Homojen metsäläisyys.
TV1-kanavalla alkoi uusi 8-osainen sarja ”Suomi on metsäläinen”.
”Metsä on veressämme. Onko suomalaisilla tosiaan maailman erityisin metsäsuhde? Juhani Seppää selvittää suomalaisen metsäsuhteen alkemiaa.”
Ohjelmaa katsellessa tuli mieleen - minkälainen suhde homoilla on metsään?
Kertokaa kokemuksistanne.
Onko homomies metsässä kuin kotonaan? Katseletko metsässä puuhailevaa heteromiestä kuin safarin villieäintä, kuinka luonnollisen aistikas se on liikkeissään? Sellaisen kun saisi pyydyksen...
Ja kuinka ollakaan, myös homojen edustaja Sami Sykkö on kuljetettu metsäiseen ohjelmaan seisomaan, jossa hän kertoo että hänelläkin on ihan oma metsäsuhde, tosin kovin etäinen, samalla hermotuneena ypärillään pörräävää ötökkää hätistellen.
Ohjelmassa esiintyy myös suosikkini, histoioitsija Teemu Keskisarja. Hänellä on aina kiinnostavaa sanottavaa.
Ohjelma on katsottavissa myös Yle-Areenassa:
https://areena.yle.fi/1-4469146Toki olisi ollut lämmittelyksi hauska kuulla myös ketjun aloittajan metsäsuhteesta.
Itsehän olen syntyjäni pääkaupunkiseudulta, jossa ei mitään mittaamattomia erämaametsiä juuri ole. Pikkupoikana lähimetsässä tuli kyllä leikittyä kavereiden kanssa. Nykyelämässä metsän kanssa olen tekemisissä lähinnä maalla kesäisin: muutama viikko keskellä metsää. Puoliskon suhde metsään(sä) on läheisempi. Minä en ajattele metsässä puuhailevia seksuaalisen suuntautuneisuuden kautta, enkä ajattele metsässä liikkuvien pyydystämistäkään. Vähän hupsu ajatus. Omalta osaltani aktiviteettini pihapiirin ulkopuolella metsän siimeksessä on lähinnä lenkkeilyä. Ihan mielelläni liikun metsässä muutenkin. Erityisesti kallioinen mäntymetsä on mieleeni.
Metsä kuuluu nuoruuteeni melko läheisesti, koska suurimman osan lapsuuttani asuin vanhempieni kanssa puutalossa Vantaalla. Kavereiden kansa tuli liikuttua paljon luonnossa, ja tietysti metsässäkin, oli kesä tai talvi. Mutta varsinainen erämies-touhu, ei napannut meikäläistä. Muistan kun minua miehekkäämpi naapurin kaveri harrasti mm. pienoiskiväärillä ampumista, ja tappoi sillä kerran oravan, jonka nylkemistä yhdessä suunnittelimme. Se oli minusta vastenmielistä, koska raato alkoi haista jo seuraavana päivänä, olihan kesä. Meidän kaveruus jäi pinnalliseksi, ja jatkossa luonnossa liikkuminen sujui toisenlaisten kaverien kanssa enemmän luonnosta nauttien ja havaintoja tehden. Teimme myös porukalla telttaretkiä Porvoon saaristoon, mikä oli ihan erityisen hienoa.
Olen asunut jo vuosikymmenien ajan kaupungissa, joten luontokokemus jää pakostakin vähäiseksi, mutta onneksi lähistöllä on paljon monimuotoista luontoa ja metsää, jossa hyvät mahdollisuudet ulkoilla.
Se muutama jakso per kokonaisuus, mitä olen Juhani Seppäsen luotsaamista "Suomi on sellainen ja tällainen"-sarjoista nähnyt, ovat olleet pitkästyttävää Suomi-mytologian kertausta. Tätä uusinta en ole jaksanut toistaiseksi katsella.
Suomen maantieteellinen alue on yksi metsäisimmistä maailmankolkista, joten ei liene ihme, että siellä asuvat ovat erityisen harjaantuneet kyseisen biotoopin suhteen. Asia muuttunee sitä mukaa, kun suurempi määrä sukupolvia on asunut urbaanilla alueella.
Oma metsäsuhteeni on hyvä. Tunnen oloni kotoisaksi useissa biotoopeissa, joista kuiva kangas tulee ehkäpä hyvänä kolmosena. Ykkösenä pitäisin Välimeren vyöhykkeen biotooppeja, kakkosena vuoristobiotooppeja.
Kasvoin pienessä itä-suomalaisessa kunnassa, eli käytännössä metsien keskellä, joten minusta on aina ollut jotenkin kornia sanoa, että on läheinen suhde metsään. Sellainen kuulostaa vieraantuneiden kaupunkilaisten sentimentaalisuudelta. Metsät ovat aina vain olleet tuolla ulkona ja olen tottunut olemaan metsissä.
Tällä hetkellä asun kaupungissa, mutta koska ollaan Suomessa, metsä on täälläkin ihan vieressä. Käyn lumettomaan aikaan kiertämässä läheisiä metsäreittejä, joista osa menee ihan korpimaisen luonnonsuojelualueen kautta. Talvella siellä ei voi käydä, koska raivopäiset hiihtäjät tulevat päälle sauvoineen.
Metsäiset kaupunkialueet ovat ihmeellinen ylellisyys, joka meillä on täällä pohjoisessa. En osaa kuvitella, millaista on elää isossa kaupungissa, jossa on vain hoidettuja puistoja muistuttamassa luonnosta.
Asun keskellä metsää ja rakastan luontoa ja eläimiä. Haisen myös metsältä, kun sahaan puita tai lämmitän taloa. Olen osa luontoa, eikä ole tarve muuttaa suhtautumista siihen. Kumppania täältä on vaikea löytää, muuten olen onnellinen.
