Bi-ukkomiehistä

Olen tässä jonkin aikaa istuskellut epätoivon kuilun partaalla. Tuntuu että elämällä on jokin pirullinen salaliitto minua vastaan. Kaltaiseni vapaat sinkkumiehet eivät ole minusta kiinnostuneet. Miehelle tai naiselle varatut sen sijaan tuntuvat pöristelevän ympärillä. Ja kaiken tekee vielä pirullisemmaksi se, että nämä miehet senkun päivittelevät, että miten minun kaltaistani miestä eivät muut gaykundit vie väkisin! Harmittaa....oikein todella!

Kaikkine epätoivontunteineni olen kuitenkin tuntenut onnellisuutta siitä, että en ole bi-ukkomies! Tuntuu nimittäin siltä että minä ehkä voin saada asiani järjestykseen, mutta bi-miesten kohtalosta en ole täysin vakuuttunut. Olisi mielenkiintoista joskus voida oikein todella keskustella siitä, että miten he kuvittelevat tai suunnittelevat asiansa järjestävän. (Tiedän kyllä ettei elämää voi suunnitella. En minäkään olisi tässä jamassa, jos edes jotkin asiat menisivät edes joskus hieman niinkuin on itse suunnitellut!) Siis silloin kun he haluavat elää koko elämän kirjon: pitää perheensä ja toteuttaa seksuaalisuuttaan miesten kanssa. Katastrofi tuntuu väistämättömältä.

Muuan pitkäänkin naisen kanssa elänyt, mutta sittemmin aviopuolison mieheen vaihtanut mies sanoi, että kaikki nuo miehet jotka gay-seksiä harjoittavat päätyvät ennemmin tai myöhemmin avioeroon vaimostaan ja pitkän kehitysprosessin myötä tunnustavat olevansa homoja. En tiedä miten lienee?

Sen verran pahat palohaavat olen saanut itse sieluuni, että olen päättänyt olla vastedes koskematta ukkomiehiin edes pitkällä tikulla. Missä hitossa luuraavat ne homomiehet, jotka oikeasti haluaisivat aidon ihmissuhteen? ...kele kun joskus ottaa elämä koville!!!

Kuule, aivan samaa olen huomannut ja pohtinut itsekin. Kunnollisia ja vapaita homomiehiä tuskin paljonkaan on olemassa, sillä olisithan varmaan jo sellaisen löytänyt jos tilanne olisi toinen. (Voin sanoa kuitenkin pienen kannustuksen sanan, että kyllä niitä on - pitää vain sattua oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, tai jotain...) Todellakin, noita ukkomiehiä on minunkin ympärilläni pörrännyt enemmän kuin olisin toivonut. Kuitenkin olen sen verran itseriittoinen ihminen, että en ole alkanut ikinä (alistunut) moisten surkimusten kanssa pelleilemään. Sillä ihmisen on taipumus ihastua ja rakastua ja tietäisihän sitä miten moisessa kävisi, siipensä polttaisi niin kuin taisit omalla kohdallasi viitata. Ennemmin olisin seksittä vaikka koko elämäni kun alkaisin ukkomiesten huorapojaksi.

Minun käsitykseni ja näkemykseni mukaan bi-ihmiset eivät saakaan asioitaan koskaan järjestykseen. Olisiko muuten suomessa niin paljon alkoholisteja ja masentuneita? Ja voi voi, joka tuosta vetää herneen nenäänsä niin kyllähän se tosiasia on, että kun ei uskalleta olla sitä mitä oikeasti oltaisiin, niin kohtalona on aika suurella prosentilla ahdistus ja alkoholismi. Ainakaan itse en tunne yhtään tasapainoista, raitista huoraavaa ukkomiestä.

Ihailen itsetuntoasi ja iteskuriasi että olet moiset riennot pystynyt välttämään. Minullekin kaikki kävi kuin varkain. En löytänyt poikaystävää ja sitten tuumin että antaapa olla! Olkoon löytymättä! Olisiko olla Picasso joka sanoi: "En etsi - löydän. Jos en löydä - olen yksin."

