Sarjamurhaajia ja kannibaaleja

Saksassa on tällä viikolla luettu elinkautistuomio Rotenburgin kannibaalille. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun ihmisliha maistui. Vuosia sitten luin hannoverilaisen Friedrich Haarmannin (=”hiusmies”) tarinan. Kävin joskus jopa hänen 27 uhrin muistomerkillä Hannover-Stöckenin hautausmaalla.

Haarmann tapaili nuoria miehiä Hannoverin rautaiteasemalla 1920-luvun alussa. Silloin oli paljon työttömiä ja vaeltelevia miehiä. Sota oli juuri päättynyt. Mukavimmat miehet Haarmann vei kotiinsa muutaman sadan metrin päähän. Istuttiin iltaa ja sitten alettiin vähän halailla. Kesken lemmiskelyn Haarmann iski hampaansa ystävänsä kaulaan, puri ja tukahdutti uhrinsa hengiltä. Sitten hän nukkui uhrin kanssa yön, niin kauan, kuin ruumis oli vielä lämpinmänä.

Kukaan ei osannut kaipailla kadonneita maalaispoikia. Heitä ei ikään kuin ollut olemassakaan. Poiisi kiinnostui asiasta vasta, kun ankkalammikosta löytyi miehen pää. Kun naarattiin, löytyi monia ihmisruumiin osia. Myöhemmin löytyi uusia kalloja. Mutta siihen jäljet loppuivat.

Haarmannin naapurit alkoivat ihmetellä, kun hänen asunnossaan paloiteltiin lihaa lihakirveellä. Kuului jatkuva lihanhakkaus. Selitys löytyi. Haartmann alkoi myydä lihasäilykkeitä: suolattua lihaa lasipurkeissa. Naapuruston perheenäidit ostivat. Liha oli hyvää. ”Se on lihatrokari”, oli yleinen näkemys. Yksi perheenäiti kiinnitti huomiota siihen, että lihassa kavoi karvoja tai hiuksia. Hänen mielestään ne eivät olleet sian karvoja. Hän vei lihan poliisilaitokselle ja siellä todetiin, että ne ovat ihmisen karvoja. Siitä vuosien rikosvyyhti alkoi purkautua.

Haartmann kertoi koko tarinansa. Hän oli ehkä hieman kehitysvammainen, mutta tarmokas ja kiltti. Siitä huolimatta oikeus langetti kuolemanrangaisuksen, joka pantiin täytäntöön 15.4.1925.

Tarinan innoittamana päätin ryhtyä harrastamaan maailman kaameimpia rikoksia. Ostin kirjan ”Maailmanhistorian 100 kaameinta rikosta” (2,50 euroa). Kirja on vieläkin avaamatta, mutta ehkä joskus. Nyt aloitan siitä, että luen tänään tarkemmin Rotenburgin kannibaalin tarinan.

Tuosta Vaeltajan historiajutusta ajatukseni jatkui siihen, mikä näissä "rotenburgin kannibaaleissa" syvimmillään on niin kiinnostavaa. Mikä on ihmisluonnossa se piirre, joka saa uteliaisuuden heräämään tällaiseen toimintaan. Asuuko meissä jokaisessa pikku murhaaja/paloittelija, joka lehtijuttujen, kirjojen ja tv-uutisten kautta pystyy luvallisesti saamaan tyydytyksen?

Juhani

Meillä ei ole luurankoja kaapissa.

Jospa ne luurangot asustavatkin kaapin sijasta korvien välissä? ;-)

Juhani

vaeltaja2005 kirjoitti:
"Tarinan innoittamana päätin ryhtyä harrastamaan maailman kaameimpia rikoksia."

:O

Toivottavasti et nyt sentään! :P

Rikoksia voi harrastaa esim. katselemalla poliisi-tv:tä tai lukemalla Alibia. Voi myös lukea Frankfurter Allgemeine Zeitungia, joka pilkuntarkasti selostaa Rotenburgin kannibaalin tapausta. Luin tarinaa, ja lyhentelin sitä suomen kielelle, mutta sitten järkytyin.

Tietokoneammattilainen Meiwes ja hänen kumppaninsa B., berliiniläinen johtavassa asemassa ollut insinööri, tapasivat internetissä 2001 kannibaalifoorumilla. He tekivät sopimuksen ”paveluista ja vastapalveluista”. Molemmat olivat seksuaalisesti poikkeavia. B:tä oli jo kauan kiehtonut ajatus sukuelimen amputoinnista. Se olisi antanut potkua elämään. Meiwes taas oli aina halunnut sulauttaa toinen ihminen itseensä. B. halusi sukuelimensä pois ja sen jälkeen hänen ruumiinsa olisi toisen käytttävissä.

