Kaapista ulos viimeisen kerran

Moi, kaikki, onpa omaperäinen aihe, eikö -?

Niinkin hassusti voi käydä, että on homo homo homo töissä, ystävien kesken,
äidille - ja isoäidille myös (!), lehdistäkin voi bongata,
mutta yksi voi himpulapojalta jäädä.

Isä.

Päivitin asian äsken. Vanha tarina, classic stuff: tiesi jo.

Juotiin konjakkia päälle ja naurettiin uskonnollisten liikkeiden (kerroin pride-marssin eheyttäjistä)
kommenteille...

Olo on fraasin mukaan omenainen! Hyvää heinäkuuta kaikillle toivottaa:

Rokkihomo, joka lopulta ei ole kaappihomo enää Yhtään Minnekään.

Onnea! :) Muualtako se oli kuullut vai ihan itsekö arvasi?
Elämä on kyllä parasta silloin kun voi olla ihan oma itsensä vaan.. :)

Onnittelut. Kyllä se kummasti helpottaa.

Missä ilon pehmeä siipi on, niin siellä eivät tavat ankarasti jaa...

Rokkihomon viesti oli niin hyvä kertomus, että pamahti tippa linssiin meikäläiselle. Nostan itseksein kupposen sinulle ja isällesi. Ja toivon kaikille yhtä suloisen sivistyneitä ja leppeitä kaappirääppiäisiä!

Köh. Mulla on ollut varsin huonot välit isääni aikanaan,
mut tuo otti ja yllätti. Istuin siinä kahvipöydässä ja mietin että nyt puhun,
ennen kuin joutuu muualta kuulemaan.
Ja oli tajunnut ihan itse jo aikoja sitten, niinkuin nämä usein menee.
Olin kyllä varautunut vaikka mihin.

Eihän tällaiseen kaikkien tarvitse ryhtyä, mutta tietäkää kumminkin,
että täältä pesi pelkkää hyvää oloa moisen johdosta.

Ja se sentään on ollut ja on aikamoinen jäärä.

Mulla oli aika huonot välit isääni viimeiset neljä-viisi vuotta ja sitten se teki viimeisen temppunsa. Meni ja kuoli. Kannattaa yrittää paikata ja pitää yllä välejä vanhempiin ettei rupea myöhemmin kaduttamaan, kuten minulle kävi.

Kiitos, Peter!

onneksi olkoon rokkihomo!

Hei,

Etsin lehtijuttuun isää tai äitiä (mieluiten isää), joka kertoisi miltä tuntui kun sai tietää poikansa olevan homo. Olen hakenut tällä ja Setan palstalla alkukesästä vanhempia haastateltaviksi ja löysinkin riittävästi - mutta vain tytärten äitejä ja isiä. Juttu kaipaa siis edelleen vanhempaa, joka kertoisi mitä on olla homopojan isä/äiti. Artikkeli tulee Kotilieteen ja muut 4 haastateltavaa esiintyvät siinä omalla nimellään, mutta myös nimettömänä voi esiintyä.

Toivon yhteydenottoja tai apua etsinnässä ettei asiallinen juttu jää julkaisematta! Kaikki vinkit tervetulleita!

Terveisin,
Auli Irjala
freelance toimittaja
0400 302 321
irjala@kaapeli.fi

Sveitsiläisissä lehdissä on alkanut olla coming-out (kaapista ulos) -juttuja lähes joka päivä Lokakuun 11. on nimetty coming-out -päiväksi. Silloin halutaan homot ja lesbot näkyviin.

Onkohan se vain sveitsiläinen päivä vai onko se myös kansainväilnen näkymispäivä?
http://www.migrosmagazin.ch/index.cfm?id=17385

Saksan tv:n ykköskanavan pääuutisten entinen juontaja Wilhelm Wieben on tullut kaapista ja kertonut lehdille, että hän on homo. Hän on nyt 71-vuotias ja jäi eläkkeelle jo 1998. Hän kertoo Bild Zeitungissa, miten hankalaa julkisuuden henkilön oli olla piilohomona. Hän toimi uutisankkurina 26 vuotta. Kun hän jäi eläkkeelle, hän vetäytyi kokoaan julkisuudesta.

