kihloihin?

Mie haluaisin kysyä teiltä että miten teitä on kosittu ja missä. Olen ostanut sormukset ja odotan omaa kultaa kotia että saan kihlata hänet. Mie tiedän jo miten kosinta tapahtuu mutta se jääköön nyt toistaiseksi vielä salaisuudeksi jottei tyttöystäväni vahingossakaan saa tietää että miten se tapahtuu..

mutta kertokaa te miten teitä on kosittu ja miten olette kosineet

t. rakastunut

Tyttöystäväni kosi minua muutaman kuukauden seurustelun jälkeen keskellä yötä loistavan seksin jälkeen. Asiaa oli kyllä sivuttu huumorin varjolla jo aiemminkin, joten aivan yllätyksenä se ei tullut. Mitäpä siinä muuta kuin vastasin myöntävästi. Nyt on 'hääpäivä' päätettynä jo.

Kosin ensimmäisen kerran netissä ja lupasin samalla kosian "perinteisesti" sopivan tilaisuuden tulle. Nyt on kihlauksesta (lupaus rekisteröinnistä) kaksi vuotta ja rekkarit ensi vuonna (sopimuksen mukaan).

Mennäänkö rekisteriin? (Ei menty.)

Mun tyttöystäväni oli vihjaillu asiasta monesti ja oltiin vitsailtu naimisiinmenosta, mutta en ottanu sitä koskaan kovin todesta. Kerran sitten treffattiin tavalliseen tapaan kaupungilla ja hän toikin sormukset mukanaan. Oli yllätys : )

on tuota kihloihin menemistä nähty, ja sitten seuraavassa hetkessä ne sormukset limpataan metsään et ei mua säväytä. mun ex kertoi et se rakastaa mua just pari 3 pv sitten mut ei se mua enää kolauttanu mistään kohin, kun se muuten puhu vaan itestään. sorry babes ja lapsiahan te melkein oottekin.

onnellinen,

en mitenkään tahdo olla pessimistinen tai tuomitseva vaikka sanonkin kohta oman "jyrkän" mielipiteeni, toivon sinulle ja kumppanillesi kaikkea hyvää ja onnellista loppuelämää yhdessä.:)

Mutta, silti.
Minusta nykyään mennään aivan liian aikasin/nopeasti kihloihin. En sitten tiedä harrastaako tätä vanhemmatkin ihmiset, minun ystäväpiirissäni ollessani alle parikymppinen melkein kaikkien seurustelukumppaneiden kanssa mentiin kihloihin. Sen takia tuleekin mieleen heti ihan teinimeininki, kun sormuksia ojennellaan muutaman kuukauden seurustelun jälkeen.

Jotenkin minusta tuntuisi jos kumppanini ojentaisi sormuksen vain kuukausien seurustelun jälkeen, että sitten se jokin mitä varmaan ihanalta ja hyvältä tuntuvalta suhteelta odottaa tulisi liian äkkiä ja ei enään olisi mitään "odotettavaa".
Minusta on kutkuttavaa tietää, että elämäni nainen, jonka kanssa olen nyt 4vuotta seurustellut kantaa minulle sormuksen vielä jonain päivänä. Emme ole asiasta puhuneet, mutta kerran hän on erittäin painokkaasti ja maailman suloisimmin vihjannut näin tekevänsä. Minulla on siis odotettavaa, saan odottaa niitä kihloja...ja sitten saan vielä odottaa rekisteröitymistä, tosin luulen, että odottelemme sitä, että suomessakin homo/lesbo-parit saavat solmia avioliiton, kirkossa.

Ja sitten kun minua kositaan osaan kyllä arvata, että tämä tapahtuu jollain aivan uskomattoman ihanalla ja omaperäisellä tavalla.Täytynee muuten alkaa pitää varoiksi nenäliinoja "takataskussa".:D

Mitä virkaa kihlauksella oikein on? Sekö on lupaus rekisteröitymisestä? Jos on valmis lupaamaan jonkin asian tekemisen, niin miksi sitten pitää viivytellä? Jos taas ei ole valmis tekemään jotakin asiaa juuri nyt, miksi luvata?