Ja annas olla, kuinkas kävikään! Kyllähän minä olen itseäni lumpuksi soimannut, mutta tapasin ukkomiehen ja ajattelin että hetken nautinto on ok. Mutta molemmilla oli hauskaa ja tapasimme uudelleen ja sitten vielä uudelleen - ja sitten olikin jo myöhäistä. Peruuttamaton vahinko oli tapahtunut. Tunteet tulivat jyristen mukaan kuvioon. Puuh! Kun sitten murheiden kautta yritin pyristellä selvemmille vesille tuli vastaan mies, jolla oli aviomies. Nyt olin jo sen verran viisastunut että lähdin karkuun.

On niitä kunnollisia homomiehiä, minäkin olen. Mutta kiinnostuvatko kunnolliset homot toisistaan, sitä voi kysyä. Kyllä minä kiinnostun nykyään, mutta aina ei niin ole ollut. Miehessä piti mukamas olla särmää ja kaikkea. Lopputuloksena hajottavia suhteita itsekkäiden ja määräilevien tai ainakin itsepäisten ihmisten kanssa. Ja nyt kun katsoo, niin niitä kilttejä ja tavallisia kundeja ei oikein missään näe.

mä en oo koskaan oikein ymmärtäny niitä miehiä, jotka hengailee bi-miehen kanssa joka on tahoillaan naimisissa: ei ne naiset niistä niin helpolla luovuta. jos vielä on ollut tyhmä ja tehnyt lapsia, niin lieka on kaksinkertainen. mitä homo nyt sellaisesta saa!
munaa saa muualtakin.

Asiat eivät ole koskaan niin yksiselitteisiä! Kyllä minäkin heti alussa ajattelin, kun ukkomieheen sorruin, että tästä ei hyvää seuraa. Joskus ajattelin, että annan käyttää itseäni hyväksi ja alennun lähinnä huoran tasolle. Mutta - - - sisälläni on pieni ihminen, joka kaipaa huomiota, hellyyttä, välittämistä. Kaiketi olen niin naissydäminen mies että minulle ei pelkkä muna riitä!!!

Ensimmäisen kerran todella koin, että olin tavannut ihmisen joka välitti minusta oikeasti, sai minut aina hyvälle tuulelle ja tuntui itsekin nauttivan seurastani. Olen ehkä naiivi hinttari, mutta kyllä minun kolhuista itsetuntoani hiveli, kun joka sanoi, että kaipaa minua, pitää minusta, ehkä jopa rakastaa...tai että olen ihana....eipä ole homomies sanonut minulle että olen kaunis. (eikä tämä mies ollut sokea - siis oikeasti -, niin ehkäpä hän osin jopa tarkoitti mitä sanoi?)

Kaikki tämä tuntui asetelman mahdottomuudesta niin hyvältä, että jatkoin suhdetta. Kokemukseni homomiehistä saivat minut lähes vakuuttumaan siitä, että ehkä tämä on suurin onni elämässä, joka sattuu minun kohdalleni. Siksi hengailin bi-miehen kanssa. Enkä minä toivonut tai olettanut että hän vaimonsa ja perheensä jättäisi. Päinvastoin, tunsin syyllisyyttä siitä että niin mukava mies (ja isä) viettää aikaa minun kanssani. Tuntui että se aika oli lapsilta pois.

No, jokainen on vastuussa omista päätöksistään. En minä halua valittaa. Yritän ymmärtää vain kokonaisuutta.

Muuan nyyti, en yhtään ihmettele, miksi olit tuon ukkomiehen kanssa, jos hän oli sinua kohtaan noin kiva. Löytyy niitä kivoja silti homoistakin. Pitää vaan muistaa, että jokainen ei ole kiva. Baariperhoset ovat varmasti helposti lähestyttäviä, mutta jos etsii kestävämpiä asioita kannattaa lähestyä niitä toisenlaisia miehiä.

Saman jutun olen itsekin huomannut "sinkun" lailla, timantteja on harvassa, mutta niitä löytää ja niihin kannattaa sijoittaa aikaa ja vaivaa. Se palkitse myöhemmin...

