- 1 / 8
- MusicMan
- 4.8.2023 2:21
- 4.8.2023 3:19
Toisessa ketjussani puhuin romanttisesti kaipuustani naisiin, joka on ristiriidassa sen kanssa että tunnen olevani homo. Ehkä tämä "romanttinen kaipuu naisiin" on vain keino takertua siihen "vähäiseen heterouteen" mikä minussa on, koska homous pelottaa minua niin syvästi.
En alkuunkaan ymmärrä, miten on turvallista olla avoin tai edes puoliavoin homomies. Sana kun kiertää ja leviää. Ja lopulta päätyy myös pahojen ihmisten korviin.
Maailmassa on hyvin paljon pahuutta, meillä tarvitaan poliisi valvomaan katuja, että siellä olisi turvallista liikkua, eikä paikoin siltikään ole. Poliisi on arvostettu ja kunnioitettu Suomessa, koska "The only thing necessary for triumph of evil, is that good men do nothing."
Mutta poliisitkaan eivät ehdi paikalle useimpiin väkivalta- ja ryöstötilanteisiin. Etenkin suurissa kaupungeissa (niissä mihin homot perinteisesti pakenevat maaseutua) tuntuu että turvattomuus on lisääntynyt, puhutaan katuryöstöistä ja -jengien ilmaantumisesta. Poliisin korkea-arvoiset edustajat ovat sanoneet, että olemme jo Ruotsin tiellä. Tänne on haalittu paljon tietyn uskonnon edustajia, joille homot eivät ole OK. Tätä ei varmaan saisi sanoa, kun homojen pitäisi olla suvaitsevaisia, mutta on naurettavaa kiistää tosiasiat, joten sanonpa kuitenkin. Suvaitsevat vasemmistopoliitikot eivät tajua tätä ristiriitaa. Kun eivät oikein tiedä mitä pitäisi suvaita niin suvaitaan varmuuden vuoksi kaikkea mikä liikkuu. Minusta ristiriita on päivänselvä, ollut alusta lähtien.
Monet naiset ja miehet harrastavat kamppailulajeja, oppiakseen puolustautumaan. Tai menevät itsepuolustuskurssille. Jotkut hankkivat suuren koiran, jopa suojelukoiran, samaan tarkoitukseen, tunnen useammankin naisen joka on puhunut tästä. He eivät uskalla liikkua yksin ilman koiraa, ainakaan hämärällä.
Moni harrastaa kuntosaliakin osittain samoista syistä kuin kamppailulajeja. Naiset ja miehet. Harvalla heterolla se ulkonäkö ja hyvä olo on pelkkä motiivi. Parantunut turvallisuuden tunne on siinä se lisäbonus, josta ei ehkä puhuta mutta on silti. Joillekin se on päämotiivi. Itse käyn myös ja olen melko lihaksikas, mutta pelkään silti.
Liityimme NATO:onkin samasta syystä. Kamppailulajit, bodaus, suojelukoirat, NATO, kaikkihan ovat samaa jatkumoa. Puolustautumista ja varautumista pahaa vastaan. Jos Venäjä tänne tulisi, LGBT+ ihmisille koittaisi tuomiopäivän ajat. Sen vuoksi tarvitaan myös armeija, joka jokaisen kynnelle kykenevän tulisi parhaan kykynsä mukaan suorittaa (olen suorittanut).
Savonlinnan taidelukion homoja vainottiin pitkään. Kankaanpäässä ilmeisesti sama juttu, taidekoululaisia on terrorisoitu jo pitkään tällä motiivilla käsittääkseni? Virossa suomalainen homo pastori joka oli pitämässä puhetta Pride-tapahtumassa, pahoinpideltiin rankasti, kasvoista murtui useita luita. Päivä Räsäsellä tuntuu olevan somessa paljon anonyymia puolustajaa ja yläpeukuttajaa. Kun ihmiset voivat kotinsa suojista anonyymina kirjoittaa, olen nähnyt paljon julmia sanoja. Pride-lippuja varastetaan ja poltetaan.
