tarina kaapista ulostulosta

Tarina taas elävästä elämästä. Kerroin vanhemmille viikko sitten, että olen homo. Nyt olen saanut päälleni sellaiset madonluvut, etten tiedä miten tästä jatkaisin. Vanhemmat soittavat jatkuvasti ja huutavat puhelimessa, että en ole enää heidän poikansa ja tämä asia vie heidät hautaan. Elämä on siis tosi pahasti solmussa. Äiti uhkaa jopa itsemurhalla. Onko teillä ollut vastaavanlaisia kokemuksia ja miten olette päässeet eteenpäin?

Jos niillä on energiaa tuollaiseen keuhkoamiseen, niin eivät varmala tee, mitä uhkailevat. Kysymys on sinun latistamisesta negatiivisella tavalla. Ymmärrä tämä. Äläkä vastaa niiden puheluihin, vaan laita se puhelin nyt kiinni ja vetäydy rauhaan. Kirjoita tekstiviesti, että kun tulee järki päähän, niin voidaan alkaa hitaasti tunnustelemaan paluuta normaaliin järjestykseen. Kerro, että olet aikuinen ihminen! Vaadi asiallista kohtelua.

Mitä ihmettä sun vanhemmat muka ovat kriisissä? Hehän ovat heteronormien mukaisesti eläviä kansalaisia!
Ei heillä pitäisi olla mitään hätää! Sitäpaitsi vain he tietävät eikä kukaan muu suvusta, jos he sitä kasvojen menetystä pelkäävät.

Olisit sanonut, että olet "bi" tai "jotakin muuta", niin he olisivat voineet jäädä odottamaan suurta kääntymistä (heh).

herranjumalasentäänannamunkaikkikestää!

Monni, vanhemmillasi on ilmiselvä kriisi. Sinua yritetään nyt myös aiheettomasti syyllistää. Sellaiseen ei sinun ei tarvitse suostua. Sinähän et ole miksikään muuttunut. Olet vain rehellisesti kertonut heille itsestäsi tärkeän seikan. Vanhempasi ovat saaneet yhden lisätiedon elämästäsi. He tarvitsevat nyt aikaa sulatellakseen sitä, että sinuun asetetut toiveet eivät ehkä kaikin osin toteudukaan. Järki alkaa hitaasti voittaa tunnekuohun. Näin useimmiten tapahtuu.

Tilanteesi on myös siinä mielessä hyvä, ettet asu enää vanhempiesi kanssa. Välimatkasta on juuri nyt hyötyä.

Jos vanhempasi kuuntelevat, voisit pyytää ottamaan yhteyttä Sekspoon, Setaan jne. Kaiva valmiiksi yhteystiedot vaikkapa Setan palvelevan puhelimeen tai sosiaalityöntekijälle. Voisit itsekin jutella asiantuntijoiden kanssa. Verkkosivuilta löydät yhteystietoja.

Kriisin jälkeen voi käydä niin, että kaikki ovat hivenen kasvaneet ja suhteet muuttuvat aikaisempaa läheisimmiksi ja lämpimämmiksi. Niin kävi minullekin.

Monni!

On varmaan raskasta kohdata oman rehellisyytensä jälkeen uhkauksia hylkäyksestä - varsinkin omilta vanhemmiltaan, joiden odottaisi tukevan lastaan aina. Koska - toivon - Sinun tuntevan, tietävän, että Sinussa EI ole mitään vikaa, väärin, puutteellista tms, niin millekään huutamiselle ei ole syytä: Sinun elämäsi ei ole pilalla - ei heidänkään.
Tässä vaiheessa: Tuenilmaisuni Sinulle!

Jaa itse vaihdoin puhelin liittymän jne.. Juuri samanlaisen asian takia, toisekseen muutto eri paikkakunnalle vie terää häiriköinniltä.. Tämä toimi tosin itsellä. Enkä moiseen muita kehoita mutta olen todennut että sukulaisten menettäminen sen takia että olen homo. On pientä oman mielenterveyden menettämisen rinnalla.
Tsemppiä, en lupaile auvoisia aikoja mutta kyllä se aika yleensä tasoittaa pahimpia rosoja.