-saalistajapoju-

ihanaa itsepetosta. sitäkö se oli, mutta hauskasti kirjoitettu predator. ei sitä tarvitse itseään ruoskia, mutta pitäisikö homon tyytyä kakkosrooliin, koska on homo? että edes JOKU rakastaisi, vaikka ei aina niin sitä pitäisi todellisena, kunhan höynäyttää niin hyvin , ettei heti huomaa.

Varatut tuntuvat aina houkuttelevemmilta jo senkin takia, että parisuhteessa oleva henkilö on keskimäärin onnellisempi ja tasapainoisempia kuin sinkut, jotka usein ovat onnettomia yksinkertaisesti sen takia, että he ovat sinkkuja. Jos suutelet sammakkoa, siis otat sinkun, voi hän muuttuakin prinssiksi.

Mutta on tietysti toisaalta niinkin, että ne, joilla on paras "markkina-arvo" parisuhdemarkkinoilla, napataan ensimmäiseksi. Siksi varsinkin kolmenkympin ohittaneissa alkaa olla aika vähän kiinnostavia sinkkuja. Mutta kyllähän niillä kiinnostavillakin saattaa joskus parisuhde päättyä syystä tai toisesta, ja siksi heitä on aina jonkin verran sinkkuinakin, joten älä lannistu.

Minusta ongelmallisinta on, mistä sopivia kandidaatteja löytyisi. Heteroilla on helpompaa, kun he voivat helpommin löytää kumppanin opiskelu- tai työpaikasta tai harrastuksen parista. Homoja on sen verran vähemmän, että sopivan kumppanin löytyminen noista kuvioista on paljon epätodennäköisempää, joskaan ei täysin mahdotonta. Siksi homot joutuvat tyytymään etsimään kumppania esimerkiksi homoravintoloista tai netin deittipalstoilta, ja sieltä taas on vaikea löytää sellaista ehdokasta kumppaniksi, jonka kanssa toiveet, intressit ja luonteenlaatu sopisivat yksiin. Kyllähän niitä saattaa olla joukossa, mutta mistä erottaa se sopiva savuisessa tungoksessa tai jostain lyhyestä ilmoituksesta?

Muistan kun joskus laitoin itse ilmoituksen nettiin, ja uskoin saaneeni kuvattua itseni ja kiinnostukseni. Hetken tulikin vastauksia, mutta sitten ne yht'äkkiä katkesivat kuin seinään. Syy löytyi pian; joku oli kopioinut ilmoitukseni melkein sanasta sanaan ja lisännyt vielä omistavansa ison kullin. Kun oli kaksi samanlaista ilmoitusta, seuranetsijät valitsivat sen, jolla oli iso, vaikka hän olikin halpa kopio. Sen jälkeen en ole enää ilmoituksia pistänyt.

mä en tajua, miks on paljon valehtelua ja epärehellisyyttä. ilmoitukseen voi laittaa ihan mitä vaan. ei sitä pysty kukaan tarkistamaan, miten asiat oikeesti ovat. sitten on valokuvien pyytäjiä, mut ne ei anna omaansa vastaavasti vaihtarina.

Ei ne homomiehet jotka haluavat aitoja ihmissuhteita luuraa hitossa eikä netissä (onkohan tuo muuten yksi ja sama asia?) vaan ulkona elävässä elämässä. Kun kulkee avoimin silmin niin kohtaakin ihan oikeita ihmisiä joilla on kykyä ja halua solmia oikeita suhteita joissa sitoudutaan toisiinsa ihmisinä, ei ulkoisin arvoin sekä määrittein. Sellaisia jotka ovat wysiwyg todella eikä vain bittiavaruudessa.
Ukkomiehistä senverran että heissäkin on aivan mahtavia miehiä niinkuin puhtaasti homoissa ja myöskin mukana on niitä vähäisempiä henkiseltä tasoltaan sekä tavaltaan elää ja olla tätä elämäänsä. Kaikissa ihmisiryhmissä on mätiäomenoita siinä kuin meheviä hedelmiäkin poimittavaksi, nautittavaksi. Kunhan vain käy elämän puutarhassa niitä hakemassa sadonkorjuunsa aikaan. Osa tosin putoaa syliin joskus kuin kypsät hedelmät ilman senkummempia tekosia. Pitää sitten myös kiittää sadosta ja sen antimista jos on löytänyt hyvän miehen elämäänsä.
...tos, kun joskus elämä antaa paljon!!!

