Miksi on niin vaikea päästää irti romanttisesta kaipuusta naisia kohtaan? (Homomies)

Onko muilla samanlaisia tunteita?

Tuntuu kuin sydämeni revittäisiin kahtia.

Tajusin tosi myöhään että olen poikkeava, johtuisiko siitä. Olin n.18 ilman että oli ollut mitään aavistusta. Kaikki ihastukset oli ollut tyttöjä siihen asti, muistan kuinka haaveilin yhdestä tytöstä joka oli rippileirillä samaan aikaan. Kun näin sen koulussa, sillä oli kivat tiukat farkut ja muistan että hakkasin hanskaan kotona sille muistikuvalle. Mietin yökaudet sängyssä pyörien että suudeltaisiin. Mutta en uskaltanut sille kertoa tunteistani. Oli muitakin ihastuksia ja heistä samanlaisia tunteita. Myös K-18 materiaali naisista kiinnosti teininä ja koin kiihottuvani siitä.

Mutta ennen kaikkea, minulla oli aina voimakas tunne siitä että haluaisin rakastaa jotain ihanaa tyttöä, olla sille hyvin hellä ja välittävä, suojella sitä pahalta maailmalta ja näin. Ajattelin olevani aika romanttinen.

Se oli ihan pienestä pojasta asti se tunne. Koulussa hyvännäköiset tytöt olivat jännintä keskusteluseuraa ja näin. Kun yksi niistä tuli kadulla vastaan, hymyili ja sanoi "Moi" ja onnistuin sanomaan coolisti "Moi" niin sydän hypähti kurkkuun.

Sitten jotenkin 18 ikäisenä tajusin, että hitto onko jotain vinossa. Ei ollut seksuaalisia kokemuksia naisten kanssa, kielisuudelman olin jo saanut ja kädestä pitänyt.

Mutta silti tuli tunne, että onkohan kaikki silti nyt kunnossa. Ei ollut tapahtunut mitään erityistä, mutta oli vaan pieni särö siinä omassa minäkuvassa, joka oli syntynyt ihan vaan liikaa erilaisia asioita (ehkä vähän masentuneessa mielentilassa) miettimällä. Särö joka jäi vaivaamaan.

Eikä se ajatus sitten jättänytkään rauhaan. Olo ei enää ollut rauhallinen ja luottavainen sen suhteen että on hetero, vaan säikähtänyt. Ennen sen kyseenalaistaminen ei ollut tullut edes mieleen. Eikä kyse ollut nuorempana mistään pakotetusta "on pakko olla hetero" -ajatuksesta, vaan vilpittömästi en ollut tajunnut ikinä. Ehkä sitten olin viaton nuori, mutta en mielestäni niinkään. Löysin itsetyydytyksen 13-vuotiaana ja näin pois päin.

Muistan kun ehkä 15-vuotiaana sängyssä sarjakuvaa lukiessani kävin läpi sen kelan että "Ai niin, homojakin on olemassa". Muistan että homojen olemassaolo ei vaikuttanut uhkaavalta tai pelottavalta (toisin kuin joidenkin kaverieni mielestä), ajattelin että noh he tuskin sille mitään voivat. Miehen suutelemisen ajatus tuntui kolkolta ja ankealta, mutta ajattelin että tuskin he sille mitään voivat.

En ymmärtänyt että miksi joku vihaa homoja, mulla ei ollut mitään homoja vastaan.

Kunnes sitten 18 täytettyäni ja vanhempana, siitä tulikin vaikea asia. Huomasin että suhtautumiseni oli muuttunut tyypillisemmäksi, toksikseksi "ei mitään homoja" äijäilyksi. Vaikken siitä numeroa tehnyt, mutta tajusin että asenteeni oli muuttunut.

