Onko tää normaalia?

Hei

Monta kk sitten kysyin täältä neuvoa siihen mitä tehdä kun eka kertaa elämässäni 26v nuorena miehenä ihastuin toiseen mieheen jonka luulin olleen kiinnostunut musta. Ja uskalsin jopa sosiaalisesta ahdistushäiriöstä huolimatta kertoo tunteista vaikka hän olikin hetero eikä tykännyt musta silleen. Hän kuitenkin halusi olla ystävä. Tosin oon vältellyt häntä mikä vähän soimaa omaatuntoa. Johtuu ahdidtushäiriöstä.

Osin miksi oon vältellyt häntä on se, että en halua tehdä hänen ja itseni oloa kiusalliseksi. Toinen juttu liittyy seksuaalisuuteen. Mulle on tullut jotenkin likanen olo asiasta. Siis sellanen "i feel my sexuality is predatory" ajatus. Tulee mieleen siis james charles jutut vaikkei mun tilanne oo sama ollenkaan - kyseessä vain väärinkäsitys. En oo siis yrittäny tai painostanu ketään mihinkään. Mulla on siis huono olo tai omatunto siitä jos oon mahdollisesti tehnyt hänen olonsa ahdistuneeksi jos oon vaikuttanut liian innokkaalta tai jos hälle on tullut fiilis että jahtaan häntä.

Onko tää normaalia?

Voivat tuollaiset ajatukset olla normaalia, mutta niihin jumiin jäämisen suhteen olisi hyvä koettaa tehdä jotain.

Kuten mitä? Moni sanoo "ei voida auttaa mene terapiaan". Ei oo niin yksinkertasta.

Hyödyllisempää on jos ihmiset jotka on kokeneet samankaltaista tai ovat kipuilleet saman asian kanssa kertoisivat miten ovat käsitelleet asian ja päässeet eteenpäin.

Pohdit: onko kokemasi normaalia.

Minä en ole suoranaisesti kipuillut noin, vaikka aikanaan kaikenlaista jumiin jäämistä ja itsetunto-ongelmaakin matkalla tuli koettua. Olen joskus ihan kotitarpeiksi pyöritellyt kaikenlaista päässäni ja miettinyt, miten minut koetaan. Minä pääsin eteenpäin pyrkimällä järkeilemään ja kasvamalla ajattelemaan: mitä sitten. Kyllä aikuiset ihmiset osaavat toimia, jos siltä tuntuu.

Onko hänen mahdollisesta ahdistumisestaan jotain konkreettisia merkkejä? Miksi ajattelet vaikuttaneesi liian innokkaalta tai ajattelet, että hän voisi kokea tulleensa jahdatuksi. Se, mitä olet kertonut vaikuttaisi vain avoimuudeltasi. Mainitsit ahdistushäiriösi ja näet sen syynä välttelylle. Voitko ajatella, että juuri tuo ahdistushäiriö on osaltaan aiheuttamassa noita tuntemuksiasi - ja voit ajatella niitä katteettomina: tämä ihastuksesi kohde ei oletettavasti koe taholtasi mitään ahdistavaa.

Minulla on lähes samankaltainen kokemus. 16-17-vuotiaana minua alkoi lähennellä koulussa ikäiseni tyyppi, ja niin sitten yhtäkkiä rakastuinkin tähän. Tunne oli todella voimakas, mutta tein kaikkeni että sain sen salattua tältä tyypiltä. Vieläkin epäilen tajusiko se sen vaiko ei, ehkäpä ei? Sitten tämän saman kanssa humalassa tapahtui ensisuudelma ja muutama muukin suudelma. Mutta en voinut enkä kehdannut kertoa että olin häneen rakastunut. Hänellä oli tyttöystäväkin, ja mietin että tämä minuun kohdistunut kiinnostus oli vain sellaista poikien pelleilyä eikä hän ollut täysin tosissaan. Lisäksi hän käytti alkoholia niin paljon että en jaksanut koulun päätyttä enään pitää yhteyttä, lisäksi minua häiritsi se hänen kiinnostuksensa tyttöihin. Ja muutenkin hän oli välillä epäkohtelias vaikka toisaalta ehdotteli sellaisia seksijuttuja ettei vielä ole kukaan ehdotellut. Niin jätin sitten hänet ja luulin että hän elää elämäänsä omalla tahollaan. Ihmettelin jossain vaiheessa kun ei enään numeropalvelusta löytynyt tietoja. Nyt sitten löysin netistä hautakiven kuvan ja hän on kuollut jo 14-vuotta sitten, itsemurhaan ja ollut täysi alkoholisti. Lapsikin oli syntynyt ja lapsen äiti laittanut välit poikki.
Vaikka tuonkin sain tietää, niin itkin niin että en ole vielä koskaan näin itkenyt, ehkä koska tämä oli ensirakkaus enkä sen jälkeen ole ollut rakastunut. Jopa kriisipuhelimeenkin piti soittaa, rintaa puristi ja jalat tuntuivat tunnottomilta. Aivan hävetti että reagoin näin voimakkaasti tuohon vaikka yli 20v sitten olen viimeksi nähnyt koko tyypin. Ja rakkautenihan oli aivan yksipuolista, se tyyppi olisi varmaan nauranut jos olisi kuullut minun olleen rakastunut.
Nyt hieman harmitti että en ottanut aiemmin yhteyttä, mutta jokin täysjuoppo olisi ollut ikävä nähdä ja masentavaa sekin. Luulin että olen lähes tunnekylmä tällaisissa asioissa mutta en sentään olekaan, vaikka ahdistava tunne.
-Kyllä nyt ajattelen että jos joku tällainen elossa on niin miksei sitä voisi tavata ja sanoakin että on tuntenut rakkautta, mutta tietenkin se on raskasta jos se torjuu ja on tyly jne.