Nyt hän kertoo RTL:n homo-ohjelmassa ”Anders Trend” maanantaina klo 23.30 Keski-Euroopan aikaa elämästään ja piilotteluvuosistaan. Hän kertoo,. että hän on kokenut senkin ajan, kun poliisilla oli vihjeen perusteella mahdollisuus tunkeutua ihmisten kotiin. Sen salli pahamaineinen homolaki, pykälä 175.

Eräänä päivänä, 40-vuotiaana, kun hän ajoi avoimella folkkarillaan pitkin Elbechausseeta, hän päätti, että piilottelu saa loppua. Mutta edesmennyt näyttelijä Inge Meysel hoiti itse outtauksen. Näyttelijä kertoi 1995, että hän viihtyy vain homomiesten seurassa, ja esim. matkoilla hän käy mieluimmin Wilhelm Wiebenin kanssa.

Wieben keskustelee maanantain keskusteluohjelmassa Rosa von Praunheimin kanssa homon ”oppivuosista”.
http://www.netzeitung.de/entertainment/people/446366.html

Tällainen amerikkalainen tutkimus:

Nuoret tulevat kaapista keskimäärin 13 vuoden iässä. Neljännes heistä kärsii vanhempien kielteisestä reaktiosta. Se on johtanut siihen, että 30% kodittomista katunuorista on homoja. Koulussa oleva homonuori kuulee 26 kertaa päivän aikana koulukavereidensa kielteisiä ”heittoja” ja huulia.
http://www.sergej-berlin.de/index.php?a=news&s=index&nid=183

Uutisessa ei kerrota tarkemmin, mikä tutkimus on kyseessä.

Neues Deutschland -lehdestä toissa päivänä:

Claus ja Carola palaavat häämatkaltaan. He tapaavat naapurin, Martinin. Iloisena Martin tervehtii kotiintulijoita ja kertoo: ”Tiedättekö mitä, Vihdoinkin sain lopullisesti avioeron”. Pariskunta ihmettelee. Hänhän on 70-vuotias ja on elänyt vuosikymmeniä yksin. Joskus joku ystävä on yöpynyt hänen luonaan. Claus on monesti ihmetellyt kauniin naisen kuvaa hänen piironkinsa päällä. Ehkä se oli tyttöysätvä nuoruiudesta. Mutta se olikin Martinin aviovaimo.

Martin puhuu vaimostaan lämmöllä ja kunnioituksella. He ovat olleet erossa 25 vuotta, kun Martin huomasi olevansa kiinnostunut toisista miehistä. Claus ja Carola ovat viime aikoina huomanneet, että yksi mies on usein Martinin luona. Markus, 45, naimisissa ja yhden pojan isä. Markus lähtee aamuisin, hakee poikansa ja vie sen kouluun. Usein poika on viikonloppuisin isän kanssa. Mutta muu aika menee Martinin kanssa. He matkailevat prätkällä, pitävät juhlia ja nauttivat rakkaudestaan.

Eräällä matkalla he tapasivat Ann-Katrinin. He tulivat hyvin toimeen ja Ann-Katrin onkin vakiovieras juhlissa. Hän on tullut vasta äskettäin paikkakunnalle, ja tarvitsi maisemanvaihtoa, kun aviomies muutti toisen miehen luo. Heilläkin oli 25 vuotta avioliittoa. Ann-Katrin ymmärtää nyt Markuksen ja Martinin kautta paremmin oman miehensä maailmaa.
http://www.nd-online.de/artikel.asp?AID=98966&IDC=27

Hyvä juttu.

Hyvä että näinkin voi käydä. Olen hyvilläni moisesta.
Jämähtäneet sukulaiseni olkoon kuitenkin tietämättömiä minusta.

Wrede kyllä ne kuitenkin arvaa sen ennen pitkää.