Ukrainan sodan myötä tuntuu että synkkyys vain kasvaa, maailma kovenee. Ukrainakaan ei mikään homomyönteinen maa ole, luin uutisen sotaveteraanista joka oli joutunut miesjoukon hakkaamaksi Kiovan asunnosta poistuessaan, koska oli homo. Eikö sekään riittänyt, että homo oli sodassa puolustanut maataan?
Eurooppassa on maita joissa LGBT-oikeuksien kehitys on mennyt taakse päin, kuten Puola ja Unkari. Venäjällä kehitys meni myös taakse päin. Mitä takeita on siitä, että Suomessa ei käy näin? Perussuomalaisissa on paljon vastustusta, osa pinnan alla. Ihmisistä ei muutenkaan päälle päin näe mitä he oikeasti ajattelevat, esimerkki tämä Wille Rydman, joka on kokoomuslaisena kirjoittanut näitä rasistisia horinoitaan
(Itse tuossa kritisoin tiettyä uskontoa, mutta minä en ole rasisti, koska mikään rotu tai ihonväri ei ole minulle toista huonompi! Kyse on kulttuurista ja uskonnosta, valtauskonto ei äärimuodoissaan välttämättä eroa mitenkään vahingollisista ja umpihulluista kulteista, paitsi kannattajamääriensä osalta).
Miten homot uskaltavat? Miten se on edes puoliturvallista? En ymmärrä, vaikka kuinka yritän järkeillä sitä asiaa. En ymmärrä.
Ulkoministeri Haaviston ymmärrän, hänellä on turvamiehet jatkuvasti. Mutta miten tavalliset julkihomot?
En vain ymmärrä. Tunnen että joutuisin eläväksi maalitauluksi, loppuiäkseni. Väkivallan kaikkein todennäköisemmäksi kohteeksi. Jos joku hullu haluaa tehdä väkivaltaa jollekin viattomalle ihmiselle joka saattuu häntä ärsyttämään (tällaisia aina välillä uutisissa näkyy), eikö homoseksuaaliksi tiedetty mies ole kaikkein loogisin maali? Monia se asia tuntuu yhä ärsyttävän.
Enemmin tai myöhemmin joutuisin jonkun väkivaltaisen hullun maaliksi. En välttämättä ensimmäisenä vuonna ulkona kaapista, mutta toisena tai kolmantena. Ihan niin kuin teininäkin jouduin toistuvan väkivallan kohteeksi vuosien ajan, vaikka kukaan ei edes tiennyt tai esittänyt väitteitä että olisin homo. Heteroksi ne minua luulivat. Ärsytin ihmisiä muuten vaan, kai siksi että olin epäurheilullinen. Urheiluhullussa pikkukaupungissa se ei muuta vaatinut.
Tuntuu että olisi parempi vaan olla olematta homo. Tai parempi olla olematta ollenkaan, siis lähinnä. Heteroa pystyn leikkimään lyhyissä pätkissä, mutta sitten se alkaa ottaa päähän ja naisen kanssa tulee ero.
Olen miettinyt että voisinko vaan omistautua työlle, että onko se riittävästi tekemään ihmisen onnelliseksi. Minulla on yksi sukulainen jolla ei koskaan ollut ketään, eikä hän koskaan osoittanut mitään katkeruutta ulospäin. Oli hyvin toimelias ja skarppi nainen. Hän kuoli lopulta vanhuuten. Ehkä minun pitää vain kärsiä tämä. Olen jo aika monta vuotta kestänyt.
Soitan myös harrastuksena instrumenttia, josta saan jotain lohtua. Mutta eihän tämä kovin hääviä silti ole
Oletteko te tehneet jotakin varotoimia, valmistautunut jotenkin uhkiin? Olen miettinyt kyllä sitä ison koiran hankkimista. Ja että tulisi jotenkin helvetin varovasti kaapista, joillekin todella luotettaville ihmisille ja sitten toivoo että ne ei lavertele eteenpäin sitä. Mutta voiko sellaista edes vaatia? Sitten eläisi homoelämäänsä suljettujen verhojen takana, kumppanin kanssa julkisesti kämppäkaveria 24/7 larpaten.