Sitten vuosien mittaan aloin tajuta, että fyysistä alkukantaista vetoa naisiin ei ole juurikaan, tai miltei lainkaan. Aikuisena oli sitten seksiäkin naisten kanssa, mutta kyllähän sen huomasi jotenkin että ei magneetit vedä toisiaan puoleen ihan niin kuin pitäisi. Fyysisellä tasolla. Vaikka nyt jotenkin sainkin seisomaan. Romantiikka, pussailu ja läheisyys oli ihan parasta, tuntui kuin olisi taivaassa suunnilleen. Mutta kun piti ruveta seksihommiin, niin siitä tulikin huomattavasti vaikeampaa. Onnistui jotenkin, mutta hyvin vaikeaa.

Kuitenkin romanttinen kaipuu naiseen on voimakas, enkä ole koskaan pystynyt projisoimaan sellaisia tunteita toista miestä kohtaan. Näen usein romanttisia unia ja niissä on aina nainen. Vuosienkin jälkeen, aina vain nainen. En todellakaan koskaan ole nähnyt seksuaalista tai romanttista unta miehestä, niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaa. Monia vuosia on mennyt näin. Vaikka valveilla ollessa tajuan, että se olisi loogista nähdä homounia, koska sillä tavalla alakertani toimii. Mutta tunnemaailmani ei toimi, joten en sellaisia unia näe. Palaan unissani uudestaan ja uudestaan nuoruuteen, "jolloin olin hetero". Vaikka en unissa ole yleensä nuori, mutta kuitenkin, tajuatte pointin.

Vaikka kuinka yritän "totutella" ajatukseen miesten välisestä romantiikasta, vain naiseen kohdistuva romantiikka tuntuu aidolta ja vilpittömältä eikä pakotetulta ja muoviselta.

Se on niin helvetin outo tunne, kun sitten kuitenkin tajuaa että alakerta ei vaan toimi niin. Sydän ja tunteet sanoo voimakkaasti että naiset on ihaninta päällä maan, jalkoväli aivan päinvastaista.

Miksi minulla on niin kova tarve halata ja pussata tyttöä, olla tosi hellä, mutta miehiin en pysty kohdistamaan sellaista ilman että tulisi teennäinen ja väkisinpakotettu olo. Jos homous on "oma itseni" niin miksi se tuntuu niin pakotetulta, muoviselta ja väkinäiseltä, tunnetasolla? Mun tunteet ja sydän ei vaan toimi niin. Olen oikeasti yrittänyt kymmeniä kertoja (mielikuvatasolla, valveilla ollessa), ja aina siinä on sellainen itseinhon ja teennäisyyden paska sivumaku/jälkimaku.

Silti tuntuisi väärin olla naisen kanssa, ikään kuin olisin huijari ja rikollinen. Mulla ei ole sydäntä olla pitkää aikaa saman naisen kanssa. On lyhyitä juttuja. Koska koen että teen väärin sitä kohtaan. Mitä ihanampi, kiltimpi ja viattomampi nainen, sitä enemmän romanttisia tunteita tulee. Ja samaan aikaan, mitä kiltimpi ja viattomampi nainen, sitä enemmän väärin se on.

Silti en vaan pysty päästämään irti siitä kaipuusta, mikä kohdistuu naiseen. Miksi minusta tuntuu että minun pitää pakottaa itseäni rautakangella, hartiavoimin ja väkivalloin "omaksi itsekseni". (Hylkäämään voimakas romanttinen kaipuu, joka kohdistuu naisiin) Eikö sen pitäisi tuntua luonnolliselta ja helpolta.

Ja kauanko kestää, että se alkaa tuntua luonnolliselta ja helpolta? Vuosia on vierinyt, eikä ajatukset/tunteet/unet ole muuttunut.

Minua myös kiusattiin paljon koulussa, olen miettinyt onko kiusaaminen voinut "muuttaa" minut homoksi. Jotenkin särkeä miehisyyteni tai jotain sellaista. Mulla oli laaja kaveripiiri ja tytötkin ihan tykkäsivät minusta, mutta sitten oli tällainen tietty jääkiekkolijoiden porukka, jotka harrastivat fyysistä nöyryyttämistäni. Mietin että miten 18-vuotias voi "muuttua" jotenkin enää, vanhempani olivat sen ikäisiä kun tapasivat.

Ei, kiusaaminen ei muuta tai "muuta" ketään homoksi.

