Mikä vialla?

Voisiko joku kertoa mulle, että mikä ihme mussa on vialla...?? Kaipaisin tosi paljon seurustelukumppania (yhden illan jutut on jo pidemmän aikaa kyllästyttäneet). Mulla onkin ollu viimesen parin vuoden aikana muutama tyyppi, joiden kanssa on ollut vähän enemmän kuin vain se yhden illan juttu. Ja nämä kaikki ovat vielä sellaisia, jotka ovat itse tehneet aloitteen. Aluksi ollaan ihan tosi ihastuneita, mut sitten vähintään kuukauden päästä kaikki nämä tyypit ovat tehneet ihmeellisen feidauksen tai lähes katoamistempun. Vaikeahan se on itse sanoa, mutta olen kuitenkin kuullut monesta lähteestä, että olen todella hyvännäköinen, joten ei ainakaan siinä pitäisi olla ongelmaa. Lisäksi mulla on paljon kavereita, olen sosiaalinen, ystävällinen, ei-painostava, ymmärtäväinen jne. Mikä siis mättää? Kaverit sanoo ettei vika ole mussa, mutta kyllä se nyt vähitellen alkaa valitettavasti tuntua siltä, kun kukaan ei tunnu jaksavan yrittää mun kanssa kuukautta pidempään. Surettaa :(

Kas ystäväiseni, se on se monelle niin tuttu asia - sitoutumisen pelko. Ei haluta sitoutua ja samalla menettää niitä omia pieniä iloja, satunnaispanoja, fuckbuddyja - eikä varsinkaan "jähmettyä" paikalleen... Homothan ovat iloisia, seurallisia ja sosiaalisia (näin ainakin väitetään).
"Kyllä se siitä, kunhan hintoihinsa tulee..." - kyllä se seurustelusuhde sieltä löytyy, kun sen aika on. Odottavan ( ja varsinkin kärsimättömästi odottavan) aika on pitkä - ymmärrän sen kyllä.

Noita asioita on varmasti jokainen jossain vaiheessa miettinyt. Toki aina, jos juttu ei toimi kannattaa sytyttää valot ja katsoa peiliin. Aina ja kaikissa tapauksissa ei itsessä kuitenkaan ole välttämättä muuta syytä kuin se, että on retkahatanut väärään tyyppiin ja ehkä kuvitellut jotain mitä ei koskaan ollutkaan, ainakaan tarpeeksi. Mutta jo tuokin vika on sen verran suuri ja voi aiheuttaa ikäviä tilanteita ja surua, joten siihen kannattaa ilman muuta puuttua.

Kuukausi ei ole riittävä aika oppia tuntemaan toista ihmistä ja hänen motiveejan. Toisaalta kuukausi on riittävä aika selvittää, onko ihmisestä kiinnostunut. Höh :( tuon lyhyen kuvauksesi perusteella kannattaisi ehkä miettiä miten noihin miehiin tutustuit, mitä heiltä odotit ja milliaisia he olivat? Millainen itse olit? Ehkä löydät jotain yhteisiä nimittäjiä, joihin voi jatkossa kiinnittää huomiota ja yrittää välttää ikävän toistuminen.

Dearest Höh,

Olet varmaan liian kivan näköinen. Musta tuntuu että kaikki täysin tavalliset tai "ei-kaikkien-mielestä-komeat" seurustelee onnellisina keskenään, ja nätit/komeat pojat saa vain näitä kuukauden kiinnostuksia, tai lyhyempiä. Mulla sama kokemus! Jatkuvasti äimistellään että "miten voi olla mahdollista että olet sinkku" ("edelleen" tai "taas") ja vastaushan on se että joko kukaan ei uskalla lähestyä sitä koreampaa kaveria, tai sitten vain panomielessä, ja sitten jos jotain sutinaa syntyy, niin se toinen osapuoli häipyy pian kun lahjapaketti on jo avattu ja sisältö on jo tylsää arkipäivää.

