Homo plus Lesbo plus Lapset.......Onnea?

Olen 41 mies. Koko elämäni olen haveillut omaperhettäni, vaimo ja lapset, mutta 20 vuotta olen etsinyt "rakkautta" miesten kanssa. Olen kokenut oikein kuumia seikkailuja ja rakastunut aivan hullunkin. Mutta nämä miehet eivät antaneet minulle perheen.
Olisiko nainen, lesbo tai ei, kiinnostunut perustamaan perheen homon kanssa? Onko jollakulla kokemus tässä asiassa? Onnistuiko?
Luulisin, että 41 vuotiana ei olisi myöhäistä alkaa.

Saattaapa ollakin, että ylläoleva senssi-ilmoittelija on ulkomaalainen, ja se saattaisi selittää pahasti onnahtelevan kielenkäytön, mutta päällimmäiseksi vaikutelmaksi silti jää, että kirjoittaja on suomalainen, joka on ollut kännissä kuin käki.

Ennen kovin rankkoja johtopäätöksiä rekisteröitymättömänkin kommentoijan kannattaisi ehkä kuitenkin vilkaista nicin profiilia, joka löytyy helposti nimimerkin takaa.

Olen ulkomaalainen, enkä ollut kännissä, ainakaan tällä kerta.))

Ah, totta. Myönnän, että päällimmäinen vaikutelmani oli virheellinen (jos siis profiili on totuudenmukainen). Pyydän anteeksi.

ei se mittää, kai kannattaa olla vähän skeptinen tässä maailmassa

Miksi haluat perheen juuri naisen kanssa? Voihan kaksi miestäkin "saada" lapsen, kun järjestelee.

Niinku oikea Ranka sanoo tosi perheessä on äiti ja isä ja lapsi tai lapsia. Minäkin olen haaveillut samasta asiasta. Siittää oma lapsi oman naisen, oman vaimon kanssa, kasvattaa yhteinen lapsi ja olla perhe.
Homojen kanssa elämäni ei ole ollut hyvä. Olen tullut tien risteykseen ja nähnyt valon. Olen valaistunut ja löytänyt elämän oikean tarkoituksen. Heitän taakseni menneen elämäni ja aloitan alusta.
Kerron mielelläni miten löysin oikealle tielle jos kaipaat tietoa.

Ranka ei missään vaiheessa sanonut niinkuin RankaVALO väittää ja päättelee.

Niin, kerropa lisää RankaVALO, jotta saamme tietää mitä eheytysjärjestöä edustat.

Kävihän tuo jo selväksi. RankaVALO löysi lesbonaisen ja muutti yhteen hänen kanssaan. Sitten tehtiin muumimukimenetelmällä se yhteinen lapsi. Seurakunnan mielestä he ovat mallikelpoisia uskovaisia, kulissit ovat kunnossa kuten kaikilla muillakin.

En ole päättänyt kirkkoon, eikä vissin luostariin. Elämä jatkaa, ja tunteet ovat samat tunteet, haluan kyllä miestä vieressä.
Mutta en voi kuvitella kasvattaa lapsi toisen miehen kanssa. Tuntuu siltä, kuin varsinkin pienillä lapsillä pitäisi olla äidin rinta lähellä.
Ja miksi ei saisi olla semmoinen perhe missä isä ja äiti ovat parhaat ystävät, eikä välttämättä rakastelijat?

