Eläinmaailman homommat suhteet

  • 1 / 36
  • vaeltaja2005
  • 5.2.2006 21:32
Englantilaisessa lintupuistossa on kaksi flamingoa varastanut heteroparien munia ja kasvattanut niistä itselleen poikasia. Carlos ja Fernando ovat olleet viisi vuotta parisuhteessa. Näin kertoo Lounais-Englannin lintupuistosta Nigel Jarrett Daily Mailissa. Pojat olivat rakastavia vanhempia ja ovat jo kasvattaneet kolme poikasta. Homous ei ole eläimillä mitenkään epätavallista, mutta tämä on ensi havainto flamingoilla. Pariutumisaikaan Carlos ja Fernando kosivat toisiaan tyypillisellä tanssilla. Yleensä flamingot etsivät joka vuosi uuden partnerin, mutta nämä pojat ovat olleet yhdessä jo viisi vuotta. Sekin on yllättävää.

(Berliiniläisen Tagesspiegelin mukaan 5.2.2006)
  • 3 / 36
  • vaeltaja2005
  • 14.2.2006 16:21
Taas homolintuja

Edes ruotsalaiset tyttöpingviinit eivät pystyneet hajottamaan bremerhavenilaista poikapingviiniparia Saksassa. Kyseessä on uhanalainen pingviinilaji, ja sen vuoksi tuotiin tyttöpingviinejä Kolmårdenista Ruotsista. Homopingviinit olivat saaneet julkisuutta jo vuonna 2005.
Tyttöjä tuotiin ensimmäisen kerran viime vuonna, mutta niin myöhään, että ne torjuivat kaikki poikapingviinien lähentelyt. Pojat liittyivät gay-pareiksi, ja hautoivat löytämiään kiviä. Eläintarhassa on kaikkiaan 22 näitä ns. Humbolt-pingviinejä. Niistä on saatu kokoon vain 4 heteroparia, ja nämä ovat saaneet vain kaksi poikalasta.
Ruotsalaisten tyttöjen tulo aiheutti suuren vastalauseryöpyn erityisesti amerikkalaisista gay-piireistä. Kirjeissä ja sähköposteissa vaadittiin oikeutta samaa sukupuolta oleviin avioliittoihin.
Eläintarhan johtajan mukaan homoliitot johtuvat ainoastaan sopivien tyttöpingviinien puutteesta. Avioparit muodostuvat joka kevät uudelleen, ja pari tyttöpingviiniä vaihtoi pariaan, mutta poikaparit löysivät toisensa uudelleen, kun ruotsalaistytöiltä oli tullut rukkaset.

Schwabmünchner Allgemeine –sanomalehdestä 8.2.2006
  • 4 / 36
  • vaeltaja2005
  • 9.5.2006 21:32
New Yorkin Central Parkin eläintarhassa on homopingviinipari Roy ja Silo. Nyt Berliini on saanut oman poikapariskunnan. Berliinin eläintarhassa (entisen Itä-Berliinin alueella) on krokodiilipari, joka kovasti tykkää toisistaan. Ne loikoilevat yhdessä, uivat yhdessä ja välillä vähän pyrkivät toistensa päälle. Eläinten hoitaja Klaus Dedekind kertoo, että ne ovat homoja ja ”niin on hyvä”. Näin sanoi myös pormestari Wowereit, kun hän aikoinaan kertoi poikaystävstään. Hoitajat ovat yrittäneet järjestellä naimamahdollisuuksia, mutta ei kelpaa.

http://morgenpost.berlin1.de/content/2006/05/03/berlin/826572.html
  • 5 / 36
  • vaeltaja2005
  • 22.5.2006 18:30
Jälleen on eläinten käyttäytymistieteilijöille tutkittavaa. Hollantilaisessa eläintarhassa on kaksi homojoutsenpariskuntaa ja yksi lesbopariskunta. Eläintarhan johto on huomannut joutsenien rengastusten avulla että homopari hautoi kahta munaa. Nyt on selvinnyt, että homopari kasvattaa poikasiaan yhtä hyvin kuin heteroparit. Myös lesboparilla on yksi poikanen. Joku joutsenukko on hedelmöittänyt toisen tytöistä. Homoseksuaalinen käyttäytyminen ei ole eläinmaailmassa harvinaista, kertoo eläintarhan tiedottaja Esther Jansen.