Samaa mieltä viimeisen kanssa. Itsellänikin vähän samaa ongelmaa. Edellinen ihastukseni näin jälkikäteen ajatellen taisi ihastua juuri ulkonäkööni ja minä luulin sen olevan jotain enemmän. Lisäksi luulen että häntä nakersi se, että aina kun olimme yhdessä liikenteessä sain paljon katseita ja huomiota muilta. Ehkä hän koki olonsa epävarmaksi kanssani ja halusi kostaa hylkäämällä ennen kuin olisin ehtinyt hylätä hänet. Ehkä hänen itsetuntonsa parani siitä kun sai jättää minut. :(

Heh, seurustelemattomuus-ongelmani kääntykin nyt LiianKomea-ongelmaksi :) Enpä ole koskaan ajatellut tuolta kantilta. Kurjaahan se asia on jos se tosiaan on niin. Kaikki kumppanini ovat kyllä olleet todella komeita katseen kerääjiä. Itse oon joskus tuntenut itsetuntoani vähän alhaiseksi niiden kanssa liikenteessä oltuani.

Juu kyllä näinkin päin, itse en suinkaan ole aina ollu se katseenkerääjä. Yksi suhde ainakin oli ihan kamala, kun kaveri oli niin herkku sekä naisten että miesten mielestä, että minua ei yksinkertaisesti huomannut _kukaan_ vaikka kuin olisin yrittänyt siinä vieressä heilua ja huitoa. Masentavaa sekin! Katselin sitten vähän rumemman kaverin. Toisaalta sitten oikein komeilla miehillä / kauniilla naisilla voi olla sitäkin vikaa, että eivät millään malta olla itseään "näyttelemättä" eli sitä huomiota myös halutaan.

Voi ei siis tuo ylempi "katselin sitten rumemman kaverin" oli vitsi, siitä unohtui hymiöt sun muut loivennukset perästä" 8-)

Hehe :) ehdinkin jo ajatella, että tavat ne on kullakin toimia :D

Joo, mulla on hyvin samanlaisia kokemuksia...en vaan kyllä valitettavasti osaa yhtään neuvoa. Oon ite ihmetellyt ihan samaa, että mitä teen väärin...? Vai teenkö jotain väärin? Jotenkin vaikeeta kuvitella sen olevan niiltä muilta mitään sitoutumiskammoakaan, koska munkin tapauksessa ne on aina tehneet sen aloitteen ja olleet ihan "rakastuneita" aluksi. Eli ihan sama homma ku sulla. Ei siinä muuta, mutta sitä alkaa pian muuttua ikävän kyyniseksi ja pelokkaaksi uusia ihastuksia kohtaan, ku ei enää usko oikein mihinkään :(

Tismalleen samat fiilikset!!

ne ei oikeesti osanneet rakastaa sua. sitä rakkautta ei oikeesti ollut.

monilla homoilla on just se et ne kyllästyy kauheen nopeesti ja ovat rakastuneet omaan ihastumisen tunteeseensa. sitä ne sit aina hakee uudestaan ja uudestaan.

Usein, omien kokemusteni perusteella, kannattaa miettiä miksi haluaa suhteen jonkun kanssa. - ja unohtaa kuvitelma että "tahtomalla" syntyy koskaan mikään suhde joka voisi toimia! Nuo tahtomiset (=Epätoivo?) ovat vain erityyppisten jo sillä hetkellä epäonnistuneiden suhteiden pidennyskeinoja - jos et tunne halua olla toisen kanssa niin tuskin enää on muusta kyse kuin yrityksestä pidentää väistämätöntä loppua tmv. Tuollainen molemminpuolinen ihastus usein liiankin nopeasti kääntyy tilanteeksi jossa tuntee itseään painostettavan ... Ja samalla alkavat nuo stereotyyppiset käyttäytymismallit/kyselemiset ja kun kaikki vielä pitää tehdä yhdessä tästä ikuisuuteen, esitellä perhe ja kaverit sekä alkaa samana tien ottamaan vielä itselle tuntematon (No, ketään ei voi kokonaan tunteakaan koskaan) ihminen osaksi elämää niin jää miettimään mitä toinen oikeasti hakeekaan ja miksi ... ja kun hieman jarruttelee menoa niin olet sitten vaikka mitä milloinkin; sitoutumispelkoinen (Ei, en ole), itsekäs (Kukahan tuossa tilanteessa se mahtaakaan olla?) tai ainakin epäillään ettet ole "tosissani" ja aletaan kysellä kuinka monen kanssa huoraa samalla tavalla jne jne. Ja tuossa kohtaa ainakin itse olen todennut tehneeni ihastuksissani pahan erheen ihmisen suhteen.

