Parisuhdeseksi(ttömyys)

  • 1 / 21
  • kesäpoika
  • 10.11.2006 11:15
Onko olemassa sellaista asiaa, kuin aviovelvollisuus? Ja tietenkään en nyt tarkoita pelkästään avioituneita pareja, vaan kaikkia suhteita.. Tuoko suhteeseen sitoutuminen mukanaan velvollisuuden huolehtia toisen seksintarpeista?
  • 2 / 21
  • JohnnyFinland
  • 10.11.2006 15:31
Suhteet tuovat mukanaan täsmälleen ne velvollisuudet, jotka keskenään sovitte suhteen tuovan mukanaan. (Suhteen rekisteröiminen tuo lisäksi mukanaan joitakin oikeuksia ja velvollisuuksia.)
  • 3 / 21
  • Chrissebisse
  • 10.11.2006 16:30
Kyse on mielestäni huomioonottamisesta puolin ja toisin. Seksi on arka aihe eli jos mahdollista niin keskustelua, ja sekin todella huomioonottavaisesti. Seksillä voi loukata pahasti ja käyttää aseena. Sinänsä jos asiaan heitetään sekaan sana "velvollisuus" on jotain musta vialla, joku kärsii.

Chrissebisse on puhunut, töks töks. :D
  • 4 / 21
  • kesäpoika
  • 10.11.2006 16:35
JohnnyFinland, mulla on omat sävelet ihan selvät.. Kyselen vaan muiden mielipiteitä, vaikka tiedän, ettei mitään virallista totuutta tietenkään ole. Tulin vaan melkein lynkatuksi kun aihe tuli puheeksi tässä yhtenä päivänä muutaman tyttökaverin kanssa.. ja olin tietysti ihan "väärässä". :)
  • 5 / 21
  • Chrissebisse
  • 10.11.2006 16:45
No kyllä mä riidan kehkeyttäisin jos mies karsastaa seksiä pitkän aikaa...Eli voisi kyllä sanoa että on velvollisuus, aika ikävä sana vaan.
Minulla on tuo seksipuoli jäänyt aikalailla vähemmälle viime aikoina (10 kk).
Puolisko syö nimittäin vakavan masennuksen takia kolmea eri psyykenlääkettä, jotka kaikki a) vaikuttavat hänen libidoonsa (tasan 0) ja b) aiheuttavat aika hillitöntä lihomista (ilmeisesti nestekertymää kuitenkin pääasiassa) jonka vuoksi minäkään en koe häntä kovin seksikkääksi, mutta en minä häntä siitä huolimatta viiden vuoden yhdessäolon jälkeen aio hylätä.
Rakkaus on tärkeämpää kuin seksi. Kyllä se joskus vielä tästä.

Enkä ole muuten vieraissa käynyt, vaikka hän (Puolisko siis) antoi luvan, koska ei itse kykene...
  • 8 / 21
  • keittiöpsykologi
  • 13.11.2006 8:39
Aika usein se toisen "seksintarve" on pohjimmiltaan eräänlaista todisteluntarvetta; seksin harrastaminen voi parisuhteessa olla riitti, jolla osoitetaan, että yhä rakastetaan toista ja halutaan jakaa koko elämä toisen kanssa. Kun seksi sitten syystä tai toisesta vähenee/loppuu, herää pelko ettei toinen enää rakastakaan, ja silloin aletaan vaatia "aviovelvollisuuden" täyttämistä, jotta oma pelko saisi liennytystä. Toisen syyllistäminen vaan ei siinä tilanteessa muuta mitään ainakaan paremmaksi. Mielestäni parisuhteessa, jossa toinen osapuoli vaatii "aviovelvollisuuden" nojalla seksiä, pitäisi sen vaativan osapuolen yrittää vain hyväksyä, että rakkaus ja menettämisen pelko kulkevat aina käsi kädessä ja sen kanssa on vain opittava elämään toista painostamatta.

Eli pähkinänkuoressa: minä kyseenalaistan ylipäätään seksintarpeen olemassaolon, ja väitän, että taustalla on aina pohjimmiltaan jokin muu tarve. Niiden tarpeiden täyttämiseen ei kukaan ole velvollinen, mutta tasapainoisessa parisuhteessa, jossa molempien itsetunnot ovat kunnossa, ne tarpeet täyttyvät kyllä itsestään.
  • 9 / 21
  • kesäpoika
  • 13.11.2006 11:57
Kyllä mä väitän, että voi ihan oikeesti panettaa.. Mutta en mäkään pakottamiseen usko tai painostamiseen. Enemmänkin siihen, että kummankaan ei oo syytä sanoa ei kovin heppoisin perustein, että voihan sitä tehdä asioita ihan vaan toisen takia, niin ettei niin epätoivoiseen tilanteeseen tarvi ollenkaan päätyä. Ja joo, tietysti vakava masennus tai suru on poikkeustiloja, mutta mä tarkoitan ihan keskivertopareja normaalissa elämäntilanteessa.