Suomessa homous tuntuu olevan sen verran vielä vieras asia että monet niistä joille aiheesta olen puhunut ovat olleet jotenkin hirveän järkyttyneitä. Äitini kuullessaan aiheesta ensimmäistä kertaa sanoi mulle että minä en voi sellaisesta asiasta tietää mitään ja se ei ole totta. Siis kieltämisreaktio iski ensimmäisenä ja vahvasti. Seuraavan yön oli kuulemma valvonut ja itkenyt. Jokainen reagoi tällaiseen asiaan eri tavalla. Vanhemmat nyt varsinkin usein vahvasti, kun odottavat noin yleensä ottaen miniää ja lapsenlapsia, ja sitten koko "suunnitelma" menee täysin uusiksi tällaisesta asiasta kullessa. Äitini sanoi järkytyksen johtuneen siitä että hän tunsi epäonnistuneensa äitinä koska a) olin homo ja b) en ollut aikasemmin hänelle siitä kertonut. Tosin tämä ensimmäinen hävisi hyvin pian.

Se että vanhempasi reagoivat vahvasti ei ole ongelma. Reagointitapa on. Ilmeisesti he siis luulevat sinua voivansa uhkailulla, lahjonnalla tai kiristyksellä voivansa muuttaa.

En tiedä sinusta tai vanhemmistasi ja taustoistanne mitään, joten on vaikea yrittää mitenkään neuvoa. Itse annoin äidilleni setan nettisivujen osoitteet josta löytyvät myös yhteystiedot sekä itse asiassa ranneliike.netin homoFAQ:n, josta hänelle kuulemma oli paljon apua (http://ranneliike.net/pride.php?alue=homoFAQ). Lisäksi toivon, että ainakin yrität vanhempiesi kanssa puhua jos tämä mitenkään sivistyneesti onnistuu. Selität heille miten asiat ovat ja että se ei tule muuttumaan. Se vaan on niin.

Sinulle itsellesi toivon paljon voimia ja jaksamista. Muistan kuinka raskasta tuo itselleni oli, vaikka minun tapauksessani kaikki meni suhteellisen nopeasti ja loppujen lopuksi aika kivuttomasti. En edes uskalla kuvitella kuinka raskasta sinulla nyt on. Muista että sinussa ei ole mitään vikaa. Jos vanhempasi eivät osaa suhtautua sinuun se ei ole sinun vikasi; se on heidän omaa suvaitsuvaisuuden puutettaan, etenkin nyt kun kyseessä on oma lapsi.

Tsemppiä sulle, vanhemmat osaa olla kyllä välillä tosi raivostuttavia, kun näistä asioista keskustellaan. Tai oikeastaan koko suku. Silloin kun itse tulin ulos kaapista ystäville, sain melkeinpä hommata uudet kaverit. Täällä pienellä paikkakunnalla kun homoja ei liikaa ole, niin siihen reagoitiin melko rankasti. Tietysti jossain vaiheessa sitä sitten piti perheelle tulla ulos, ja aloitin sen äidistä. Hän siihen reagoi melkoisen hyvin loppujen lopuksi, mutta kyllä se oman aikansa otti.

Suku on sitten ihan toinen asia. Lähinnä isän puolelta. Isän veli, äidin veli, pappa, oikeastaan kaikki miespuoliset olivat hyvinkin pettyneitä. Kuitenkin nykyään jo kaikkien kanssa puheväleissä olen, joten aika parantaa haavat tälläkin osa-alueella. Helpointa oli ennen vaan välttää heitä. Eipä siinä onneksi ainakaan omalta osalta ollut kauhean vaikea projekti, koska ei tuntunut olevan mitään asiaa heille.