Jäin miettimään, mitä Juke-hm kirjoitti. Oletuksena vaikutti olevan ajatus yksipuolisesta rakkaudesta ja toisen "pelleilystä". Asia voi olla toisinkin, tai voi olla olematta. Paha sanoa, kun ei ole itse nähnyt. Minä kuitenkin hahmotan esimerkiksi torjuntaa suljetusta kaapista, omien tunteiden kieltämistä, (ehkä bi)miehen yrityksen ainakin romanssiin homoksi olettamansa toisen miehen kanssa.

Meille ei kuitenkaan kerrota, mitä olisi tapahtunut. Vaihtoehtoisia tarinankulkuja voi tietysti aina miettiä.

Olisikin syntynyt romanssi miesten välille. Ehkä se olisi johtanut pitkäaikaiseen suhteeseen ja olisivat eläneet elämäänsä. Ehkä se olisi ollut vain lyhyt romanssi, mutta olisivat olleet sitä yhteistä seikkailua rikkaampia. Ehkä toinen ei olisi lääkinnyt jotain itsessään päihteillä ja toinen olisi oppinut ymmärtämään, että rakastuminen ja rakastaminen ei ole häpeä.

Mainittu oletus yksipuolisesta rakkaudesta on kyllä sellainen himmeli, ettei ole tosikaan.

Joo, kyllä sellaisiakin tapauksia on: yleensä sen huomaa siitä, ettei sieltä toisaalta tule mitään vastakaikua vaikka koettaisi lähentyäkin. Mutta jos sieltä toisaalta suunnilleen kaikin voimin ja kovempaakin kiskotaan lähemmäs, niin... yksipuolisuuden käsite saa ihan uuden merkityksen.

Pitkälti yli parikymppiseksi ihastumiseni olivat "yksipuolisia" siinä mielessä, etten ainakaan uskaltanut "homohäpeän" vuoksi lähestyä. Ja eiköhän niistä suurin osa ollutkin ihan yksipuolisia, mutta olen paljon myöhemmin tullut informoiduksi, että ihan kaikki taholtani yksipuoliseksi olettamani ei sellaista ollut. Pitkään myöhemminkin oli niin, etten uskonut omiin "mahdollisuuksiini" enkä osannut tai uskaltanut lukea merkkejä, vaikka olisi voinut kannattaa - olen saanut sittemmin suorinkin sanoin kuulla.

Kai se on jokin torjutuksi tulemisen pelko, joka joskus estää tavoittelemasta sitä, mikä synnyttää suuren tunteen.

Älä ota liikaa painetta itsellesi, kerran hyvän ystäväni kanssa tuli karmea tunne että tahdon suudella häntä, mutta vartija tuli parkkikselle häätää meidät.
Minä valikoin todella tarkkaan, 99% on not can do miehiä, mutta muutamien kanssa olisi ihan reaalia kysäistä että "olet niin kaunis ulko-asultasi että oletkos homoseksuaali"?
tähän voisi reaalisti vastata joko no taikka yes. yleensä todella kauniit miehet ovat homoseksuaaleja, he pitävät kasvoistaan huolen.
Älä ota sitä paineiden ottamista ja omaa masennustasi tavaksi, vaan unhoita ja elä elämääsi, se kaunis ihminen tulee varmasti vielä luoksesi.
T.Pappa 54vee (perkeleen wanha kääpä :) )

Voi eih, karmea tarina, mutta elämää opettava :(
itse kun käyn jouluna viemässä hautakynttilät 13:lle haudalle niin muistelen menneitä sukulaisia ja tuttavia.
on todella traadista että kuoli noin nuorena, mietin heti että ehkä
"olisin voinut olla pelastava enkeli".

mietin kanssa kaverin kanssa että kun hänelle sanoin kännizzä etttä "rakastan sinua"
niin hän vaan morkkasi "sanot noin vaan kännissä"
seuraavana päivänä olin selvinpäin ja sanoin hälle että olit sanonut eilen että "puhut vain kännissä tuollaisia"
niin selvin päin sanoin "rakastan sinua todellakin" mutta oli ex jengiläinen niin eihän status voinut sallia tuollaisen myöntämistä että hän rakastuu mieheen.
olen nykyään yrittänyt ottaa häneen yhteyttä, muistan puhelinnumeronkin ulkoa koska oltiin sitä hälle hankkimassa nmt-aikaan, ja pidin hänestä hyvää huolta, kuin pikkuveljestä jota minulla ei koskaan ollut, maksoin kännylaskua etukäteen 500mk.
koska olin duunissa ja se skolessa.
mutta ei nykyään hällä on nainen, eikä tahdo kuullakkaan minusta mittään, vaikka olen soittanut joskus, nyt olen luopunut toivosta kun on niin itsepäinen.
minkä helvetin takia ihmiset eivät voi ymmärtää että täällä on vain yksi elämä sitten game over, eikä mikään pole-position jossa on "life=3 left" jäljellä juttua.
jokainen elää mitenkäs elää.
tekisi mieli tällekkin kaverille pietarin portilla mennä avaamaan turpaansa
"nooh, oliko elämäni NIIN hyvä mitä tahdoit, oliko PAREMPI elämä ilman minua"

kyllä välillä saa maksaa takaisin samalla mitalla mitä itse saa.