Eihän se nyt niin vastenmielistä oo, vaikkei ite oliskaan just niin hirveesti sillä tuulella. Sitä voi olla vaikka pelkästä rakkaudesta..
Luin Keittiöpsykologin tekstin vielä uudestaan.. Tarkoittiko toi viimeinen kappale, että tasapainoisessa suhteessa ei tarvita seksiä ollenkaan..? En oo ollenkaan samaa mieltä. Silloinkin jos kyse olisi todistamisen tarpeesta, ni eikö sitä sitten voi vaan yksinkertaisesti todistaa ilman sen syvempää analyysiä toisen psyykkeestä.. Musta se olis aika loukkaavaa, jos mies tulis selittämään tollaista..
  • 11 / 21
  • keittiöpsykologi
  • 13.11.2006 13:03
Ilmaisin itseni kieltämättä hieman harhaanjohtavasti.

Kyllä varmasti voi panettaa, tarkoitus ei ollut kiistää seksuaalivietin olemassaoloa. Tarkoitin sitä, että se "halukas" osapuoli voi vilpittömästi itsekin kuvitella haluavansa seksiä, vaikka todellinen tarve onkin jotain muuta. Pelkkien seksuaalisten paineiden purkamiseen ei tarvita kumppania - monet pärjäävät vuosikymmeniä ilman.

Minun mielestäni seksi ei ole välttämätöntä sen enempää tasapainoisessa kuin tasapainottomassakaan suhteessa. Mukavaa se toki on, ja sitä on kiva harrastaa. Mutta en usko sen olevan vankkapohjaisissa parisuhteissa mitenkään avainasia.


"Silloinkin jos kyse olisi todistamisen tarpeesta, ni eikö sitä sitten voi vaan yksinkertaisesti todistaa ilman sen syvempää analyysiä toisen psyykkeestä"

Niin, siinäpä se. Jos toinen on haluton, sen seksin pyytäjän pitäisi keksiä jokin muu keino todistella itselleen suhteen hyvinvointia kuin seksin harrastaminen. Ja jos suhteen perusta ei ole kohdallaan, se ei ole helppo juttu.
Mikä suhde sitten on, jos siinä ei ole seksiä? Ystävyyssuhdeko? Ei se pitemmän päälle skulaa, jos toinen panttaa tai on haluton enimmän osan ajasta. Seksi mittaa aika hyvin, miten suhde makaa. Seksittömyys tuo minusta jopa kärsimystä.

Pete, olet kyllä painosi arvoinen kullassa tuollaisella asenteella- rare breed, vai miten sitä voisi sanoa. Ihan vaikuttaisi siltä, että olet jollakin lailla "omaishoitaja". Anteeksi, jos ymmärsin väärin.

Joskus voi miettiä kuinka paljon joutuu luopumaan itsestään suhteessa ollessaan.
  • 13 / 21
  • keittiöpsykologi
  • 13.11.2006 20:52
"Mikä suhde sitten on, jos siinä ei ole seksiä?"

No esimerkiksi rakkaussuhde. Seksi ja rakkaus kun tuskin ovat sama asia.


"Seksi mittaa aika hyvin, miten suhde makaa."

Juuri tuota pyrin kyseenalaistamaan, tarvitseeko sitä mitata, eli todistella itselleen, juuri seksillä?
Keittiöpsykologi, ymmärtäisin, jos olisit 75-vuotias ja ollut avioliitonomaisessa suhteessa n. 40 vuotta, mutta epäilen, ettet ole niin vanha. Sitäpaistsi monilla ikääntyneillä on seksielämää uusien potenssilääkkeiden tultua markkinoille.

Väitän, että rakkaus on aina ruumiillista- se tarvitsee kehon, jotta sitä voi ilmentää.

Keittiöpsykologi, tapasi lohkoa seksi ja rakkaus erilleen muistuttaisi dualistista( new age?) jakoa pahaan ruumiiseen ja hyvään "henkeen"( henkisyyteen), mutta minusta se on harha ja enemmänkin saivartelua. Platoninen suhde voi olla kaverisuhteen ihanne( voiko?), mutta ei se ehkä ole "rakkaussuhde" sillä tavalla kuin se yleensä ajatellaan. Platoninen suhde voi olla pakkotilanne ennemmin kuin valittu, kuten vakavassa sairastumisessa.

