Minulla on kauheita ongelmia löytää itselleni kumppani. Kaipaan kovasti parisuhdetta; minulla on takana yksi pitkä suhde ja se oli ehdottomasti elämäni parasta aikaa. Ongelmana on se, että jos jostain onnistunkin löytämään sopivan kandidaatin niin asetan sille suhteelle liikaa odotuksia ja vaatimuksia liian aikaisin ja olen liian kärsimätön, kaiken pitäisi olla heti valmista. Niinpä kaikki löytöni ennemmin tai myöhemmin hankkiutuvat eroon minusta ja mikä pahinta, minä alan epätoivoisesti nyyhkiä niiden perään mikä tuhoaa viimeisetkin mahdollisuudet uudelleen kohtaamisesta. Kaikki sanovat, että ei pidä olla epätoivoinen, mutta minkä sille mahtaa!! Oletetaan vaikka, että nyt olen taas tuossa peräänitkemisvaiheessa. Mitä nyt pitäisi tehdä, jotta ihan kaikkea toivoa ei menetettäisi? Mitä tehdä, jotta heikkoina hetkinä en sortuisi älyttömään, tunteelliseen viestittelyyn? Onko neuvoja?
Neuvoja kaivataan
Jos kokeilisit terapiaa? Ei siksi että viestisi perusteella olisit mitenkään sairas, vaan koska terapian avulla voisit opetella tuntemaan itsesi ja rakastamaan itseäs,i etkä olisi niin riippuvainen muista ihmisistä.
Jos ei nyt kuitenkaan... sitä patenttivakio vastausta joka nykyjään niin helposti jokaiseen asiaan tuputetaan ja tukutetaan elikkä terapiaan hakeutumista. Ei terapia hoitomuotona ole mikään kaikenpoistava ja onnelliseksi tekevä ihme jossa Poks! yht'äkkiä sinne tulleella henkilöllä ei ole lainkaan ongelmaa, huolia, murheita. Monesti se on pitkäkestoista ja varsin raakaakin toiminta jossa henkilö läpikäy paljonpaljonasioita siinä sivussa sen yhden päivänpolttavan "ongelmansa".
Ja onhan se... aika kalllista. Mutta elämä on. Joten parempin tuloksiin voi päästä, pinemmällä budjetilla, vaikkapa itseään tutkiskelemalla, pohdiskelemala, näkemällä asioita eritavoin itsenäisesti. Ei aina siihen tarvita ulkopuolista ammattiauttajaa vaikka monet sellaisen nimeen mantraavat.
"Epätoivoinen", et välttämättä ole itse se syyllinen siihen että suhteesi menevät siihen tilaan mihin ne nyt menevät kun ihmiset irtautuvat toisistaan. Voisi myös ajatella että olet vain häikäilettömien ihmisten käyttämä "leleu", pelkkä panopuu josta hankkiudutaan eroon niinkuin kesäkissasta kun halutaan uusi leikkuväline hiekkalaatikolle. Usein sellaiset ihmisillä leikittelijät ovat häikäilettömiä ja itseään ainoaastaan kunnoittavia egoisteja joiden hedonistisuudessa herkät ja todella Oikein rakastavat humaanit ja inhimilliset, sydämmeltään puhtaat ja rehelliset aidot ihmiset joutuvat kuin kauneimmat engalnnin ruusut kirva hyökkäyksen alle. Seuraa tuholaista vastaan voit taistella kovettamalla itseäsi tuholaiset karkoittavalla asenteella jolloin nämä Helpon-Nakin metsästäjät kyllä perääntyvät ja menevätmenojaan suraavan naivin neitsyen luo ...huijaamaan taas uutta höntsäyttettävää. Surullista on että nin meissä homoissa kuin heteroissa ja kaikissa siltävälin on ihmisiä jotka käyttävät muita kuin paitaa. Kerran päälle ja sen jälkeen sen voinkin jo hyljätä. Rakkauden kierrätysammatilaiset ovat vastoin eettistä a yhteiskuntavastuullista toimintaa mutta aina noille hurmureille ja muiden hyväksikäyttäjille löytyy Uhreja. Pidä pintasi ja ota oma asemasi sano mitä haluat ja älä anna kenenkään hyötyä, käyttää ja hyljätä Sinua.
