Rakkaani nukkui ikiuneen

Muutama viikko sitten koitti viimein se surun murtama päivä jolloin rakas poikaystäväni nukkui pois tästä maailmasta. Kesällä hän sairastui erittäin harvinaiseen ja agressiiviseen syöpään ja heti oli selvää, että siihen ei ole parannuskeinoa. Eli heinäkuusta lähtien oli tiedossa, että tämä surunpäivä on edessä mahdollisesti hyvinkin pian, mutta eipä siihen silti osannut varautua...järkytys ja shokki oli melkoinen kun viimein hänen voimansa loppuivat.
Olen erittäin kiitollinen siitä, että sain viettää viimeiset hetket hänen vierellään ja olla hänen tukenaan. Hänen viimeiset 3 yötä valvoin sänkynsä vierellä hänen kädestä kiinni pitäen. Olen erittäin kiitollinen, että minulla oli mahdollisuus viettää viimeiset päivät ja hetket täysipainoisesti hänen vierellään. Ja vielä suuremmasti kiitollinen olen siitä, että hän sai nukahtaa ikiuneen ilman minkäänlaisia tuskia, kaikki sujui niin hyvin ja rauhallisesti kuin vain voi sujua. En siis ole katkera siitä, minkä kohtalo oli meille määrännyt, vaan olen erittäin onnellinen siitä että niin moni asia tämän sairauden aikana meni niin hyvin kuin mennä vain voin. Lopputulos oli se mikä oli, mutta kaikki sujui tosi hienosti.
Yhdessä oltiin 4,5 vuotta, josta yhdessä asuttiin 4 vuotta. Tuohon aikaan mahtuu monenlaista...oli hyviä aikoja ja välillä huonojakin. Välillä mietittiin eroamistakin jne. Mutta kuten jo aiemmin sanoin, olen erittäin kiitollinen että sain kulkea rakkaani rinnalla loppuun asti. Olihan hän elämäni ensi rakkaus ja samalla tärkein ihminen ja paras ystäväni tässä maailmassa. Nyt on vain muistot jäljellä hänestä sydämessäni...mutta ne on siellä lujasti ja pysyy! Tästä on vain jaksettava jatkaa elämää eteenpäin vaikka se aina välillä vaikeaa tuntuu olevan.

Lopuksi haluaisin muistuttaa kaikkia teitä, että muistakaa rakastaa toisianne ja pitää toisistanne huolta sillä koskaan ei voi tietää mitä kohtalo on meille tarjoava!
Rakkauden täyteistä joulunaikaa teille kaikille!

Oi ja voi ... jaksamisia sinne... tiedän miten pahalta moinen tuntuu, kun siskoni syövälle menetin.

Wellu, anna tunteiden virrata. Iloitse hyvistä hetkistä, äläkä anna murheen viedä. Varmastikin vaikeita aikoja tulee eteesi, mutta muista, että aurinko paistaa välillä. Poikaystävälläsi oli onnea, että hänellä oli sinut. Hienoa, että olet jaksanut olla hänen vierellänsä.

Otan osaa suruusi Wellu. Saman olen itsekin joutunut kokemaan, vaikka minun kohdallani oma elämänkumppani (yhdessä 7v) siirtyikin ajasta ikuisuuteen aivan yllätäen, mutta ehdin pitämään häntä kädestä kiini ja hyvästellä. Eihän sitä voi sanoiksi pukea, sitä kaaosta sisällä, sitä ääretöntä surua ja kaipuuta, hätää, mitä tuntee. Mutta elämään kuuluu valitettavasti myös kuolema ja jos se omaan läheiseen osuu niin minkäs teet. Myös kohdallani kyse oli elämäni ensi rakkaudesta ja tärkeimmästä ihmisestä. Muistot ovat sydämessäni ja siellähän ne taitavat pysyä loppuun saakka. Ja kyllähän tuollainen tragedia on ainakin minua opettanut arvostamaan hyvinkin paljon enemmän pieniä asioita elämässä, löytämään sen tyytyväisyyden ja iloitsemaan niistä asioista mitä on, sillä aivan hyvin voi olla, että niitä ei enää hetkenpäästä ole. Ja niinhän se on, että ainoastaan aika on se joka pikkuhiljaa parantaa.

otan osaa! kiitos kun jaoit asian kanssamme; oli toisaalta surullista mutta myös kaunista lukea kertomaasi! Voimia Sinulle Wellu!