Rheinische Post
  • 7 / 36
  • vaeltaja2005
  • 12.10.2006 20:37
Oslossa on avattu maailman ensimmäinen eläinten homoseksuaalisuutta käsittelevä näyttely. Näyttelyn nimenä on "Mot naturens orden? (”Vastoin luontoa?”). Näyttelyssä esitellään homovalaita, jokta jhierovat keskenään peniksiään ja joutsenhomopareja, jotka hoivat poikasiaan. Näyttelyn suunnittelija sanoo: Homoutta on kaikkialla eläinkunnassa. Se ei ole luonnonvastaista. Tähän mennessä homoseksuaalisuuttaon havaittu 1500 eläinlajissa. Vahva seksuaalivietti on tärkeä osa elämää. Seksi on hauskaa. Vuoristosimpanssit ovat kaikki biseksuaalisia. Jotkut fundamentalistit ovat jo älähtäneet. Näyttelyn johtajalle on jo toivotettu tervemenoa helvettiin.
http://www.queer.de/news_detail.php?article_id=5757
  • 8 / 36
  • vaeltaja2005
  • 13.11.2006 8:55
Oslossa on edelleen eläinten homoseksuaalisuutta esittelevä näyttely. Kommentit ovat olleet joko innostuneita tai moittivia. Näyttelyn avajaisissa pormestari Erling Lae, itsekin avoimesti homo, oli innostunut näyttelystä, koska se murtaa vanhoja ennakkoluuloja, joiden mukaan homous vain ihmisten keskuudessa oleva ilmiö.

Helluntailaispastori Jan-Aage Torp on suhtautunut näyttelyyn torjuvasti. Hänen mukaansa julkiset rahat menevät nyt väärään tarkoitukseen: homouden hyväksyttäväksi tekemiseen. Niillä rahoilla olisi voinut auttaa eläimiä.
http://www.diepresse.com/Artikel.aspx?channel=c&ressort=c&id=598373
Pitääkö tuo helluntailaispastorin lausunto tulkita sitten niin että homot eivät olekaan eläimiä vaan ihmisiä? Taitaa tulla yllätyksenä muutamille kansanedustajillekin näillä nurkilla...
Oulussa ilmestyvä sanomalehti kertoo verkkosivuillaan, miten kahden urospingviinin kasvattamasta pingviinivauvasta kertova kuvakirja on saanut vanhemmat takajaloilleen Jenkeissä Illinoisissa sijaitsevalla Shilohin pikkupaikkakunnalla. Kirjaston lastenosastolle hankitussa kirjassa esitelty homosuhde ei heistä ole lapsille sopivaa katsottavaa. Paikkakunnan närkästyneet vanhemmat vaativat kirjan siirtämistä aikuisten hyllyyn, eikä sitä saisi lainata lapsille ilman vanhempien lupaa. Eräs nainen kertoi lukeneensa kirjaa viisivuotiaalle tyttärelleen ja järkyttyneenä lopettaneensa lukemisen kohtaan, jossa kerrottiin urospingviinien olevan toisiinsa rakastuneita. Artikkelin mukaan nainen kuitenkin sanoo mieltävänsä homot ihmisarvon omaaviksi eläjiksi.
smo kirjoitti: "Eräs nainen kertoi lukeneensa kirjaa viisivuotiaalle tyttärelleen ja järkyttyneenä lopettaneensa lukemisen kohtaan, jossa kerrottiin urospingviinien olevan toisiinsa rakastuneita. Artikkelin mukaan nainen kuitenkin sanoo mieltävänsä homot ihmisarvon omaaviksi eläjiksi."

Kylläpä tosiaan vaikuttaa siltä, että naisen mielestä homoilla on ihmisarvo. Mikäs ongelma hänellä sitten on sen kanssa, että kaksi miestä rakastaa toisiaan!? Hieman kummallista, sanon minä.
Frankenpost-lehden onlinesivulla uudenvuoden aattona katsotaan taaksepäin menneeseeen vuoteen ja ensimmäiseksi nostetaan se, että, vuonna 2006 eläinkunnassa on taas harjoitettu hyvien tapojen vastaista toimintaa.