Rakkaus voi ilmentyä johonkin ylevän ihanteen mukaiseen elämäntapaan omistautumisena, kuten lähetystyö, mutta usein sekin on pakoa jostakin. Monet homomiehet saattoivat tehdä tällaisen elämänratkaisun aikoinaan- mutta seksuaalisuuttaan he eivät kyenneet pakenemaan.

Pakosta avioliittoon meneminen on edelleenkin tavallista monissa kulttuureissa, missä ei hyväksytä homojen seksielämää. Avioliitto ilman seksiä on ongelmallinen. Sellaisia avioliittoja on Suomessakin, olen kuullut ja lukenut, jossa toinen osapuoli valittaa seksittömyyttä ja pääsääntöisesti kokee sen ongelmaksi.
Kiitos Enter.

Enpä ole asiaa oikeastaan ihan tuolla tavalla ajatellutkaan, mutta kommenttisi jälkeen rupesin miettimään...
Hän on masennuksen vuoksi agorafobinen ja kärsii "kahvikuppineuroosista". Ulos meneminen ja toisten ihmisten tapaaminen on siis lähes mahdotonta. Tapahtuu vain kerran viikossa (Terapeutilla käynti) tai kahdesti, jos hän joutuu käymään myös psykiatrilla.
Äärimmäisen harvoin, mutta joskus, tapahtuu niin, että hänen entiset työtoverinsa onnistuvat houkuttelemaan hänet ulos kaljalle. Siloinkin hän pyrkii tulemaan mahdollisimman pian kotiin, ja tuo ystävänsä mieluummin meille jatkoille. kuin jää heidän kanssaan ulos.
Itse laitan ruuan, siivoan, tiskaan (hänkin toki joskus), kävelytän koiran 3-4 kertaa päivässä, käyn kaupassa sekä hoidan hänen apteekkiasiansa ja kaikki virastoasioinnit, kirjastot jne.
Kaipa tämä jonkinlaista omaishoitajuutta on...
Kuitenkin: homma on menossa hitaasti mutta varmasti parempaan suuntaan, ja olen varma siitä, että 6-8:kkn sisällä saan oman kultani takaisin sellaisena kuin hän oli ennen sairastumistaan.

Kyllä sitä kannattaa odottaa ja tehdä töitä sen eteen. Lopussa kiitos seisoo.

Tarkoitan siis sitä, että en minä mikään epäitsekäs Florence Nightingale ole, vaan erittäin itsekkäästi haluan hänet takaisin entiselleen. Seksinkin takia ;-D
Jep Martin. Nimenomaan.

Jos ihmistä rakastaa, niin rakastaa. Jos taas tykkää niin vaan tykkää. On siinä mielestäni ero.

Erittäin hyvä kaverini (myös homo), johon tutustuin itse asiassa aivan vahingossa hänen ollessaan samaan aikaan koirapuistossa (kun edellisen koirani yritti tappaa hullu Bokserinarttu koirani ollessa vielä pentu), ja jonka samanrotuinen koira (Airedale) on ollut Äiti/Sisko/leikkikaverihahmona nykyiselle ja edelliselle koiralleni ja on edelleen, sanoi viimein, että hän ymmärtää nyt, miksi en vaan lähde kävelemään.

Hän tietää kaikki karmeat tosiasiat puolisoni terveydentilasta ja on patistanut minua jättämään puolisoni tämän psyykenlääkityksen silloin tällöin aiheuttaman väkivaltaisuuden tähden.
Yhdessä vaiheessa hän kutsui minua pelkuriksi/saamattomaksi, koska en osaa paeta väkivaltaisesta suhteesta.

Nyt, vihdoin viimein, hän on myöntänyt, että hänen mielestään olen itse asiassa hoitamassa asiaa hyvin, koska en halua hylätä ihmistä, jota rakastan.

P.S. Sorry koirakirjoittelu. Se kun vaan on niin osa elämää, ja liittyy niin läheisesti tähän juttuun. (kävelyttämiset+muut).
Enter kirjoitti: "Joskus voi miettiä kuinka paljon joutuu luopumaan itsestään suhteessa ollessaan."