Tämä on minusta aina yhtä arvoitus: yksi sukulaismies asuu vielä kotonaan ja on 40v ainakin ja sitten hänellä on mystisiä automatkoja läheiselle paikkakunnalle kerran viikossa. Kun näin hänet ajattelin, että homo mikä homo. Hän on sellainen harmaa laiheliini ja täysin veretön ujo piimä, joka ei puhu juuri mitään kenellekään ja pakenee seuraa. Hän on tavallaan "näkymätön". Mikä ihme tässä on, että naisystäviä ei näy mailla eikä halmeilla ja se homokysymys on täysin tabu, vaikka se on päivänselvää kaikille. Kenen tunteita pelätään loukattavan? Miksi tää kundi on edelleen kaapissa?!!! Tätä en tajua. Tajuatteko te?

Näitä tällaisia vanhojapoikia on Suomen maaseutu pullollaan- en väitä, että he kaikki olisivat hinttejä, mutta...jokainenhan taaplaa tyylillään. Jos he päättäisivät tulla rytinällä ulos kaapeistaan, niin olisiko se kenellekään yllätys? En usko.

Mä en ymmärrä tätä kaapissa olemisen logiikkaa!

Nii-in, varmaan tekisi hyvää olla avoin ja osoittaa omalla esimerkillään, että homoseksuaalisuudessa ei ole mitään salattavaa tai epänormaalia. Valitettavasti maaseudulla on vieläkin aikamoista vanhakantaisuutta... En usko, että sanat "homo" tai "lesbo" kuuluvat isovanhempieni aktiiviseen sanavarastoon, "sellainen poika" ja "sellainen tyttö" kylläkin ehkä. Ei tällaisessa vastaanottamattomassa ympäristössä välttämättä aktiivisesti uskalla omaa seksuaaliorientaatiotaan sanallistaa. Hiljaisen hyväksynnän toki voi saada, ei tilanne täysin lohduton ole.

Silloin kun homoseksuaalisuus oli rikos tai sairaus tai molempia, ei mielestäni voida puhua samanlaisesta kaapissa olemisesta kuin nykyään. Konteksti on ihan erilainen. Samoin nyky-Suomessa on ihan erilaisia homoseksuaalisuuksia. Varsinkin näin Vinokinon aikaan leffoja kaikille kavereilleni mainostaessani tuntuu siltä, että eipä voisi ongelmattomampaa asiaa kuin homoseksuaalisuus olla, mutta auta armias kun menen Pohjois-Pohjanmaalle mummuja ja pappoja moikkaamaan :D Jes.

Suosittelen kaikille Tuula Juvosen väitöskirjaa Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia, siitä löytyy pohdittavaa ja mielenkiintoista luettavaa jokaiselle! Kappale Suomen historiaa.

Omalta kohden voisin sanoa, että siinä pelätään, että viimeisetkin ystävät katoavat, kun he saavat tietää jonkun olevan homo. Minäkin tulin kaapista silloin, kun oikein toivoin, että ystäväni olisivat minut hylänneet ja saisin olla rauhassa. No se vaan tekikin sen, että tosiystävät jäivät ja "hyvät kaverit" katosivat. Oikeastaan ihan hyvä. Eipähän tule enää noita avun kyselijoitä, joille tein palveluksia ylikilttinä saamatta mitään vastapalveluksia.

Ylikiltteys, mikä meillä maalta kotoisin olevilla on joillain taipumus, tekee myös sen, ettei omilla "ongelmilla" haluta vaivata lähimmäistä. Me pidämme itseämme vähempiarvoisina ihmisinä, joten meidän ongelmista ei tarvitse toisten kiinnostua. Mutta tälläiseen ajatteluun kun lisätään toivoton hellyydenkaipuu yms, niin siitä saa kunnon ongelmat kehitettyä itselleen. Täysin veretön ujo piimä on hyvä ilmaus meistä. Hiljainen ujo hissukka olisi toinen.

Maalla on ihana asua, mutta sieltä pitäisi tulla kaupunkiin kohtaamaan nämä mörkönsä ja näkisi pahaa maailmaa. Sitten voikin palata takaisin maaseudun rauhaan. Kaapista tulleena toivottavasti oma kulta kainalossa.

