Kaapissa?

Onko oikeesti niin, että Savonlinnasta tai mistään lähipaikkakunnalta ei löydy minkäänlaista seuraa kohta 18w vuotiaalle pojalle? Onko kaikki mun ikäset vielä niin visusti kaapissa kun olla ja voi?

Itse en jaksaisi enää etsiä tätä poikaa/miestä. Etsinyt olen ja ei tunnu tärppäävän. pitääkö mun muuttaa isompaan kaupunkiin että löydän jonkun?

No en kyllä niin sitte millään usko ettei minkäänlaista miestä, poikaa löydy: oot tainnu ettiä vähän laiskasti.

etsinyt olen. Ilmoituksia laitellut nettiin. mutta itse olen niin ujo että en uskalla mennä keltään päin naamaa kysymyään.

Kyllä aika iso osa ikäisistäsi taitaa olla vielä kaapissa itselleenkin, puhumattakaan sitten muille. Itselläni meni vähän yli kahdenkymmenen ennen kuin uskalsin kunnolla edes ajatella asiaa. Medianäkyvyys, parisuhdelaki yms. voivat tietysti alentaa ikää hiljakseen, mutta varmaan joku ihan kehityspsykologinen rajakin on olemassa.

Joskus ulostulo on helppoa, toisinaan vaikeaa. 12-vuotias Nico Troisdorfista Kölnin läheltä kirjoitti pikku lapulle: ”Olen homo”, ja työnsi lapun kylpyhuoneen oven alta äidilleen. Nyt, 19-vuotiaana se naurattaa, mutta hän on hyvillään ulostulemisestaan. Vanhemmat aavistavat asian yleensä ensimmäisinä.

Kaikki alkoi tv-kuuluttajasta. Nico oli neljännellä luokalla, kun hän ”rakastui” tv-kuuluttajaan. Vaikka hänellä olikin koulussa tyttöystäviä, hän yhtäkkiä tajusi, että myööpoikaystävän kanssa voi elää onnellisena.

Häntä jäi vaivaamaan pitkäksi aikaa asia. Oliko homous vain hänen kuvitteluaan. Kumpi sukupuoli kiinnostaa häntä enemmän. Vähitellen hän alkoi tulla varmaksi asiasta ja tajusi, että edessä on pitkä kaapista ulostuloprosessi.

Hän kyseli kavereiltaan kautta rantain näiden näkemyksiä homoista. Kerran hän sitten chatissa paljasti kädet vapisten parhaalle tyttökaverilleen olevansa homo. Tytön reaktio olikin aika positiivinen.

13-vuotiaana Nicossa oli feminiinisiä piirteitä. Hän soitti, tanssi ja lauloi, ja se pisti luokkatovereiden silmään. Hänelle alkoi tulla loukkauksia toisilta pojilta. Usein hän palasi itkien koulusta. Tytöt olivat paljon suvaitsevaisempia, ja Nico viihtyikin paremmin tyttöjen seurassa. Hän otaksuu, että pojat kokivat jotenkin miehisyyden uhatuksi.

Nico löysi ensimmäisen ystävän 14-vuotiaana gay-chatista. Siellä hän törmäsi poikaan, joka kävi samaa koulua. He sopivat tapaamisen poikien vessassa ja siitä lähtien he olivat pari.

Tuntui hyvin vaikealta tällainen salainen suhde. Tavattiin esim. metsässä. Se toinen poika pelkäsi paljastumista. Puoli vuotta kesti se ystävyys. Nico on vieläkin surullinen, etä suhde kariutui. Nico kärsi paljon erosta. Hän pelkäsi, ettei hän enää koskaan löydä toista.

Toisin kävi. 16-vuotiaana hän alkoi tutustua Kölnin gay-elämään. Gaybileissä hän ihmetteli, miten paljon on hyvin avoimesti eläviä homoja. Se maailma oli myös hyvin seksikeskeinen. Siitä hän kauhistui. Vasta vähitellen hän havaitsi, että kaikki eivät ole vain seksiä etsimässä, vaan on myös ihmisiä, jotka hakevat elämänkumppania. Nykyisen kumppaninsa hän löysi eräissä bileissä noin vuosi sitten. Nico on ylpeä suhteestaan, jossa uskollisuus, luottamus ja rehellissyys ovat arvossaan. Ehkä myöhemmin mennään naimisiin.