Turmelluksen merkkejä on lisääntyvässä määrin ilmassa ja maassa. Ruotsissa juopuneet hirvet mellakoivat syötyään maahan pudonneita hedelmiä, joissa käymisen ansiosta oli aimo annos alkoholia. Schleswig-Holsteinissa (Saksassa) muutama vuosi sitten haikarat alkoivat hautoa golf-palloja. Nyt menneenä vuonna Lontoon eläintarhassa oli moraalionglemia. Carlos ja Fernando syleilivät toisiaan ja alkoivat yhdessä pesänrakennuspuuhiin. Munat varastettiin heteropareilta ja untuvikkoja hoidettiin kuin heteromalliperheessä. Voi puhua suorastaan poikkeavasta käyttäytymisestä. Vatikaani ei ole vieläkään ilmoittanut kantaansa.

Tämä alkuhuipennuksen jälkeen Frankenpost alkaa ruotia politiikan kiemuroita viime vuonna.
Oregonin yliopistossa on tehty menestyksekkäitä kokeita homolampailla. 10% uroslampaista (suomeksi: pässit) haluaa paritella vain urosten kanssa. Niille annettiin aivoihin hormonia ja ne innostuivat parittelemaan myös tyttölampaiden kanssa.
Entinen tennistähti Navratilova haukkui kokeet homofobiaksi. Kai homolampaillakin on oikeus siihen, mitä ovat. Ihmisoikeusryhmät varoittelevat, että tällaiset kokeet saattavat johtaa myös ihmiskokeisiin maissa, joissa vallitsee homovihamielinen ilmapiiri. Tiedemiehet puolustelevat, että tällaisia menetelmiä voidaan kehittää edelleen niin, että jo sikiöasteella uhkaava homoseksuaalisuus voidaan kääntää toivotuksi seksuaalisuudeksi.
(Sergej-lehti)
"...jo sikiöasteella uhkaava homoseksuaalisuus voidaan kääntää toivotuksi seksuaalisuudeksi."

Jo sikiöasteella uhkava homoseksuaalisuus? Ketä se siellä sikiöasteella vielä häiritsee? Anna mun kaikki kestää...
Käsitin tuon äskeisen tarkoituksella väärin, koska pidän huonoista vitseitä, mutta vakavammin puhuen herää kysymys, että mikäli ryhdyttäisiin tutkimaan jo raskauden aikana, onko lapsesta tulossa homo vai hetero (Entäs bi:t? Tässä on taas bi-syrjntää ilmassa), niin homovihamielisissä maissa alkaisi varmaan tällaisten "mahdollistesti homosikiöiden" abortointi. Odotettavissa olisi todennäköisesti kehitysvammoja etukäteen paljastavien seulontojen ohella homoseulontoja. Tosin tätä kehitystä ennen pitäisi homostelukielteisten ihmisten hyväksyä ajatus homoseksuaalisuuden synnynnäisyydestä, ja ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että he etsivät nimenomaan kaikenlaisia todisteita siitä, että se EI ole synnynnäistä vaan myöhemmin syntynyt asia, ja pyrkivät kumoamaan kaikki synnynnäisyysargumentit. Vaadittaisiin sikäli melko täydellinen kelkan kääntäminen.

Eläinmaailman ihmeistä puheen ollen, olipa meidänkin karjatilallamme lapsuudessani lehmiä, jotka sekaantuivat toisiinsa.
Pässien keskenään panemisesta on vielä pitkä matka ihmisten rakkauselämään..
Noh noh kesäpoika, kuten me kaikki tiedämme, homoseksuaalisuus on vaan väärän sukupuolen yksilöiden "panemista" ja geenivirhe. Tai kehitysvamma. Miksi sitä sitten kukakin haluaa kutsua. Ei homoilla mitään tunteita ole! Korjaukseen vaan sanon minä!

Tiede on saatanasta.
Nisäkkäillähän toisen saman sukupuolen edustajan "selkään nouseminen" ei tarkoita automaattisesti sukupuoliaktia, vaan on todennäköisesti hallitsevan yksilön heikompaansa alistavaa käyttäytymistä, jolla se osoittaa ja vahvistaa omaa asemaansa.