Minua silti jotenkin sapettaa se, että turvallisuuteni olisi joidenkin muiden ihmisten käsissä. Itse kyllä pystyn hoitelemaan tätä kaappielämää, ja arvioimaan riskejä eri tilanteissa. Mutta jos se ei ole enää minun käsissäni että ketkä siitä asiasta tietävät ja minne sana on levinnyt, olo olisi uhattu. Miten voin kaupungilla vastaan tulevasta pelottavan oloisesta ihmistä tietää, onko hän saanut jotakin kautta tietää?
Olen aikoinaan kokeillut kertoa muutamille luotetuille ystäville että käyn läpi tallaista pohdintaa. Ja vannottanut että he eivät saa kertoa sitä eteenpäin. Ja huomaan että tunnelma muuttuu hyvin vaikeaksi, koska sitten he kokevat olevansa "minun kanssani" siellä kaapissa. Joku heistä sanoikin tämän suoraan minulle. Eli eivät voi kutsua ketään ulkopuolisia esim. illanistujaisiin, jossa olisin minä. Koska nämä ulkopuoliset sitten tekisivät heidät yhtä vaivaantuneeksi kuin minut, koska on salaisuus jonka vain minä ja ystäväni tietää, ja hän olisikin sitten "kaapissa" ikään kuin myös. Huomaan että nämä ihmiset ottavat etäisyyttä minuun, koska eivät halua jakaa sitä taakkaa. Joten olen lakannut kertomasta sitä asiaa. Mitä hyötyä on kertoa luotetuille ystäville, jos he eivät sitten enää halua minua mukaan mihinkään, koska eivät halua kaapittaa "minun kanssani". He vaatisivat sitä että olisin täysin avoin, jota tunnelma huoneessa rentoutuisi, oli sinne kutsuttu sitten ketä hyvänsä. Ja siihen en pysty. Joten olen lakannut kertomasta ihmisille, ja feidannut nämä harvat ihmiset elämästäni, jotka tiesivät kamppailustani. Kun he eivät kerran halua olla kavereitani paitsi silloin jos tulen täysin kaapista, antaa sitten olla. Olen luovuttanut sen suhteen että saisin rakennettua jonkun "rajatun turvallisen sisäpiirin" missä ihmiset tietävät homoudestani. Ja kaapittaisin sitten visusti muualla.
Nykyään elän kuin mitään näitä kertomisia ei olisi koskaan tapahtunutkaan, nämä ihmiset eivät enää vuosiin ole ollut osa elämääni.
En alkuunkaan ymmärrä, miten on turvallista olla avoin tai edes puoliavoin homomies. Sana kun kiertää ja leviää. Ja lopulta päätyy myös pahojen ihmisten korviin.
Maailmassa on hyvin paljon pahuutta, meillä tarvitaan poliisi valvomaan katuja, että siellä olisi turvallista liikkua, eikä paikoin siltikään ole. Poliisi on arvostettu ja kunnioitettu Suomessa, koska "The only thing necessary for triumph of evil, is that good men do nothing."
Mutta poliisitkaan eivät ehdi paikalle useimpiin väkivalta- ja ryöstötilanteisiin. Etenkin suurissa kaupungeissa (niissä mihin homot perinteisesti pakenevat maaseutua) tuntuu että turvattomuus on lisääntynyt, puhutaan katuryöstöistä ja -jengien ilmaantumisesta. Poliisin korkea-arvoiset edustajat ovat sanoneet, että olemme jo Ruotsin tiellä. Tänne on haalittu paljon tietyn uskonnon edustajia, joille homot eivät ole OK. Tätä ei varmaan saisi sanoa, kun homojen pitäisi olla suvaitsevaisia, mutta on naurettavaa kiistää tosiasiat, joten sanonpa kuitenkin. Suvaitsevat vasemmistopoliitikot eivät tajua tätä ristiriitaa. Kun eivät oikein tiedä mitä pitäisi suvaita niin suvaitaan varmuuden vuoksi kaikkea mikä liikkuu. Minusta ristiriita on päivänselvä, ollut alusta lähtien.
Monet naiset ja miehet harrastavat kamppailulajeja, oppiakseen puolustautumaan. Tai menevät itsepuolustuskurssille. Jotkut hankkivat suuren koiran, jopa suojelukoiran, samaan tarkoitukseen, tunnen useammankin naisen joka on puhunut tästä. He eivät uskalla liikkua yksin ilman koiraa, ainakaan hämärällä.