Ymmärrän mielipiteesi hyvinkin. Itsekin luultavasti ajattelisin noin, jos kuulisin tuntemattoman ihmisen toimineen näin 'hätäisesti'. Olen kuitenkin yli kolmekymppinen ja ehtinyt elää useammassakin suhteessa. Missään suhteessa aiemmin kihlautuminen ei vain ole tuntunut oikealta, eikä edes houkuttelevalta vaihtoehdolta. Toki aina voi elämässä tapahtua mitä vain, mutta niin voi tapahtua vaikka vuosien seurustelun jälkeenkin. Minä ja tyttöystäväni uskomme suhteeseemme, mikä on kai olennaista. Myös lähipiirin yleinen mielipide on positiivinen, tyyliin 'te olette niin loistava pari'. Uskon ulkopuolisen, joka tuntee molemmat osapuolet, kykenevän arvioimaan tällaisia asioita melko hyvin. Kuitenkaan väittämättä, että toimisimme orjallisesti näiden mielipiiteiden mukaan.

JohnnyFinland kirjoitti: "Mitä virkaa kihlauksella oikein on? Sekö on lupaus rekisteröitymisestä?"

Olisikohan kysymys sellaisestakin asiasta kuin, ettei osta sikaa säkissä;) - Koeaika on työsuhteillakin, niin miksei myös ihmissuhteilla? Käsitän tuon kihlauksen itse osoituksena kanssaihmisille tuosta harkinta-ajasta.

Jokainen tietysti voi olla näistä asioista ihan mitä mieltä tahansa, jokainen tekee tyylillään, ja minä omallani. Kihloissa, oikein sormusten kanssa, kihlajaiset vietettynä pienen ystäväpiirin keskuudessa jne. Tämä oli meidän yhteinen ratkaisumme, siis noudattaa tällaista heteromaailmasta opittua tapaa.

No eipä sikaa säkissä tarvitse ostaa, vaikkei sormusten kanssa vekslailisikaan. :-) Lähinnä pohdiskelin sitä, että miksi jotkin ihmiset harrastavat kihlautumista. Onko se vain perinne, jota halutaan ylläpitää? Vai onko kihlautumisella jotakin erityistä merkitystäkin - jotakin sellaista, mitä saavutetaan vain kihlautumisella? Eikö rakkaansa tunteista voi olla varma ilman kihlautumista? Halutaanko kihloja vaihtamalla "merkitä kumppani omaksi"?

Kai sillä kihlautumisella halutaan osoittaa jonkinasteista sitoutumista ja vakavissaan olemista. Deittailla nyt voi kenen kanssa tahansa mutta kihlautuminen merkitsee sitä että on hyvin hyvin tosissaan. Kihlattu esitellään suvulle ja sitten kun on häiden (eli rekisteröitymisen) aika niin ei tarvitse sukulaisille ja ystäville tuntematonta ihmistä puolisokseen ottaa.

Kihlautumista voi pitää myös keskinäisenä lupautumisena toisilleen ja kihloihin voi mennä salaakin. Parisuhteen rekisteröiminen taas on mielestäni sellainen "Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille" -teko, jossa suhteesta tulee julkinen ja virallinen.

Minä kyllä olen käsittänyt, että kihlat ovat lupaus naimisiin menosta ja jos en aivan väärin muista niin vanhan kansan mukaan kihlajaispäinvänä sovittiin myös tuleva hääpäivä.

Mutta olen kai liian vanhanaikainen.

Nykyään kun kihloihin juurikin mennään ihan muutenvain, kuin jonaien erityisosoituksena rakkaudesta. Voihan niitä lahjoja antaa osoitukseksi rakkaudesta, miksi sen pitää juurikin olla kihlasormus jos ja kun ei vielä naimisiinmeno ole monellakaan tällöin häät mielessä.

Trendi-ilmiö.

Heips kaikille...
mie haluaisin nyt sanoa sitten mielipiteeni asiasta kun kerta itse tätä kysyinkin... oikeasthan en kysynyt kenenkään
mielipidettä vaan halusin tietää miten teitä on kosittu...