Nyt kun olen tullut ulos kaapista läheisimmille ihmisilleni niin tuntuu tosi hyvältä. Koin tehneeni vääri salaamalla oman homouteni vaikka ei tieteenkään moiseen olut mitään syytä. Seksuaalinensuuntauminen on kuitenkin ehkä ihmisen lähes yksityisin asia. Oivalin sen selviön, että jos olen visusti kaapista on turha haaveilla kohtaavansa ja löytävänsä miestä jakamaan elämää. Heteroilla lienee suuntautmisen esiin tuominen helpompaa, mutta en silti usko sinisilmäiseti heidänkään vaelluksenkaan olevan aina yhtä riemua.

Moi!
Tämä kaapista ulos vapautuminen voi olla tosi iso juttu ihmisen elämässä. Itse olen tehnyt sen kahteen kertaan. Ensimmäisen kerran 90-luvun alussa, mutta ympäristön paineen alla, tavattuani mukavan naisen, aloitin elämisen hänen kanssaan. Homouteni tavallaan "unohtui" ystävä- ja kaveripiirissä. Suhteemme jatkui 10 vuotta ja lopulta minun oli uskallettava myöntää, ennen kaikkea itselleni, asian oikean laidan. Toki ajattelin myös partneriani; hän ansaitsi kaverin, joka kykenee täyttämään kaikki hänen tarpeensa. Eli toinen kaapista ulostulo tapahtui joitakin kuukausia sitten ja nyt aivan eri meiningillä. Asia kerrottiin lähimmille ihmisille ja ystäville ja heidän suhtautuminen on ollut 95 % erittäin positiivista. Moni on tullut ihan halaamaan ja kertomaan kuinka hyvin voivalta nykyään näytän. Ja luultavasti näytänkin, koska minun on helppo olla itseni kanssa, jopa yli 10 vuotta kestänyt paniikkihäiriö-oireilu loppui kuin seinään. Olisinpa näin reilusti uskaltanut tehdä jo 30 vuotta sitten. Kiitän vielä näistä asiallisista sivuista. Onneksi eksyin tänne.

En tiedä onko tämä ongelmana useinkin, mutta oman kokemuksen mukaan on vaikea yrittää tulla nuorena kaapista ulos yhtään kellekkään kun eivät meinaa uskoa. Olen 15 enkä ole vanhemmilleni vielä kertonut mitään, kun joka taholta kuulee jo muutenkin koko ajan kommenttia tyyliin 'eihän sitä tuossa iässä vielä voi tietää', 'ei nyt vielä noin nuorena kannata päättää leimautua lesboksi vaikka olisi kuinka siistiä, jos pojat sitten alkavatkin kiinnostaa' ja 'kyllä se siitä vielä korjaantuu, se nyt kuuluu tohon ikään'. Olen kuullut olevani 'huomionhakuinen nuori', 'teiniangsti' ja vaikka mitä muuta. (huomionhakuisuudesta; lähinnä kielteistä huomiota olen koulussa saanut, miksi kukaan ihan huvikseen sellaista kaivaisi?)

Jos en itse voi päättää seksuaalisesta suuntautumisesta niin kuka sitten? Ja millä perusteella 15-vuotias sitten voi tietää olevansa hetero? Siksikö, että tarvitsee elämänkokemusta tietääkseen varmasti olevansa 'poikkeuksellinen', ja heterous on 'normaalia'? Miten homous voi kuulua 'tiettyyn ikään'? Mistä lähtien siitä on voinut päättää?

Tiedän itse että tykkään enemmän tytöistä, olen tykännyt jo pidempään. Muut eivät voi mieltäni muuttaa, itse minä itseni parhaiten tunnen. Silti kaapista ulostulo läheisistä erityisesti vanhemmille tuntuu kiusalliselta ajatukselta, pelkään että välimme muuttuvat enkä ole valmis niiden muuttumiseen, vielä ainakaan. Onko kaapista ulostulo edes tarpeellista? Voisi ehkä helpottaa oloa, kun koko ajan tuntuu siltä ettei 'ole kertonut kaikkea' ja vanhemmat olettavat minun olevan jotakin muuta kun mitä olen, mutta jos reaktio on kielteinen, pelkään että asiat kääntyvät huonompaan suuntaan. Vanhempieni asenteet ovat yleiset, 'erialisuus hyväksytään', mutta kun esim. homous on vierasta niin siihen suhtaudutaan hieman varauksella. En tiedä mitä minun homoseksuaalisuuteni tekisi meidän väleille ja perheilmapiirille yleensä. Kuitenkin 'salailu' ahdistaa. Mitä tehdä?