Miehet tapasivat 9.3.2001 Kasselissa rautauieasemalla. Sieltä he ajoivat Rotenburgiin. B:llä ei ollut paluulippua. Hän oli ammattimiehenä hävittänyt tietokoneeltaan kaikki jälkensä ja viestinsä. Päästyään Meiwesin kotiin he aloittivat.

Mutta tässä kohtaa, kun alettiin käydä läpi yön tapahtumia, olo tuli niin pahaksi, etten voinut jatkaa. Saksalainen ns. laatulehti kertoi pienimmätkin yksityiskohdat. Jätin jutun lukemisen kesken pahoinvoinnin takia. Helsingin Sanomatkin kertoi tapauksesta.

Ehkä kuitenkin vielä tapauksen loppuvaiheista:

Tapahtumaketju alkoi paljastua, kun yksi internetfoorumin kävijä huomasi, että Meiwes etsi jälleen uhreja vuonna 2002 internetissä. Internet-kävijä kertoi poliisille ja poliisi ratsasi talon. Löytyi mm. video, jossa tapahtuma oli kuvattuna.

Oikeudenkäynnissä Meiwes todettiin syylliseksi B:n tappamiseen ja syömiseen, ja hän sai 8 vuotta vankeutta, mutta tällä viikolla ylempi tuomioistuin Karlsruhessa muutti rangaistuksen elinkautiseksi.

Minua ei nyt nuo ihmetytä. Kyseessä on jonkinlainen sadomasokismi. Sadistit eivät tunne ketään kohtaan mitään eikä heillä ole samanlaista omaatuntoa tai kykyä empatiaan. Minusta tuollaisia varten on hirsipuu, giljotiini tai sähkötuoli. On näitä paloittelijoita ollut meilläkin. Sodassa saa tehdä ja toteuttaa näitä taipumuksiaan ihan viran puolesta, kuten on paljastunut USA:n armeijan kohdalla. Usein niihin liittyy seksuaalinen häpäiseminen. Näitä juttujahan jotkut S/M tyypit tekevät toisaalla hyvässä yhteisymmärryksessä keskenään ja se on "leikkimistä", jossa on mukana "turvasanat". Ihan samaa paskaa.

Osa lukijoista varmaan huomaakin tuon Enterin kommentteissa aika ajoin esiintyvää
puusilmäistä jokeltamista, mutta siltä varalta että tuo kommentti esim. sadismista ja S/M:stä
menisi jollekin lukijalle ikäänkuin yleisenä mielipiteenä, haluan kyllä sanoa ns. eriävästi:

Siinä on malliesimerkki putkinäköisestä jokeltamisesta.

Onneksi monille maailma on paikka jossa on paljon ihmeellistä ja johon suhtaudutaan niin
ettei sitä tuosta vaan voida lokeroida ja selvittää.

Niin, tietämättömyyden suomalla varmuudella on helppoa puhua. Amen, brotha. ;-)

"päätin ryhtyä harrastamaan maailman kaameimpia rikoksia."

Bolshevikit teloittivat aikoinaan pistämällä hartioiden päälle jykevän tukin ja kädet kiinni siihen. Sitten heitettiin uhri Solovetskin monasterin pitkiä portaita alas. Uhri jauhautui kappaleiksi portaissa. Usein vielä kieri kaikki portaat alas.

Meissä kaikissa on masokismia ja sadismia, myös seksualisuudessa. Useimmilla se ilmenee vain lievänä, seksissä kun ilmaisemme syvimpiä tuntojamme.

Maailma taitaa olla täynnä erittäin julmia ja tosia tarinoita siitä miten ihmisiä on kohdeltu ja "käsitelty". Ihmisten kiduttamista, pahoinpitelyä ja äärimmäisen kekseliäillä tavoilla kivuliaasti murhaamista on harrastettu joka puolella maailmaa, eri ideologioiden ja eri uskontojen nimissä. Pahinta on, ettei sille loppua näy, vaikka sivistyksen nimissä puhutaan kaikesta.

Itseäni ei varsinaiset julmuudet sinänsä kiinnosta mutta enemmänkin se, MIKÄ saa ihmisen tekemään sellaista? Mikä tekee ainakin näennäisen tavallisista ihmisistä hirviöitä? Kun epäilen vahvasti, että aika monesta meistä löytyisi oikeissa olosuhteissa se sama pimeys. Ei kai muuten kollektiiviset murhanhimoiset ajat olis mahdollisia? Juuri jokin aika sitten oli juttua Balkanin sodan julmuuksista. Eräskin syytetty oli leipurioppilas, parikymppinen nuori mies, joka oli piirustellut lapsille pyynnöstä kuvia ja elänyt täydessä sovussa omassa kotikylässään. Sodassa hänestä kuoriutui kiduttaja ja tappaja. Ihan käsittämätöntä. Vielä kummallisempaa se on tässä tavallisessa arkielämässä. Etenkin kun se voi velloa jossain tuolla ihan tavallisen ulkokuoren alla.

