takaiskuja

onko täällä ketään joka joskus epäilee suuntautumistaan, turhautuu seksuaalisesta suuntautumisestaan; tietää että on mikä on mutta kuitenkin epäilee omaa "arviointikykyään" ja haluaisi luottaa toisten mielipiteisiin (esim; "tämä on vain vaihe". yeah right!...)
onko täällä ketään joihin toisten mielipiteet vaikuttavat niin suuresti että epäilee (noh, turhautuu) omaa suuntautumistaan, siihen asteeseen että toivoisi vain olevansa hetero?
onko täällä muita helppouskoisia idiootteja joihin vaikuttavat homofoobikoiden kritiikki?
Minulle sattuu joskus tällainen identiteettikriisi takaiskuna: turhaudun turhautumisestani... olen ollut tietoinen suuntautumisestani jo 3 vuotta, kai minun seksuaalisen identiteettini olisi jo pitänyt vahvistua tarpeeksi tähän mennessä. En tajua miten ja ihailen miten ihmiset saattoivat olla oma itsensä vielä 100 vuotta sitten jolloin homous "todellakin oli" sairaus, synti...Miten voin olla näin heikko kun yhteiskuntamme on jo suhteellisen suvaitsevainen... Olen kai riippuvainen toisten hyväksynnästä. PRKLl!

vastailkaa pliis; haukkukaa minua, taputtakaa minua päälle... anything... tämä ottaa päähän


Kai minä tästä vielä vahvistun...

Itse en epäile niinkään, mutta kokonaiskuva on hukassa. Tiedät suunnan josta itseäni etsiä, mutta myös sen, että en sinne välttämättä tahdo mennä.

Kokenut väittelijä saa itsevarmankin ihmisen murtumaan, helpompi kun ite tietää missä menee, elää sen mukaan, eikä käytä sitä provosointivälineenä/esittele omia heikkoja kohtia.

no moi! Mulla on kaveri, joka epäilee itseään tasasin väliajoin. Silloin kun hän on löytänyt jonkun ihanan ihmisen hän on onnellinen ja varma itsestään, mutta kun suhde kariutuu syystä tai toisesta, hän ahdistuu ja rupeaa miettimään, että jospa sittenkin tykkäiskin naisista. Ei ihan sama asia, kun kukaan ei ole kritisoinut häntä ja elämäntapaansa, mutta näyttää siltä että sama kaava toistuu toistumistaan.
Itse en ole pitkään edes "ollut tietoinen" itsestäni. (mitä olen ihmetellyt sitten jälkeenpäin useasti, kaikkee pientä kuitenkin ollut penikasta lähtien) kai se on se kulttuuri joka kasvattaa meitä. Mutta välillä, kun tuntuu ettei löydä ketään, ei ketään joka kiinnostaisi (paitsi se yksi, jota en voi saada..) ja kun kukaan ei yritä iskeä minua, tulee olo, että mahdollisuudet olisi rajattomat, jos.. mutta tiedän etten voisi. En sen jälkeen mitä E sai minut tuntemaan, haluamaan.. Seksi ei voisi koskaan olla miehen kanssa sellaista. Tiedän, koska kokemuksia on miehistä ihan tarpeeksi. Enkä koskaan ole tuntenut samalla tavalla ketään muuta kohtaan kuin E:tä. Tässä sitä vaan toivon, että löytäisin jonkun joka veisi jalat alta.

Mutta tsemppiä sulle! Ole rohkeasti mitä olet. Vain sillä on merkitystä. Sillä, että itse tiedät, tunnet. Ja että voisit vielä olla tyytyväinen, onnellinen itsestäsi.

Tuskin olet ainoa joka miettii samoja asioita. Et todellakaan.