Ja keskustelu noista asioista on ollut monille (Siis, negatiivisista asioista) ylipääsemätön kohta jonka jälkeen sitten on joko näytetty keskisormea tai kadottu kokonaan ...
Välimuotojahan ei tietenkään useimmille ole ?

Ja sitten sen "oikean" kanssa mitään tuollaista ei koskaan ole edes ollut vaikka elo ei aina ollutkaan ihan pelkkää auringonpasitetta! Ilmankos sanotaan että ihminen rakastaa vain kerrran ja lopunajan etsii samaa uudelleen muista? :-)

Ei tuo tietysti heteropareilla sen paremmin suju vaikka eipä tuo paljon tietysti lohduta ... ;-)

Nii-in. Taitaa homoilla kuitenkin sitoutuminen olla harvinaisempaa kuin heteroilla? Kun ei saa käsikkäin kulkea ja suudella missä huvittaa, niin onhan se sillä lailla vaikeampi rakastua hullun lailla ja rakastaa, kokea sitä euforiaa ja "kaikki loksahtaa" -tunnetta. Sitten ajaudutaan jatkuvaan vaihtamiseen. Se euforia kun tulee pieneksi osaksi myös siitä että ympäristö ylistää ja tukee liittoa.

Nimim. Heterosuhteen hyvät puolet kokenut.

Tutulta kuulostaa, jos olet hyvännäköinen, niin ne tyypit ovat olleet kiinnostuneita sinusta lähinnä ulkonäkösi takia, mikä ei riitä pidempään juttuun. Ette ehkä vain ole samoilla aaltopituuksilla. Kannattaisi ehkä etsiä jostain, jossa voi tutustua ihmisiin paremmin ihmisinä, vaikkapa yhteisen harrastuksen puitteissa, tai jostain Setan pienryhmistä. Baareista ka discoista haetaan usein vain reittä.

Tää ei voi olla totta :( !!? Mulle tapahtu se taas. Tapasin aivan mielettömän upean miehen noin kolme viikkoa sitten. Hän oli itse huomannu minut ja otti oma-aloitteisesti selvää miten minut saa kiinni ja pian ottikin yhteyttä...hän vaikutti (ja vaikuttaa tavallaan kyllä vieläkin) tosi tasapainoiselta ja mukavalta tyypiltä. Noh, sitten treffattiin ja meillä synkkas tosi hyvin...harvoin ekalla tapaamisella tulee niin hyvin juttuun vieraan ihmisen kanssa. Tapailtiin muutaman kerran kunnes ekan kerran päädyin hänelle yöksi. Katseltiin leffoja ja hengailtiin ja päädyimme sitten harrastamaan seksiä. Ja se oli hyvää ja ihanaa. Pari kertaa tämän jälkeen hän jaksoi vielä soitella ja jopa kerran nähdäkin nopeasti, mutta sitten tapahtui tämä perinteinen katoamistemppu. Uskomatonta! En tiedä oikein nauraisinko nyt vai itkisinkö...? Kai tähän alkaa vähitellen tottua...vaikka taas vähän itkettääkin. Vaikeaa ymmärtää, jopa itseäni.... :(

Nimimerkki Höh :(, tahdon uskoa, että sinullekin koittaa vielä se aika, että joku oikeasti rakastaa vain sinua. Itsellenikään ei sitä ole tapahtunut, vaikka ikä lähenee koko ajan 30 vuotta. Halaus sinulle!

Jos etsii tosimielellä kumppania niin oikeanlaisen kaverin löytämiseen on yks erittäin helppo ja yksinkertainen keino: älä anna.