Kieltämättä sitä joskus tulee ajatelleeksi, mutta ainakin itse koen, että luopumalla itse jostakin olen samalla saanut toiselta jotakin tilalle.
Mielisairauteen liittyy eristäytyminen, koska sairaus näkyy usein päällepäin ja se herättää ympäristössä kaihtamista. Jos se näkyy, mitä siitä, koska oma hyvinvointi tulisi olla psyykekuntoutujallakin ykkösasia, joten päivittäisiä säännöllisiä tehtäviä, jotka rytmittävät päivää tulisi tehdä, koska ne muodostavat "struktuurin"-kehyksen. Tulisi siivota, laittaa ruokaa, käydä tarpeellisilla asioilla niiden itsensä vuoksi, koska saamattomuudessa lilluminen aiheuttaa huonoa oloa ja itseensä käpertyneisyyttä(?) Tekee päätöksiä, joista pitää kiinni. Kirjoittaa vaikka kalenteriin, milloin on siivouspäivä ja ruksaa kun on tehty( koko huushollia ei tarvitse siivota, vaan vaikka yksia alue yhtenä päivänä esim. eteinen).

Nyt Pete! ota tämä asia esille, ja kerro, että jos koko ajan joudut tekemään kaiken, voit uupua, joten ystäväsi tulisi ottaa osaa ja hoitaa asia kerrallaan yhteisiä ja omia asioita. Koiran ulkoiluttaminen olisi hyvä asia, jos koira sen hyväksyy.( Miten olisi sauvakävely puruadalla?) Sitten yksi asia lisää. Vaikka olisi masentunut, tulee hoitaa perusasioita ( kuten oma hygienia, siivous, ruuanlaitto ) eikä sysätä niitä toisille.

Olet Pete minusta samassa tilanteessa kuin omaishoitajat. Vaikuttaisi siltä, että kumppanisi minän rajat ovat kadonneet, koska hän on luopunut asioista, jotka kuuluvat aikuisen hoitaa? En ole varma.

Ehkä se on rakkautta, kun haluaa auttaa, mutta liika voi olla liikaa ja saattaa tuntua lopulta raskaalta ja kuormittavalta. Herää myös ajoissa huomaamaan omat tarpeesi ja muista, että olette 2 erillistä yksilöä, joilla on oikeuksia omaan elämäänsä nähden, myös sinulla, Pete.

Psyykenlääke tulisi vaihtaa, jos se aiheuttaa vihaisuutta. Jos väsyttää liikaa tulisi vaihtaa ja kokeilla uutta. Jos valvottaa, niin valvoo vaikka yhden yön, niin seuraavana yönä luulisi väsyttävän.

Tämä on vain minun mielipiteeni.
Minun on helppo yhtyä Enterin kirjoitukseen ...jos se hoitaa agorafobiaa, jos Pete jaksaa... en näe mitään syytä omasta mielestäni rajata tätä "omaishoitajuutta" parisuhteen ulkopuolelle.
Parisuhde ei ole VAIN seksiä ja sen varassa yhdessäolemista.

Parisuhteessa rakkaus suurimmillaan näkyy siinä, että kaikki vuorovaikutus on täysin avointa ja mukaanotettavissa.
Näin minusta.
Meillä ei oo yhteistä seksiä ollut n.vuoteen.Yhteisellä tarkoitan sitä että molemmat olisimme siinä antamassa ja saamassa.joskus oon tyydyttänyt kumppanin tarpeet,mut nyt sekin on jäänyt.Itse olen hyvin matalalibidoinen.Rakkautta voi mielestäni olla ilman seksiäkin.Toinen osapuoli taas käsittelee seksin seksinä,ruumiillisena tyydytyksenä,kun minä jos seksiä joskus satun haluamaan haluaisin sen olevan hellää intiimiä välittämistä ja toisen huomioimista.Toisille tärkein esileikkialue on alapää(tai jokin siinä main),minulla se tärkein alue on korvien välissä.Tässäpä ongelma varmaan onkin.Seksi ei silloin harvoinkaan enää paljoa kiinnosta kun tiedän saavani vain ruumiillista huomiota.Ei rakkaus välttämättä tarvitse sitä seksiä,rakastaa voi henkiselläkin tasolla.Mutta useimmiten,valitettavasti,varmaankin,kun seksi loppuu on ongelmia jollain osa-alueella.Ellei se lopu molempien halusta(haluttomuudesta),vanhuudesta tms.Pointti on varmaan se,että miten tärkeänä seksiä pitää kukin ja tekeekö seksittömyydestä ongelman.Jokainen on yksilö,ja jokainen suhde erilainen.