- 1 / 1
- smo
- 18.12.2020 13:43
Poliisi pyytää lisätietoa ( https://poliisi.fi/-/lisatietoja-koskelan-henkirikoksesta-poliisi-pyytaa-tietoa-mahdollisesta-pidempaan-jatkuneesta-kiusaamisesta-ja-vakivallasta ) ja mediat kirjoittavat Helsingin Koskelassa 4. joulukuuta tapahtuneesta henkirikoksesta, jossa 16-vuotiaan nuoren surmasi kolme ikätoveriaan raa'asti. Jo aiemmin on esimerkiksi sosiaalisessa mediassa viestitelty, että uhri olisi ollut kiusaamisen ja väkivallan kohteena pitkään - ja nimenomaan tämän surmatyön tehneiden taholta.
Nyt poliisi on kiinnostunut mahdollisesta aiempaan kiusaamiseen liittyvästä. Poliisi selvittää, onko tekojen taustalla pidempään jatkunut kiusaaminen ja väkivalta. Poliisin mukaan on syytä epäillä, että samat kolme epäiltyä ovat kohdistaneet uhriin väkivaltaa myös aiemmin ja taustalla oleva kiusaaminen on jatkunut pidempään.
- Tilannetta voisi kuvata siten, että kyseessä on ollut tilanne, jossa uhria on pidetty "kaverina", mutta samaan aikaan kiusattu eri tavoin. Olen varsin tietoinen, että termiin kiusaaminen kohdistuu kritiikkiä ja jotkut kokevat sen vähätteleväksi. Kun käytän termiä kiusaaminen, tarkoitan toistuvaa ja systemaattista toimintaa, jolla voi olla vakavia fyysisiä ja psyykkisiä seurauksia uhrille. Tässä tapauksessa kiusaamisen epäillään olleen niin vakavaa, että se on johtanut henkirikokseen ja kiusaamisen uhrin kuolemaan, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss Helsingin poliisilaitokselta.
***
Koskelan tapaukseen suoranaisesti liittymättä en ole voinut olla miettimättä, että erityisesti homoseksuaaleiksi arvellut pojat saattavat kohdata tilanteen, jossa otetaan tavallaan joukon liepeille kaveriksi, mutta samalla saatetaan kiusata rankasti, riippuen siitä, millainen ryhmä kulloinkin on koossa. Tämäntyyppisistä asioista on tarinoita.