Täplähyeena (Crocuta crocuta) on kiinnostava esimerkki eläimestä jota on pidetty biseksuaalisena (jopa hermafrodiittisena) antiikin ajoista lähtien, totuus on kuitenkin vieläkin oudompi: naaraat on sekotettu uroksiin, koska ne ovat "urosmaisempia" kuin urokset itse. Täplähyeenanaaraat ovat vahvempia, aggressiivisempia ja jopa 10% kookkaampia kuin urokset, eli niillä on tavallisesti nimenomaan uroksiin liitettäviä ominaisuuksia, tämä on mennyt jopa niin pitkälle että naaraiden sukupuolielimet ovat venyneet ns. pseudopenikseksi ja ne kykenevät saamaan erektion. Ovatpahan hyvä esimerkki luonnon monimuotoisuudesta tuollakin saralla. =)
Süddeutsche Zeitung muistuttaa jälleen mieleen, että Oslon luonnonhistoriallisessa museossa on näyttely eläinten homoseksuaalisuudesta. Näyttelyssä kerrotaan, että tunnetaan yli 1500 eläinlajia, joilla ei ole mitään ongelmia homoseksuaalisuuden kanssa. Ankoista 5% on homoja. Siitä huolimatta ne saavat poikasia, koska yksinäiset äidit munivat munansa poikaparin pesään. Poikaparin on todettu hoitavan paremmin jälkeläisiään kuin heteroparin. Hanhilla on sama tilanne.

Näyttelyssä esitellään suurten ja pienten homoseksuaalisuutta. Mukana on elefantteja, mustekaloja ja toukkia. Homoseksuaalisuutta esiintyy laajasti, mutta se on ollut tutkimuksessa tabuaihe. Delfiineillä heterosuhteet ovat ohimeneviä, mutta homosuhteet ovat vuosia kestäviä. Kirahveilla sadasta seksiaktista 94 tapahtuu saman sukupuolen kesken. Joka viides pingviini on homo.

Yleisintä homous on laumaeläimillä. Siinä vahvistuu sosiaalainen verkosto, jonka sisällä huolehditaan poikasista ja jaetaan ruoka kaikkien kesken. Monet eläinlajit ratkovat konfliktitilanteita ja johtajuusongelmia homoseksillä, ”make sex not war”. Leijonauroksilla on kilpakumppanin kanssa seksiä, jolla ne varmistavat lojaalisuuden ja yhteisymmärryksen lauman johtamisessa.

Toisinaan homopari turvaa paremmin jälkeläisten kasvamisen. Esim. Australian mustat urosjoutsenet ovat paljon kookkaampia kuin naaraat. Heterosuhde hoidetaan vain silloin kun nopeasti halutaan poikasia. Sitten naaras vetäytyy ja poikapari hoitaa kasvatuksen. Poikaparin poikaset kasvavat täysi-ikäisiksi 10 kertaa todennäköisemmin kuin heteroparin poikaset.

Joillakin lajeilla homous on harvinaista. Joillakin lajeilla se kestää vain muutaman vuoden. Joillakin lajeilla se on elinikäistä, kuten kääpiösimpanssilla, joka on hyvin läheistä sukua ihmiselle. Laji on biseksuaalinen.

Eläimillä on seksiä, koska se on hauskaa. Myös itsetyydytys on laalalle levinnyttä, sekä uroksilla että naarailla. Jotkut orangit tekevät dildoja puukepeistä.

Lehdessä on kuva homopingviineistä Bremerhafenin eläintarhassa
http://www.sueddeutsche.de/,wm3/wissen/artikel/601/102499/
------------

Ennustus: Nyt syytetään homoja, että he rikkovat luonnon säätämiä lakeja harrastaessaan seksiä saman sukupuolen kesken.
Ei mene pitkääkään aikaa, kun homoja aletaan syyttää eläimellisyydestä. Kunnon uskovainen ei halua olla kuin eläin, joka harrastaa seksiä saman sukupuolen kanssa.
lamparesopuli kirjoitti: "Nisäkkäillähän toisen saman sukupuolen edustajan "selkään nouseminen" ei tarkoita automaattisesti sukupuoliaktia, vaan on todennäköisesti hallitsevan yksilön heikompaansa alistavaa käyttäytymistä, jolla se osoittaa ja vahvistaa omaa asemaansa."


Tällaisilla argumenteilla eläinten homoseksuaalista käyttäytymistä on pyritty aina selittämään pois.
Mutta se on totta, Ilopilleri. Jo pelkkä kuonon laskeminen toisen selän päälle on koirilla hallitseva ele, samoin tassun nostaminen toisen selälle. Astumistakin voidaan käyttää alistamiseen, tekeehän ihmisetkin raiskauksia vallantunteen, ei seksinpuutteen takia, mutta kaikki selkäännouseminen ei ole seksuaalista.