Myös koulukaverit ovat tulleet vanhemmiksi ja fiksummiksi. He hyväksyvät Nicon sellaisenaan ja on jopa syntynyt ystävyyssuhteita ei-homojen kanssa. Loukkaukset eivät enää häiritse, vaan hän voi käydä myös väittelyyn.

Kaikille nuorille Nico sanoo, että hän pitää hyvänä sitä, että hän yritti jo varhain hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. On ollut yllätys, että samanlaisia ihmisiä on niin paljon. kenenkään ei tarvitse jäädä yksinäisyyteen.

Heteroille hän sanoo, että kahden miehen rakkaus on todellista rakkautta eikä mitään epänormaalia kuvitelmaa. Mikä onkaan kauniimpaa kuin rakkaus.
Lisää:http://www.ksta.de/html/artikel/1162473172337.shtml

Mielenkiintoista kuinka asia kääntyy aina täällä kaapissa oloon ja sen pohtimiseen kun joku kysyy onko jollain paikkakunnalla kaikki kaapissa. :D .. Jaa voin todeta ihan henkilökohtaisen tiedon pohjalta.. ei ne kaikki siellä savonlinnassa kaapissa ole. Etsit vain ehkä aavistuksen vääristä seuranhakupalveluista.. :) osa savonlinnalaisista käy savon setan bileissä ja osa tuolla joensuun suunnalla.

Jonnadonna, et sä sieltä tuu löytämään mitään, kun kundit muuttaa heti isoihin kaupunkeihin. Se vaan on niin et suurissa kauungeissa meillä on tilaa hengittää ja olla oma itsemme. Muutto on sullakin edessä.

Tuo isokaupunkipakkomielle on surullinen. :( Eri asia on se, jos tahtoo yliopistoon, mutta muuten uskon monien menevän pienemmillekin paikoille. Sitä paitsi, homot ja lesbot voisivat alkaa yhdessä kasvattaa jostakin pienemmästä kunnasta sateenkaarikuntaa. Mitäs niitä onkaan? Esim. Velkua tai Uukuniemi?

Joo tai vaikka Etelä-Pohjanmaalla oleva Hippi vois olla hyvä paikka. (paitsi ettei se taida olla kunta) :D Sinne kuulkaa pystyyn uusi Greenwich Village. :P

Ei ole helppoa asua maalla tai pikkupaikkakunnilla jos on millään lailla poikkeava. En minäkään ole entisille koulukavereilleni mitään homoudestani vaivautunut sanomaan. Minua ei kai koskaan epäilty koska luokallani oli poika joka oli sen verran hintahtava että jatkuvaa "rakentavaa palautetta" tuli muilta luokan pojilta ja välillä tytöiltä. En olisi halunnut olla hänen paikallaan. Itse tältä vältyin mutta eipä tuo ainakaan mitään ulostulon halua ruokkinut.

Mutta toisaalta, en tiedä onko se sitten yhtään helpompaa missään muuallakaan. Ahdasmielisiä ihmisiä mahtuu joka kylään; isoon kylään kaiken logiikan mukaan vaan enemmän. Paha sanoa kun en ole paikkakuntalaisia. :/

Jaa eipä tuo isompi paikkakuntakaan ole mikään pelastus. Tosin täytyy myöntää että esim täällä Tampereella on helpompi kulkea nallen kanssa ulkona. Mutta aivan samanlaista porukkaa täälläkin on kuin noissa pikkukaupungeissa. Jeps eikun kommuuni Savonlinnaan pystyyn. :)

No, itse en ole 100 % homo, mutta en heterokaan. Muistan opiskellessani Etelä-Pohjanmaalla kuulleeni atk-luokassa ikäviä kommentteja ja silloin jouduin puuttumaan asiaan. Yllättäen asenteet muuttuivat. Muistutin siitä, ettei se tartu, eikä se ole minuunkaan tarttunut, vaikka homoja ystävistäni löytyykin. Sanoin myös siitä, ettei kiusaaminen mitään erityisryhmää kohtaan ole järkevää.