Filosofi Maija-Riitta Ollila sanoi aika osuvasti jossain haastattelussa tyyliin: "Sellainen ihminen vasta epäilyttävä onkin, jolla ei ole mitään salattavaa".

Kyllä meillä kaikilla on oikeus pitää omana tietonamme juuri ne asiat jotka haluamme ominamme pitää. Aika harvalle kuuluu yksityiskohtaiset tiedot siitä mitä minä haluan sängyssäni tehdä ja kenen kanssa. "Ei heterotkaan kerro"...

K_ma, oon aivan eri mieltä.

Musta suuri virhe on kuvitella, että mikään salaisuus olisi koskaan kenenkään oma. Eivät salaisuudet ole omia, ne ovat aina ihmisten välillä. Salaisuudet ihmisten välissä ovat niin suuria, että ne estävät ihmistä niiden takana näkymästä kokonaan, jos ollenkaan. Ne vaikeuttavat AINA suhteita muihin ihmisiin. Salaisuuden ylläpitäminen vaatii valehtelua ja lisää salailua, jatkuvaa tarkkailua ja kontrollointia siitä, mitä voi sanoa, mitä tehdä, mitä jakaa itsestään missäkin tilanteessa.

Heterot eivät kerro, koska heidän ei tarvitse kertoa, ihmiset tietävät jo.

Musta ei ole terveellistä pitää minkäänlaisia salaisuuksia. Siksi en itse pidä mitään salaisuuksia. Ei ole olemassa mitään, minkä paljastuminen koko totuudessaan tuottaisi minulle vähäisintäkään häpeää. Se ei tarkoita, että tuntisin tarvetta silti kaikesta muille kuuluttaa. Aika harvalle varsinaisesti kuuluu tieto siitä mitä minä haluan sängyssäni tehdä ja kenen kanssa, mutta ei minulla ole mitään tarvetta sitä salata. Kaikki ihmiset tahtovat jotain jonkun kanssa, eikä siinä ole mitään salailemisen tai häpeän arvoista.

Ja miksi... miksi homoseksuaalisuus typistetään (käytännössä) aina sängyssä tehtäväksi asiaksi?

Voihan sitä nusutella vaikka kyökissä tai luonnon helmassa. Heterotkin voivat. Eikä siitä tarvitse kaikille huudella - jos ei halua. Moni ei halua kuulla. Eivät heterotkaan kerro, eikä homojenkaan tarvitse.

Mutta mitä tekemistä sillä sängyllä on seksuaalisen suuntautumisen kanssa.

kysyy nimim. epätietoinen

Mökillä, saunomisen välissä uidessa, laiturin päässä, veden alla, kun sen lämpötila on +25 C, partneri rappusilla istuen on kanssa aika kiva (mikäli naapurimökin 7kymppinen omistajarouva ei nää. Meille valitettavasti kävi näin. Onneksi oli perhetuttu ja hyvä, rempseä matami).

Kesäpoika kirjoitti: "Musta ei ole terveellistä pitää minkäänlaisia salaisuuksia. Siksi en itse pidä mitään salaisuuksia."

Hienoa. Kertoisitko käyttämäsi verkkopankin, käyttäjätunnuksesi sinne ja seuraavan käyttämättömän istuntotunnuksen? :)

En kerro. En kerro myöskään mieheni intiimimittoja tai sitä, mitä kaverini eilen kertoi minulle, lojaalisuussyistä, omani voin kyllä kertoa. Toisaalta minkään näistä asioista paljastuminen ei aiheuta minulle minkäänlaista häpeää.