Peloista

Oletko pelokas? Kuinka paljon tunnet pelkoa? Mitä pelkäät?

Pelkään että jään yksin

Pelkäsin ja pelkään monia asioita. Ennen pelkäsin pimeää, ukkosta, mörköjä, koulun alkamista, kouluun menoa, kokeita, liikuntatunteja, maantaiaamua, yo-kirjoituksia, armeijaan menoa, pääsykokeita.. yksinäisyyttä. Nyt yksinäisyyttä ja joskus tulevaisuutta.

Olen pelännyt aina paljon, ja pelkään vieläkin. Jotenkin tuntuu kuin olisin saanut pelkäämisen jo äidinmaidon mukana. Äiti oli aina (ja vieläkin) hyvin suojeleva, lähes tyyppiä: älä tee mitään ennenkuin olet kysynyt äidiltä. Pelkääminen on sitten vaikuttanut hyvin paljon koko elämääni. Paljon on jäänyt elämättä ja monet toiveet ja ajatukset olen pelon vuoksi jo heti alussa pyrkinyt unohtamaan. Pelätä voin melkein kaikkea...vieraalle ihmiselle soittamista, uudelle huotoasemalle menemistä, sosiaalisia tilanteita, epäonnistumista, itsensä nolaamista...lista on lähes loputon.

Minulla on aina ollut tulen pelko. En tiedä, mistä se on tullut, taustalla ei siis ole mitään lapsuuden traumaa tulipalosta. Pienempänä pelko oli niin paha, etten uskaltanut edes tulitikkua sytyttää. Nykyään uskallan, ja jopa tykkään polttaa kynttilöitä pimeinä talvi-iltoina. Mutta sen enempää en pysty vieläkään tulta käsittelemään. Puusaunan lämmittämisen ja takkatulen sytyttämisen kesämökillä saa tehdä joku muu, minusta ei siihen ole.

Yksi pelko ylitse muiden: hämähäkit.

Meillä kaikilla on varmaan monenlaisia pelkoja, myös alitajuisia. Jos omalta kohdaltani jotain mainitsen, niin käärmeet kuuluvat "kunnioitusta" herättäviin asioihin - eli vältän käärmeitä (oli ne minkälaisia "matoja" tahansa). Toinen ehkä todellisempi pelko on, kokemuksesta tullut, olenko riittävän hyvä ihmisenä rakkaalleni. Sitä joutuu pähkäilemään aina silloin tällöin, vaikka käytännössä siihen ei syytä olisikaan. (Lieneekö sitten jonkin asteista itsekritiikkiä vai mitä?)

Minullakin on monia pelkoja. Elämistä hämähäkit, en pelkää niitä, mutta ne puistattavat ja jos yksi iso sellainen kipittää lattialla viereeni niin hyppään melkein pyödälle! Kesällä sudenkorennot, ne eivät ole vaarallisia?, mutta osaavat purra? Sudenkorennoista veteen. Minulla on myös syvyyden kammo. Uin aina vain tutulla rannalla ja tiedän, että jalkojen alla on tukeva pohja. Kauemmas en lähde räpiköimään. Hieman puistattaa myös soutuveneessä jos tiedän, että syvyyttä on monia kymmeniä metriä. Pohjattomat kalliorannat ovat kauniita katsella, mutta muuten...
Toinen on korkeanpaikan kammo. Minua et saa vuoristoon tai näköalatorneihin.
Kova vauhti. Jos istun pelkääjän paikalla autossa ja ajaja painaa kaasupoljinta, mittarissa yli 120 km/t, niin pelkään. Samoin typeriä ohittajia ja ohituksia moottoritiellä. Liukasta, sateista, lumista keliä.
Olenko täyspelkuri?

Mulla on vaikka minkälaisia pelkoja:) yks suurin niistä on sosiaaliset kanssakäymiset ihmisten kanssa, joskus ihan tuttujenkin kanssa, mietin että ne ajattelee musta pahaa yms....nykyään olen kans kauheen hermoheikko, olen säikähtänyt omaa varjoani:) ja aina kun joku varjo menee jossain niin säpsähdän, luulen että siellä joku eläin tai vastaavaa! huvipuistojen kummituslinnat!! en voi kuvitellakkaan että semmoseen menen enään sisälle:) heh

Mä pelkään joskus väkivaltaa, sen takia huomaan hillitseväni toimiani.
En varmaan pelkäisi sitäkään ihmeemmin, jos olisin hetsku. Enpä juuri muuta, enkä nyt näe hirveesti syytäkään pelätä muuta lapsellista, tyyliin pimeää, kauhuelokuvia, ötököitä. Sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät jännitykset mä oon huomannut että liittyy aika suoraan tohon väkivallan pelkoon / paljastumisen pelkoon. Kun on kaapissa osaksi. Jännittämällä nyt mitään voita ja mulla on sanonta, että jos paniikki iskee, iske takas, mutta joitakin asioita nyt vaan väistämättä pelkää, kuten väkivaltaiset natsimieliset urpot.