Minusta on ikävää että aina pittää kaikesta tehdä yleistämisjuttu...
toiset ajattelee ettei helvetti ikinä kihloihin että se on niin trendijuttu mutta sitten ei taas oteta huomioon sitä ettei
se kaikille oikeasti ole mikään trendijuttu vaan lupaus "parisuhteen rekisteröinnistä" tai "avioliitosta"

Toivoisin että kaikki muistaa sen että se mitä itse pitää tärkeänä tai ei-tärkeänä voi olla toiselle ihan toisarvoista...
n. puolet sanoi ettei kihlaaminen merkitse mitään ja puolet taas toista.. kihlaus on trendii ja ne heitetään mettään heti ekan
riidan jälkeen mutta kaikille se ei ole samanlaista..
Silloin kun on kyse mielipiteestä niin siitä ei valitettavasti kannata alkaa riiteleen.. jokaisella meistä on omat mielipiteemme
ja haluamme pitää niistä kiinni.

Oli kyllä kiva ja mielenkiintoista lukea kirjoituksia heiltä, joille kihlautuminen on hälläväliä juttu tai sinne päin... mie arvosta mielipiteitänne mutta muistakaa ettei kaikki ole samaa mieltä ja sitten teidän olisi myös hyvä kunnioittaa toisten mielipiteitä...

tässäpä nyt sitten minun mielipide: Kun kerta tässä maassa tallataan vaan kerran niin miksei sitten tee niin kuin tuntuu hyvältä (harkiten tietty), miksi pittää odottaa että on seurustellut 10 v tai ikää on vähint. 30 ennen kuin voi mennä kihloihin tai naimisiin.. Mitäpä jos heräänkin yksi aamu 45 vuotiaana ilman mitään.. koskaan ei ole saanut kokea kihlautumista tai naimisissa olemista.. näin ajattelen.. se pittää silloin tehä kun siltä tuntuu, jos on tosissaan ja vakavasti harkinnut.
ja mie en ole koskaan ollut mistään näin varma kuin tästä asiasta olin.. kyllä sen tietää mitä se toinen itselleen merkitsee ja kuinka vakavissaan on. Mulla monia kumppaneita takana ja kun nykyisen tapasin niin tiesin heti.. vaikea tuntemattomien ymmärtää mutta kaikki se mitä olen koskaa halunnut ja mitä olen halunnut tuntea on tullut nykyisen kanssa.. hän on se joka antaa käden kun tarvii taluttajaa ja hän on se joka ottaa kiinni kun meinaan kaatua jne. ja hän on se joka antaa voimaa ja tukea kun sitä tarvii ja hän on se joka antaa haasteen kuites..
aina ei piä oottaa koska jos mie ootan ja ootan niin siin voi käyä niin että elämä suhahtaa ohi yht.äkkiä ja siksi toiseks..
iällä tai ajalla ei oikeastaan ole väliä sil kaikki mikä tapahtuu nuorena tai nuorelle voi tapahtua vanhemmallekin.. ihminen tekkee virheitä läpi elämän...

Toivon että tästä saisi muutkin ajateltavaa kuin minä.. ja toivottavasti pystyin selittämään kantani niin kuin sen tarkoitan..

Mutta kiitos kaikille jotka ovat osallistuneet tai tulevat osallistumaan keskusteluun... kiitos fiksuista ajatuksista ja erilaisista arvoista.

Kaikille hyvää joulua:)

onnellisesti myönteisen vastauksen saanut kosija-siis "rakastunut"

Onneksi olkoon rakastuneelle! Ja kaikille muillekin onnellisille:)


Tällainen asia tuli mieleen: te jotka kannatte sormusta, oletteko täysin ulkona kaapista? Vai mitä sanotte "ulkopuolisille" ihmisille jotka huomaavat ja kommentoivat sormusta?

Eipään tuosta sormuksesta juurikaan kommentteja ole tullut - onnitteluja kylläkin - varsinkin niiltä, jotka eivät ole vuosien varrella sormusta kädessäni nähneet. Eikä ihmeemmin kukaan ole kysellyt sen enempää asian perään. Ainoat kommentit ovat tulleet sormuksen "erikoisuudesta" - yhdistelmä valko- ja keltakultaa.