Moni harrastaa kuntosaliakin osittain samoista syistä kuin kamppailulajeja. Naiset ja miehet. Harvalla heterolla se ulkonäkö ja hyvä olo on pelkkä motiivi. Parantunut turvallisuuden tunne on siinä se lisäbonus, josta ei ehkä puhuta mutta on silti. Joillekin se on päämotiivi. Itse käyn myös ja olen melko lihaksikas, mutta pelkään silti.
Liityimme NATO:onkin samasta syystä. Kamppailulajit, bodaus, suojelukoirat, NATO, kaikkihan ovat samaa jatkumoa. Puolustautumista ja varautumista pahaa vastaan. Jos Venäjä tänne tulisi, LGBT+ ihmisille koittaisi tuomiopäivän ajat. Sen vuoksi tarvitaan myös armeija, joka jokaisen kynnelle kykenevän tulisi parhaan kykynsä mukaan suorittaa (olen suorittanut).
Savonlinnan taidelukion homoja vainottiin pitkään. Kankaanpäässä ilmeisesti sama juttu, taidekoululaisia on terrorisoitu jo pitkään tällä motiivilla käsittääkseni? Virossa suomalainen homo pastori joka oli pitämässä puhetta Pride-tapahtumassa, pahoinpideltiin rankasti, kasvoista murtui useita luita. Päivä Räsäsellä tuntuu olevan somessa paljon anonyymia puolustajaa ja yläpeukuttajaa. Kun ihmiset voivat kotinsa suojista anonyymina kirjoittaa, olen nähnyt paljon julmia sanoja. Pride-lippuja varastetaan ja poltetaan.
Ukrainan sodan myötä tuntuu että synkkyys vain kasvaa, maailma kovenee. Ukrainakaan ei mikään homomyönteinen maa ole, luin uutisen sotaveteraanista joka oli joutunut miesjoukon hakkaamaksi Kiovan asunnosta poistuessaan, koska oli homo. Eikö sekään riittänyt, että homo oli sodassa puolustanut maataan?
Eurooppassa on maita joissa LGBT-oikeuksien kehitys on mennyt taakse päin, kuten Puola ja Unkari. Venäjällä kehitys meni myös taakse päin. Mitä takeita on siitä, että Suomessa ei käy näin? Perussuomalaisissa on paljon vastustusta, osa pinnan alla. Ihmisistä ei muutenkaan päälle päin näe mitä he oikeasti ajattelevat, esimerkki tämä Wille Rydman, joka on kokoomuslaisena kirjoittanut näitä rasistisia horinoitaan
(Itse tuossa kritisoin tiettyä uskontoa, mutta minä en ole rasisti, koska mikään rotu tai ihonväri ei ole minulle toista huonompi! Kyse on kulttuurista ja uskonnosta, valtauskonto ei äärimuodoissaan välttämättä eroa mitenkään vahingollisista ja umpihulluista kulteista, paitsi kannattajamääriensä osalta).
Miten homot uskaltavat? Miten se on edes puoliturvallista? En ymmärrä, vaikka kuinka yritän järkeillä sitä asiaa. En ymmärrä.
Ulkoministeri Haaviston ymmärrän, hänellä on turvamiehet jatkuvasti. Mutta miten tavalliset julkihomot?
En vain ymmärrä. Tunnen että joutuisin eläväksi maalitauluksi, loppuiäkseni. Väkivallan kaikkein todennäköisemmäksi kohteeksi. Jos joku hullu haluaa tehdä väkivaltaa jollekin viattomalle ihmiselle joka saattuu häntä ärsyttämään (tällaisia aina välillä uutisissa näkyy), eikö homoseksuaaliksi tiedetty mies ole kaikkein loogisin maali? Monia se asia tuntuu yhä ärsyttävän.
Enemmin tai myöhemmin joutuisin jonkun väkivaltaisen hullun maaliksi. En välttämättä ensimmäisenä vuonna ulkona kaapista, mutta toisena tai kolmantena. Ihan niin kuin teininäkin jouduin toistuvan väkivallan kohteeksi vuosien ajan, vaikka kukaan ei edes tiennyt tai esittänyt väitteitä että olisin homo. Heteroksi ne minua luulivat. Ärsytin ihmisiä muuten vaan, kai siksi että olin epäurheilullinen. Urheiluhullussa pikkukaupungissa se ei muuta vaatinut.