Onneksi niitä on vähän.

pelkään paarmoja ja inhoan hirvikärpäsiä, pelkään sairastumista, pelkään unettomuutta, pelkään nolatuksi tulemista, pelkään osaamattomuutta teknisissä asioissa ja pelkään liikennettä ja hirvikolaria, pelkään osittain autolla ajamista.

Väkivaltaa, joskus.

Pelkään sairauksia, yksinäisyyttä, hyvinvointivaltion romahtamista, Kokoomusta, läheisten kuolemaa.

Pelkään satunnaista katuväkivaltaa.
Pelkään kaahareita. Miten ne näkevät muka heijastimen kun eivät edes näe suojatietä.
Pelkään Suomen talouden lopullista romahtamista.
Pelkään stalkkereita ja yksityisyyden katoamista.

Mä pelkään lähinnä itseäni ja ympäristön vaikutusta omaan itseeni, kun koen sympatian ja kaikki tälläset tosi vahvasti ja siitä on ollut vain haittaa itselleni, vaikka onhan siinä kuunnellessani kaikkia kavereita, niille tullut helpompi olo. Mutta ei auta. Mä pelkään, että mun ystäväni kärsivät paljon, enkä vain siksi että kärsisin itse sitä kautta vaan ihan vain siksi, etten halua läheisteni kärsivän, enkä kenenkään muidenkaan.

Täällä taas pelastelen maailman ihmisiä kärsimykseltä, mitä ei todellakaan voi väistää.

Ja no en oikeastaan pelkää, mutta pelkään silti sitä, että tapan itseni joskus. Nyt pelkään sitä, mutta aina kun..no kun siltä tuntuu, ei kuolemaa pelkää, vaan sitä miten paljon läheiset kärsii kun tärkeä ihminen katoaa. Mä olen nähnyt ja kokenut ystävieni kautta läheisten ihmisten kuolemaa ja kärsimystä, etten enää tiedä mitä ajatella.

Olen nyt jo kohtaamassa omia pelkojani ja se ei tee hyvää kohdata pelkojaan vaikka terapeutit niin sanoo, ainakaan mun kohdalla. Mä olen vain turtunut kaikelle kun olen kohdannut pelkojani, ja sitä kautta sitten kaikkea kamalaa kokenut.

Ja myös se etten voi auttaa toista, kun mun viimevuoden luokalla, kun olin ysillä, en voinut auttaa ystävääni joka kärsi joka päivä koulussa, koska en tiennyt turvallista tapaa auttaa. Kun meillä oli luokalla sellainen väkivaltainen sovinisti ja se tosiaan teki kaikkea kamalaa, ja olisin halunnut hakata sen, ja se taas olisi tarkoittanut sitä, että olisin vaan itse joutunut opettaijien tilille ja en olisi päässyt pois kotipaikkakunnalta opiskelemaan muualle lukioon.

Peloista puheen ollen mä en todellakaa tiedä mitä osaisin tässä maailmassa enään pelätä .

Elämä on mua " potkinut päähän " sen verran rankasti menneisyydessä , että luonteeni on kovettunut aika paljon ja kaikenlaiset pelot on tullut koettua jo lapsuudessa ja nuoruudessa.

Kuolemanpelko , yksin ja hyljätyksi jääminen , koti ja koulukiusatun arki , asunnottomuus, työttömyys ja perheenjäsenen alkoholismi, kaikki nämä 20 ensimmäisen elinvuoden aikana.

Mutta kaikesta tästä huolimatta elän tällä hetkellä kaikinpuolin onnellista ja tasapainoista elämää .

Pelkoni liittyy lähinnä nykyiseen sekavaan maailmantilanteeseen ja sieltä tulevii maailmanlaajuisiin uhkiin.

Terrorismiin , sotiin , erilaisiin eläimistä ihmisiin siirtyviin viruksiin ja syöpään.

Suomi kun ei enään kiutenkaan ole sellainen lintukoto , jona tätä vielä jotkut kenties pitävät .

Sama on syövän kanssa silläkin on sairaudennimenä " kuolemantuomio " leima , vaikkakin nykyään se on jo täysin parannettavissa ja sairastunut voi elää parannuttuaan vielä pitkän ja mielekkään elämän.

Pelkään lähinnä mokaamista. Saan aina olla rauhoittamassa itseäni, että kaikki muutkin mokaavat. Mokaattehan???