Luulen että vanhempasi reagoivat noin osittain sen takia että välittää. He eivät tajua mistä on kyse. Olen äidin kanssa monta kertaa keskustellut näistä asioista, viimeksi tuossa parisen viikkoa sitten, ja hän ihmetteli, että miten kestän muiden ihmisten tempauksia välillä. Homona sitä saa kuulla mitä ihmeellisimpiä asioita, ja niitä sitten yritin siinä naureskellen selitellä.

Joka tapauksessa, tsemppiä ja onnea vuodelle 2007. Eiköhän ne vanhemmat sieltä jossain vaiheessa tipu takaisin todellisuuteen, ja tajua, että ihminen se sinäkin olet! Tykkäät sitten tytöistä tai pojista..

...oikeasti, jos joku tappaa itsensä koska lapsensa on homo, niin...
Parasta tosiaan olisi että otat jonkin aikaa etäisyyttä, et vastaa puheluihin yms. ja katsot sitten parin viikon päästä milloin ovat palanneet arkitodellisuuteen.

Minä olen saanut madonlukuja vaikken ole ikinä kertonut, vaan minut on outattu.
Heidän puheisiinsa minä vastaan, etten ole koskaan myöntänyt olevani homoseksuaali. Se rauhoittaa heitä. Ilmeisesti perheen image on tärkeämpää kuin asian oikea laita. Kuvittelevat minun kulkevan sateenkaarilipun kanssa paraatissa ja rauhoittuvat kun tietävät ettei näin ole.

Itsellä ei pari viikkoa ole auttanut. Vasta kuulin isäni ilmoittaneen ettei sanomisiini kannata uskoa / luottaa.. Että se siitä. Veljeni eivät kirjoittele edes sähköpostia.. ties jos vaikka saisivat homopöpön koneeseensa. :D

Omalla kohdallani asia tuli "virallisesti" äitini tietoon toisen käden tietona... Hieman siitä silloin (80-luvu lopulla) kättä väännettiin, kunnes ostin hänelle luettevaksi kirjan "Rakkauden monet kasvot" (Sievers, Kai & Stålström, Olli (1984) Rakkauden monet kasvot. Espoo: Weilin+Göös.). Eipä tullut juurikaan asiasta enää sen jälkeen juurikaan puhetta. Syyllistämiseen äitini toki aluksi syyllistyi sen verran, että pohti vanhempieni 60-luvun lopulla tapahtuneen avioeron vaikutusta asiaan, kuten sen jälkeistä "isättömyyttäni".

Viimeisin kommentti 90-juhliaan lähestyvältä äidiltäni oli hänen tullessaan kylään 2005: " Kummin minä sitä sinun kaveriasi nyt kutsun, miniäksi vai vävyksi?" Mitäpä tuohon muuta vastaamaan kuin, että ihan on vapaassa tahdossa, kummin häntä kutsut.

Kohta eläkkeelle jäävä isoveljenikin on sen verran vuosien varrella sulattanut asiaa, että joskus saattaa jopa soittaa. Vaan en ole itsekkään (tarkoituksellisesti) liiemmin yhteyttä pitänyt - tarttui se homous minusta tai ei ;)

Puolisoni suku onkin ollut sitten suurimmalta osalta (pohjalaisuudestaan huolimatta) huomattavasti avarakatseisempaa ja hyväksyvämpää.

Kaapista ulostuleminen on edelleen vaikeaa. NRZ-nettilehti julkaisi lesbotytön yleisöosastokirjoituksen.

Ei ole helppo paljastaa, että olen homo tai olen lesbo. Itselleni tuli vaikeuksia, kun astuin ulos kaapista. Valehtelisin, jos väittäisin että kaikki meni helposti ja ilman ongelmia. Mutta ei voi elää onnellisena, jos ei itse seiso oman seksuaalisen suuntautumisensa takana. Sen takia pitää kertoa lähipiirille.

Puolustautuminen ottaa hermoille

Aina on ihmisiä, jotka yrittävät tehdä toisen elämän tosi hankalaksi. Sellaiset ihmiset voi yksinkertaisesti yrittää unohtaa. Ne ihmiset, joista on pitänyt ennen, niistä kannattaa pitää kiinni jatkossakain.