Feikit kaatolistan täydentäjät liukenee melko nopeasti jos ne ei saa mahdollisuutta kellistää sua petiin vaikka ensimmäisen viikon aikana. Lisäksi se on niin että seksin harrastaminen vie orastavalta suhteelta tavallaan kaiken mystiikan ja jännittävyyden. Jos haluaa saada selville onko kaveri aikeissa pysyä kuvioissa pidemmänkin aikaa niin kannattaa aluksi pihdata. Häntäheikit ei jaksa sellaista peliä katella vaan hakee panonsa jostain muualta. Tositarkoituksella liikkeellä oleva, aidosti suhun ihastunut mies jaksaa kyllä odottaa sänkyhommia ja arvostaa niitä kahta enemmän sitten kun sänkyyn päädytte.

Niin, kai oot oikeessa karvanoppa. Tähän mennessä se on vaan sit jossain vaiheessa johtanu siihen, ku kemia ja intohimo toisiaan kohtaan on tuntunut todella voimakkaalta. Enkä siis kyllä tämän edellisenkään kanssa ollut heti ensimmäisillä kerroilla...ehkä silti liian nopeasti...? Tämä alkaa vaan tuntua niin uskomattomalta, itse kuitenkin kun surumielisenä tämän keskusteluin muinoin aloitin...ja nyt olen taas samassa tilanteessa. Olen aivan varma, että seuraavan kerran ihanan miehen tavatessani olen hänen suhteensa hyvinkin epäileväinen ja epävarma. Kyynisyys kasvaa pakostikin kun näin tuntuu minulle aina käyvän :( Ja sillä tavalla pian itse tuhoan tulevat suhteeni. Persiistä.

Elämä ei ole noin mustavalkoinen. Oman ystäväni kanssa menimme sänkyyn heti ensimmäisellä tapaamiskerralla, ja vielä yli 6 vuoden jälkeen olemme onnellisesti yhdessä.

Onneksi olkoon.... sitä tässä sitten odotellaan........:)

Joillakin onnistuu, joillakin ei. Minä olen ollut kuvioissa jo 13 vuotta, ja pisin "seurustelusuhteeni" kesti puolitoista kuukautta. Niistä miehistä, joita olen tapaillut, osan kanssa olen mennyt heti sänkyyn, osan myöhemmin, osan en ollenkaan. Sama lopputulos kaikkien kanssa. Kaipa minä olen jotenkin viallinen. Viime vuosina olen vain valmistautunut yksinäiseen elämään. Se asia, mikä kaduttaa näin jälkikäteen eniten on se, etten tullut harrastaneeksi enemmän irtoseksiä silloin kun sitä olisi vielä herunut. Nyt senkin saaminen on jo vaikeampaa, kun kaikki kiinnostavat ikäiseni jo seurustelevat, enkä ole itse enää niin nuori ja kaunis.

Nyt olen alkanut tosissani miettimään, että mikä mussa on vialla. Nyt vaan täysin eri kantilta. Pidätte mua varmaan ihan tärähtäneenä tämän jälkeen...Noh, asiaan. Olen taas tavannut miehen. Tämäkin on tapaus, joka otti minuun yhteyttä nähtyäni mut kerran liikenteessä. Mentiin vähän niinkuin sokkotreffeille. Ja voi herran jumala, se tyyppi vei mun jalat alta! Uskomattoman komea, mukava, miehekäs, sosiaalinen, samat intressit, eli vain kaikkea sitä, mitä ihmisessä ihailen. Olin treffien jälkeen aivan pää pyörällä. Nyt ollaan sitten tapailtu muutaman kerran, enemmänkin vielä frendipohjalla, kun ei haluta hötkyillä, mutta välillämme on kyllä todella voimakasta vetoa. Nyt mun oma pääni on sitten ruvennut vammailemaan...musta tuntuu jotenkin oudolta. Vaikeaa selittää, mutta mä jotenkin pyrin välttelemään sen miehen näkemistä. Sitä on toki aina tosi kiva nähdä, mut jotenkin musta nyt sit vaan tuntuu, että haluaisin olla enimmäkseen yksin. Enkä osaa perustella tunteitani edes itselleni. Mitä ihmettä on oikein tapahtumassa? Syy ei voi olla missään kemioiden puutteessa tai sellaisissa, koska tämä tyyppi on tosiaan semmoinen johon voisin rakastua nopeasti päätä pahkaa. Voisikohan jotenkin olla, että tiedostomattani jotenkin suojelen itseäni noista aikaisemmista "suhteista" johtuen...?! Tää nyt on ihan perseestä, että minä, joka jo vuosia on valittanut yksin oloaan, sössin mahdollisen alkavan suhteen kummallisilla mielenailahteluillani. Höh :(

