Seksi-into hiipumassa pitkässä parisuhteessa
Avaan keskustelun, johon toivon kommentteja etenkin pitkissä suhteissa eläviltä tai sellaisia kokeneilta.
Itse pitkässä ja monogamisessa suhteessa koht 10 vuotta eläneenä, olemme puolisoni kanssa huomanneet, että olemme päätyneet seksin kanssa eri linjoille. Asia siis havaittu, mutta siitä on kuitenkin melkein mahdoton puhua ilman riitaa. Rakastan puolisoni varauksetta, mutta sängyssä ei homma tunnu toimivan. Tuntuu että seksuaaliset tarpeeni ovat nykyään suuremmat ja myös "moninaisemmat". Alkusuhteessa harrastimme hyvin kirjaavaa seksielämää, mm. anaaliseksiä aktiivisesti (kumminkin päin). Ajan kuluessa roolit asettuivat siten, että minä toimin aktiivisena osapuolena. Seksi oli aina hyvää ja tyydyttävää kummallekin.
Mutta.. nykyisin anaaliseksi ei enää kuulu yhteisiin kiinnostuksenkohteisiimme. Suihinotto- ja runkkaussessiot ovat ainoa tapa harrastaa seksuaalista kanssakäymistä. Joskus vaatimalla pääsen rimmaamaan.
Suomeksi sanottuna en pääse tarpeeksi panemaan enkä saa myöskään munaa itse. Seksi ei ole pitkässä suhteessa tärkeintä, mutta nyt tuntuu, että vain tukahdutan omia halujani, koska minun kuuluu joustaa tilanteessa... Pornon kulutus kasvaa uhkaavasti
Miten asiassa kannattaa edetä?
En ole mikään parisuhdeterapeutti, eikä minulla ole ihan samanlaista kokemusta, mutta jos seksihalut meinaavat hiipua parisuhteessa, niin oikea ratkaisu ei todennäköisesti ole kierrosten lisääminen, vaan päinvastoin, palaaminen alkulähteille. Pornon ja yhteisen runkkailun voisitte jättää vaikka kokonaan ja sen sijaan alkaa taas niin sanotusti seurustelemaan ja tutustumaan toisiinne uudestaan.
Kuulostaa varmaan hömpältä, mutta uskon todella, että parisuhteen seksielämää pitää "resetoida" aina silloin tällöin, pitää aloittaa jollain tapaa uudestaan. Unohtakaa kaikki vanhat rutiinit ja jutelkaa siitä, mikä voisi olla kiihottavaa nykyään. Kiinnostukaa toisistanne uudestaan.
Moi
Itse olen samankaltaisessa tilanteessa, suhdetta takana noin kymmenen vuotta ja seksi muuttunut todella urautuneeksi ja usein aika innottomaksi. Myös meillä anaaliseksi poistunut valikoimasta. Tämä aiheuttaa todellista turhautumista ja kitkaa suhteeseen.
Meillä tilanne on johtanut siihen, että tällä hetkellä elämme avoimessa suhteessa, vaikka sitä aluksi kovasti vastustin ja vierastin. Ei ole ollut ihan helppo ratkaisu tämäkään, mutta toistaiseksi suhteemme on sen kestänyt.
Huvittavaa on se, että aiemmin pidin näitä homojen avoimia suhteita säälittävinä - nyt olen itse päätynyt elämään sellaisessa.
Mitään neuvoja en osaa valitettavasti osaa antaa. Ehkä seksuaaliterapeutti voisi olla teille ratkaisu?
Olen ollut 7 vuotta parisuhteessa ja seksi ei kiinnosta juuri ollenkaan, hellyyttä ja välittämistä osoitan miehelle muuten, mutta seksin voisi unohtaa kokonaan...
En kyllä halua seksiä vieraidenkaan kanssa sillä koko homoseksi on muuttunut niin sairasmieliseksi: Paljasperseily täysin status quo (ihme ettei durex yms. ole kokonaan konkannut) ja jengi viilettää tuolla erilaisine hiv-kantoineen. Chemsex jyllää. Sitten tietty vielä entisestääkin koventuneet ulkonäkö- ja ikäpaineet.
Teille jotka harkitsette avointa suhdetta, niin miettikää oletteko valmis hiv:iin ja siihen että putoatte etuoikeutetusta parisuhde-statuksesta takaisin sinne lihatiskiin. En näe avoimia suhteita enää parisuhteina, se on sitten ystävyyttä, kämppäkaveruutta tms.
Neuvoni on siis seksistä luopuminen, jossei se luista partnerin kanssa mutta muuten menee hyvin. MIKSI se seksi on niin tärkeää ettei sitä ilmankin voisi olla?
Rietas gay: kirjoitat "MIKSI se seksi on niin tärkeää ettei sitä ilmankin voisi olla?"
Toisaalta mielestäsi seksi on kuitenkin se, joka määrittää parisuhteen. Jos sitä harrastetaan suhteen ulkopuolella kyseessä ei ole enää parisuhde. Hieman ristiriitaista, eikö?
Sitten tuo HIV:n tuominen tähän keskusteluun. Olet varmaan kuullut turvaseksistä? "Paljasperseily" ja chemsex lienevät pienen vähemmistön harrastuksia.
Vastauksena viimeiseen kysymykseesi: ainakin itselleni seksi on biologinen tarve. Elämme vain kerran, ja seksi kuuluu minun elämääni oleellisena osana. Joku muu varmasti elää tyytyväisenä ilman seksiäkin.
Mitä tulee turvaseksiin: Jos hiukankaan seuraat homomediaa, keskusteluja niin se on on yhä useamman mielestä jo täysin vanhanaikaista ja tilalle tullut bb ja ehkä prep. Ennen pitkää seksiä etsiessäsi törmäät mieheen, joka ei suostu seksiin ellei panna paljaalla. Sitten joko myönnyt tai olet ilman.
Suomi on toki turvallinen pussinperä mutta turha luulla ettei chemsex tulisi tännekin. Esim. Briteissä, Alankomaissa ja Saksassa ihan tavalliset kunnialliset homot ikään katsomatta piikittävät piriä ränniin kuin Unelmien Sielunmessussa. Paljasperseilyn ohella saat siis päättää annatko pistää itseesi tötsit ennen seksiä. Ellet, äijä pakkaa vittuuntuneena kamansa ja häipyy.
Mitä avoimeen suhteeseen tulee, niin miten seksi muiden kanssa voisi olla vaikuttamatta parisuhteeseen? Kai sitä irtopanoakin kohtaan on tunnettava edes jotain ihailua, arvostusta ja hellyyttä? (Ellei sitten ammu piriä ränniin ja ole niin kemiallisessa kiimassa että kaikki kaksijalkainen tikapuita myöten himottaa.) Parisuhteessa tuollaiset tunteet pitäisi olla vain kumppania kohtaan. Jos joku pano tuntuu pintapuolisesti unelmien mieheltä, niin miten sen saman vanhan partnerin kanssa jaksaa?
En kiellä, etteikö tämä ole ongelma ja ideaalia olisi jos halut säilyisivät suhteessa aina tai sitten ne loppuvat molemmilta. Itse olen se haluton osapuoli omassa suhteessani ja olen osittain ratkaissut sen sensuaalisilla hieronnoilla joita annan miehelle, sen kai voi mieltää seksiksi. Pyrin kyllä muutenkin suoriutumaan edes 2-3 kertaa kuussa.