En ole kovin selvillä noista S/M-jutuista, koska eivät minua henkilökohtaisesti kiinnosta pätkääkään mutta jotain omituista niissäkin minusta on. En nimittäin usko, että tasapainoinen, itsensä kanssa rauhassa elävä ihminen nauttisi sen enempää kivusta kuin sen tuottamisestakaan. Edes turvallisesti. Kipu on kipua, on se tuotettu miten tahansa. Eläimet kavahtaa kipua, karttavat sitä ja niin uskon ihmisenkin tekevän, jos palikat on kohdallaan. Mutta en mä sitä tuomitsekaan. Olen itse kieltäytynyt moisesta ja sitä kieltäytymistä kunnioitettiin. Eli jos hommat toimii molempien yhteisestä sopimuksesta niin mun puolesta kukin harrastakoon mitä haluaa. Nämä kannibalismi/tappamissysteemit lienevät jo sitten ihan äärilaitaa, joiden perusteella ei pitäisi muodostaa mielipiteitä ko. harrastuksista. Eiköhän minkä tahansa asian saa vinksahtamaan, jos sen vetää ihan äärirajoille?

Minua on kiinnostanut aina kuolemanrangaistuskomppanioiden psykolgia. Sodasta kerrotaan, miten kuolemanrangaistukseen tuomittujen omien tai vieraiden sotilaiden ja siviilien ampumiseen sai ilmoittautua vapaaehtoisesti. Vapaaehtoisia löytyi aina riittävästi. Mutta jotkut kieltäytyivät.

Televisiosta tuli joitakin vuosia sitten dokumentti Italian erikoisjoukkojen kouluttamisesta, koulutukseen kuului alistamista,nöyryytystä ja kidutusta. Tarkoitus oli ymmärtääkseni vääristää tunne-elämää, empatian tukahduttamisesta. Koulutetuista tuli tappokoneita, jotka nauttivat kivun tuottamisesta ja nöyyryyttämisestä.

Voisin helposti ymmärtää miksi sotaan joutuneet teppo tavalliset muuttuvat sodassa sadistisiksi hirviöiksi. Tilanteet joissa paineensietokyky vedetään äärirajoille, mahdollisesti pakotetaan seuraamaan raiskauksia ja siviilimurhia(tai osallistumaan) saa kenen tahansa sielun elämän vääristymään.

Lapset joita on hyväksikäytetty ja pahoinpidelty jatkumona oireilevat pahoinvointiaan mm masennuksena, sulkeutuneisuutena ja väkivaltana. Myöhemmällä iällä päihdeongelmaisuutta, seksuaalisia häiriöitä(70& pedofiileistä ovat itse kokeneet hyväksikäyttöä) ym.

Vanhat kaunat voivat olla osasyynä siihen, että haluaa kostaa, kun kerran pääsee sille paikalle. Sitten on ennakkoluulojen lietsominen ja viattomien syyllistäminen. Sodassa pitää löytää "vihollinen". Sodassa voi päästä uudella lailla pätemään, saa tilaisuuden edetä elämässä ja julmille teoilleen arvostusta, kun sitä pidetään urhoollisuutena ja väkivältaa ihannoidaan. Kuolemanpelko voi myös olla syynä, kun ei uskalla tehdä toisin kuin enemmistö, koska muuten joutuu heti vainoharhojen kohteeksi ( vastapuolen kätyri?).

Niinhän nuo sodan käyneet on sanoneet, että ei sieltä oikeastaan kukaan tullut vammoitta takaisin. Toisilla ne oli fyysisiä, toisilla henkisiä, monilla molempia. Toiset selviytyivät vammoistaan paremmin, jotkut eivät koskaan. Nuoret miehet (jopa lapset) joutuvat niin totaalisten kokemusten ja traumojen eteen, että niistä on mahdoton selvitä ilman ikuisia varjoja. Kun siihen vielä lisätään mielen terrori omien johtajien taholta, lopputulos on karmiva. Näistä "koulutuksista" olen kuullut monistakin kriiseistä puhuttaessa, eikä ilmiö ole uusi. Keinot vain tehostuneet, kun psykologia on tullut tutummaksi.