Puutarhuri, toivoisin että olisit oikeassa, mutta olen koko yli 30-vuotisen elämäni aikana vain yhden homomiehen, josta olin kiinnostunut muualla kuin homoravintolassa tai netissä, eikä hän ollut kiinnostunut minusta, ja nyt hän on sitäpaitsi kuollut.

No enpä kyllä ole löytänyt suhdetta homoravintoloista tai netistäkään, joten teenpä niinkuin Jeesus ja kiroan hedelmättömän puun. Elämäni jo tuntuu sellaiselta.

Erkki Erkki, ei nyt kirvestä kaivoon kannata heittää... Lähempänä yli 45sena minäkin lopulta sen oikean rakkauden löysin... Tosin en ilman nettiyhteyksiä;)

Uups... mitä kieltä siis yli nelivitosena...

Sieltä sen satonsa korjaa mihin siemenensä kylvää kasvamaan. Niinpä kun on elämässä muutakin kuin homolat hula-hula meininkeinneen voi löytää aidon todellisen Miehen myös muualtakin kuin noista... "paikoista".

Ja sinapinsiemen, vaikka tosi pieni ja jotkut sitä häpeekin, kasvaa kuitenkin julman suurex puux.

Asiat eivät ole mustavalkoisia, mutta... monesti tekisi mieli sanoa niille sinkku homomiehille, jotka etsivät sitä unelmiensa prinssiä, että ensimmäiseksi mitä voisi tehdä, on katsoa itseään peiliin, pysähtyä miettimään elämän realiteetteja ja omia kuvitelmiaan elämästä ja parisuhteesta. On nimittäin aika iso joukko niitä ikuisia etsijöitä, jotka mukamas hakevat jotain pysyvää, vaikka he elävät aivan ihmeellisessä illuusiossa jostain yli-inhimillisestä partnerista ja parisuhteesta. Turha sitä on lähteä etsimään täydellistä ihmistä ja parisuhdetta, koska sitä tuskin on olemassa. Eikö tälläkin foorumilla ole joskus joku kirjoittanut, että jopa vartalon liiallinen karvoitus on ollut syy suhteen lopettamiselle? Haloo! Ensinnäkin jos esim. karvaisuus on niin iso juttu, niin minä en ainakaan lähtisi yrittämäänkaan suhdetta karvaisen miehen kanssa. Tosin minulle kumppanissa meinaa hieman muuta asiat kuin esimerkiksi karvaisuus tai karvattomuus.

Mutta tiedän toki, että juuri sen oikean vastapuolen löytäminen voi olla vaikeaa ja onnistuminen aivan sattuman kauppaa. Niin oli itsellänikin. Ensimäinen pitkäaikainen parisuhde päättyi ystäväni kuolemaan, josta pikku hiljaa toivuttuani iski miltei täydellinen epätoivo; "En voisi löytää enää ikinä ketään kunnollista ja todellista rakastavaa ihmistä" -ajattelin. Muutama vuosi meni ja kyllähän sitä tuli koluttua kaiken maailman seuranhakufoorumit läpi, ja pääsääntö näytti olevan juuri noilla seuranhakufoorumeilla vain fyysisen tarpeen tyydyttäminen, pinnallisuus ja epärehellisyys. En mennyt halpaan. Kuitenkin, eteeni tupsahti aivan muualta rehellinen kunnon suomalainen poikamies, jota en edes enää osannut odottaa. Ei hän ole täydellinen, mutta hän kaikkine omine piirteineen on minulle taivaan lahja. Tiedän, että en itsekään ole täydellinen, mutta ehkäpä molemmat omassa elämässään kokeneina ihmisinä tiedämme antaa painoarvoa hieman eri asioille kuin pinnallisille seikoille. Monta vuotta on mennyt jo yhdessä.

