Hautajaiset

Olen juuri palannut hautajaisista. Vanha tuttu, aina ystävällinen ja yhtä iloinen tavatessamme, on pois. Vain kerran elämässäni aikaisemmin olen tuntenut ihmisen, joka samalla tavoin oli avoin, iloinen, kaikille ystävällinen, ei kieroillut, ei puhunut kenestäkään pahaa selän takana. Hän kuoli pian aids-epidemian alkuaikoina ulkomailla.

Kun näin tänään edesmenneen tuttavani kuvan muistotilaisuudessa, tulin tosi surulliseksi. Miksi me, jotka suunnittelemme ihmisuhteidemme strategioita, laskelmoimme, olemme skeptisiä kaikkeen, epäilemme motiiveja ja kaivelemme muiden huonoja puolia - miksi me elämme ja jatkamme tätä vastenmielistä kyyläilyä. Meidän kuuluisi kuolla.

Monelle tämän ystavämme poismeno oli kuin pisto sydämeen. Minulle hän soitti viimeksi vajaa vuosi sitten. Oli jotain taloudellisia ongelmia. Olemme senkin jälkeen nähneet, ja hän on ollut yhtä ystävällinen kuin aina. Joku sanoi hänen olleen viime aikoina aika masentunut. Kaikille tieto kuolemasta tuli ravisuttavana ja hämmentävänä.

Kuolema tuo rauhan.

Olipa kultainen mies. Olisi kannattanut pitää enemmän yhteyttä.

Kyynisyys joka asiaan on sellainen ikävä persoonallisuuden piirre, jota tällä ihmisellä ei ollut.

Nykyään hautajaiset ovat yhä enemmän omaisten kesken, privaatisti. Se on valitettavaa. Ikään kuin kuolema ja hautajaiset haluttaisiin piilottaa muilta. Hautajaiset on aina jälkeenjääneiden tapahtuma. Monella vainajalla on ollut ystäviä, jotka haluaisivat käydä viimeisen kerran katsomassa ystävänsä matkan päättymistä, mutta sukulaiset viettävät sen hetken keskenään. Tähän asiaan olen törmännyt, kun joku homotuttavani on kuollut. Silloin on paras pitää muistohetki haudalla, jos sellainen löytyy. Ja viedä sinne joskus kukkia.

vaeltaja2005!

Kirjoitat ja muistelet hyvin kauniisti tätä ihmistä. Hänellä on nyt rauha, hyvä - kuten kirjoitat.
Onneksi avoimia, sydämellisiä, luottavaisia, hyvään uskovia ja sitä levittäviä, kannustavia ihmisiä on! Joskus tuntuu siltä, että tällaiset ihmiset unohtuvat kaiken myrkyllisyyden keskellä. Elämän "kuuluu olla" surkeaa ja inhorealistista järkyttävimmillään.
Itseensä katsominen on hyvä merkki. Uskoisin, että pyrkimys iloon ja samalla armollisuus omien rajallisten resurssien suhteen on hyvä.
On ihanaa saada iloita iloitsevien kanssa! Onko liian myöhäistä? Ei, ei koskaan!

vaeltaja2005 kirjoitti: "Kuolema tuo rauhan."

Kyllä, mutta useimmiten vainajalle, vaan ei läheisille.

Tuosta kirjoituksestasi tulee mieleeni usein toistamani ajatus. Miksi lausumme kauniit sanat vasta arkun ääressä? Miksi emme sano niitä läheisillemme kun he ovat vielä elossa?

Ystäväni täytti pyöreitä vuosia. Hänen synttäreilleen ei saanut viedä mitään. Hän oli pyytänyt, että jokainen vieras kirjoittaa hänestä kymmenen myönteistä seikkaa ennen taikka jälkeen juhlan. Minä kypsyttelin asiaa ainakin pari viikkoa juhlan jälkeen. Totesin hänelle, että adjektiivit ovat ujoja. Kun vihdoin sain myönteiset asiat listattua niitä taisi tulla peräti 25 ja lisääkin olisi vielä löytynyt.

Hän on myös todennut viisaasti, että sanonta ettei kuolleesta saa puhua pahaa, estää kunnollisen suremisen. Surussa on myös vihaa. Esimerkkinä äitini, joka isäni äkillisen kuoleman jälkeen voihki, että miksi sen piti juuri nyt mennä kuolemaan, kun vihdoinkin parisuhde alkoi toimia kohtuullisesti.