Hyvinkin tuttu tilanne, tunne sanoo toista ja järki toista. Sun täytyy nyt vaan tehdä psyykkistä työtä itses kanssa. Ota ihan iisisti ja voithan harkita että saman kerrot myös ihastukselles? Ymmärtää kyllä jos on yhtään sun arvoinen tapaus. Sitä on monesti niin hermostunut jos on ihastunut kunnolla. Koitahan pärjätä ja kerro miten kävi sitten ku oot aikas ottanu...?

Joskus joidenkin ihmisten kanssa tulee vaivautunut tunne, vaikka päällisin puolin kaikki näyttäisikin hyvältä. Siihen on yleensä joku syy. Kuuntele vaistoasi.

Hej Höh!

Minusta kuulostaa siltä kuin olisit vaalimassa sitä ensirakastumisen tunnetta. Tunteesi on alussa ollut hyvin voimakas ja nyt tunteen kehittyessä et ole valmis siirtymään eteenpäin. Olet siis (myös) rakastunut tuohon ensirakastumisen tunteeseen. Sinulla on myös setvittävänä paljon tunteita. Se vaatii omaa aikaa. Minun mielestäni kertomasi ei välttämättä (vielä) anna aihetta suureen huolestumiseen. Suhteen kestäessä konkretian ihanat asiat tavoittavat sinut joka tapauksessa.
Näe suhteesi läpi se toinen!

kommentoinpa nyt itsekin, vaikka olen keno naisiin päin ja keskustelussa on ollut enemmän miehet äänessä.

No kuitenkin. Minulla on ollut aikoinaan samoja ongelmia. Olen kaunis ja ilmeisesti ulkonäköni on hämännyt useimpia suhteeseen pyrkijöitä. Se on tosi kuluttavaa että antaa itsensä ihastua ja kiintyä ihmiseen ja sitten parin kuukauden jälkeen huomaakin, että ei teillä ole ollut oikeastaan mitään yhteistä, paitsi se ihastumisen tunne(joka luultavasti on kummunnut ulkonäöstä ja kemiasta). Noh, sitten otin itseäni niskasta kiinni ja ihan oikeasti päätin että en enää päätä pahkaa kiinny jokaiseen mielenkiintoiseen vastaantulijaan, joka osoittaa kiinnostusta(ja niitä on oikeasti riittänyt, koska olen tosiaan ihan viehättävä) Sinulla taitaa olla sama tilanne? Ainakin kirjoituksistasi päätellen ehdokkaita kyllä riittää, taso vaan ei ole aina niin korkea?

Viihdyn baareissa hyvin, mutta riittävien kömmähdysten jälkeen päätin että baarissa en enää tutustu kehenkään, tai ainakaan rupea elättelemään liikaa toiveita. Tämä on muuten aika paljon helpompaa kun löytää sellaisen tasapainon itsensä kanssa, ettei koko ajan akuutisti Kaipaa ihmissuhdetta. Ensin on opeteltava olemaan yksin ja tuntemaan itsensä, ennen kuin voi oppia olemaan toisen kanssa onnellinen.

Noihin aikoihin rupesin liikkumaan täällä netissä aika aktiivisesti, koska iltaisin ei sinkulla ole välttämättä aina niin hirveästi tekemistä ja yksinäistähän sitä tuppaa olemaan. Ja kuinkas kävikään... juuri kun olin rakennellut elämäni siihen jamaan, että olin tyytyväinen elämääni sellaisenaan, törmäsin netin kautta naiseen jonka päätin sitten tavata livenä. Kysymyksessä ei siis olleet mitkään sokkotreffit, vaan etsimme kumpikin biletysseuraa. Ja siitä se sitten lähti. Alussa tässä ollaan vieläkin, mutta mitä enemmän häneen tutustun, sitä enemmän ihastun häneen, enkä usko että näistä tunteista on enää paluuta takaisin kummallakaan.

