Miten eteenpäin? Kavereina?

Noh, asiassa nyt kävi niinkuin kävi, kirjoittelin tuossa aikaisemmin siitä kundin kummittelevasta exästä, ja sitten tämä homma ei toiminutkaan..

Eli olin aika tuhottoman ihastunut tähän kundiin, meillä oli mukavaa yhdessä ja hän antoi hyvinkin ymmärtää, että olisi mahdollisuuksia johonkin vakavampaankin juttuun. Kuitenkin sieltä tuli sitten viesti, ettei hän halua mitään tunnehommia, eikä ole valmis sitoutumaan näin nopeasti edellisen suhteen jälkeen.. Vaikka sanoi päässeensä siitä yli.. Pahaa tekee, eikä itkusta tule loppua..

Kuinka nyt sitten jatkaa eteenpäin? Sovimme pitävämme pienen tauon yhteydenpidossa ja katsoa sitten miten jatketaan, hänen puoleltaan ilmeisesti kaveruus/ystävyys on ainoana mahdollisuutena. Onko mahdollista jatkaa kavereina tällaisen jälkeen, onko muilla kokemuksia siitä, että on päässyt tällaisesta itse yli ja pystynyt olemaan toiselle kaveri tämänkin jälkeen. Tällä hetkellä ajatus tuntuu pahalta, vaikka haluaisinkin kaverina hänet pitää. Varmasti taustalla elää tietty toivo siitä, että hän muuttaisi mielensä, mutta jos näin ei tapahdu niin varmasti jonkinlaista roikkumista se olisi, osaisinkohan elää elämääni eteenpäin odottamatta häntä.. Sitä en tiedä, hyvin sekavat ajatukset ovat tällä hetkellä..

Jos ajattelen asiaa omalle kohdalleni, niin kipeää tekisi kyllä olla pelkästään "kaveri" ihmisen kanssa, johon on voimakkaita tunteita. Itse heittäisin kaverin roskikseen. Olen nimittäin törmännyt omassa elämässäni (tuttavapiirini kautta) muutamiin ihmisiin, jotka epätoivoisesti roikkuvat ex-kumppaneissaan, ja tuottavat vain mielipahaa toisille - ensin ollaan niin päästy irti ex-suhteista, ja sitten vähänajan päästä sanotaankin, että en ole oikein valmis vakavaan suhteeseen. Haloo! Älä tee itsestäsi pelleä ja alistu moiseen, vaikka kuinka tunnepuolella jylläisi. Asennetta ja kaveri roskikseen.

Omalle kohdalleni näitä tapauksia on sattunut muutama, kaksi vielä peräkkäin. Aluksi on hyvä antaa toiselle tilaa ja ehkä vähentää yhteydenottojen määrää aikaisemmasta mutta pitää kuitenkin säännöllisesti yhteyttä: tekstailla, soitella, käydä pikaisilla kahveilla. Alussa nimittäin tulee se outo tunne, kun ollaan aikaisemmin deittailtu, mutta sitten ei oikein tiedä, missä merkeissä pitäisi/voisi tavata. Juttu normalisoituu sen jälkeen kun toinen/kumpikin löytää uuden ihastuksen, hoidon, poikakaverin, tai ihan minkä vaan, mikä osoittaa että elämä jatkuu eikä eroa olla jääty surkuttelemaan. Ja aluksi voi olla vähän vaikea osoittaa sellaista positiivista kiinnostusta sen exän uutta suhdetta kohtaan mutta kyllä se siitä. Mielessä kangastelee helposti se ajatus, että jokin päivä ehkä aukeiaisi uusi tilaisuus palata yhteen vakavammin, mutta sekin karisee vähitellen kun näkee kuinka onnellinen se toinen on uudessa suhteessaan tai itse sitten löytää jonkun kiinnostavamman.

Itselläni näistä muutamasta kundista on tullut parhaita ystäviäni, joita en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Ja tuntuisi kummalta, jos ollaan kerran tultu ensin tosi hyvin toimeen, ja sitten ei oltaisikaan enää missään tekemisissä, vaikka sitä vuosisadan rakkaustarinaa ei syntynytkään.

Tavallaan lohduttavaa huomata, etten ole ainut, joka tällaisten asioiden kanssa painii. Olin jo kirjoittanut valmiiksi oman tarinani tänne lähetettäväksi ja kommentoitavaksi, mutta jätin sen tekemättä, kun näin samankaltainen tarina osui silmiini.
Itse koin todella vahvan ihastumisen noin kuukausi sitten (elämäni ensimmäinen kerta, kun todella tuntui oikealta ihastumiselta) ja tunne oli aluksi molemminpuolinen, niin ainakin ymmärsin. Mutta homma päättyi parin tapaamiskerran jälkeen, en kelvannutkaan muuksi kuin kaveriksi. Ja nyt en tiedä, mihin suuntaan tästä pitäisi jatkaa; unohtaa hänet kokonaan vai jatkaa kavereina? Pikkuhiljaa tässä on huomannut, ettei enää ihan joka päivä tulekaan vedet silmiin jossakin tilanteessa, kun mietin, miten hyvin meillä kaikki alkoi. Mutta yli näistä asioista kai on päästävä, ei muuten voi jatkaa, vaikka toistaiseksi tuntuu mahdottomalta..

Bi-miehet parjaa homomiehiä juuri sen takia, kun ne "takertuvat ja roikkuvat" eivätkä ota seksiä seksinä. Tarpeet eivät kohtaa, kun toinen haluaa vaan panoa ja toinen jotakin enemmän sen lisäksi.

Sanotaanko että aika vahvasti ja lapsellisesti yleistetty. Varmasti kaikissa homoissa, heteroissa kuin bisseissäkin on näitä yksilöitä jotka ovat vain ja ainoastaan seksin perässä. Mä en ainakaan koe kovinkaan mukavana että mun tai kenenkään muunkaan bisseys tuomitaan osittaiseksi tai kokonaiseksi tunnevammaksi joka estää toiseen ihmiseen sitoutumisen. Kannattaisi vähän miettiä näitä stereotypioita, kyllä homoihin ja bisseihin suhtaudutaan jo muutenkin turhan seksistisesti...

Aivan kuin olisin lukenut itse kirjoittamaani tekstiä, paitsi että kyse on naisesta. Mutta muuten tilanne on tarkalleen samanlainen:( Kiinnostaisi kovasti tietää, miten tilanne eteni teidän kohdallanne..?