Puutarhuri kirjoitti tuossa aikaisemmin, että "Ei ne homomiehet jotka haluavat aitoja ihmissuhteita luuraa hitossa eikä netissä". Minusta tuntui "aktiivisen nettiaikakauteni" perusteella, että ne kunnon miehet juuri luuraavat jossain hitossa, mutta eivät ainakaan netissä. Mutta... pidän ainakin itseäni ihan kunnollisena ihmisenä ja "sorruin" surffailemaan ja yrittämään tuttavuutta netin seuranhakufoorumeiden kautta. :o Mutta kärsivällisyys palkitaan. Kannattaa uskoa tulevaisuuteen, niin minäkin uskon. Varsinkin näin muutaman punaviinilasin jälkeen... kun piti katsoa linnan juhlatkin... ja arvostella kamalia ihmisä ;) Jonne Aaron oli illan ehdoton valopilkku, söpö ja tyylikäs, vaikka ei hän minun tyyppiäni olekaan. Aah!

Vaikka itse lähinnä bihenkinen olenkin, niin silti en ikinä voisi tehdä sellaista, että pettäisin puolisoani. Moni varmasti sanoo, että niin moni muukin on sanonut ja silti pettänyt. Ymmärrän kyllä niin tapahtuvankin, jos suhde on väljähtänyt ja tunteet kuolleet. Mutta itse en voisi tehdä niin, koska olen nähnyt minulle erittäin tärkeiden ihmisten pettäneen tuhoisin seurauksin.

Minulle bihenkisyys tarkoittaa sitä, ettei sukupuolella ole oikeasti minkäänasteista merkitystä. Sukupuolta tärkeämpi asia on ihminen - ainakin minulle.

Puutarhuri, miksi kuvittelet, ettei minulla ole muita harrastuksia kuin homolat? Kylläpä on loukkaavaa olettaa sellaista. Muut harrastukseni nyt vain sattuvat olemaan pienen piirin juttuja, jotkin sellaisia, missä en juuri edes fyysisesti kohtaa muita ihmisiä. Niiden puitteissa nyt kuitenkin kohtasin sen yhden ainoankin ihmisen, johon olen ollut rakastunut, mutta kuten sanottu, en saanut vastakaikua. Kuviot ovat kuitenkin sen verran pienet, ettei näissä juuri uusia ihmisiä näe, enkä usko kohtaavani enää toista, johon voisin rakastua.

Ja jos joku Chiron kuvittelee, että olen hylännyt joitain muka runsaasti tarjolla olleita miesehdokkaita esimerkiksi liiallisen karvoituksen takia, niin erehtyy pahemman kerran. Tietysti jonkinlaista yhteensopivuutta on oltava, lähinnä henkisellä tasolla, minulla on äärimmäisen huonoja kokemuksia siitä, että olen yrittänyt epätoivoisena seurustella jonkun sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä.

Karvaisuus esimerkiksi on minulle pelkkää plussaa, mutta ei todellakaan sellainen asia, joka ratkaisisi jotain. Voisin olla täydellisen onnellinen myös jonkun karvattoman miehen kanssa, jos hän olisi henkisesti samalla aaltopituudella kanssani. On hyvin vähän fyysisempiä asioita, joita edellytän miesehdokkailta, lähinnä se, ettei haise tupakalle, ei oli ihan sellainen pieni rääpäle, joka litistyy alleni jos käännyn unissani, ja joka sopii seksuaaliselta rooliltaan siihen, mitä itse olen. Ei kai tuo nyt ole liikaa vaadittu?

Niin usein ollaan sinkulle helposti sanomassa, että mikään ei kelpaa. Se ei ole kyllä ollenkaan niin. Se on niin, että mikä tahansa ei kelpaa. Pitää olla ihastumista, mielenkiintoa ihmiseen ja arvostusta. Jos niitä, ei löydy on parempi olla yksin kuin kivettää sydäntään ja väkisin yrittää, jos todellisuudessa tietää, että toinen ei kiinnosta tai, että toinen ei ole suuremmin kiinnostunut. Se ei ollenkaan liikaa vaadittu. Se on sitä mitä kuka tahansa ajatteleva ja tasapainoinen ihminen haluaa. Jonkinlaiselakin kokemuspohjalla jo muutaman tapaamiskerran jälkeen tietää jo riittävän vahvasti haluaako sitä toista ihmistä tavata jatkossa ja missä merkeissä.

