Mikä minä olen?

Nyt minun on pakko kysyä mielipidettä, koska asia on vaivannut jo melkein vuoden.

Viime syksyyn asti olen pitänyt itseäni heterona, mutta nyt en enää tiedä mikä olen. Nimittäin tapasin viime syksynä harrastusseurani juhlissa erään naisen, jota en ole sen jälkeen saanut mielestäni. Tutustuimme kyseisissä juhlissa ja juttelimme monta tuntia, lähinnä harrastuksestamme ja siihen liittyvistä ajatuksista. Viihdyin todella mainiosti kyseisen ihmisen seurassa ja juuri ennen illan päättymistä vaihdoimme puhelinnumerot, jotta voimme olla yhteyksissä jos vaikka satumme saapumaan toistemme asuinpaikkakunnille käymään.

Koko parin tunnin matkan ajaessani juhlista kotiin kyseinen ihminen pyöri mielessäni ja hän tuli myös yöllä uniini. Seuraavana aamuna minun oli pakko laittaa tälle viestiä (kun ensin olin työllä ja tuskalla keksinyt mistä aiheesta kehtaisin laittaa viestiä näin uudelle tuttavuudelle). Olemme viestitellet ja soitelleet kuluneen talven aikana muutamia kertoja ja aina kun olen jollain tavalla yhteydessä kyseiseen naiseen vatsassaani tulee sellainen ihana kutkuttava tunne.

Nyt siis haluaisin teidän mielipiteitänne, että voiko kyseessä olla vain joku selittämätön ilmiö vai olenko mahdollisesti lesbo, mutta en ole vielä itse ymmärtänyt/hyväksynyt sitä. Tämän kaiken jälkeen olen välillä huomannut katsovani ja ajattelevani muita naisia eri tavalla

Voi, hämmennyksesi on niin tuttua minunkin menneisyydestäni. Luulin olevani hetero, sitten rakastuinkin naiseen, enkä ollut niin suurta vetoa tuntenut ketään kohtaan. Sen seurauksena minä todellakin käsitin olevani lesbo. Tuosta on kohta neljä vuotta aikaa, ja olen ollut jo pidemmän aikaa aivan sinut itseni kanssa, mutta oli se vaan melkoista tunnemylläkkää silloin, kun joutuikin miettimään asioita uusiksi ja heittämään vanhat olettamukset romukoppaan.

Joskus ympäröivän yhteiskunnan hetero-oletukset ovat niin vahvoja, ettei sitä tajua olevansa erilainen, ennen kuin todella ihastuu/rakastuu naiseen. Näin minulle kävi.

Mutta jos sulla on ollut miessuhteita ja olet nauttinut seksistä miesten kanssa, voithan sä olla myös bi.

Niin, ja mieti vielä sitä, millaista tämä ihastuksen tunne on, jota tunnet ystävääsi kohtaan. Pystytkö erittelemään, onko se enemmän fyysistä, henkistä vai näitä molempia. Ihastustakin kun on monenlaista. Esimerkiksi itse ihastun edelleen henkisellä ja älyllisellä tasolla sekä miehiin että naisiin, mutta petikumppanikseni haluan vain naisen (ja tätä on joidenkin miesten ollut uskomattoman vaikea ymmärtää).

Kuulostaa siltä, että kiinnostus naisiin on sinussa herännyt tai paremmin sanottuna olet ensimmäistä kertaa tiedostanut sen olemassaolon. Nyt sinun täytyy tutkailla omia fiiliksiäsi, esim. millä tasolla tykkäät naisista? kiinnostavatko miehetkin samalla lailla? kenestä fantasioit? etc. Eiköhän ajan ja itsetutkailun avulla asioiden oikea laita ala seljetä.

Kiitoksia vastauksista!
Kieltämättä pääkoppani sisällä on aikamoista myllerrystä. Olen miettinyt monia asioita elämäni ajalta ja etenkin miessuhteitani ja sitä miksi ne ovat yleensä päättyneet ennenkö ovat kunnolla alkaneetkaan. Olen aina miettinyt, että mikä minussa on vialla, koska olen suhteissani kokenut seksin enemmän velvollisuudeksi kuin nautinnoksi, lisäksi asiaa tarkemmin viime päivinä pohtineena haluan miehistä enemmän ystävää kuin kumppania.