En pelkää mokaamista, rakastan sitä. Niin kuin Peppi P-tossu vastasi apteekin ikkunan mainoskylttiin: "Kärsittekö pisamista?" - "En, minä rakastan niitä!", mottoni on: "Julkinen nolautuminen kerran päivässä pitää mielen virkeänä". Siis kyllä, kyllä mokaan. Jopa enemmän kuin tarpeellista.

Mitäs sitten pelkäisin? Kutsun itseäni katastrofitieteilijäksi, joten taidan pelätä monenmoista. Läheisten sairastumista ja kuolemaa, tulipaloa, sitä, että minua ei ymmärretä, masentumista, sitä että ystäväni kyllästyvät minuun.

Tämä nyt ei kuulu pelkoihin, mutta mokaamisesta tuli mieleen, että anno dazumal olin jollain management-kurssilla, jolla opetettiin mm että "blamiere dich tägligh" - "mokaa kerran päivässä". Hyvä johtaja/esimies pystyy tekemään itsensä naurunalaiseksi ilman että auktoriteetti kärsii, ja sen sijaan tunnelma paranee duunissa...

Oi. En puhu mokaamisesta vaan MOKAAMISESTA. Esim. työssäni kykenisin aiheuttamaan paljon harmia toisille ihmisille. Siis jos mokaisin. Toisaalta hyvää tarkoittavana ihmisenä saattaisin joskus tahattomasti esim. kampata mummon kadulla. Sepä olisi hirveää.

marianna,
Tulta on varmaan kai tapahtunut edellisissa elamissasi. Mene tieda.

Täytyy sanoa että en pelkää mitään.
Jos jotain täytyisi nyt mainita niin mistä en pahemmin pitäisi olisi se että maailma suistuu sellaisen kaakokseen missä jokainen taistelee leipäpalastaan päivittäin.
Sen voisi aiheuttaa esim talousjärjestelmien romahtaminen (nykyään kun kaiken arvo mitattaan "valheellisesti"/liioteltuna osakkeenarvona) taikka esim joku epidemia).
Suuri maanjäristys tai hyökyaalto joka pyyhkäisee esim koko Kalifornian taikka Tokion Japanissa mereen.
Se ei oikein istuisi minulle, siis sellainen kaaos.
Muuten en voi muuta sanoa kun:"Bring It On".

<Kirjoittaja on piilottanut kirjoittamansa viestin>

Olen havainnut pelkääväni juhannusta syystä, että päädyn silloin paluumatkalla kaupunkiin mitä todennäköisimmin erään yli 80-vuotiaan sukulaismiehen kyytiin. Muuta autokyytiä ei sieltä suunnalta ole juhannuspäivänä. Tänä iltana olen suoraan sanoen iloinen siitä, että selvisin kotiin asti ja olen yhä hengissä, kuten se kyydin antanut pariskuntakin. Kahtena viimeisimpänä vuonna, molemmilla kerroilla, on ollut tieltä ulosajo lähellä, koska kuski on vähemmän skarppi ja unohtaa välillä mm. katsoa eteenpäin, ellei hänen vaimonsa huomauttele joskus asiasta... Hän huomauttelee noin 10 minuutin välein myös, että aja vähän hiljempaa (max 80-90 km/h) ja että ei ole mihinkään kiire sekä huolehtii siitä, että kuski ei tökkää autoa risteyksessä toisen auton eteen. Ei pahalla, mutta setä vaikuttaa jo lievästi liian hitaalta auton rattiin.

Kuski ilmoitti vielä tänään olevansa jo lähtiessä hyvin väsynyt, mikä ei mitenkään lisännyt turvallisuudentunnetta, ja tarjosi autonsa avaimia minulle, että olisin ajanut ne 70 kilometriä hänen puolestaan. Onhan minulla kortti juu, mutta en ole ajanut muutamaan vuoteen ja aika vähän aiemminkin, joten katsoin paremmaksi olla vaarantamatta meitä kaikkia vieraalla autolla ja omalla kokemattomuudellani. Auto olisi tosin ollut sikäli helppo, että siinä on automaattivaihteet. Hänen vaimolla ei olekaan enää ajokorttia, koska sitä ei suostuttu kuulemma uusimaan enää hänelle. Jostain syystä epäilen, että hankin vuoden päästä jonkin muun kyydin tai jätän matkan kokonaan väliin.

Tai oli oikeastaan väärin sanoa, että juhannus pelottaa. Ei juhannus sinänsä, vaan sen ajan onnettomat kulkuyhteydet sinne, minne olen silloin yleensä menossa.