Ja onhan se... aika kalllista. Mutta elämä on. Joten parempin tuloksiin voi päästä, pinemmällä budjetilla, vaikkapa itseään tutkiskelemalla, pohdiskelemala, näkemällä asioita eritavoin itsenäisesti. Ei aina siihen tarvita ulkopuolista ammattiauttajaa vaikka monet sellaisen nimeen mantraavat.
"Epätoivoinen", et välttämättä ole itse se syyllinen siihen että suhteesi menevät siihen tilaan mihin ne nyt menevät kun ihmiset irtautuvat toisistaan. Voisi myös ajatella että olet vain häikäilettömien ihmisten käyttämä "leleu", pelkkä panopuu josta hankkiudutaan eroon niinkuin kesäkissasta kun halutaan uusi leikkuväline hiekkalaatikolle. Usein sellaiset ihmisillä leikittelijät ovat häikäilettömiä ja itseään ainoaastaan kunnoittavia egoisteja joiden hedonistisuudessa herkät ja todella Oikein rakastavat humaanit ja inhimilliset, sydämmeltään puhtaat ja rehelliset aidot ihmiset joutuvat kuin kauneimmat engalnnin ruusut kirva hyökkäyksen alle. Seuraa tuholaista vastaan voit taistella kovettamalla itseäsi tuholaiset karkoittavalla asenteella jolloin nämä Helpon-Nakin metsästäjät kyllä perääntyvät ja menevätmenojaan suraavan naivin neitsyen luo ...huijaamaan taas uutta höntsäyttettävää. Surullista on että nin meissä homoissa kuin heteroissa ja kaikissa siltävälin on ihmisiä jotka käyttävät muita kuin paitaa. Kerran päälle ja sen jälkeen sen voinkin jo hyljätä. Rakkauden kierrätysammatilaiset ovat vastoin eettistä a yhteiskuntavastuullista toimintaa mutta aina noille hurmureille ja muiden hyväksikäyttäjille löytyy Uhreja. Pidä pintasi ja ota oma asemasi sano mitä haluat ja älä anna kenenkään hyötyä, käyttää ja hyljätä Sinua.
Jospa kokeilisit ottaa asian vain rauhallisesti - kaikki aikanaan. Mikä kiire tässä valmiissa maailmassa on. Kyllä se sieltä kohdalle osuu jossain vaiheessa. Mutta ei ainakaan hoppuilemalla. Ei se suhde sen nopeammin eteen tule, vaikka kuinka yrittäisi kiirehtiä. Ja terapeuttia tässä vähiten kai tarvitaan, riittää kun itselleen "ohjelmoi" asenteen, ettei tässä mitään kiirettä. Joillekin se tulee nopeammin kuin toisille, joillekin helposti, toisille vähän vaikeamman kautta.
Ja kuten aikaisemminkin vastaavanlaisiin keskusteluihin "kiireestä parisuhteeseen" olen sanonut (kirjoittanut), niin mielummin sitä suhdetta kannattaa rakentaa ajan kanssa, sen potentiaalisen ihmisen kanssa, kuin rynnätä suin päin suhteeseen - saattaa nimittäin käydä myöhemmin niin, että varsin nopeasti myös päättyy se suhde, kun kaikki on tehty kiireellä...
Ja mikä tärkeintä: Suhteessa on kaksi osapuolta, joten yksinään asioista päättäminen tyyliin "aloitampa tuon kanssa seurustella" ei toimi. Tutustu ihmiseen ensin kunnolla, miettikää yhdessä, jos molempia suhde kiinnostaa, kuinka paljon kumpikin tekee kompromisseja ja työtä sen eteen, että se suhde onnistuu. Töitähän siinä joutuu tekemään, ei se ole samanlaista kuin pyörällä ajo...