Romanttinen vetovoima toista ihmistä kohtaan on osa seksuaalisuutta, samoin kuin eroottinen vetovoima. Jos ne ovat luonnollisesti ja ponnistelematta sinussa, niin eivät ne ole hylättävissä tavoitteellisesti. Tuollainen yritys hylkäämiseen kuulostaa siltä mitä ns. eheytys on, eikä se toimi. Enemmän siinä tekee vahinkoa itselleen.

On nimittäin vielä ainakin yksi kelattava kela: "Ai niin, biseksuaalejakin on olemassa"

Oletko ajatellut, että voisit olla seksuaaliselta suuntautuneisuudeltasi biseksuaalinen? Kohdallasi ehkä romanttinen veto on voimakkaampaa naisia kohtaan, mutta eroottinen veto taas miehiä kohtaan? Ei olisi ennenkuulumatonta, että sama henkilö haluaa seksiä ja erilaista läheisyyttä eri tavoin sukupuolesta riippuen.

En usko että biseksuaali. Ainakaan niin merkittävässä määrin, että se tekisi naisen kannalta reiluksi olla hänen kanssa suhteessa.

En vaan pysty ajattelemaan "romantiikkaa" miesten välillä ainakaan kovin pitkää aikaa kerrallaan, se ajatus alkaa tuntua nöyryyttävältä ja ärsyttävältä aika pian. Heterona olisin varmasti ollut romanttinen ja hellä, enkä mies joka pelkää läheisyyttä (koska niissä heterosuhteissa joita on ollut, on ollut hyvin paljon romantiikka, avointa tunteiden osoitusta ja jopa "siirappista" läheisyyttä), mutta en usko että miehen kanssa voisin. Olisin varmasti hyvin vaikea kumppani, jonka kanssa ei juuri läheisyyttä ole, vaan tiuskaisisin seksin jälkeen että okei noniin nyt irti minusta.

Tai vaikka kun siskoni käy vanhempien luona aviomiehensä kanssa, he istuvat usein sohvalla käsikkäin tai pussaavat hieman avoimesti muun perheen nähden, normi keskustelun lomassa. Se on luontevaa eikä kukaan kiinnitä asiaan negatiivista huomiota. En ikinä voisi tehdä sitä vanhemmilleni tai muullekaan perheelle, että pakottaisin heidät katselemaan tuollaista näytöstä mies & mies. Kyllä he hyväksyvät homot, mutta silti en. Jos minulla olisi kumppani, pakottaisin sen käyttäytymään 100% kaverillisesti kaikkialla missä on muita ihmisiä näkemässä, eron uhalla. En tiedä suostuuko kukaan edes seurustelemaan minun kaltaisen kanssa.

Eli luulen että on vain voimakkaasti sisäistettyä homofobiaa, koska alitajuntani sensuroi unianikin (vuodesta toiseen), kuten kerroin. Koska kasvuikäni elin heterona ja minua kohdeltiin heterona, tunnemaailmani ja kokemukseni elämästä, tunteista, ihmisistä, kavereista jne. asioista kaikki johtaa niin voimakkaasti siihen yhteen perusajatukseen, siihen että miehen pitäisi olla naisen kanssa ja että vain se on kaunista rakkautta. Ja että miesten tulisi olla rempseän ja rehdin veljellisiä toisilleen, eikä muuta.

On eri asia "hyväksyä" homoutensa kuin että todella hyväksyisi sen. Tiedän mikä olen, mutta en pidä siitä, joten olenko hyväksynyt sen? Tavallaan joo tavallaan en. Enimmäkseen en, mutta ratkaisevilta osin kyllä. En silti ole onnellinen näin. Homouden hyväksyminen ei ole tuonut sisäistä rauhaa, vaan päinvastoin. Suo siellä, vetelä täällä.

Kiitos kuitenkin vastauksesta.