Minä taas yritän löytää hieman toisenlaisen tien. En tosin tiedä onnistuuko. Olen kaapista tullut bi-ukkomies. "Pahaksi" onneksi vaimoni on aivan mahtava ihminen. Ja muksujakin on. En minä halua tätä menettää. Toisaalta haluaisin toteuttaa toista puolta itsessäni. Tällä hetkellä ajattelen niin, että voisin ehkä löytää tyydytystä sateenkaari-ihmisten seurasta, tapahtumista ja kaikesta mitä siihen maailmaan kuuluu. Olipa suuntautuminen mikä tahansa ja parisuhde minkälainen tahansa, minusta sitä voi olla silti uskollinen. En minä olen naisenkaan kanssa vaimoani pettänyt, miksi sittten miehen ?

Lienen tässä vanhemmiten tullut kai ahdasmieliseksi - pettäminen on pettämistä, teki sen kumppaniltaan salassa vaikka kenen kanssa. Ja varsinkin kun se riipaisee omalla kohdalla sen tajuaa parhaiten.

arkadas, jos viittasit pete01:n kirjoitukseen, niin luepa se kertaalleen vähän tarkemmin.

Pete01, kirjoitat viisaasti. Toivottavasti jaksat valitsemallasi polulla. :) Muista, että voit saada läheisyyttä ystäviltäsi. Eihän halaaminen ole pettämistä ja voihan sitä tanssia jonkin hitaan miehenkin kanssa ilman, että se on pettämistä.

Tattis, Schlager. Muuta pieni ystävällinen sana voi joskus tuntua niiin pahuksen hyvältä.

Kiitos kirjoituksestasi Pete01. Upeaa, että joku puhuu ja toimiii omassa elämässään uskollisuuden periaatteen mukaan. Se "minun" ukkkomieheni oli täysin vakuuttunut, ettei petä vaimoaan, koska sekstaili vain miehen kanssa. Toinen nainen olisi ollut pettämistä ja se ei tullut kysymykseenkään. Mutta koska vaimo ei voi tarjota hänelle "seksiä miehen kanssa", niin asia oli hänen mukaansa ok. Minä kyllä tunsin piston sydämessäni kun pelehdin hänen kanssaan vaimon selän takana...mutta lihan on heikko. Minä rakastuin ja halusin olla hänelle uskollinen. Sorrun tässä kaiketi samaan sumeaan logiikkaan kuin tämä ukkomies. Minullekin oli aivan ok että hän jakoi aviovuoteen vaimonsa kanssa. Muita miehiä en olisi kuvioon halunnut. Silti ajattelin, että kun hän näin räikeästi kuitenkin petti vaimoaan ja valehteli hänelle, miksi hän ei muka teksi samoin minulle.

Mielenkiintoista keskustelua. Asiat ovat aikahankalia, kun on kyseessä bihenkiset ukkomiehet ja poikamiehet.
Olisi kiva jutella ja tutustua samankaltaisiin ihmisiin. Petelle suuri hatunnosto, kun on ollut rehellinen vaimolleen.
On se niin vaikeaa varmasti monelle tunnustaa, kun siihen liittyy niin monia läheisiä.
Bihenkisiä ihmisiä lopultakin paljon, joten ehkä se lohduttaa meitä kaikkia.

Olen avioliitossa elävä kolmekymppinen mies. Lapsiakin on pitkähkön liiton aikana kertynyt kolme. Olen jo pitkään miettinyt seksualisuuttani ja kiinnostustani miehiin. Vaimo ei tietääkseni tästä tiedä. Olen masentunut, en koe eläväni "oikeaa elämääni", avioliitto rakoilee ja erostakin on jo puhuttu. Kaapista ulos tulo tarkoittaa perheen lisäksi myös suvun menettämistä, tai näin ainakin luulen.
Löytyykö kaltaisiani samassa veneessä olevia muita. Voisi helpottaa keskustella yhteisistä asioista...