En voi myöskään kiistää, että ajatukseni tätä ystävääni kohtaan ovat pelkästään henkisellä tasolla. Nyt mun vain pitää antaa itselleni aikaa tutkiskella ja miettiä mikä olen ja mitä haluan elämältä ja antaa itselleni aikaa hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat, mikä ei varmaankaan käy käden käänteessä onhan sitä ollut tietty ajatus itsestä jo elämän ensimmäisen 23 vuoden ajan.

Moi!
Päätinpä myös minä tänne kirjoittaa. Asia on vaivannut myös minua niin paljon etten enää tiedä mitä tehdä. Nimittäinen en tiedä että kuka olen. olen(kait)hetero, tai BI(mutta kaapista en vielä ole uskaltanut ulos) sillä olen naimisissa, mutta mutta... tunnen vilpittömästi myös vetoa samaan sukupuoleen eli naisiin.... on paikkoja missä olen joutunut olemaan naisten kanssa samassa tiloissa, alkaa sisimmässä erilaiset fantasiat pyörimään mielessä(ei tietenkään kaikkien kanssa). Vuosia sitten olin todella ihastunut yhteen tyttöön, parhaaseen kaveriini, mutta en ikinä uskaltanut sitä ottaa puheeksi(kun en halunnut sen aikasta ystävyyttämme pilata, koska muutenkaan ei ollut oikein muitakaan kavereita). Nyt olen ruvennut näkemään uniakin siitä miten me peuhaamme ja suutelemme onnellisesti. Jaa-a en tiiä onko tämä vain jotain kokeilua tai jotain muuta mitä en itsekään ymmärrä....?

Hei!

Minä täällä ensimmäistä kertaa kirjoitan... En aloittanut uutta ketjua, kun tuntui, että samoja ajatuksia.

Tiesin teiniaikoina olevani lesbo. Se oli minulle itsestäänselvyys. Aina olen kiihoittunut vain naisista mutta mekaanisesti kiihoittunut miesten kanssa.

Tämä on minulle, viisi vuotta ihanan miehen kanssa seurusteelle, todella kipeä asia. En tiedä mitä asiasta nyt ajatella... Ikääkin (30v) on sen verran, etten voi tätä ohittaa: olisinko onnellisempi jos olisin ulkona kaapista? Olenko kaapissa?

Miten te lesboiksi itsenne löytäneet olette itsenne löytäneet?

Pseudolesbo kirjoitti:
"olisinko onnellisempi jos olisin ulkona kaapista?"

Kyllä minulla olisi varmaan pää hajonnut jo moneen kertaan, jos joutuisin olemaan kaapissa kaikille läheisilleni, esittämään aivan muuta kuin olen.

"Miten te lesboiksi itsenne löytäneet olette itsenne löytäneet?"

Minulla se oli monen vuoden prosessi, ja askeleet menivät näin:

1. Seksi poikaystävän kanssa oli vastenmielistä, vaikka nautinkin läheisyydestä ja halailuista.

2. Myöhemmin kun olimme eronneet, hyvä ystävämieheni tunnusti rakastuneensa minuun, ja olisi halunnut seurustella kanssani. Minä tiesin, että niin paljon kuin ystävästäni pidinkin, en tulisi ikinä tuntemaan niin paljon vetoa häntä kohtaan, että haluaisin rakastella hänen kanssaan.

3. Rakastuin täysillä naisystävääni.

Sitten se oli vihdoinkin selvää.

Ilmeisesti lähimmätkään ihmiset ei tiedä suuntautumistasi, vai tietääkö? Kaapisssa nyt voi olla eriasteisesti. Jotkut ovat siviilissä avoimia, mutta esim. töissä "kaapissa". Eihän sitä tarvitse kadulla huutaa, jos ei siltä tunnu, mutta on se aika tärkeää että lähimmät ystävät, tuttavat ja perhe tietää. Ihan vaan että voi olla oma itsensä, eikä tarvitse mitään muuta esittää. Kyllähän se väkisinkin elämänlaatuun vaikuttaa. Ja omasta puolestani sanon sen, että useimmat ihmiset ovat ottaneet paljon paremmin asian kuin olen itse etukäteen pelännyt. Sitä kun jää asioita vatvomaan oman pään sisälle, niin asiat paisuu mielessä suuremmiksi kuin ovatkaan. Hyvä välillä päästä ääneen sanomaan.

niin siis Pseudolesbon tekstiin oli toi kommentti.