Ihan vain kommenttina tuohon hellyyden julkiseen (kadulla) tai puolijulkiseen (kylässä) osoittamiseen, niin omassa pitkässä parisuhteessani en juurikaan ole sen paremmin julkisesti kuin puolijulkisestikaan osoittanut hellyyttä kumppanini kanssa. Ylipäätään tulin kaapista ulos ja aloin seurustella vasta myöhemmällä iällä. Eikä tuo asiaintila ole itseäni pahemmin häirinnyt eikä minun ole siihen tarvinnut kumppaniani pakottaa. Toki tällainen ominaisuus olisi hyvä tuoda suhteen muodostuksen alkuvaiheessa esiin, joko verbaalisesti tai toiminnallisesti ennen kuin tuosta kerkeää muodostua potentiaalisesti isompi ongelma.

MusicMan, kertomasi mukaan sinulla on (ollut aitoa) romanttista kiinnostusta naisia kohtaan ja hahmotin, että sinulla on myös (ollut) eroottista kiinnostusta naista kohtaan (mainitsemasi hanskaan hakkaaminen). Jos tämä on (nykyään koetun) seksuaalisuutesi (ja sen suuntautuneisuuden) suhteen merkityksetöntä, niin ok.

Kukin on mitä on ja määrittelee itsensä, kuten parhaaksi näkee.

Sitä en täysin hahmota, mitä tarkoitat irti päästämisen vaikeudesta: tunnetko naisia kohtaan siis yhä jotain (romanttista), vai onko kyse siitä että haluaisit kyetä kokemaan jotain romanttista miehiä kohtaan samalla tavoin kuin muistat kokeneesi naisia kohtaan - vai jostain muusta?

Suhtautuminen etenkin julkiseen "imelään läheisyyteen" on jotenkin sellainen, etten tiedä pitäisikö siitä mitään sen suurempia johtopäätöksiä. Monille (suomalaisille miehille varsinkin) tuntuu olevan sellainen romanttinen ulostulo vähän haastavaa - enkä voi itsekään väittää olevani kovin helppo sen suhteen. Siinä mielessä kirjoituksesi herättää minussa ihan vastakaikua. Jotenkin minäkin koen käsi kädessä -hommat vaivaannuttavaksi katsottavaksi, tosin riippumatta oikeastaan mitenkään kuhertelijoiden sukupuolesta.

Kuten Harzan kohdalla, ei kuulu omallakaan kohdalla tapohini esiintyä julkisesti mitenkään kumppaniin liimautuneena.

Etenkin miesten välinen läheisyys toki on aika harvinaista nähtävää yleisestikin ja “sattuneesta syystä” sellaista nähdessään siihen itse kiinnittää erityistä huomiota. Muuten… mainitsemasi kuva rempseydestä ja rehtiydessä (miesten välisten suhteiden ihanteena) jotenkin tuo mieleen Tom of Finland -kuvaston. Siinähän toverillisesti vaan paukutellaan menemään.

Omalla kohdallani nuoruuden itsesyrjinnän taustalla oli oikeastaan se, että homoseksuaalisuus oli esillä lähinnä kahtalaisesti: olivat hyvin feminiiniset (ja ehkä kaunosieluiset) hahmot ja sitten olivat toisaalta ToF-tyypit. Näihin ToF tyyppeihin liitin vahvasti kaikenlaisen vapaan (ulkoilma)seksin ja muutakin sellaista, mistä en oikein pitänyt tai pidä edelleenkään. Lisäksi silloin oli aika lyhyt aika aids-kriisistäkin. Eikä toisaalta feminiininenkään rooli ollut millään tavoin minua varten. En kokenut kuuluvani kumpaankaan ryhmään, eikä minulla ollut käsitystä, miten muuten homoseksuaalisuuttaan olisi voinut "toteuttaa" kuin roolien kautta.

Olet kuitenkin syntyjäsi se mitä olet. Yksilössä seksuaalisuus ja kokemus siitä voi elää, mutta ei sitä voi oikein tavoitteellisesti muokata. Ne asiat herättävät eroottisesti ja romanttisesti mitkä ovat herättääkseen.

En tiedä onko tämä foorumi vain miehille, mutta satuin näkemään tämän keskustelun ja ajattelin tuoda oman näkökulmani kolmikymppisenä naisena.

