Kesällä taudit ei tartu?!

  • 1 / 9
  • toy boy
  • 18.7.2006 20:52
Päätin auttaa erästä ystävätärtäni lapsen hankinnassa, joten halusin tietenkin kaiken varalta käydä sukupuolitautitesteissä, ennen kuin voimme ryhtyä tuumasta toimeen. En olisi uskonut, kuinka vaikeaksi on tehty sukupuolitautien testaaminen -ainakin näin kesällä. Yhdessä päivässä törmäsin byrokratiaan, ennakkoluuloihin, tietämättömyyteen ja välinpitämättömyyteen.

Heti päivän aluksi huomasin, että tartuntatautien pkl onkin kesällä suljettu. Tästä ei oltu mitenkään ilmoitettu esim. terveyspalvelujen nettisivuilla, joten en osannut siihen varautua. Niinpä minun oli mentävä terveyskeskukseen asiaa selvittämään. Tk:n palvelutiskillä huomasin, että henkilökuntaa ei oltu juurikaan perehdytetty näihin ylimääräisiin "kesätöihin". Minulle tarjottiin vain tippurin ja klamydian testausta, eikä kukaan halunnut tietää taustastani tms. mitään. (Joskus vuosia sitten kävin Helsingissä testauttamassa itseni ja siellä kaikkia asiakkaita haastateltiin hieman taustojen ja riskien selvittämiseksi.) Vasta kerrottuani asuneeni itä-Euroopassa, minulle suostuttiin tekemään myös syfilistesti, mutta hiv-testiä ei ollenkaan. Se kuulemma tehtäisiin vain, "jos jotain muuta löytyy". En kehdannut alkaa selittää, miksi kaikkien tautien testaaminen olisi tärkeää, sillä odotussali oli aivan täynnä, enkä halunnut kaikien kuulevan asiaani. Ajattelin, että käyn sitten testauttamassa hiv:in aidstukikeskuksessa -siitä ei olisi minulle juurikaan vaivaa ja ainakin välttyisin asiani puimiselta kaikkien kuullen. Muttamutta. Tukikeskukselle joutaessani huomasin, että sepä olikin suljettu. Missään ei lukenut kuinka pitkäksi aikaa, eikä puhelimeen vastannut edes automaatti. Ilmeisesti minun täytyy mennä aamulla uudestaan terveyskeskukseen ja selittää (kaikkien eläkeläisten edessä) koko tarina, jotta saisin myös hiv:in testautettua...

Juostuani kaikkiaan viidellä eri "luukulla", ympäri kaupunkia, koko päivän, olin kyllä melko yllättynyt, millä tavoin Suomessa vieläkin vähätellään sukupuolitautien leviämistä. Onko mikään ihme, että eri taudit ovat taas alkaneet yleistyä, jos suhtautuminen ja palvelujen saatavuus terveyskeskuksissa on tätä tasoa? Miten terveydenhuollon ammattilainen voi sanoa hiv-testiä haluavalle "ei sinulla kuitenkaan ole", tuntematta asiakasta lainkaan? Ainiin, SEhän näkyy päällepäin...
  • 2 / 9
  • Irokeesi
  • 19.7.2006 2:51
Voi pyhä yksinkertaisuus !

Siis, jos HIV-testi tehdään vain jos jotakin muuta löytyy.

Terveydenhoitajathan ovat nykyään ammattikorkekoulutasoisen tutkinnon suoritaneita. Omasta mielestään siis melkein lääkäreitä.

Toivottavasti en tule tarvitsemaan terveydenhoitopalveluita enemmälti. Terveyskeskukseen joutuessani taidan mieluummin pyytää jonkun venäläisen tai virolaisen sikäläisen koulutuksen saaneen terveydenhoitajan/lääkärin puheille.
Nama on yleisia veritesteja joista laakari "ruksaa" oikeat ruudut mita pitaa testata. Ei niista mitaan eri paikkoihin pida menna,antaa vain kaikki testata samasta verinaytteesta.
  • 4 / 9
  • arkadas
  • 19.7.2006 5:46
coco kirjoitti: "Nama on yleisia veritesteja joista laakari "ruksaa" oikeat ruudut mita pitaa testata."

coco hyvä, näinhän sen pitäisi olla - mutta olemme Suomessa, jossa terveyskeskuksessa / julkisen terveydenhuollon puolella / mikään ei ole yksinkertaista tai itsestäänselvää. Suuressa maailmassa ja yksityispuolella lääkärit suhtautuvat asioihin ihan erilailla (täällä Suomessa) kuin julkisen sektorin terveyspalveluissa...
Joskus noiden testien tekeminen on kuulemma pirun vaikeaa. Toisinaan terveydenhoitajatkin kuulemma väittää, ettei suuseksissä voi esim. HIV tarttua tai sitten, että ei nyt oikein mitään muuta kannata testata kuin tämä HIV, jos ei ole oireita. Itse saa sitten netistä kaivamallaan asiatiedolla alkaa väittää tutkintoa vastaan. Onneksi itse olen aina saanut tehtyä testini helposti, joskin ällöttävää hommaa se pumpulipuikon kanssa räveltäminen on. En ymmärrä, että jotkut siitäkin saavat kiksejä. =)
  • 7 / 9
  • Kilttipoika
  • 27.7.2006 13:16
On meillä kaupunkeja, joissa sukupuolitautien testaukset on tehty erittäin helpoiksi. Ja toiminta pyörii ympäri vuoden täydellä teholla. Eli ei nyt taas yleistetä ja vain haukuta julkista terveydenhuoltoa.
  • 8 / 9
  • peter
  • 28.8.2006 19:11
No ei se täällä Saksassakaan sen paremmin ole. Viimeksi maksoin testistä 25 euroa Hausarztin vastaanotolla. Kaikki yleislääkärit eivät edes pysty tekemään testiä omassa praktiikassa jos ei ole labraa.
  • 9 / 9
  • Hemingway
  • 4.9.2006 21:01
"Suuressa maailmassa ja yksityispuolella lääkärit suhtautuvat asioihin ihan erilailla"

Suuressa maailmassa tehdään sellaisiakin testejä, joita ei tarvitsisi tehdä, koska ne ovat bisnestä. Suomessa julkisella puolella kysymys on säästämisestä. Lääkäreiden ammattitaidossa tuskin on eroa. Sama terveyskeskuslääkäri voi työskennellä sekä terveyskeskuksessa että yksityisellä puolella.