Ulkona kaapista olen, mutta kun en muutenkaan tapaa keskustella tuntemattomien ihmisten kanssa yksityiselämästäni, niin enpä tuota sormustakaan liiemmin kommentoi. Esim. asiakkaat työpaikallani saattavat olla hyvinkin uteliaita, mutta heillekin totean vain, etten puhu yksityisasioistani työpaikalla. Yleensä kyllä ymmärtävät aivan hyvin.

Olen seurustellut nyt vuodenpäivät tosi ihanan kundin kanssa ja kun " aika on kypsä " , haluaisin kosia romanttisesti uudenvuodenaattona .

Mikäs sen parempi alku uudellevuodelle.

Huh huh, nyt jännittää. Pakko purkautua edes johonkin näin anonyymisti, kun oikein kukaan kaveripiiristä ei vielä tiedä asiasta mitään. 'Se päivä' eli hääpäivä on niin lähellä jo. No joo, todistamaan tulevat ihmiset tietysti tietävät, mutta ei heillekään viitsi jauhaa samaa asiaa koko ajan. Jännitys on kyllä ihan positiivista laatua, mutta koska en ole aiemmin kuvitellutkaan 'meneväni naimisiin', niin olo on vähän hassu.:) Asiasta sinänsä olen varma, lähinnä kai jännittää itse tilaísuus ja ennen kaikkea kuvassa käynti, koska en voi sietää kameraa. Arkeen kai tuo ei sinänsä vaikuta, ellei sitten johonkin turvallisuudentunteeseen tms. Aika näyttää sitten sen.

Onhan se jännittävää.. Mentiin jouluna kihloihin.. :)

Minä olisin aikaisemmissa suhteissani toivonut sitä, että kihlautuminen sitoutumisen osoituksena olisi ollut edes mahdollinen vaihtoehto, mutta törmään aina siihen, että toinen ei ajattele samoin. Vaikka siis suhde on pitkäkin ja ollaan onnellisia, ainakin aikamme, niin se virallisempi sitoutuminen pelottaa niin paljon ettei sitä askelta haluta ottaa. Pelätäänkö sitten, että silloin on pallo jalassa, ja joskus tulevaisuudessa vastaan voi tulla joku vielä parempi, eli parempi pysyä ikänsä sitoutumattomana? Siten on niitä, joilla on sellainen periaate, että kihloihin tai naiminiin ei ikinä mennä. Sitä näkyy sekä homoilla että heteroilla. Omassa elämänpiirissäni olen edustanut vähemmistöä, kun ahjattelen että haluaisin osoittaa rakkautani myös sitoutumalla virallisemmin siihen joka rakastan. Sitä paitsi se tekisi olon turvallisemmaksi jollain tavalla.

Täytynee jatkaa avautumista, kun sen kerran aloitin. Tärkeä päivä oli eilen, eli olen nyt sitten 'virallisesti rouva'.;) Rekisteröintitilaisuus sinänsä oli simppeli, enkä edes kauheasti jännittänyt enää h-hetkellä. Enemmän taisi jännittää valokuvassa käynti ennen sitä. Kuvaajat olivat muuten tosi ammattilaisia, ilmekään ei värähtänyt, vaikka 'hääkuvattavana' olikin kaksi naista. Kiitokset heille!

Rekisteröinnin jälkeen sitten menimme muutaman kaverin kanssa drinkille ja syömään. Varsinaisesti kerromme asiasta kaikille vasta tulevissa bileissä, jotka järjestetään kyllä ihan eri syystä. Sormuksetkin on, eli noudatimme hyvin perinteistä heterokaavaa tässäkin. Mielestäni kyse on samasta asiasta, joten miksipä ei.

Oli ihana tunne herätä tänä aamuna 'vaimon' vierestä. ;) Lievästä krapulasta huolimatta. Hauska havaita, että olen näemmä lopultakin päässyt eroon sitoutumiskammostani. Viime vuosiin asti olen ollut sitä mieltä, etten koskaan mene kihloihin tai naimisiin. Vai olenkohan vain sitten tavannut oikean ihmisen? Nyt tuntuu ainakin mielettömän hyvältä.