Wellu,

Osaanottoni. Toivon sinulle voimia ja jaksamista.

Kia

Wellu, kyynel putosi poskelle, kun luin kirjoituksesi. Tiedän miltä se tuntuu, kun läheinen taistelee elämästä ja kuolema on ovella. Kuusi vuotta sitten koin saman, kumppanini loukkaantui autokolarissa ja päri päivää taisteli. Äitini menehtyi pari vuotta sitten syöpään ja sisareni taistelee nyt.
Sanoit oikein, rakastakaa kumppaneitanne, ystäviänne. He ovat elämän suola ja sokeri.
Toivon, että sinä Wellu jaksat nyt etenpäin, voimia, voimia tarvitset ja tukea muilta.

Lämpimin, osaanottavin halauksin...

Wellu, voit lohduttautua sillä, että miehelläsi oli sinut, eikä hänen tarvinnut olla yksin lähtönsä hetkellä, vaan hän sai nukkua pois rakkaansa läsnäollessa. Tuo tieto varmasti lämmitti ja rauhoitti häntä suuresti hänen poismenonsa hetkellä. Kuinka moni joutuukaan lähtemään tästä maailmasta ypöyksinäisenä.

Urhea ihminen, olen pahoillani siitä mitä kohdallesi tuli ja mitä tapahtui.

On suurta rakkautta saattaa läheisensä niin pitkälle kuin tässä elämässä on mahdollista, kuoleman portille. Rakkaasi oli turvallista lähteä, kun hänen rinnallaan kuljit. Ne muistot varmasti lohduttavat, kun surun aalto lyö yli ja pohjaton ikävä yllättää. Olet kulkenut rakkaasi rinnalla sen kaikkein tärkeimmän matkan, Wellu.

Lohdutuksen kipunoita päivääsi!

kannattaisi olla poliittisesti aktiivinen, mitä tulee terveydenhuoltoon ja sen antamiin palveluihin.

OECD:n raportti oli surullista luettavaa.

olit hyvin urhea ja lämminsydäminen gay, mikä on itseasiassa harvinaista. onko paljon unohdettuja hiv-positiivisia miehiä, jotka joutuvat kamppailemaan sairaalavaiheet yksin? yhteisöllisyyttä kaivattaisiin lisää. kykeneekö hlbt "yhteisö" mihinkään sellaiseen?

Toivotan voimia kaiken surun keskellä. Olen itse menettänyt monta rakasta ihmistä ja tiedän että vain aika auttaa tuskaan - se poistuu aikanaan. Hyvät muistot säilyvät silti aina ja ikuisesti.

Osanottoni Vellu.

Onkohan missään sururyhmiä seksuaalivähemmistöjen puolisoille?

Otaan osaa. Onneksi sait olla hänen vierellään ja jättää hyvästit. Itseltäni kuoli poikaystävä vajaat kaksi kuukautta sitten äkillisesti ilman mitään hyvästejä. Yli 6v yhdessä vaikka suhde olikin täynnä ongelmia. Mutta välittäminen, ikävöiminen ja hyvät muistot jäi. Surutyö vie aikaa eikä ota helpottaakseen sitten millään. Miksi hänen piti kuolla, en koskaan saa tietää. Mutta, kuten hänkin monesti sanoi, kuolema on osa elämää siinä missä syntyminenkin. Hänellä asiat on nyt hyvin. Suru, epäreiluuden tunne ja kaikki ikävä jää tänne meille jääville. Toivottavasti olemme vahvoja ja kestämme sen. Voimia synkkään talveen, keväällä tuntuu jo varmasti paremmalta!

- Jake

Lämpimin osanottoni!

Muista, että kuolleet ovat oikeasti kuolleita vasta sitten kun heidät unohdetaan.