Ystäväni on ilmoittanut, ettei halua hautajaisissaan kenenkään olevan surullinen. Jokainen tuo suljetussa kirjekuoressa kaiken sen mitä olisi ikinä halunnut vainajalle sanoa. Ts. sanoa paperilla suunsa puhtaaksi. Kirjeet pistetään joko arkkuun ja kansi ruuvilla kiinni taikka kirjeet poltetaan taikka ajetaan silppurin läpi. Sellainen mahdollistaa kunnollisen suremisen.

Kiitos Vaeltajalle koskettavasta kirjoituksesta.

Meilla on tapana joillekkin vainajille pitaa Selebration Of Life. Jalkikateen pidetaan muisto juhla jossa juhlitaan hanen elamaansa. Pahasti joskus gay ihmisten omaiset( vallankin foreing ,Italians jne) eivat halua JULKISESTI tunnustaa poikansa/tyttarensa olleen gay. Eivatka halua olla missaan tekemisissa lapsensa kavereiden kanssa. Se on Image Thing. Heita peloittaa.
Piiloittavat tosiasioita,niista eivat puhu..
Yes ,niinkuin Irish Wake, riemuitkaa, muistelkaa,kertokaa ,vertailkaa mennytta ystavaa. Drinks,food ja musiikkia, kuva storyboard hanesta kaikkien nahtavilla ja vaikka video kuvia.

Valitettavasti meillä ei edes sureta kunnolla. Hautajaiset ovat kalliit ja toiminta siunauskappeleissa liukuhihnamaista, mikä on kamalaa. Miksi tähän ei kukaan tuo muutosta? Raha tunkee joka paikkaan ja kaikesta tehdään kylmä toimitus. Pappi on yleensä ihan pihalla, kun ei tunne omaisia eivätkä omaiset pappia, kun kukaan heistä ei koskaan käy kirkossa. Hautajaisissa voidaan itkeä, mutta sen jälkeen syödään ja se siitä sitten. Ihan kamalaa. Niin köyhää! Tunteetonta ja tylyä. Perinteetöntä ja tyhjää.

Samanlaista, jos omainen kuolee sairaalassa. Äkkiä vainaja pois kylmiöön. Järkyttävää. En siis tajua, että sairaaloiden henkilökunta on tuollaista. Ei mitään kunnioitusta. Niin ateistista! Omaisilla ei ole mitään sanomista eikä heille järjestetä mitään- ei mitään. Tyhjää täynnä! Miten voi olla tuollaista!

Ihmisellä on ihmisarvo kuolleenakin, mutta meillä loukataan sitä monella tavalla.

Sitten tällaisista asioista ei saa valittaa! Ei niihin reagoida eikä muutosta tule. Täällä pitää vaan olla HILJAA ja tyytyä mitä saa. Monissa asioissa sama juttu. Missä mättää?

Taiwanilainen ystäväni kertoi juuri, että heillä (hmm, konfutsealainen käsittääkseni) on olennaista ehtiä tapaamaan, jos suinkin mahdollista, kuolemaa tekevä ennen kuolemaa, jotta voi vaihtaa viimeiset terveiset ja ajatukset. Hautajaisiin ehtiminen ei ole ollenkaan tärkeää, sehän on vain se tomumaja jota roudaillaan.

Minua viehättää tuo ajatus. Olen itse sitä mieltä, että jos ei minulta fyffeä jää tai ketään asiamiestä hoitamaan, jätettäköön minut talon eteen jalkakäytävälle - kyllä kaupungin puhtaanapito korjaa pois. Olennaisempaa on lähteä sinuina itsensä, ystäviensä ja perheen kanssa, kuten ystäväni Hung (sic+ ;) sanoo

Enter kyselee, että missä mättää ja luettelee kuolemiseen liittyviä epäkohtia.

Tulkitsen kirjoituksen niin, että Enter haluaa MUIDEN tekevän jotain asioiden korjaamiseksi. Itse hän vain haluaa valittaa ja jäädä paikoilleen.

Enterin kaltainen käyttäytyminen lienee tapana laajemmaltikin. Tänään eräs opiskelija kertoi minulle tapahtumasta, joka hänelle sattui. Hän kuuli opiskelijaboksiinsa räsähdyksen ja lasin helinää. Hän meni ikkunaan ja kadulla hän näki kahden miehen rikkoneen takaluukullisen auton takaikkunan ja kiskovan autosta tavaraa ulos. Kysyin, että mitä hän teki. "Menin jatkamaan keskeytynyttä kirjan lukua." Jatkoin kysymällä, että entäpä jos auto olisi ollut hänen. Vastaus: "Sitten olisin soittanut poliisin".