Tuon rekisteröimisen merkitys on mulle kai turvallisuudentunteessa, eli siinä, että vaikka ongelmia toki tulee vastaan jossain vaiheessa, ei ole kuitenkaan niin helppo 'lyödä hanskoja tiskiin'. Ja toisaalta myös siinä, että virallisissa yhteyksissä en halua, että parisuhdettani kyseenalaistetaan. Heteroillahan avoliitto rinnastetaan kuitenkin melko pitkälle jo avioliittoon, mutta minua ja tyttöystävääni ei houkuttanut ajatus kämppiksinä elämisestä viranomaisten silmissä.

Että sellaisia. Nyt sitten odottelemme lähipiirin kommentteja, kun huomaavat sormukset.

Onneksi olkoon sekä menestysta tulevaisuudelle!

Minäkin olen kovasti elänyt siinä uskossa, että kihlaus on lupaus avioliitosta. Ja koska avioliitto on varsin kirkollinen instituutio, joka on kirkon mukaan tarkoitettu miehen ja naisen väliseksi pyhäksi jne...olen päätynyt siihen lopputulokseen ettei kihloihin menossa ole mitään järkeä. Etenkin kun moinen lupaus on mahdoton Suomessa toteuttaa. Parempi vain kun pysyy kaukana kaikenmaailman hihhuleista ja heidän perinteistään... Tämä oli yksi niistä syistä, joiden vuoksi jätin kirkon.

Minusta tuo turvallisuuden hakeminen sormuksista on jotenkin sangen valtaisan kumma juttu.. Aivan yhtä helppo se on pistää astiat jakoon vaikka olisikin rengastettu. Aivan samalla tavalla, myös voi joutua petetyksi, vaikka olisi sormustettu/merkitty varatuksi jne. Minusta kihla/vihkisormus on sormus siinä missä muutkin, siinä ei piile ikuisen rakkauden salaisuutta, siinä ei ole ikuisten lupausten sinettiä tms.

Kihloihin ja naimisiin meno on kauniita asioita, kyllä minäkin naimisiin tahdon - sitten joskus.
Mutta se luulo ja ajatuskuva, että olo muuttuu sen myötä lopultakin "aivan varmasti turvalliseksi" on minusta enemmän kuin hälyttävää.

Mutta onneksi olkoon kuitenkin kaikille tuoreille ja vähemmän tuoreille pareille, toivotaan liitoillenne harmoniaa.:)

En tarkoittanut tietenkään, että sormus toisi täydellisen turvallisuudentunteen tai estäisi esim. pettämistä. Lähinnä ajattelen, että kriisin tullen avoliitosta on kuitenkin helpompi lähteä kuin 'virallistetusta' suhteesta, jo pelkästään muodollisuuksien vuoksi. Lisäksi itselleni olisi todella kova kolaus, jos eroaisin, koska olen aina ollut sitä mieltä, että menen naimisiin vain kerran elämässäni. Tuo ajatus pistänee yrittämään enemmän, mikä on kai pelkästään positiivista.

Turvallisuuden tunteella, eepu, tarkoitettiin tässä nyt aivan eri asiaa, kuin miten sinä sen ymmärsit. Onnellisen pointtien lisäksi turvallisuutta on myös se, että jos anti-heteroparin toiselle osapuolelle sattuu jotakin, on toisella osapuolella oikeus saada tietoja esim. sairaalasta.

Yksi tärkeä syy parisuhteen rekisteröinnissä minulle on myöskin se, että tiedän, että jos minulle sattuu jotakin, on minun lähimmällä omaisellani oikeus pitää huolta lemmikeistäni. Minä tiedän silloin, että ne ovat hyvissä ja vastuuntuntoisissa käsissä. Tiedän myös sen, ettei niitä voida viedä häneltä pois sen vuoksi, että olisimme lain edessä vain "kämppiksiä", jos vaikkapa sukulaisilla olisikin jotakin suuntautumistamme vastaan.

(Nämä eivät tietenkään ole ainoat syyt siihen, miksi olen rekisteröinyt parisuhteen rakkaani kanssa, ettei kellekään se vaan jää epäselväksi..) :)

"--että kriisin tullen avoliitosta on kuitenkin helpompi lähteä kuin 'virallistetusta' suhteesta, jo pelkästään muodollisuuksien vuoksi."