Ymmärsin tekstistäsi että olet 18-vuotias. Ensinnäkin olet aika nuori ihminen ja edelleen "muovautumassa". (Itse tosin uskon että ihminen on muovautuu ja muuttuu läpi elämänsä.) Sanoit, "miten 18-vuotias voi "muuttua" jotenkin enää". Tarjoan tähän oman kokemukseni. Määrittelen itseni heteroksi, jolla on homoeroottisia tendenssejä. Seksuaalisuuteni heräämisestä (joskus 11-vuotiaana) alkaen siihen asti kun olin 20-vuotias, pidin itseäni käytännössä lesbona. Miesten fyysinen ulkomuoto ei herättänyt minkäänlaista kiinnostusta, sen sijaan katselin kadullakin vain naisia, eri ikäisiä, erityisesti muistan kiihottuneeni suurista rinnoista. Yläasteella muistan olleeni ihastunut rinnakkaisluokkalaiseen tyttöön. Olin kiinnostunut myös pojista, etenkin veljeni ystävistä, mutta se kiinnostus oli jotenkin kaukaista ihailua, eikä miesten/poikien ulkomuoto kiinnostanut. Sitten yhtäkkiä sinä kesänä kun olin täyttänyt 20, huomasin, että käsillä on jokin muutos. Istuin ratikassa ja katselin ulos, huomasin katselevani enemmän miehiä kuin naisia. Samana kesänä oli myös ensimmäinen suhde miehen kanssa. Siitä lähtien olen kokenut itseni heteroksi. Vaikkakin naiset kiinnostavat edelleen seksuaalisesti ja olen silloin tällöin päässyt sitäkin puolta itsessäni toteuttamaan.

Yleisesti ärsyttää paljon kuultu diskurssi siitä, että "seksuaalisuus on mitä on". Oma esimerkkinikin osoittaa, ettei se pidä paikkansa, vaan seksuaalisuus voi muuttua, ja on ehkä myös muutettavissa suuntaan tai toiseen?

Toinen keskustelija sanoi, että "kiusaaminen ei muuta homoksi". Olen tästä eri mieltä. En ollut kouluaikoina mitenkään päivittäin koulukiusattu, mutta koin että kavereita ei ollut niin paljon kuin olisin halunnut. Uskon kyllä, että syrjinnän kokemus ja hyväksynnän puute voi liittyä (homo)eroottisiin tunteisiin. Koska se on tavallaan seksin vastakohta. Kun joku haluaa harrastaa kanssasi seksiä, se on tavallaan suurin hyväksyntä, minkä voit häneltä saada (ainakin "liskoaivotasolla"). Siksi syrjinnän kokemuksessa voi muodostua sellainen haave alitajuntaan. Uskon, että tämä pitää ainakin omalla kohdallani paikkansa ja siksi minuun on jäänyt tiettyjä homoeroottisia tunteita. (Itse en kuitenkaan koe niiden olevan esteenä heterosuhteelle.) Toisekseen isä- ja äitisuhteella ja suhteilla sisaruksiin voi olla vaikutusta.

Koet, että "et ole hyväksynyt homouttasi". Alitajunnassasi eli unissasi ei kuitenkaan esiinny miehiä tai homoerotiikkaa (ainakaan toistaiseksi). Ehkä et ole hyväksynyt heterouttasi? Itse olen kokenut ja koen romanttisia tunteita vain ja ainoastaan miehiä kohtaan, enkä usko että tämä tulee muuttumaan (tosin never say never, mutta tämä puoli on minusta viime aikoina vain vahvistunut). Sen sijaan koen, että seksuaalisuus/erotiikka on fluidi ja muuttuva, välillä kiinnostaa enemmän miehen keho, välillä naisen keho. Mietin, saattaako sinulla esiintyä jotain samanlaista.