Tuntuu että olisi parempi vaan olla olematta homo. Tai parempi olla olematta ollenkaan, siis lähinnä. Heteroa pystyn leikkimään lyhyissä pätkissä, mutta sitten se alkaa ottaa päähän ja naisen kanssa tulee ero.
Olen miettinyt että voisinko vaan omistautua työlle, että onko se riittävästi tekemään ihmisen onnelliseksi. Minulla on yksi sukulainen jolla ei koskaan ollut ketään, eikä hän koskaan osoittanut mitään katkeruutta ulospäin. Oli hyvin toimelias ja skarppi nainen. Hän kuoli lopulta vanhuuten. Ehkä minun pitää vain kärsiä tämä. Olen jo aika monta vuotta kestänyt.
Soitan myös harrastuksena instrumenttia, josta saan jotain lohtua. Mutta eihän tämä kovin hääviä silti ole
Oletteko te tehneet jotakin varotoimia, valmistautunut jotenkin uhkiin? Olen miettinyt kyllä sitä ison koiran hankkimista. Ja että tulisi jotenkin helvetin varovasti kaapista, joillekin todella luotettaville ihmisille ja sitten toivoo että ne ei lavertele eteenpäin sitä. Mutta voiko sellaista edes vaatia? Sitten eläisi homoelämäänsä suljettujen verhojen takana, kumppanin kanssa julkisesti kämppäkaveria 24/7 larpaten.
Minua silti jotenkin sapettaa se, että turvallisuuteni olisi joidenkin muiden ihmisten käsissä. Itse kyllä pystyn hoitelemaan tätä kaappielämää, ja arvioimaan riskejä eri tilanteissa. Mutta jos se ei ole enää minun käsissäni että ketkä siitä asiasta tietävät ja minne sana on levinnyt, olo olisi uhattu. Miten voin kaupungilla vastaan tulevasta pelottavan oloisesta ihmistä tietää, onko hän saanut jotakin kautta tietää?
Olen aikoinaan kokeillut kertoa muutamille luotetuille ystäville että käyn läpi tallaista pohdintaa. Ja vannottanut että he eivät saa kertoa sitä eteenpäin. Ja huomaan että tunnelma muuttuu hyvin vaikeaksi, koska sitten he kokevat olevansa "minun kanssani" siellä kaapissa. Joku heistä sanoikin tämän suoraan minulle. Eli eivät voi kutsua ketään ulkopuolisia esim. illanistujaisiin, jossa olisin minä. Koska nämä ulkopuoliset sitten tekisivät heidät yhtä vaivaantuneeksi kuin minut, koska on salaisuus jonka vain minä ja ystäväni tietää, ja hän olisikin sitten "kaapissa" ikään kuin myös. Huomaan että nämä ihmiset ottavat etäisyyttä minuun, koska eivät halua jakaa sitä taakkaa. Joten olen lakannut kertomasta sitä asiaa. Mitä hyötyä on kertoa luotetuille ystäville, jos he eivät sitten enää halua minua mukaan mihinkään, koska eivät halua kaapittaa "minun kanssani". He vaatisivat sitä että olisin täysin avoin, jota tunnelma huoneessa rentoutuisi, oli sinne kutsuttu sitten ketä hyvänsä. Ja siihen en pysty. Joten olen lakannut kertomasta ihmisille, ja feidannut nämä harvat ihmiset elämästäni, jotka tiesivät kamppailustani. Kun he eivät kerran halua olla kavereitani paitsi silloin jos tulen täysin kaapista, antaa sitten olla. Olen luovuttanut sen suhteen että saisin rakennettua jonkun "rajatun turvallisen sisäpiirin" missä ihmiset tietävät homoudestani. Ja kaapittaisin sitten visusti muualla.
Nykyään elän kuin mitään näitä kertomisia ei olisi koskaan tapahtunutkaan, nämä ihmiset eivät enää vuosiin ole ollut osa elämääni.