Sinulle sanoisin, että älä pakota itseäsi suhteeseen, josta olet epävarma. Itse olen aina ollut sellainen kyyninen itseni kuuntelija, ja ajatellut etten koskaan voi löytää suhdetta, jossa olisin Varma että haluan olla sen toisen kanssa. Nyt olen joutunut heittämään sellaiset ajatukset tunkiolle, koska en ole ollut monestakaan tunneasiasta näin varma aiemmin. Ole kärsivällinen... Tunteita ei voi käskeä. Vaikka joku olisi päällisin puolin täydellinen, ei hän välttämättä kuitenkaan herätä sinussa rakkautta, kun taas joku mukamas täysin vääränlainen voi saada sinut hirmuisen onnelliseksi. Kyllä sen sitten tuntee kun juttu on oikea.

Uskon ja luotan, että kaikki käy vielä parhain päin sinullakin. Sitä oikeaa ei vaan niin kovin helposti löydä, mutta toisaalta, eikö ole mukava elää ja odotella jos uskoo että sellainen Oikea on tuolla jossain kuitenkin olemassa? Kärsivällinen täytyy olla, koska tuskin haluat tyytyä toiseksi parhaaseen? Sinuna koittaisin vähän rauhoittaa tuota deittailurintamaasi ja viettäisin aikaa ystävien kanssa. Onnellinen parisuhde lähtee siitä että olet tyytyväinen ennen kaikkea Itseesi ja elämääsi.

Paljon halauksia sinulle...
Älä vaivu epätoivoon!

Tai tällä kertaa Höh :) ! Kiitos Louise, mahtava teksti! Halauksia myös sulle!

Jestas.. millainen märehteminen tässä keskustelussa on päällä!!??

Olenkohan jotenkin "vammainen", mutta en mieti noin valtavasti omia tunteitani koko akan ja sitä olenko rakastunut vai enkö ole. Kuulostaa hiukan teinityttömäiseltä touhulta :-)

Jos miettisitte vähemmän niin vakisuhteitakin saattaisi syntyä paremmin.

Joillekin laatu merkkaa enemmän kuin määrä ...

Sax hyvä.

Semmoinen iänikuinen omien tunnetilojen vatvominen on kyllä aikas tylsää ja karkottaa hyvin nopeasti miehet läheltä.

Jos ei jaksa kuin tuijottaa omaan napaansa niin ei ihme jos joutuu olemaan pakkosinkkuna :-)

sax kirjoitti: "Joillekin laatu merkkaa enemmän kuin määrä ..."

Tokihan se noin on, mutta tarkoittaako laatu tässä tapauksessa "edustavaa ulkonäköä", hyvää toimeentuloa ja muita sellaisia sekundäärisia asioita vai onko kysymyksessä ihan aidosti laatu myös henkilökemian suhteen? Kumpikaan suhteen osapuolista ei yksin voi määritellä suhdetta - "it take´s two in tango" - sitä liiallista laadukkuutta hakiessa saattaa ne potentiaaliset suhteet jäädä syntymättä, ne suhteet, joissa henkilökemia toimii paremmin kuin tuollaisessa ulkonäkökriteerein "pakolla" syntyneissä suhteissa.
Yhä useammalla tuntuu olevan käsittämätön kiire parisuhteeseen - joka usein sitten kariutuu, nimenomaan väärin perustein ( ulkonäkö- ja omaisuus) aloitettuna. Eikö kannattaisi uhrata hieman aikaa ja vaivaa, tutustua ihmiseen ihmiseä paremmin ja antaa sen suhteen tulla ajallaan? Mihin tässä valmiissa maailmassa kiire on?

Kyllä tässä itsekin samoja virheitä on vuosien varrella tehnyt - ja tuloksenahan on vain rikkonaisia ihmisiä ja särkyneitä sydämiä. Aina kannattaa (eron jälkeen) miettiä kokonaisuutena, mihin suhde kaatui. Ja tietysti ottaa oppia virheistä, ettei niitä toista.

pohdiskelee jälleen kerran -A-

Kuules nyt Jakorasia, toi sun miesten kaadolla rehvastelu se vastaa tylsää on. Ehkä sä koet asian toisin kun täytät edes sen maagisen 25 vuotta joku päivä.