Sanoit, että sinulla on ollut vain lyhyitä juttuja naisten kanssa. Veikkaisin, että jos olisi jokin pidempi suhde naisen kanssa ja voisit vapaasti puhua hänelle tuntemuksistasi, niin ehkä asiaan voisi tulla selkeyttä? Ja tietenkin myös terapia voisi olla hyvä apu oman itsensä ymmärtämisessä. Muista, että olet hyvin nuori vielä ja voi olla että tulet muuttumaan vielä monella tavalla suuntaan tai toiseen.

Edellisessä nimimerkin anna postauksessa ei mainittu käsitteenä biseksuaalisuutta, vaan ainoastaan heteroseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus. Määritelmä "hetero, jolla on homoeroottisia tendenssejä" sopii mielestäni kuitenkin mitä selkeimmin biseksuaalisuuden käsitteen piiriin, etenkin kun tiedetään, että biseksuaalisuus voi ilmetä mielenkiinnon painottumisena kausittaisestikin.

Vaikka seksuaalisuus (ja mielenkiinnon suuntautuneisuus) voi elää elämän varrella, ei ole merkkejä siitä, että se olisi tavoitteellisesti varsinaisesti muutettavissa (ns. eheytysterapioitahan on tehty, ja ne on todettu tuloksettomiksi sekä haitallisiksi). Ei myöskään ole merkkejä siitä, että vaikkapa kohtelu nuoruudessa vaikuttaisi seksuaaliseen suuntautuneisuuteen. Suhteen vanhempiin tai sisaruksiin ei myöskään tiedetä vaikuttavan seksuaaliseen suuntautuneisuuteen. Se on virhetulkintoihin ja vääristyneisiin tutkimusotoksiin perustuvaa jo aikaa sitten kumottua käsitystä.

Elämänkokemukset voivat vaikuttaa kyllä siihen, pyrkiikö esimerkiksi välttämään joidenkin piirteidensä tuloa esiin ja siitä voi muotoutua ihan oikeaa itsesyrjintää ja itsensä kieltämistäkin.

Teoriassa ehkä voisi olla niinkin, että jotakuta olisi heterouteen liittyvistä asioista kiusattu, eikä tätä suuntautuneisuutta hyväksyisi itsessään - mutta hyväksyisikö sitten seksuaalisuutensa piirissä mitään sen laajemminkaan? Eikä oikein ole loogisesti perusteltua ajatella, että yleiset (hetero)seksuaalisuuden ongelmat jotenkin johtaisivat rakentamaan ”homoidentiteettiä”, saati että tuloksena voisi olla sisäsyntyistä eroottista/romanttista kiinnostusta. En oikein jaksa uskoa tällaiseen - koska jokseenkin kaikki ympärillä toimii oletuksella nimenomaan heteroudesta. Yleensä seksuaaliseen suuntautuneisuuteen liittyvä kiusaaminen liittyy (jollain tavalla muidenkin vaistoamaan vähemmän tyypilliseen) homoseksuaalisuuteen.

Tulkinnat nuoruuden ihmissuhteiden ongelmien vaikutuksesta suuntautuneisuuteen voivat itse asiassa olla väärin päin ajateltu syy/seuraus. On mahdollista, että muiden vaistoama jonkinlainen epätyypillisyys ja/tai oma epävarmuus vaikuttavat ihmissuhteiden dynamiikkaan: vaistomaisesti kommunikointi on erilaista sen perusteella, näkeekö toisen mahdollisena eroottisen/romanttisen kiinnostuksen kohteena vai ei. Näihin aikoihin asti homoseksuaalisuus on esitetty jollain tavoin heteroseksuaalisuutta vaillinaisempana. Siinä on näin päin tapahtuvalle itsesyrjinnälle tarttumapintaa kylliksi - ja itsesyrjintä voi ulottua kyllä uniinkin asti.

Seksuaalisuus (ja mielenkiinnon suuntautuneisuus) ei ole opittava asia, mutta syystä tai toisesta vielä löytymättömiä olemassaolevia polkuja voi aina löytää myöhemmässä elämänvaiheessa. Siksi ei ole hirvittävän hyödyllistä lokeroida itseään ehdottomasti, tai suhtautua omaan (itsemääriteltyyn) identiteettiin kovin muutosvastarintaisesti.