"wellu-hki
08.12.2005, 22:56 Lopuksi haluaisin muistuttaa kaikkia teitä, että muistakaa rakastaa toisianne ja pitää toisistanne huolta sillä koskaan ei voi tietää mitä kohtalo on meille tarjoava!"

Minä itse hoidan itselleni läheistä HIV-potilasta, joten kehoituksesi on mielessäni jonkinlaisena sisäistettynä periaatteena.

Wellu, elämä jatkuu ja uudet ihmiset täyttävät elämäsi, mutta rakkaasi paikkaa ei sydämmestäsi kukaan voi viedä, se säilyy siellä muistona kunnes kohtaatte uudestaan. Rajan tuolla puolen...

Ossi kysyi:

"Onkohan missään sururyhmiä seksuaalivähemmistöjen puolisoille?"

Viime vuonna Helsingissä Kallion seurakunta järjesti tietääkseni sururyhmän sateenkaariväelle. Itse en siihen osallistunut. Vierastan seurakuntia, vaikka minulle on kerrottu, että tällaiseen sururyhmään voi osallistua myös kirkkoon kuulumaton.

ystävällisin terveisin, osaa ottaen,

Leski rekisteröidystä parisuhteesta vuodesta 2004

Syvä osanottoni, Wellu. Kun luin kirjoittamiasi rivejä, tuntui kuin olisin kirjoittanut ne itse. Olen kokenut täsmälleen saman varsin tarkalleen neljä vuotta sitten, jolloin puolisoni kuoli erittäin aggressiiviseen mahasyöpään 37-vuotiaana, vain 5 kuukauden kuluttua diagnoosista. Meille jäi taakse 5 vuotta ja 7 päivää yhteistä taivalta. Samassa rysäyksessä meni sekä puoliso että paras ystävä, ja vaikka minulle onkin suotu omasta mielestäni paljonkin hyviä ystäviä, en olisi voinut tuntea itseäni yksinäisemmäksi. Oli melkoinen savotta lähteä siitä tilanteesta rakentamaan itselleen uutta elämää, mutta omasta mielestäni olen kyllä onnistunut yllättävänkin hyvin.

Jokainen kokee lähimmän ihmisen menetyksen omalla tavallaan. Minulel ensimmäinen vuosi oli pelkkää mustaa, ja pikku hiljaa alkoi elämä voittaa. Toivon sinulle voimia koko sydämestäni. Sinä selviydyt tästä kyllä.

Kun suru häipyy
tulevat muistot,
ja jokainen niistä
koskee yksitellen.

Eeva Kilpi


-jaksamista Sinulle Wellu!

Itsellenikin tuli poikaystäväni muistotilaisuudessa pappi kertomaan säännöllisesti kokoontuvasta sateenkaariryhmästä eteläisessä Helsinginssä. Itse en siitä hirveästi innostunut, kun en ole kirkon jäsen. Mutta varmaan mikä tahansa sururyhmä ottaa kenet tahansa osakseen sellaisena kuin on, jos vain itse kokee sen tarpeelliseksi. Kun ihmiset kokee surua, ei varmaan seksuaalisuus ole pääasia. Surun edessä varmasti kaikki ovat ihmisiä. Mitä silloin on väliä, mitä sängyssä puuhataan?

Kiitos kaikille teille ihanille ihmisille, jotka olette kannustusta ja voimia antaneet! Niitä tarvitaan ja niiden avulla sitä kummasti jaksaa ponnistaa elämässä eteenpäin.
Haluan toivottaa teille kaikille Oikein Hyvää tätä alkavaa vuotta 2006, olkoon se täynnä rauhaa ja rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä sekä kaikenlaisia muitakin positiivisiä asioita!!

Osanotot myös täältä päin. *hali*

Tiedän miltä sinusta tuntuu. Oma isäni kuoli vakavan sairauden takia tammikuussa tänä vuonna. Vaikeaa on, mutta onneksi on ystävät ja rakas tukena. Itse on tiedä miten selviäisin jos Antti (poikaystäväni) poistuisi täältä... :'(