Karinalta ei ainakaan puuttunut juhannuksesta jännitystä :). Ehkäpä sinun olisi viisainta ehdottaa tuolle papalle kortin hyllyttämistä ja hänen siirtyä kiltisti mamman kanssa expressbussin asiakkaiksi. Tai eikö jo jokaisesta pikkukylästäkin löydy taksi...Jos nuo bussit eivät liiku lähistöllä..Varsinkin veteraanit matkustavat edullisesti;) .Olisi kaikille turvallisempaa:).
Onneksi selvisitte. Sillä yksikin onnettomuus tiellä on liikaa! Järkyttäviä kuolemia viimeaikoinakin sattunut.
Ajelen aika paljon ja minä pelkään rattijuoppoja, hurjastelijoita,hirviä. Kaikille teille turvallista kesää!!

Sinäpä sen sanoit. Sedältä olisi tosiaan aika hyllyttää kortti ja siirtyä hänenkin bussinkäyttäjäksi. Hän saisi samalla kertaa mökkeillä päivän pidempään (toiseen juhannuspäivään saakka, koska aiemmin ei pääse pois ilman omaa autoa) eikä tarvitsisi lähteä ajelemaan myöhään illalla. Teki kovasti mieli kysyä, että koska hänen korttinsa onkaan uusittu viimeksi... Jotenkin noissa tilanteissa ei vain keksi, miten vihjaisi riittävän diplomaattisesti, että kuskin kannattaisi jo harkita autoilusta luopumista. Diplomatia ei nääs ole vahvimpia puoliani, vaan täräytän asiat tyypillisesti suoraan tai olen sitten hiljaa :P. Siihen pitäisi löytää jokin keskitie.

Pelkään etten koskaan enää rakastu. Ettei kukaan rakastu minuun. Pelkään sitä vaikka itseäni rakastankin ja uskon rakkauteen. Elää elämänsä yksin ilman toisen ihoa olisi. Pelottavaa.

Pelkään sitä, ettei olisi ketään, kelle soittaa tai ketään kuka välittäisi.

(Onneksi olen ympäröinyt itseni laajalla ystäväpiirillä + syntynyt isoon perheeseen)

Pelkään myös sitä, että elämä vilahtaisi ohitse niin nopeasti, että jonain päivänä vain havahtuisin keinutuolistani huomaamaan kaiken olevan ohi. Sitä tunnetta, mikä tulisi, kun tajuaisi, ettei voi odottaa elämältä enää muuta kuin kuolemaa, eikä kuolemalta muuta kuin olemassaolon lakkaamista ja ruumiin palaamista maan kiertokulkuun. Sitä avuttomuutta, kun muisti alkaisi pettää, eikä pääsisi omin avuin enää edes liikkumaan kunnolla. Sitä tuskan ja ikävän määrää, minkä joutuisi kokemaan, kun rakkaimmat ihmiset toinen toisensa jälkeen kuolisivat pois.

(Näin minä, 20-vuotias)

Eikö kukaan pelkää rahapulaa tai henkilökohtaista konkurssia, kun sen vuoksi tehdään itsemurhia?

Minä voisin pelätä KELA:n armoille jäämistä. KELA:n saisi lopettaa heti.

Raha on niin yksinkertainen ja pysymätön asia, etten todellakaan osaa pelätä sen lopullista menettämistä. Tuntuu ettei sitä voi, menettää siis täysin kaikkea. Tärkein pääoma löytyy pään sisältä ja jos sitä ei ole, voin todellakin kuvitella että pelkää menettävänsä kaiken aineellisen ympäriltään. Silloinkin vaan huomatakseen, ettei oikeasti voi omistaa yhtään mitään. Kaikki mitä on, on vaan lainaa.

Muta turhamaisuus asuu ainakin minussa. Kun ymmärtää asioiden sisältäpäin lähtevän arvon, tajuaa miksi kaikki kaunis maksaa niin helvetisti.

Minä pelkään hammaslääkäriä. Muuten olen rohkea ja peloton.

Niin ja tuskin niitä itsemurhiakaan sen rahan puutteen itsensä takia tehdään, vaan sen vuoksi, mitä henkilökohtaisesta konkurssista aiheutuu: häpeää ja ihmisarvon menettämisen tunteita. Ja kun varsinkin keski-ikäisillä miehillä usein on vielä ajatuksena se, että "joe ei mies pysty omaa perhettään elättämään, niin se ei sitten oo edes oikea mies." tms. Ehkä potkujen tai konkurssin takia itsemurhan tekee ihminen, joka on rakentanut koko identiteettinsä ammattinsa, yrityksensä tai taloudellisen tilanteensa varaan, mutta ei silloinkaan oikeastaan pelkää itse rahallista menetystä vaan pelkää sen seurauksia, esimerkiksi sitten juuri yksinjäämistä. (perhe kärsii/lähtee, jos tulee konkurssi tai seurustelukumppania ei koskaan löydäkään, jos ei ole rahaa tai ystävätkin hylkäävät rahattoman)