Nimetön haastateltava lehtijuttuun?

Tervehdys!

Etsin nimetöntä haastateltavaa Anna-lehden artikkelia varten. Olen kirjoittamassa juttua erilaisista (valkoisista) valheista ja peitetarinoista, joilla ihmiset kätkevät jotakin elämänsä salaisuutta.

Löytyisikö tämän palstan käyttäjistä jotakuta, joka voisi kertoa minulle tiiviisti, kuinka on salannut homoseksuaalisuuttaan ympäristöltään ja kuinka mahdollisesti on astunut ulos kaapista. Tällainen tarina toisi artikkeliin moniulotteisuutta ja varmasti kiinnostaisi monia lukijoita.

Erityisen mielelläni käyttäisin miehen tarinaa. Tarinan salaisuuksista voisi lähettää minulle sähköpostitse (iida.riekko@helsinki.fi). Olen tavoitettavissa numerosta 040 825 0252. Aihetta voi toki kommentoida myös tällä palstalla :) Käsittelen yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti.

Ilahdun pikaisista vastauksista! Toivoisin yhteydentottoja ke 23.11. mennessä.

Kiitos jo etukäteen ja iloista alkanutta viikkoa,
yst. terv. Iida Riekko

Homojen piilotteluvalheet taitavat olla enimmäkseen "lie of omission"-tyylisiä, eli jätetään asioita mainitsematta, poistetaan sopivasti pronomineja lauseista, ei käytetä etunimeä vaan "yks kaveri":a jne. Esimerkki: "Vaari: Jokos se on Pekka-pojalla vaimoehdokas katsottuna? Pekka: No eipä ole, ei." Tiukastikin homouttaan piilotteleva tarvitsee suorasukaisia valheita todella harvoin, koska yhteiskunnassa vallitsee vahva hetero-oletus.

Umpimielisyys on yksi tapa hoidella identiteetin piilotustaan.
Kun Suomessa oli vielä laissa homoseksuaaliset teot rikoksiksi määrittelevä kohta, etsin ensimmäisen kumppanini Hollannista. Suku ihmetteli useita matkojani ulkomaille. En edes maininnut minne maahan menen. Pitivät vain umpimielisenä ja arvelivat minulla olevan naisen jossakin päin Eurooppaa, jonka esittely suvulle olisi vain ajan kysymys. Toisin sitten kävi. Suhde katkesi pitkään matkaan. Myöhemmin suvulle esiteltiinkin naiskumppanin sijasta suomalainen mies.

Juhani

Hapatus on oikeassa.
Suomalainen kova heteroyhteiskunta kovilla arvoillaan (kirkko+perhe+isänmaa+armeija (pojille)+ura) lyö seinän pystyyn jo lapsille, ei saa olla "epänormaali" ja pitää kulkea yhteiskunnan viitoittamaa tietä. Oman seksuaalisuuden hyväksyntä on vaikeaa. Lue vaikka näitä ketjuja, niin huomaat, miten vaikeasta asiasta on kyse. Ei ihme, että "valehdellaan". Minäkin "valehtelin" tai muutin heti puheen aihetta, kunnes katsoin, että minun on itse valittava tieni, ulostulo tai ikuinen kaappi. Onneksi äitini on äideistä parhain ja hän auttoi minua, samoin tätini. Miespuoliset sukulaiset ovat pikkuhiljaa hyväksyneet asian, vaikka on pari jäävuorta, jotka ovat eivät enää "tunne" minua.

Iida, kysypä myös Annan naispuolisilta lukijoilta, mitä mieltä he olisivat, jos oma poika, veli, siskon tai veljen poika olisi homo. Hyväksyväisitkö sen ja tukisivat sukulaistaan? Vai heittäisivätkö pojan ulos ja välit poikki? Se näyttää millainen on naisen sydän.

Esimerkki oli muuten omasta elämästä. Virke olisi voinut jatkua: ", mutta olen kyllä asunut yhden kivan pojan kanssa jo nelisen vuotta! Odotas kun näytän valokuvan!", vaan ei sitten jatkunut.