Sen, onko kyseessä valta tai sen harjoittelu leikkien, vai kenties seksuaalisuus kertoo muu elekieli.
Homoseksuaalisuus on elämän moninaisuutta ja se voidaan nähdä hyvin eri tavoin siitä riippuen, millaiset silmälasit asiaa pohtivalla sattuvat olemaan. Deutschlandradiossa müncheniläinen eläintieteilijä Josef Reichholf sanoi, että homous ei ole luonnon vastaista. Homoankoilla, lesbopingviineillä tai simpansseilla on oma tehtävänsä eläinryhmässä. Bonobo-apinoiden lesbosuhteet vahvistavat naaraiden yhteenkuuluvuutta, ja sillä tavoin saadaan paremmin suojaa aggressiivisia uroksia vastaan.

Miksi luoja on luonut agressiivisia uroksia, kysyn vaan. Mitä raamattu asiasta sanoo?
"Miksi luoja on luonut agressiivisia uroksia, kysyn vaan"

Tähän löytyy helposti vastaus. Hän loi ihmisen omaksi kuvakseen. Vai oliko se niin että mies loi jumalan omaksi kuvakseen?
Eiköhän se aggressiivisuus ole jäännettä ajalta, jolloin lajin säilyminen oli oikeasti kiinni siitä, että laumassa oli riittävästi fyysiseen puolustautumiseen ja hyökkäämiseen sekä saalistukseen kykeneviä sekä halukkaita jäseniä. Nykyisin se henkiinjäämistaistelu on siirtynyt fyysisyydestä pajolti henkiselle puolelle, ja kohdistuu usein asioihin, joista ei olisi järkevästi ajatellen mikään pakko edes taistella.

Ja kyllä, ihminen on luonut jumalansa omiksi kuvikseen, jotka vastaavat kansojen erivivahteisia ajatusmaailmoja.
Totuushan on, että Jumalat saavat voimansa ihmisten uskosta heihin - mikäli uskomme alan tunnettua asiantuntijaa Terry Pratchettia - ja miksipä emme uskoisi (Kiitos P.Nyman) ;-D.

Pratchettin mukaanhan Jumala tarvitsee uskoa ja uskovia kuin kasvi vettä ja auringonvaloa.
Tästä esimerkkinä esim. erittäin muinainen, sivistynyt ja ennen kaikkea sisäsiittoinen Djelibayben kuningaskunta, jossa viljeltiin maata yhden joen varressa, rakennettiin pyramideja, kuninkaat naivat siskojaan ja palvottiin monilukuista joukkoa jumalia (Kukin vetäköön omat johtopäätöksensä yhtäläisyyksistä tämän Discworldin hyvin tunnetun ja asianmukaisesti aikakirjoihin merkityn sivistysvaltion ja täällä maapallolla mahdollisesti vaikuttaneen jonkin samankaltaisen sivilisaation välillä.).

Kyseisen kuningaskunnan jumaliin kuuluivat (muistaakseni) jotkin sellaiset kuin "Ptah", "Ptoh", "Phoh", "Thot", "Thut", "Khut", "Phut", jne, jne, jne joista jokaiselle löytyi oma rooli hoidettavakseen. Esimerkiksi porttikonkien ja keittiövälineistöjen jumalat olivat hyvinkin arvossapidettyjä.

Rakastetun Rev. Pratchettin arvion mukaan näiden kaikkien takana oli kuitenkin vain yksi ainut jumala, joka erilaisten vappunaamareiden ja tekonenien, halvan sanakirjan sekä (ilmeisesti hyvin rajoittuneen) verbaalisen kyvykkyyden avulla onnistui saamaan uskoa ja uskovaisia moninkertaisen määrän esiintyen näinä kaikkina muutamana tuhantena jumaluutena, ja näin peittoamaan muut samoille apajille tunkevat yrittäjät...

Herää kysymys: Meneeköhän se meilläkin näin?

Jahve, Allah ja Jehova. Kaikissa esiintyy tämä sama "ah" tai "eh".
Onko kyseessä sama jumala, joka vain yrittää kalastella kannatusta eri nimillä ja eri vaaliohjelmilla? Pitäisikö meidän huomioida tämä myös tulevissa Eduskuntavaaleissa?

Ovatko jumalien nimet saaneet alkunsa siitä, kun ensimmäiset uskoon tulleet sanoivat "Aah" nähdessään kyseisen jumalan? Juutalaisilla kyseeseen tulee tietenkin "Oi Veeh", mikä tietenkin täydellisesti selittääkin "eh" -lopun.