Olen itse kokenut helpotuksena identitettini vuoksi sen, etten ole koskaan halunnut perhettä tai lapsia. Monille ihmisille (ja varmasti homoillekin) nämä ovat erittäin tärkeitä asioita. Esimerkiksi lapsettomuus on monelle heteroparille todella suuri suru joka saa elämän tuntumaan tyhjältä,ehkä tarkoituksettomaltakin. Olen itsekin sitä mieltä että lapsella pitää olla hyvä äiti ja isä. Mutta ymmärrän kyllä homojakin tässä asiassa. Tästä mainitsemastasi "asettelusta" tulee kuitenkin mieleen muutamia ongelmia,joita sinun kannattaa ehdottomasti miettiä. Tottakai perhe voi olla sellainen jossa mies ja nainen ovat parhaat ystävät,se on lapsen kannalta ok ja ilman muuta hyvä asia. Tälläisiä järjestelyjä on tehtykin. Mutta olen kuullut usein että tälläiset suhteet ovat johtaneet eroon.
Eroista kertoneet ovat lähinnä maininneet syyksi sen, että pelkkä ystävyys ei ole ollut RIITTÄVÄ syy pitämään kahta ihmistä yhdestä. Suhdetta on ehkä kestänyt muutama vuosi ja sitten on erottu. Ihminen kaipaa myös seksuaalisuutta elämäänsä, koska se on perustarve. Miten toteutat sitä ihmissuhteessa jossa se ei homoseksuaalisuutesi puolesta onnistu? Sanoithan itsekin rehellisesti että "haluan kyllä miestä vieressä". Ehkäpä perustelet asian itsellesi sillä, että koska suhde naisen kanssa perustuu pelkkään ystävyyteen niin sinulla voi olla myös mieskaveri "siinä sivussa". Tämä periaate kaikessa moraalisessa hyväksyttävyydessään, on kuitenkin käytännön tasolla lienee hyvin hankala. Lapsi ja ystävyyssuhde naisen kanssa aiheuttavat monia suuria velvollisuuksia. Perhe-elämänne ja lapsen hoito vievät runsaasti aikaanne.Se on pysyvä velvollisuus ja vaatii aikasi täysipainoisesti. Perhe elämä ei voi olla mikään sivuharrastus. Et voi olla pelkkä viikonloppuisä.Etkä nauttia perhe elämästä vain silloin kun sinulle sopii.Lasta et voi myöskään jättää naisystäväsi vastuulle,naisystävälläsikin todennäköisesti olisi työnsä,menonsa ja harrastuksensa.Toimisit väärin häntä ja lasta kohtaan. Ei myöskään käy päinsä että hoitajat kasvattaisivat lapsenne. Nämä ongelmat syntyvät todennäköisesti silloin kun kaipaat myös miesseuraa. Miten käy perhe-elämäsi jos löydät miehen johon ihastut,rakastut tai jonka kanssa haluat viettää välillä aikaa tai peräti muuttaa yhteen? Entä jos naisystäväsi löytää miehen/naisen johon rakastuu ja kaipaa seksi elämää?Romassit ja rakastuminen tulevat lupaa kysymättä ja ennalta arvaamatta. Jos toiselle tai molemmille tapahtuu tämä niin perhe-elämästänne tulisi todellinen kahle ja vankila teille molemmille joka tekisi elämästä ankean ja veisi vapauden.Tuskin silloin enää ajattelisit perhe-elämän ihanuutta. Olisi ihmeellistä jos näin ei tapahtuisi koska lapsi ja hänen tarvitsemansa tasapainoisen kodin tarjoaminen eivät ole mitään vuoden parin projekteja. Näitä kysymyksiä sinun on mietittävä siinä missä mahdollisen naisystäväsikin. Tehdyt lupaukset saattavat myös rikkoontua. Teoriassa joku asia voi tuntua hyvältä mutta ei onnistukaan pitemmän päälle käytännössä,haavekuvat saattavat rikkoontua. Mistä löydät naisen joka haluaa tälläisen mainitsemasi suhteen? Niitä voi olla mutta harvassa! Koko suunnitelma voi kaatua jo siihen. Toivottavasti nämä kommenttini auttavat sinua miettimään tilannettasi ja mahdollisuuksia.
Mikäli toiveesi lapsesta eivät täyty niin toivon että se ei aiheuttaisi murhetta elämääsi.

Olen kuullut myös, että pelkkä SEKSIÄ ei ole ollut RIITTÄVÄ syy pitämään kahta ihmistä yhdestä. Montako heteropariskuntaa, joiden suhde perustui seksistä, ovat johtaneet eroon? Entäs niitten lapsien kohtalo?

Tiedän että kaikissa ihmissuhteissa on ongelmansa. Heteroilla hajoaa ihmissuhteita jatkuvasti ja lapsia jää heitteille. Tarkoitukseni ei ole väheksyä "erilaisia suhteita",suunnitelmiasi tai ylistää heterosuhteita paremmiksi.En missään tapauksessa tarkoittanut sitä että ihmissuhde vaatisi aina seksuaalista kanssakäymistä,kuten vastineestasi annoit olettaa ymmärtäneesi.Tottakai se voi onnistua jos tiedät että isänä et voi elää ja seurustella poikaystävien kanssa,niinkuin vapaana ollessasi. Jokainen tapaus on omanlaisensa. Lapsen hankkiminen varmasti antaa paljon mutta se tuo myös velvollisuuksia. On vain hyvä pyrkiä miettimään tilannettansa ja sitä jos kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Jos itse tekisin lapsen niin minulle olisi tärkeää yrittää antaa sille hyvät ja tasapainoiset olosuhteet ja koittaisin miettiä mahdollisuuteni siihen.Ihmettelen että hermostuit viestistäni, tai sitten et ymmärtänyt mitä ajoin takaa. Keskustelupalstoilla saa monenlaisia mielipiteitä ja ajatuksia,niitäkin jotka eivät miellytä. Sinä päätät ihan vapaasti mitkä niistä hyväksyt ja omaksut itsellesi sopivina.