Ja kuten aikaisemminkin vastaavanlaisiin keskusteluihin "kiireestä parisuhteeseen" olen sanonut (kirjoittanut), niin mielummin sitä suhdetta kannattaa rakentaa ajan kanssa, sen potentiaalisen ihmisen kanssa, kuin rynnätä suin päin suhteeseen - saattaa nimittäin käydä myöhemmin niin, että varsin nopeasti myös päättyy se suhde, kun kaikki on tehty kiireellä...
Ja mikä tärkeintä: Suhteessa on kaksi osapuolta, joten yksinään asioista päättäminen tyyliin "aloitampa tuon kanssa seurustella" ei toimi. Tutustu ihmiseen ensin kunnolla, miettikää yhdessä, jos molempia suhde kiinnostaa, kuinka paljon kumpikin tekee kompromisseja ja työtä sen eteen, että se suhde onnistuu. Töitähän siinä joutuu tekemään, ei se ole samanlaista kuin pyörällä ajo...
Kiitos kommenteista!! Jokaisessa niissä oli hyviä pointteja!!
Terapia on kyllä varteenotettava vaihtoehto, olen tosin kuullut että se voi olla hyvinkin rankkaa ja toki sellaiseen projektiin olisi kivempi ryhtyä jos joku olisi vierellä tukemassa... Ja piano olet kyllä oikeassa siinä, että minulla on taipumusta rakentaa liikaa unelmia (ja muitakin odotuksia ja toiveita) sen toisen ihmisen varaan... Minulla on unelmia ja ajatuksia siitä millaista elämää voisin yksin viettää ja tavallisessa arjessani olen onnellinen ja suhtaudun tulevaisuuteen positiivisesti. Ongelma on siinä, että minun on hyvin vaikea sisällyttää ketään toista ihmistä näihin unelmiini ja siksi aina uuden ihmisen tavatessani minä luon uudet unelmat, jotka kaikki rakentuvat sen uuden ihmisen varaan. Ehkä voisin miettiä onko minun "yksinäisissä" unelmissani sijaa toisellekin ihmiselle ja lähteä siltä pohjalta luomaan odotuksia parisuhteelle sen sijaan että pistän ihan kaikki unelmat uusiksi.
Ja terapia ei tosiaan ole ainoa keino asioiden käsittelemiseen, vaikka se varmasti hyvä vaihtoehto onkin. Tottakai minä ajattelen, että minun rakkauteni on suurta ja aitoa ja rehellistä ja että minua kohdellaan kaltoin ja hylätään ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa. Tosin toisten ihmisten viat on niin paljon helpompi huomata kuin omat, tuli mieleeni roskat silmissä... Kaikkeen tarvitaan kaksi ihmistä. Parisuhteeseenkin, ja niinhän se on, että minä en voi ketään siihen pakottaa, oli minun rakkauteni kuinka puhtoista ja aitoa hyvänsä.
Tiedostan, että suhtaudun asioihin aivan liikaa tunteella ja toimin hyvin impulsiivisesti sen enempiä miettimättä. Toisaalta pidän sitä hyvänä asiana; minulla on tunteita ja pystyn niitä ilmaisemaan (vaikka välillä olisi varmasti viisaampaa pitää ne omana tietonani). Jos alkaisin hyvin tiukasti kontrolloida itseäni kokisin pelaavani ja muuttuvani toiseksi ihmiseksi. Ehkä minun nyt täytyy sitten vaan arkadaksen neuvoja kuunnellen yrittää olla kärsivällinen ja odottaa, että kohdalle osuu joku, joka kestää tälläistä impulsiivista sohloilijaa, joka toimii ensin ja miettii sitten.