Kannattaa kertoa vain niille, joiden pitää asia tietää. Muille sitä tietoa ei kannata levitellä, kuten esim. koulukavereille tai työtovereille. Se on oma kokemukseni ja olen sillä tavoin elänyt jo 10 vuotta. Perheeni ja parhaat ystäväni tietävät asian, työ- ja luokkatovereille en ole asiasta maininnut. Sen takia en myöskään pane nimeäni tämän jutun perään, koska silloin joutuisin taas puolustautumaan. Jatkuva puolustautuminen ottaa päähän. Olen elänyt tyttöystäväni kanssa vuoden ja olen onnellinen, ja toivon sitä onnea myös muille. Emme ole mitään kakkosluokan kansalaisia vaikka rakastammekin saman sukupuolen ihmisiä. Rakastamme vain hieman toisin, eikä siinä ole mitään pahaa. Tsemppiä kaikille.

monni kirjoitti: "Tarina taas elävästä elämästä. Kerroin vanhemmille viikko sitten, että olen homo. Nyt olen saanut päälleni sellaiset madonluvut, etten tiedä miten tästä jatkaisin. Vanhemmat soittavat jatkuvasti ja huutavat puhelimessa, että en ole enää heidän poikansa ja tämä asia vie heidät hautaan. Elämä on siis tosi pahasti solmussa. Äiti uhkaa jopa itsemurhalla. Onko teillä ollut vastaavanlaisia kokemuksia ja miten olette päässeet eteenpäin?"

Oivoi, tilanteesi kuulostaa todella ahdistavalta :-( Mahdatko saada nukutuksi ja/tai syödyksi? Moni on jo ehtinyt antaa hyviä neuvoja ja rutkasti tukea, mutta sen tahdoin vielä sanoa, että älä vaan jää yksin ratkomaan solmua! Moinen kriisi on hirvittävän raskas kenelle tahansa, joten nyt jos koskaan kannattaa turvautua ympärilläsi oleviin läheisiin ihmisiin, jotka hyväksyvät Sinut sellaisena kuin omana arvokkaana, oikeana itsenäsi olet! Hurjan paljon tsemppiä!

Ite tulin kaapista 3-4 viikkoa sitten en tiedä menikö hyvin vai huonosti. Kesäkuussa etsin asuntoa ja kuulin sit yhtenä päivänä siskolta et äiti oli kysellyt siltä mun muuttoon syytä joten yhtenä päivänä menin sit puhumaan syistä miksi haluan muuttaa ja lopulta sanoin "asia on nyt vaan niin et mulle ei tuu koskaan olemaan tyttöystävää" tietenkin äiti siihen tokaisin et on aina tiennyt asiasta ja kohta hän alko sit poraa. Iskälle tuli sit sanottua samat sanat melkein heti kun hän tuli töistä iskä siihen tokaisee "sinä teet elämästäs sellaisseen minkälaisen haluat" ja kohta tulee kysymys "kukaan ei ole sun päätökseen vaikuttanut?"

En sit tiedä miten hyvin oma ulostulo meni helpompaa mulla oli tietenkin tulla ulos koska tiedän et äidin veli on homo. Ongelmia tietenkin on tullut seuraavana päivänä äiti porailee et mut on aivopesty ja mulla on joku pervo mies helsingissä joka käyttää mua hyväksi. Ongelmia on tullut enemmän muuton kanssa koska äiti pelkää et en enään heitä halua nähdä ja muuta roskaa kerran rupes taas porailee kun paiskasin luurimen sille koska olin huonossa paikassa enkä voinut puhua. Olen vähän tunnevammanen enkä osaa käsitellä sitä miltä toisesta voi tuntuu jotkut asiat mitkä musta tuntuu pieneltä esim. itse en enään jaksa sitä jos kerrankin nään äidin poraamassa koska en osaa käsitellä sitä aisaa koska olen itse itkuni itkenyt joskus kauan sitten.