Oletetaan, että ymmärrän velvollisuuksia lasten hankimisessa ja hoitamisessa, ja että tämä velvollisuus kestäisi loppu elämäksi. Mielenkiintoista olisi kuullaa mielipidettä ihmisiltä, joka aikoo hankia lapsia, tai jolla on jo perhe kotona. Oletteko te kaikki ihan varmaasti yksiavioisia? Kärsiikö teidän lapset jos teillä on treffit ja rakastelijat? Ymmärrättekö te teidän velvollisuuksia tässä asiassa? Ymmärsittekö silloin kun päätitte hankia lapsen, että tämä voisi aiheuttaa ongelmia teidän seksi elämässäänne? Entäs yksinhoitajia?
Hyväksyn kaikkien mielipidettä tässä forumissa.

Tuo on minusta ihan mielenkiintoinen kysymys. Itselläni on lapsia. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tottakai homo ja lesbo voisivat perustaa perheen, ja elää keskenään vanhempina.
Mutta, kun mainitsit nuo treffit ja rakastajat/rakastajattaret, alkoi mennä vaikeaksi. Pari vuotta voisi sujuakin, molemmat keskittyvät lapseen ja vanhemmuuteen, mutta mitä kun jompikumpi tai molemmat haluavat tapailla muita tai rakastuvat ja haluavat elää jonkun muun kanssa?
Sitä lapset eivät kestä. Muksut ovat siinä mielessä periaatteellisia, että isä ja äiti ovat yhdessä, tykkäävät toisistaan, ja lasten pää menee oikeasti sekaisin, jos molemmat juoksevat tapailemassa muita. Vaikka se vanhemmista olisikin ok. Aina sanotaan, että lapset kärsivät kulissiliitoista, ja mielestäni se on totta. Lapset eivät ole tyhmiä, ja näkevät missä mennään, eivätkä pysty käsittelemään asiaa. Jos normaalissa heterosuhteessa lapset kärsivät siitä, kun vanhemmat juoksevat vieraissa eivätkä pidä perhettä etusijalla, ei homous tai lesbous millään tavalla tee ko. elämäntapaa normaalimmaksi.

Sama pätee myös eronneisiin yksinhuoltajiin, kaikki, joilla on lapsia, tietävät, että elämänvaihe, jossa yh:lla on vaihtuvia kumppaneita, vaikuttaa lapsiin. Muksuista tulee huomionkipeitä ja itkuisia, turvallisuudentunne järkkyy ja saattavat saada psykosomaattisia oireita. Vanhemman mieli on koko ajan jossakin muualla, pitää tavata uusia ihmisiä ja esittää pitävänsä heistä, porukkaa tulee ja menee.

EM. esimerkit ovat ehkä hieman kärjistettyjä, mutta lasten kannalta aktiivisen homon ja lesbon liitto ei ole toimiva. Se on valhe, eikä lapsille ole hyväksi elää valheessa. Ennemmin tai myöhemmin tulee ero, kun toinen löytää sen, jonka kanssa haluaa elää. Lasten kannalta erot ovat usein erittäin traumaattisia asioita. En usko, että pelkkä biologinen vanhemmuus riittää pitämään mitään kasassa lasten kannalta.

Vastaus on minusta siis EI. Lapset ovat sen arvoisia, että tarvitsevat vanhemmat/vanhemman, jotka haluavat elää yhdessä alun pitäenkin, ilman kulisseja ja sekoiluja. Ystävyys ei riitä perustaksi, elleivät molemmat sitoudu elämään selibaatissa ja perheeseen keskittyen seuraavaa 18 vuotta. Muuten lähtökohta on väärä, lapsen kannalta.