Erilaisista (itsemäärittelyyn perustuvista) selvityksistä on saatu arvioita, että miehistä homoja on noin kaksi prosenttia, kuin myös biseksuaaleja. Naisista taas homoja (lesboja) on vain runsas prosentti, mutta biseksuaaleja onkin yli viisi prosenttia. Heteroita miehistä olisi siis noin 96 prosenttia ja naisista 93 prosenttia. Tästä on päätelty, että naisten kohdalla seksuaalinen mielenkiinto olisi joustavampaa kuin miehillä.

Olen valitettavasti vanhempi kuin 18. Huomattavasti. 18 oli vain se milloin tajusin että jotain voi olla vinossa.

Minua kiusattiin nuorena julmasti ja väkivalloinkin. Vaikka olin aika normiheppu. Mutta ehkä en sitten ollutkaan, ehkä muut pojat vaistosivat jotain minussa mitä en itse vaistonnut. Olin pahaa-aavistamaton, enkä ymmärtänyt miksi minua vihataan. Harrastukseni olivat ihan normaaleja poikien harrastuksia, samoin pukeutuminen.

Muistan että kiusaaminen loppui siinä juuri 18 jälkeen. Ehkä aikuistumisen takia. Mutta esim. armeijassa joitakin kiusattiin, minua ei ollenkaan (toimin varusmiesjohtajana). Olin muuttunut ehkä "äijemmäksi" koska olin alkanut pelätä itseäni ja rakentaa "perisuomalaisen miehen" muuria. En minä mitenkään neiti ollut koskaan, mutta ehkä kiltimpi ja herkempi kuin muut. Aikuisena en enää itkenyt muiden nähden, mutta nuorena minut saatiin usein itkemään muiden nähden vaikka yritinkin sitä vastustaa, että itkisin vasta kotona.

Olen minä miettinyt, että onko "miehuuteni" tuhottu sillä kiusaamisella ja sitä kautta olen muuttunut homoksi. Enkä enää pysty sitä vauriota korjaamaan, vaikka miten nostelisin puntteja tms.

Näen niitä romanttisia unia naisista edelleen, viimeisen kirjoittamiskerran jälkeen olen nähnyt parikin mitkä muistan. En vaan pysty ajattelemaan että olisin romanttinen miehelle, tuntuu että jotain perustavaa laatua olevaa minusta romuttuu, jos olisin.

Miten minä sitten osaan toimia kaikkien muiden miesten kanssa luontevasti, kun 99% on niistä kuitenkin heteroita. Osaisinko enää ajatella miehiä veljellisesti kuten miehen tulee. Vai alkaako siinä sitten kuolaamaan kaikki miehiä, heteroitakin. Se olisi hyvin ahdistavaa, sekä minulle että heille. Mutta jos "päästää läpi" nuo tunteet, niin eikö suhtautuminen kaikkiin miehiin jotenkin muutu?

Mutta tajuan kyllä että alakerta reagoi miehiin voimakkaammin kuin naisiin. Siinä en vain osaa nähdä mitään kaunista. Tulee nopeasti itseinhoinen olo kuin vain yrittääkin kuvitella millaista se olisi.

Toisaalta tunnen myös (toisenlaista, moraalisempaa) itseinhoa siitä, että olen leikkinyt naisten kanssa romantiikka ja huijannut heitä luulemaan, että olen hetero. Onneksi en ole yhdelle naiselle tehnyt sitä kovin kauaa kerrallaan, joten kenenkään elämästä en ole vienyt isoa palaa. Pieniä paloja eri ihmisiltä, eri aikoina. En pidä itseäni sen huonompa siltä osin, kuin muitakaan lyhyitä suhteita harrastavia miehiä. Mutta en voisi huijata ketään pitkään suhteeseen, koska tiedän että se olisi kusetusta. Larppaan vähän aikaa heteroa, ja sitten kyllästyn ja kohta on joku uusi nainen.

Viime aikoina ei ole ollut ketään, on alkanut kyllästyttää ja olen "ei kenenkään maalla".