Nemecek. Hän sai välittömästi kiellon tulla yliopiston alueelle. Hän alkoi pitää on-line kursseja kotoaan. Nyt hänet on irtisanottu 1. kesäkuuta alkaen. Hän aikoo nostaa kanteen oikeudessa. Hän on jo tehnyt valituksen tasa-arvokomissiolle Detroitiin. Hän sanoi paikallislehdelle, että hän on työskennellyt ahkerasti yliopiston hyväksi eikä hän ole tehnyt mitään moraalitonta tai syntistä. Hän on ollut 35 vuotta naimisissa ja vaimo tukee häntä. Vaimo on viime vuonna toiminut transseksuaalien puolesta.

Yliopisto suhtautuu rauhallisesti edessä olevaan oikeudenkäyntiin. He sanovat, että heillä on oikeus edellyttää, että henkilökunta osoittaa kristillistä luonnetta ja on esikuvana opiskelijoille.