Terapia on kyllä varteenotettava vaihtoehto, olen tosin kuullut että se voi olla hyvinkin rankkaa ja toki sellaiseen projektiin olisi kivempi ryhtyä jos joku olisi vierellä tukemassa... Ja piano olet kyllä oikeassa siinä, että minulla on taipumusta rakentaa liikaa unelmia (ja muitakin odotuksia ja toiveita) sen toisen ihmisen varaan... Minulla on unelmia ja ajatuksia siitä millaista elämää voisin yksin viettää ja tavallisessa arjessani olen onnellinen ja suhtaudun tulevaisuuteen positiivisesti. Ongelma on siinä, että minun on hyvin vaikea sisällyttää ketään toista ihmistä näihin unelmiini ja siksi aina uuden ihmisen tavatessani minä luon uudet unelmat, jotka kaikki rakentuvat sen uuden ihmisen varaan. Ehkä voisin miettiä onko minun "yksinäisissä" unelmissani sijaa toisellekin ihmiselle ja lähteä siltä pohjalta luomaan odotuksia parisuhteelle sen sijaan että pistän ihan kaikki unelmat uusiksi.
Ja terapia ei tosiaan ole ainoa keino asioiden käsittelemiseen, vaikka se varmasti hyvä vaihtoehto onkin. Tottakai minä ajattelen, että minun rakkauteni on suurta ja aitoa ja rehellistä ja että minua kohdellaan kaltoin ja hylätään ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa. Tosin toisten ihmisten viat on niin paljon helpompi huomata kuin omat, tuli mieleeni roskat silmissä... Kaikkeen tarvitaan kaksi ihmistä. Parisuhteeseenkin, ja niinhän se on, että minä en voi ketään siihen pakottaa, oli minun rakkauteni kuinka puhtoista ja aitoa hyvänsä.
Tiedostan, että suhtaudun asioihin aivan liikaa tunteella ja toimin hyvin impulsiivisesti sen enempiä miettimättä. Toisaalta pidän sitä hyvänä asiana; minulla on tunteita ja pystyn niitä ilmaisemaan (vaikka välillä olisi varmasti viisaampaa pitää ne omana tietonani). Jos alkaisin hyvin tiukasti kontrolloida itseäni kokisin pelaavani ja muuttuvani toiseksi ihmiseksi. Ehkä minun nyt täytyy sitten vaan arkadaksen neuvoja kuunnellen yrittää olla kärsivällinen ja odottaa, että kohdalle osuu joku, joka kestää tälläistä impulsiivista sohloilijaa, joka toimii ensin ja miettii sitten.
Epätoivoinen. Tuo keskustelun avauksesi on hyvin tuttua minullekin. Olen itsekin (nuorempana) ollut erittäin tuskainen siitä, ettei elämääni löydy sitä oikeaa. Jokunen suhde tässä on ehtinyt olla, mutta niissäkin valitettavasti on ollut taustalla tunne, ettei tästä mitään tule. Eli sitä oikeaa odotellessa saattaa kulua aikaakin reilusti. Omalla kohdalla kesti tuollaisen 15 vuotta päästä 95% varmuuteen, että nyt on oikea kysymyksessä - siihen väliin mahtui 3 suhdetta 4,5v,5v ja 8kk. Mutta niin se vain on, että mielummin panostaa omaa aikaansa ja odottaa kuin ryntää ensimmäisen komean uroksen perään... Virheratkaisuissahan päädytään sitten tilanteeseen, että se ruoho siellä aidan toisella puolella on todistetusti vihreämpää...
Kaikkea hyvää Sinulle ja jaksamista odotukseen - kuten entinen koulttajani sanoi: "Kyllä se sitten lähtee menemään, kun hintoihinsa tulee."
Kaikkea hyvää Sinulle ja jaksamista odotukseen - kuten entinen koulttajani sanoi: "Kyllä se sitten lähtee menemään, kun hintoihinsa tulee."