Jakorasia kirjoitti: "ei ihme jos joutuu olemaan pakkosinkkuna "

Pakkolunttu! :)

arkadas, kyllä se on se yhdessäolon tason laatu joka mulle merkitsee, ei mikään yksittäinen tekijä. En ole anything goes tyyppiä eikä mulla ole kiirettä suhteseen tai sänkyyn. Nistä asioista voit keskustella enemmän ton Jakorasian kanssa, sillä tuntuu olevan vauhti päällä. Mä jatkan maailman ihmettelyä omaan rauhalliseen tahtiini.

Sorgen.

Sax on tyypillinen näennäisälykkö, joka ei saa miestä :-)

Toiset kato saa halutessaan niin paljon miestä että on varaa valita eikä tarvi jokaiselle vastaantulevalle epätoivoisesti jakaa rasiaansa. ;)

"Jos ei jaksa kuin tuijottaa omaan napaansa niin ei ihme jos joutuu olemaan pakkosinkkuna"

Yleensä ne, jotka jakavat rasiaansa kaikille, eivät löydä miestä ja pysyvät sinkkuina, kun taas ne jotka eivät enää ole sinkkuja eivätkä halua jälleen tulla sellaisiksi, eivät jaa rasiaansa muille. Tulet kyllä huomaamaan tämän, kun ikää tulee lisää, eikä kukaan enää halua rasiaasi. Ota vain ilo irti sitä ennen, sillä kukaan ei halua lunttua, joka on ollut kaikkien käytössä vakituiseen suhteeseen, ja kun olet vanha ja kulunut, et saa enää edes irtoseksiä.

Ihmeellistä keittiöpsykologisointia Jakorasialta. Ei ole mitään ongelmia saada miestä tai miehiä minullakaan. Ei siihen oikeasti tarvita mitään ihmeellistä, että pääsee pukille tai ravintolan veskiin panemaan. Ei vaan kiinnosta minua, ei siinä ole tarpeeksi haastetta edes peliksi ja nautintokin on vähän niin sun näin, semmonen nysvääminen ei innosta. Ja puhun ihan kokemuksesta, miehiä on kuitenkin ollut.

jakorasia, eikös se ole ihan sama mitä minä olen? Pitäiskö kaikkien olla kuten sinä? Alkaako valinnan vara kaupungin miehissä jo niin loppumaan ;)

PS. Yhteenvetona:

1. Olen huomattavasti yli 25v

2. Olen ollut pitkässä parisuhteessa.

3. Minulla on akateeminen koulutus, mutta en ole pseudointellektuelli.

4. En voi sille mitään että alituinen omien tunteiden veivaaminen & vatvominen, mikä on tämänkin keskustelun lähtökohtana, on puuduttavan tylsää, itsekeskeistä ja teinimäistä.

Sori.

Tarvitseeko tässä yhteydessä vielä kertoa tolle jakorasialle minkä asian alituinen esittäminen on puuduttavan tylsää, itsekeskeistä ja teinimäistä, ainakin mun mielestä. Uskoisikohan se, jos sanoisin, että nuo panoretostelut on juuri sitä?

Sax: sun pitäis saada miestä ettet olis noin kireä :-)

Ja nuo analyysit vaan jatkuu... Jakorasia, en ole kireä- luonteeltani. Tuo jatkuva panoilla retostelu joka asian yhteydessä on vaan niin infantiilia, että menee yli hilseen. Ei tässä muuta.

Voe voe Jakorasia.... :)

Jakorasia: Ottaen huomioon pitkän, yli 25-vuotisen elämänkokemuksesi, pitkän parisuhteesi, akateemisen koulutuksesi, mutta epäpseudointellektuaalisuutesi, niin varmaan osaat vastata seuraavaan kysymykseenkin. Jos Sinusta omien tunteiden veivaaminen ja vatvominen on puuduttavan tylsää, itsekeskeistä ja teinimäistä, etkä pidä siihen liittyvistä keskusteluista, niin miksi ihmeessä sitten luet niitä, puhumattakaan siitä, että pistät vielä lusikkasi mukaan soppaan? Saatko siitä jotain nautintoa?

Tervetuloa kerhoon =)

Samoja ongelmia, toisaalta mun ehkä suurin ongelma on se, että itte ihastun aina vääriin tyyppeihin..