No niin. Pitääpä kommentoida taas, kun tämä topic oli noussut ylös. Ensinnäkin Erkille (viesti 21) voisin sanoa, että en kuvittele sinusta mitään, luepa kirjoitukseni uudestaan. Siis sanottakoon vielä; kun siihen täydelliseen ihmiseen en ole ainakaan itse törmännyt, kahden ihmisen keskinäinen suhde on myös toisen ymmärtämistä, tiettyjen asioiden anteeksi antamista ja kompromissien tekemistä. Eli edellinen kommenttini liittyi niihin mehiläisiin, jotka elävät jossain täydellisyyden tavoittelun illuusiossa. Muuten olen aivan samaa mieltä mitä Sinkku-nimimerkin kirjoitti viestissä 22.

Sitten tuohon edelliseen Ulos kaapista -nimimerkin kirjoitukseen. Vaikka olenkin täällä meuhkannut ukkomiehistä - olen meuhkannut niistä, joiden elämään kuuluu vastuuttomuus ja epärehellisyys. (Esim. naidaan ristiin rastiin kenen kanssa tahansa ja vaarannetaan ja pilataan viattomien ihmisten elämä). Ihmisen seksuaalisus ei ole aina yksinkertaista. Seksuaalisuus voi saada uusia piirteitä ja uusia kiinnostuksen kohteita kokemusten ja elämäntilanteiden myötä. Mutta niin moni samaan sukupuoleen vetoa tunteva on ajautunut "vieraaseen" elämään heteronormatiivisuuden pakottamana, ilman että edes itse olisi välttämättä pystynyt tunnustamaan mitä oikeasti elämältä olisi halunnut, tai haluaisi.

Ainutkertaisena fenotyyppinä olisi absurdia elää toisin kuin oikeasti haluaisi. Miksi kieltää itseltään onnellisuus ja aitous? Mutta vastuuttomuuden ja epärehellisyyden kustannuksella siitä voi syntyä aikamoinen soppa. Jos "ulos kaapista" sinusta tuntuu, että olet saapunut elämässäsi jonkinlaiseen tienristeykseen, niin eihän sitä muuta voi kun valita mihin suuntaan lähtee kulkemaan. Risteykseen jääminen taas voi olla aika tavalla raskas vaihtoehto.

Itse olen elänyt aina ihan tavallista elämää, ihmisenä joka pitää samasta sukupuolesta - en ole siis elänyt elämääni niin sanotusti "seksuaalisuutena", kuten en näe toisiakaan ihmisiä kävelevinä seksuaalisuuksina, vaan ihmisinä. En siis ole koskaan koennut tarvetta selitellä omaa seksuaalisuuttani kenellekään erikseen, vaan elänyt yksinkertaisen rehellisesti omaa elämääni, ja jos joku on keksinyt tai kysynyt jotain niin mitä siinä sen kummempia kuin rehellinen vastaus rehelliseen kysymykseen. Ja taas miksi kenellekään ulkopuoliselle kuuluisi toisen intiimi elämä? Siis jos on kiinnostunut samasta sukupuolesta, se ei jokaisen kohdalla tarkoita sitä, että pitää tulla rytinällä sieltä kaapista ulos ja informoida asiasta jokaiselle sukulaiselle tai vastaantulevalle - sen kun elät omaa elämääsi. Tosin, jos joku kokee tärkeäksi kertoa taipumuksestaan kaikille vastaantuleville oman mielenrauhansa takia niin good for him. Eli ei muuta kuin rohkeasti etsimään sellaista mieskaveria, joka vastaisi mahdollisia toiveitasi. Tiedä kuinka kivan kaverin löytäisit, ja sitä kautta sen oman onnesi. Mutta koko kakusta haaveileminen on kyllä aika utopistista, jos haluaa oikeasti saada jotain syvempää ja tasapainoista - siis ihmisen, joka aidosti välittää. Olen itsekin ihastunut vuosien varrella ainakin pariin otteeseen ukkomieheen, mutta realistina ja itseriittoisena ihmisenä en todellakaan alkaisi jakamaan toista ihmistä kenenkään toisen kanssa, jota niin monet ovat minullekin olleet tarjoamassa. Ja uskon, että meitä realisteja ja niitä, jotka etsivät sitä aitoa on vielä enemmistö. Eli jos haluaa saada jotain parempaa on myös itse tultava vastaan, osattava ja uskallettava myös luopua joistakin asioista. Ole rehellinen ja rohkea.