Kaitsu, oletko varma, että olet itkusi itkenyt? Ehkäpä sinun olisi aika opetella käsittelemään muidenkin tunteita. Tosin niiden käsittely on hankalampaa, jos ei ole omia tunteitansa käsitellyt kunnolla.

Äitisi itkut ovat aika hyvä asia. Mietipä, onko se huonompi asia kuin esim. täydellinen välien katkaisu.

"et on aina tienny asiasta"...

Eikä sitten kuitenkaan oo asiasta oman poikansa kanssa mitenkään edes koittanu puhua? Ja sitten vielä "pelkää" että poika ei pidä yhteyttä. Toivottavasti vaan ei ole se äiti joka on tällä verukkeella yhteyksiä katkomassa...

Isällekin vois tietenkin joku muistuttaa että mitkä asiat elämässä perustuu vapaaseen valintaan ja minkä kanssa sitten vaan on elettävä.

Eiköhän mikä tahansa asia mene aina hyvin kun löytyy joku tarpeeksi rohkea joka uskaltaa asian pöydälle nostaa. Kukin sitten käsitelkööt sitä omassa päässään siitä eteenpäin.

Niinno, itkemisessä reaktiona on se hyvä puoli että ei sitä loputtomiin voi jatkaa...eli vanhempasi kuulostivat siltä että jahka vähän sulattelevat niin pystyvät sopeutumaan.

Monnille täysi tuki! Hyvä kun osaat tukeutua vertaisiisi. Vanhemmat rakastavat lapsiaan. Kertomasi suhtautuminen kuulostaa asiallisen tiedon puutostilalta. Hommaa apumateriaalia! Esim. setasta saat tarpeeseen ihan hyviä ja helposti tajuttavia esitteitä ym. painotuotteita.

Olen jo itkuni itkenyt tästä asiasta jo monta vuotta sitten. Äidille kait muutto oli iso järkytys enemmän siksi koska muutin tuppukylästä pääkaupunkiseudulle enemmän hän pelkää et mut tapetaan täällä, joudun väärään porukkaan ja sit tietenkin perus kolmepymppiset pervot ukot käyttää mua hyväksi ja saan jonkun taudin (hivin). Iskän ensireaktio oli tosi tylsä ja sanoin siihen "en ole ite päättänyt tätä olen aina ollut tälläinen". Tällä hetkellä asiat on hyvin tai paljon paremmin kuin aikaisemmin koska mua vaan ahdisti kotona asuminen ja olin aggressiivinen ja purin kaikki vihat heihin.

Tietenkin toi äidin reaktio on noin iso koska pari kuukautta sitten veli muutti ja nyt minä ja vuoden päästä sisko muuttaa pois kotoolta. Puhuin äidille tästä muutosta ja homoudesta sillon kun tulin ulos ja puhuin järkee päähän et jokaiselle vanhemmalle tulee vastaan se päivä jollon lapset lähtevät "pesästä" ja mun aika tuli sit nyt.

Hyväksikäyttö onkin melko tavallista homosuhteissa, että kannatta ottaa sen kundikaverin lompakko esiin ja seuraavaksi tsekata luottotiedot.Hahhaa.

Ja heterosuhteissahan se ei ole ollenkaan niin tavallista? Vai?

Tarina kaapista ulos tulosta. Miesystäväni marssi ympäripäissään vanhempieni luokse ja kertoi "kaiken". Äitini jo tiesikin kiinnostuksestani myös omaan sukupuoleen. Nyt siis sitten isäkin. Toisaalta helpottavaa että nyt kaikki läheisimmät tietävät, mutta kuitenkin se on niin henkilökohtainen asia että olisin halunnut pidättää oikeuden asiasta julistamisesta itselläni.

"ympäripäissään". Tämähän ei sitten ole mikään lieventävä asianhaara.
Mielestäni jokainen päättää itse, tuleeko ulos ja milloin tulee, jos tulee.