Jumalahan on, kuten tiedämme, antropomorfinen personifikaatio, joka asettuu taloksi pienimmästäkin sen suuntaisesta vinkistä, että olisi toivottu jonkun elämään/sydämeen.
Helpompi on päästä eroon täiongelmasta tai taloon asumaan jäämään päättäneestä, "vain sen yhden kerran" sisäänlasketusta kulkukollista, kuin jumalasta, joka on päättänyt asettautua alolleen...
Ja ihmisten olemassaolo ja eläminen on täysin Jumalan varassa, sillä ihmiset saavat voimansa Jumalan uskosta heihin. Ihmiset tosin väärinkäyttävät tuota luottamusta.
Ihminen on Jumalan teomorfinen luomus, joka pienimmästäkin aiheesta yrittää päästä jumalaksi Jumalan tilalle - keinoja kaihtamatta. Kun Jumalan on kerran elämästään poisottanut, niin haluaa ihminen säilyttää tuon tilan, sillä luulee nyt hallitsevansa ja vallitsevansa itse....
Mutta eikös se voisi mennä myös päinvastoin, kuten Rev. Pratchett on Evankeliumissaan ilmoittanut?
Jumalat (ja muut antropomorfiset personifikaatiot, kuten Joulupukki, Kuolema, Hammaskeiju jne) syntyvät ihmisten uskosta, ja usko on jumalten ruokaa...

Eli Jumala, joka on sallinut nämä kaikki meille ihmiskunnalle tulleet katastrofit ja kärsimykset, ei liene siis kovin pätevä tehtävässään, ja pitäisi sirtää toisiin tehtäviin tuotannollisista ja taloudellisista syistä...

Kyllä meillä ainakin pitäisi olla oikeus valita sellainen jumala joka osaa hoitaa hommansa...

Nimim: Humoristisesti polyteisti.
  • 30 / 36
  • vaeltaja2006
  • 16.3.2007 20:31
Saksankielinen GEO-lehti käsittelee eläinten homoseksuaalisuutta. Pitkään biologit vaikenivat siitä, vaikka näkivät aavikoilla, savanneilla ja metsissä homoseksuaalisia kohtauksia. Ne tulkittiin vain hormonihäiriöiksi tai vääräksi leimautumiseksi tai jopa perversioksi. Ja kun eläin nousi toisen päälle, sitä kutsuttiin reviiritaisteluksi vaikka tuloksena oli siemensyöksy.

Eläimetkin haluavat pitää hauskaa. Jo muinaiset kreikkalaiset merkitsivät muistiin, miten eläinkunnassa on paljon promiskuiteettia (seksiä paljon ja kenen kanssa tahansa). Aristoteles kirjoitti jo 400 ennen Kristuksen syntymää, että uroshyeenat harjoittavat promiskuiteettia. Tämä teema joutui sitten unohduksiin ja sitä pidettiin vain taistelurituaalina.
Sydney: Monissa maissa on ongelmakarhuja, mutta nyt raportoivat Queenslandin yliopiston tutkijat ongelmakoaloista. Normaalistihan ne mutustelevat eukalyptus-puun lehtiä. Harva tietää niiden seksielämästä. Mutta nyt kuvattiin digikameroilla niiden lesboseksileikkejä. Oli oikein orgioita: yksi alla ja useita päällä ja sitten parinvaihto. Tällaisia tapauksia oli useampia.

Professori Clive Phillipsin tutkimustiimi kuvasi 130 koalan seksiaktia. Lesboseksiä oli eniten eli 43 parilla. Heteroseksiä oli 15 parilla. Heterokohtaukset kestivät kaksi kertaa kauemmin kuin lesbokoaloiden pikapanot.

Miehen puute ei ole lesboseksin syynä. On selitetty, että ehkä lesboseksillä vain lasketaan hormonaalista stressiä. Jotkut olettavat, että lesbokoalat haluaisivatkin olla uroita. Näinhän luullaan myös kaksijalkaisten maailmassa. Jotkut koalanaaraista torjuivat miespuolisen lähentely-yrityksen, mutta olivat heti valmiit lesboseksiin.