Tiedän muutamia perheitä, joissa lapset asuvat joko äitien tai isien luona, mutta etävanhempi on aktiivisesti mukanana lapsien elämässä. Silloin lapsella on samalla tavalla kaksi perhettä kuin jos vanhemmat olisivat eronnet ja löytäneet uudet kumppanit. Ainakin näin ulkoa päin katsottuna näyttää olevan varsin toimivia järjestelyjä, joissa alusta pitäen jokainen osapuoli on tiennyt vastuunsa ja asemansa ja lapsetkin vaikuttavat onnellisilta.

Enamarian mainitsema malli on varmaan toimivin.

Kyllähän aika monet heterotkin ovat jaksaneet toisiaan vuosikausia pelkästään lasten vuoksi, mutta hekin ovat yleensä ainakin alussa olleet rakastuneita ja ovat sitä kautta vuosien mittaan tottuneet asumaan yhdessä. Seksiäkin saattavat edelleen harrastaa juuri sen verran, että vaikka tyytymättömiä olisivatkin, eivät vaivaudu lähtemään muualle. Kumpikaan näistä tuskin pätee homon ja lesbon pelkästään lasten kasvatusta varten perustamassa perheessä.

Voi tietysti olla, että joillakin riittää pelkkä ystävyys pitämään homman koossa eikä seksiä tarvita lainkaan, mutta useimmilla luultavasti ei. Ts. parempi kaksi hyvin toimivaa perhettä kuin yksi huonosti toimiva. Olisi kiva kuulla kommentteja joltain kahden perheen mallissa elävältä.

(20 vuotta olen etsinyt "rakkautta" miesten kanssa. Olen kokenut oikein kuumia seikkailuja ja rakastunut aivan hullunkin. Mutta nämä miehet eivät antaneet minulle perheen.)
unohtiko tänne kirjoittajat tuon? esim. joku kysyi miksi perhettä ei voi perustaa kaksi miestä... eiköhän se vastaus tullut jo selväksi tuossa vai?

Kaksi miestä (tai vaikka kolme) voi kyllä saada lapsia ja perustaa perheen vaikka yhden (tai kahden tai kolmen) naisen kanssa. Periaatteessa. Joillakin näistä voi olla seksiä keskenään ja jollain toisilla ehkä ei. Miksei homokin voisi rakastaa naista perheenjäsenenä ja vaikkapa lastensa äitinä, vaikka ei olisikaan ko. naisen rakastaja. Mikään kulissiliitto ei kyllä toimi(niinkuin ei valehtelu elämänfilosofiana muutenkaan),mutta tiedän kyllä eri muotoisia toimivia perheitä tai perheenomaisia yhteisöjä joissa erikoiset ratkaisut toimivat ihan yhtä hyvin/huonosti kuin vaikkapa vanhan hyvänajan (hetero)parisuhteeseen perustuvissa perheissä. Mikään perhe ei ole koskaan kuollut mielikuvituksen hedelmälliseen käyttämiseen...sen puutteeseen taas on nuivahtanut moni perhe, liitto ja yhteisö.

Erilaisille perhemuodoille on tietysti jossain määrin vaikeampaa saada yhteisön tukea ja hyväksyntää, mutta hyvin onnellisia ja tyytyväisiä lapsia olen tästä huolimatta mitä moninaisimmissa järjestelyissä nähnyt (jopa umpimielisessä kotosuomessamme :).

Olkoon perhemuoto mikä hyvänsä, lapsi on tärkein. Kun lapsi saa rakkautta, turvalliset säännöt elämäänsä, hän pärjää. Ihan omasta kokemuksesta voin kertoa. Rakkautta ja huomiota, turvallisuutta, hän ON TÄRKEÄ! Hän on persoona, yksilö, lapset ovat myös suvatsevaisia, toisin kuin me aikuiset useimmiten. Me annamme sen mallin lapselle miten elää, kun kannamme vastuun. Toki kaikki tarvitsevat sen miehen tai naisen "mallin" tässä ahdasmielisessä yhteiskunnassa. Ajatuksena, jos katsoitte ohjelmaa alastomana töihin...

Minä olisin varmasti tarvinnut pienenä terveitä transihmisen ja homon malleja. Sellaisia ei ollut lähimaillakaan, eikä muita kuiin heteroita kerrottu ees olevan olemassa. Silti pärjään kohtuullisesti, vaikka en saanutkaan niitä sukupuolen malleja ja malleja seksuaaliseen suuntautumisen samastumiseen mitä olisin luonnollisesti oman persoonani takia tarvinnut. Kaikkea ei voi saada, mutta kyllä sille lapselle ihmisen malli varmasti aika pitkälle riittää, sukupuolesta/suuntautumisesta riippumatta.