George Michael on kuollut (juttukommentit)

  • 2 / 9
  • 370 menetyksen päivää
  • 26.12.2016 13:51
Lemmy Kilmisterin, David Bowien, Glenn Freyn, Princen ja Leonard Cohenin seuraan on liittynyt myös George Michael. Viimeiset 370 päivää on ollut menetysten täyttämiä päiviä.

Rest In Peace, everybody.
  • 3 / 9
  • human
  • 27.12.2016 22:24
Tulipa oltua taannoin Helsinginkin konsertissaan ja olihan siinä tulkitsijaa ja ääntäkin.

Sitten toisaalta elämät menevät eteenpäin ja sukupolvista ihmiset päättävät elämänsä luonnollisesti myös ja tekevät tilaa uudelle tulevalle, uuden tekemiselle.

Tähtiä on ollut, syntynyt ja kuollut ja tähtiä tulee jatkossakin olemaan.

Georgios Kyriacos Panayiotou hoiti omaan osuutensa musatähtitaivaasta ja vaipui sitten maan poveen, elämänsä omalla tavallaan kokonaan elettyään.

Mutta musiikki jää, miellyttää ja inspiroi kuulijakuntaansa.
Ja innoittaa, antaa haaveita uusille musiikkiartisteille, pyrkiä samalle tasolle, ihan uudella tavalla.

Musiikki elää, vaikka ihmiset kuolevatkin pois.
”Outside”-musiikkivideossaan hän laulaa rikolliseksi leimaamisesta"

Outside käsittelee puskaseksiä ja sen tuomaa jännitystä senkin jälkeen kun hänet oli tuomittu Sunset Boulevardin seikkailusta.

"And yes I've been bad
Doctor won't you do with me what you can
You see I think about it all the time
I'd service the community
(But I already have you see!)
I never really said it before"

George Michael oli tunnettu posliiniharrastuksestaan jo ennen sitä (huom: George Michael ei ollut biseksuaali, hyvä Human...). Julkisuuteen hän tuli vasta kiinni jäätyään ja käänsi "outtaamisen" voitokseen ainakin yhden biisin ajaksi. Michaelista maalaillaan nyt postyymisti kuvaa jonkinlaisena homopioneerina. Tosiasia on kuitenkin se, että hän pysyi kaapissa pitkään, ja ilmeisesti vieläkin, jos ei olisi jäänyt kiinni. Kiinnijäämistä hän kuvaili aikoinaan helpotuksena, ei tarvinnut enää salailla. Kaapin hän selitti perhesyillä. Ulostulon jälkeen huumehöyryiset otsikot kertovat toisenlaiseta kokemuksesta. Heroin kills.
  • 5 / 9
  • human
  • 28.12.2016 21:50
Mitenkähän tuokin oli, oliko Georgios Kyriacos Panayiotou kuitenkin biseksuaali, sillä https://en.wikipedia.org/wiki/George_Michael#Personal_life
Eli hänhän harrasti seksiä lukuisten naisten kanssa - ja sitä eivät kyllä homomiehet tee.
(tai ihan vastaavasti, kertokaa hoteromies, joka harrastaa seksiä lukuisten miesten kanssa?)
Ja kun olemmehan täällä Ranneliikkeen uutisistakin lukeneet, ettei homoja muuteta heteroiksi, eikä päinvastoin ja eiköhän sama koske myös bissejä.

Kommenttia muokattu: 28.12.2016 klo 22:01
  • 6 / 9
  • xxx
  • 29.12.2016 15:09
"I was a gay man. I didn't want to commit to them but I was attracted to them. "

On eri asia toimia kuin tuntea. Monet "pesunkestävät" homot ovat aloitelleet naisten kanssa. Ns heterosta homoksi on yleisempää kuin päivastoin, yhteiskunnan ja perheen vaikutus lienee tässä kohdin merkittävin tekijä. Ihmiset kasvatetaan heteroseksuaalisuuteen ja tuloksena on koko joukko kaappihomoja ja ulostuloja.
  • 7 / 9
  • xxx
  • 29.12.2016 15:15
"My depression at the end of Wham! was because I was beginning to realize I was gay, not bisexual."

Heterona poptähtenä Georgios Kyriacos Panayiotou harrasti seksiä naisten kanssa ilman tunteita, homona samat harrastukset pisuaareilla kunnes kohtasi elämänkumppaninsa - ja ilmeisesti sen ohessa.

https://en.wikipedia.org/wiki/George_Michael#Personal_life
  • 8 / 9
  • human
  • 30.12.2016 15:02
Georgios Kyriacos Panayiotouhan sairastui vakavasti 2012 ja silloin kristinuskovaiset rukoilivat että hän kuolisi - mutta niin ei silloin käynyt ja hän vastasikin kristinuskovaisille, ehtoollisviinin kera silloin näin:

http://perezhilton.com/2012-01-04-george-michael-responds-to-christian-group-who-prayed-for-his-death

Georgios Kyriacos Panayiotouhan ei ollut uskovainen, joten enään häntä eivät uskovaiset voi piinata.

http://hollowverse.com/george-michael/
  • 9 / 9
  • xxx
  • 31.12.2016 13:35
Georgios Kyriacos Panayiotou:n twiitissä lukee lainausmerkeissä 'Christian', voisit sinäkin, hyvä Human, erotella kirjoituksissasi nämä "kristilliset moraalinvartiat" aidosti lähimmäisenrakkauteen uskoviin.

Kristillistä vertauskuvaa Georgios Kyriacos Panayiotou käytti balladissa Jesus To A Child, tämä kertoo henkisyydestä jos ei niinkään uskonnollisuudesta.