Kuulostaa pelottavasti ihmiseltä joka ripustautuu sokeasti rakastuneena toiseen ja tahtoo kaikintavoin pitää tämän itsellään, omanaan, muistuttaa sormuksen kautta, että on luvattu "myötä ja vastoinkäynneissä", että jos (tai kun) sellainen iso vastoinkäyminen sitten tulee (tai voisi ehkä tulla), niin sitten on tämä turvallisuuden tuoma asia, ei niinkään se itse sormus, vaan rekisteröinti, pienenä esteenä erolle, suurempana muistutuksena siitä, että täytyy jaksaa taistella ja jatkaa sitä suhdetta, täytyy vaalia sitä rakkautta joka silloin sai näin lupaamaan, tehdään edes vähän vaikeampaa siitä, että se toinen johon on kiintynyt pääsisi lähtemään.

Miten surkeita ovatkaan ne pariskunnat, jotka muodollisuuden vuoksi pysyvät yhdessä, eroamatta, kun on menty naimisiin ja kun on lapsia...Ainahan näitä syitä löytyy, niille jotka ovat sinnikkäämpiä sätkimään eteenpäin.

Epävarmaa..ehkäpä? eikö?

Ehkä olen nyt niin syvällinen ettette ymmärrä, mutta toivon että tämä hiukan kolautti, silti tarkoitukseni ei ole loukata ketään, kunhan vain herättelen. Jotkut nukkuvat liian syvää unta.;)

Ps.vaikka naapurista saa tehtyä sellaisen henkilön jolle luovutetaan sairaalatietoja ym. tärkeitä asioita, onnettomuuden sattuessa lemmikkien huolesta pitoa jen., eikä tarvitse silti naapuria vihille viedä.;D

Eepu: Enpä kyllä tunnista itseäni tai puolisoani tuosta kuvauksestasi. Kysymys kun ei ole ripustautumisesta tai ajatuksesta, että omistaisi toisen tms. Syitä on todellakin enemmän kuin nuo esille ottamani, mutta en pitänyt järkevänä ryhtyä kirjoittamaan romaania aiheesta. Tuskinpa ajatuksenani myöskään on elää väkisin suhteessa, joka ei toimi. Mielestäni on kuitenkin tervettä muistaa, että kriisejä tulee jokaisessa suhteessa, eivätkä ne aina silti tarkoita, että pitäisi erota. Enkä miellä itseäni surkeaksi ihmiseksi, jos olen valmis tekemään töitä suhteen eteen. Toinen asia on kokonaan sitten, jos suhde todella ajautuu umpikujaan, esim. väkivallan vuoksi.

Aiheen vierestä: en loukkaannu erilaisista näkemyksistä, mutta valitettavasti sinun kirjoitustyylisi tuntuu mielestäni alentuvalta ('Ehkä olen nyt liian syvällinen..'). Aidosti hyvässä keskustelussa jokainen kunnioittaa 'vastapuolta' ja tämän näkemyksiä, eikä lähde leimaamaan surkeaksi ihmiseksi tms.

Joka tapauksessa kiitos erilaisista mielipiteistä, rupeanpa odottelemaan vaimoani kotiin töistä. ;)

Eepu: Sinun kommenttisi todellakin kuulostavat lähinnä siltä, että haluat loukata, tai laittaa ihmiset jotenkin eriskummallisella tavalla katumaan asioita, jotka ovat tehneet.

Miksi on vaikea uskoa ja hyväksyä asiaa, jos toinen ihminen kertoo menneensä naimisiin ja toteaa vieläpä tehneensä sen oikeista syistä. Kuten hän kertoi, ei syynä ole pelkästään tuo "on vaikeampi lähteä suhteesta" -pointti.

Kummastelen useinkin kommentteja, joissa väkisinkin etsitään kaikki pienetkin asiat, joista voisi saada väännettyä väkisin jonkin negatiivisen asian. Kuin etsisi negatiivista neulaa positiivisesta heinäsuovasta.. Omituista.

Miksi on vaikeaa antaa ihmisen olla onnellinen? Tänne toki saavat ihmiset jättää kommenttinsa ja mielipiteensä. Sehän on meille kaikille sallittua. Mutta tuota negatiivisten asioiden etsimistä jokaisesta aiheesta en ymmärrä.

Jospa pistettäisiin pointit puntariin.. Kumpi laskisisikaan alemmas..? ;)