- 1 / 2
- smo
- 10.5.2019 9:07
Elettiin 1980-luvun loppupuolta ja yläasteen fysiikan tuntia. Esiin nousi eräs tekniikkaan liittyvä yksityiskohta, jonka opettaja selitti (mielestäni) väärin. Tekniikasta kiinnostuneena tunsin asiaa. Oikaisin opettajaa, mutta tämä katsoi tulkinneensa asian oikein. Ei siinä mitään. Olisin varmasti tarkastanut asian myöhemmin kirjastosta (Googlea ja Wikipediaa ynnä muita netin lähteitä ei vielä ollut) ja selittänyt. Varsinaisen käännekohdan aiheutti oikomisintoni toppuuttelu muutaman luokkatoverin suunnalta: "kyllä se tietää, kun se on opettaja".
Tuona hetkenä tajusin, että minulla on aivan samat kyvyt ottaa selvää ja tietää sekä päätellä asioiden riippuvuussuhteita kuin kellä tahansa muullakin. Silloin lakkasin luottamasta kritiikittä auktoriteetin asemaan nousseita/nostettuja, oli tämän asema mikä hyvänsä. Tuo hetki palaa mieleeni hyvin elävästi aina, kun koen "palapelistä puuttuvan paloja" jossain asiavyyhdessä. Jollekin se varmaan näyttäytyy "besserwisserisyytenä" ja toisille "vääntämisenä". Sori siitä.
Kolme vuosikymmentä sitten sain toki hyvityksen viikkoa kyseisen episodin jälkeen, kun asiaan palattiin ja olin varmistanut asian oikean laidan ja siihen liittyvän selityksen.
Noista pienistä sattumuksista voi olla kiinni esimerkiksi itseluottamuksen laatu.
PS. Valitettavasti eteeni ei vielä tuohon maailmanaikaan tullut sattumuksia, joka olisi auttanut kyseenalaistamaan (yleistä) käsitystä homoseksuaalisesta jonkinlaisena vaillinaisuutena. Siihen meni aikaa vielä kymmenisen vuotta.