Ehkä sitä tehdään vain seksin ilosta. Villistä luonnosta ei ole saatu lesboseksihavaintoja. Eikä ole tavattu homokoaloita. Mutta ehkä ei ole vain huomattu. Biologi Bruce Bagemihl väitti vuonna 1999 ilmestyneessä kirjassaan "Biological Exuberance", että luonnossa ei ole homoseksuaalisuutta. Nyt tämä väite on jo useaan otteeseen kumottu.

Vielä kaksi huvittavaa juttua: Kun naaraskoala etsii lesboseksiin kaveria, se saattaa haukkua kuin uros. Australian mediassa on näistä tutkimustiedoista vaiettu. Ei löydy lehtien hakutoiminnoilla. Sen sijaan Uudessa Seelannissa leviää tieto koaloiden seksuaalisesta moni-ilmeisyydestä.

(Berliner Zeitung)
Rakastava mustekala

Berliinin Sea Lifessä on pikku mustekala, joka on aivan hulluna biologi Martin Hanseliin. Se yrittää jatkuvasti tarttua kahdeksalla lonkerollaan biologiin, mutta paksu lasiseinä erottaa heidät. Jos Martin työntä kätensä veteen, mustekala on siinä heti kiinni ja irrottaa vain vastahakoisesti. Miksi tämä urospuoinen mustekala on niin kiintynyt mieheen? ”No, Berliinissähän se ei ole mitenkään ihmeellistä. Ja jos oktopus on homo, niin on hyvä”, sanoo biologi.
  • 33 / 36
  • lamparesopuli
  • 12.4.2007 23:58
Ei urospuolinen mustekala, vaan mustekalakoiras, uroksia kun on vain nisäkkäillä :) Nojoo... ei saa ahdistella pilkkua.
Mutta hyvä on suoritus mustekalalta, jos tunnistaa ihmisen sukupuolen, minä itse en varmastikaan kahta mustekalaa toisistaan erottaisi. :)

Vähän taaksepäin vaeltajan aikaisempaan kommenttiin palaten: antiikin Kreikassa tosiaan sekoitettiin uros- ja naaraspuoliset täplähyeenat, koska kyseisillä elikoilla naaraat ovat uroksia rotevampia ja aggressiivisempia seka niiden sukuelimetkin ovat samankaltaisen näköisiä.
  • 36 / 36
  • vaeltaja2006
  • 24.11.2007 9:13
Homous eläinmaailmassa lujittaa verkostoja

Roy ja Silo olivat erottamaton pingviinipari Manhattanin Keskuspuiston eläintarhassa. Aina ne sukivat toisiaan ja leikkivät seksileikkejä. Ne jopa halusivat omat poikaset. Ne hautoivat pesässään kivenmurikkaa, Eläintenhoitaja antoi niille pesään oikean munan ja siitä kuoriutui tyttöpingviini kahdelle isälle. Seuraavat kuukaudet kuluivat tytön hoitamisessa. Sitä ruokittiin, lämmitettiin ja varjeltiin.

Homopingviinipari ei ole poikkeus eläinmaailmassa. Ainakin 450 lajilla tunnetaan homoseksuaalista käyttäytymistä. Bonobo tunnetaan seksiorgioistaan. Lähes kaikki apinat ovat biseksuaalisia, ja puolet heidän seksuaaliakteistaan kohdistuvat samaan sukupuoleen.

Homoseksillä on selvä funktio. Se lujittaa kaverusten allianssia, selkeyttää nokkimisjärjestystä ja helpottaa leppymistä ristiriitatilanteissa. Näin kertoo eläinten käyttäytymisen tutkija Paul Vasey Kanadasta. Jos bonobot löytävät herkkupala, ne kokoontuvat sen ympärille seksiorgioihin ja vasta sen jälkeen syödään sopuisasti.

Joidenkin eläinten elinikäiset homosuhteet ovat arvoituksellisia. Uroslampaista 8% on homoja koko elämänsä ajan. Ne kopuloivat toisten urosten kanssa. Charles Roselli Oregonin Health&Science yliopistosta Portlandissa on tutkinut homoeläimiä ja löytänyt yhtäläisyyksiä ihmisiin. Aivoissa yksi hypothalamuksen osa, joka naarailla on pienempi, on myös homoeläimillä pienempi kuin heterouroksilla. Saman huomasi Simon LeVay ihmisillä.

Oma kommentti: Eikö se havainto ihmisillä ole jo kumottu? Niin muistelen.

http://www.focus.de/wissen/wissenschaft/natur/tiere_aid_140082.html