Suomen Psykiatriyhdistys: eheytysterapioille altistuminen mielenterveydelle haitallista (juttukommentit)

  • 1 / 3
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 12.3.2021 20:56
Vihdoinkin!

Tätä lausuntoa olisi tarvittu jo paljon aikaisemmin. En ymmärrä sitä, miksi ammattilaiset ovat viivytelleet näinkin pitkään puolen valitsemisessa. Näytöt ovat olleet aivan selviä jo kauan aikaa sitten. Olen mielessäni aika kitkerä psykiatrikunnalle tästä myöhäisherännäisyydestä.

Puoskarilakia on odoteltu huomattavan kauan. Valmista ei vain tule. Liikkeellä on vahvoja lobbareita, joiden taustaorganisaatiot tahkoavat rahaa epämääräisillä tuotteilla ja menetelmillä käyttäen hyväksi ihmisten tietämättömyyttä ja ennakkoluuloja.

Vuosia sitten ranneliike.net paljasti aikamoisen joukon nk. sielunhoitajaterapeutteja. He olivat valmiita rahaa vastaan terapoimaan homoja heteroiksi uskonnollista lähtökohdista. Eräs heistä jopa KELAn korvauksia käyttäen. Mukana toimi jopa virallistettuja sairaanhoitajia, jotka eivät saisi moiseen toimintaan edes ottaa osaa. Sairaanhoitajaliiton pitäisi valvoa ja tällainen toiminta kieltää. Toisin kävi. Ranneliikkeen he ilmoittivat jutullaan pahoittaneen monen jäsenensä mielen.
On säälittävää, miten kristillinen eheytysliike onnistui vakiinnuttamaan suomen kieleen eheytysterapian käsitteen. Tiedotusvälineet ovat toistelleet sitä vuosia ilman minkäänlaista yritystä arvoneutraalimman käsitteen keksimiseen. Voisi puhua vaikka käännytysterapiasta sen sijaan, että ujutetaan vaivihkaa ihmisten mieliin ajatusta terapiasta, jossa haetaan muutosta "rikkinäisyydestä eheyteen".

Eheytysterapian käsitettä käytetään myös väärin puhuttaessa transhoitojen aloittamista edeltävästä psykiatrisesta arvioinnista. Se, että transhoitoja edeltää psykiatrinen arvio, jossa määritellään hoitojen tarpeellisuutta, ei tarkoita eheyttämistä, koska siinä ei yritetä saada potilasta muuttamaan mieltään. Arvioinnin tarkoituksena on varmistaa, että oikeat ihmiset saavat hoitoja, eikä mukaan tule ihmisiä, joilla on muita mielenterveydellisiä ongelmia transpyrkimysten taustalla. Tämä on todella monimutkainen alue, jonka samaistaminen "eheytysterapiaan" ei ainakaan auta sen ymmärtämisessä.
Teknisesti ottaen tässä ns. eheytystoiminnassa kyse on aivopesumenetelmistä. Vielä joitain vuosikymmeniä sitten uskottiin yleisemmin, että esimerkiksi homoseksuaalisuus olisi jollain tavalla omaksuttua käytöstä, ja että siitä poisoppiminen olisi joillain tekniikoilla mahdollista. Yhä vielä varsinkin joissain uskonnollisissa piireissä esiintyy tällaista käsitystä. Esimerkiksi Aito avioliitto -väen piiristä on viestitetty, että "hlbti-ideologian" esilläpidon myötä nuoret voivat rohkaistua "kokeilemaan" ja sen seurauksena etääntyä "normaalista". Tällaisia ajatuksia esittävät mielestäni lähinnä pelkäävät ajatusta oman korttitalon heppoisuudesta - ja ajattelevat, että kaikenlaisia "vietteleviä" ajatuksia välttämättä korttitalo pysyy kasassa muidenkin kohdalla.

Eheytyksen asemesta on aivan perusteltua puhua esimerkiksi puoskaroinnista.