Että siinä mielessä ei tarvitse kysellä mikä saa ihmisen tekemään hirvittäviä asioita. Mutta aina on tosiaan myös niitä, jotka kieltäytyvät ehdottomasti turhasta, mielettömästä julmuudesta. Jopa oman henkensä uhalla. Tiedän itsekin dokumentoituja tapauksia sodasta (itärintamalta), joissa miehet kuolivat oman komppaniansa jäsenten tappamina, koska yrittivät estää heitä esimerkiksi murhaamasta kylän naisia ja lapsia. Kaikki komppaniassa olivat kuitenkin yhtä nääntyneitä, yhtä nälän riivaamia ja samat murskaavat kokemukset läpikäyneitä. Eli kuitenkin toisella säilyy oikeudentaju, ihmisyys helvetinkin keskellä, toisella ei. Kummallista, hämmentävää. Sitä miettii, kumpi sitä itse olisi. Kun vaikea on tällaisessa lintukodossa eläessä sitä ennustaa. Jokainen tietenkin ajattelee olevansa se hyvä ja vahva mutta mikä on totuus - sitä ei tiedä.

Frendin kanssa kelailtiin, että kyllä sitä jossain tilanteessa voisi ihmisen tappaa. En yhtään epäile sitä. Mutta sen pitäisi olla joku sellainen tilanne, että a) muuta mahdollisuutta pelastaa oma tai toisen henki / terveys ei olisi tai b) juuri äärimmäisen väsymyksen ja stressin sekaan iskeytyvä uhka, loppumaton vittuilu, jokin asia, joka viiltää muttei poistu vaikka hyvällä yrittää. Omalla kohdalla voisi käydä sellainen klassinen "naksahdus", punainen sumu ja äkillisessä raivossa huitaistu teko. Mutta vain tuon b-tilanteen vallitessa. Meillä on geeniperimässä semmoinen punainen raivo, joka pääsee valloilleen, kun riittävän kauan joku ärsyttää. Ja olen siis tosi rauhallinen ja kiltti tyyppi täs arkielämässä, harvoin edes vähän vihainen, välillä pientä verenpaineen nousua mut ei mitään seurauksia siitä.

Tietääkö muuten kukaan mitään kirjallisessa muodossa olevaa dokumenttia sodan jälkeisestä ajasta Suomessa? Olen kyllä isovanhemmilta asiasta kuullut; silloin on elämä ollut aika villiä, osa miehistä ryyppäsi ja riehui ja sekä itsemurhia että murhia ja muita väkivallantekoja ja rikoksia sattui. Paluu siviiliin ei ollut kaikille helppo. Suomessa puhutaan niin kovasti siitä miten me selvittiin, maksettiin sotakorvaukset ja nostettiin maa jaloilleen, että tämä traumapuoli on jotenkin unohdettu.

Düsseldorfissa uhkaa 27-vuotiasta tsekkimiestä elinkautinen. Hän tutustui viime elokuussa homobaarissa lähellä rautatieasemaa 55-vuotiaaseen varhaisekälleellä olevaan meiheen. Tämä kutsui nuoren tsekin luokseen yöksi. Kotona tuli vähän riitaa seksistä Yöllä tsekki hiipi miehen makuuhuoneeseen, iski puukolla 30 iskua ja lähti tiehensä mukanaan DVD-soitin. Poliisi pidätti verisen miehen rautatieaseman lähellä.

RheinischePost-online eilen

Düsseldorfissa kukoistaa itäpoikien seksibisnes. Joitakin vuosia sitten kävimme Kölnissä pride-marssilla ja viivyimme yön Düsseldorfissa. Monet rautatieaseman lähellä olevat baarit olivat vastenmielisiä. Nuoret pojat itäblokin maista istuivat vanhempien herrojen kyljessä tai melkein sylissä. Bisneksen vetäjällä oli upea auto yhden baarin edustalla, ja pojat kävivät välillä autossa jäähyllä.

Vielä yksi mustikuva Hampurista: Rautatieaseman lähellä Steindamm-kadulla baarista kuului iloinen puheensorina ja nauru. Sateenkaarilippu liehui ovensuussa. Oli arki-iltapäivä. Astuin sisään. Koko sali hiljeni. Joku huusi: ”Asiakas”. Baari oli täynnä nuoria poikia, jotka odottivat asiakkaita. Oli hiiren hiljaista. Kävelin permannon yli tiskille, käännyin ympäri ja kävelin saman tien ulos. Kuulin jäljessäni vain raikuvan naurunräjähdyksen. Olin odottamatta astunut maksullisten poikien baariin. Siellä vasta valmistauduttiin iltaan.