Jääkiekkojoukkue vaihtaa sateenkaaripaitoihin (juttukommentit)

Erittäin tärkeä ja hieno ajatus on taustalla, ja tämä työ tulee varmasti auttamaan useita nuoria. Tuollainen kokosateenkaaripaita sopisi kuitenkin mielummin yhteen peliin kuin koko kaudeksi. Jos koko kauden mennään, niin sopivampi tapa olisi pitää vaikka jotain sateenkaaritunnusta olkapäissä tai hihoissa. Urheiluseurojen värit ovat kuitenkin melko pyhä juttu ja tällaisella paidalla ei joukkueen väreille juuri kunniaa tehdä. Fanit tuskin ovat erityisen innoissaan, vaikka onneksi niitä ei kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla ihan niin paljon olekaan kuin ylemmillä.
Eipä tuo pahalta näytä. Kerrankos niitä värejä muutetaan.

Seuran kotisivuilla on aiheesta enemmäinkin, ja fanituotteitakin kaupan: http://www.kirunaif.se/

Kiirunassahan on merkittävästi suomen- (meän-) ja saamenkielistä väestöä. Em. kielillä on siellä virallisen vähemmistökielen asema. Alueen vanhassa nimistössä on runsaasti suomensukuisia merkkejä.
Jääkiekkojoukkueen paidat ovat tavallaan hieno ajatus, mutta aidosti yhdenvertaisuudessa tulee kieltämättä mieleen ajatus, että hypätäänkö siinä myös "ongelmasta toiseen", eli pakotetaanko heterot pukeutumaan hlbt-sateenkaari-pakkopaitaan - samoin kuin hlbt-ihmisiä on "puetutettu heterous-pakkopaitaan"?

Olisiko hyvä ollut laittaa vaikka paidan toiselle puolelle heterous-väriyhdistelmäkin, vaikkapa vaaleansini-vaaleanpuna-setti? Ja ehkä se bissejen lippusettikin, missä on vielä sinisen ja punervan välissä lila vyöhyke.

Toki rainbow-lipulla ja väreillä on symboloitu myös ihan kaikkien identiteettien luonnollista vapautta ja ylpeyttä ja oikeuksia olla oma itsensä.

Tälläiset mainoksethan sopisivat samalla pelikaukalon laidoille

http://vadamagazine.com/wordpress/wp-content/uploads/2013/07/straight-pride-headline.jpg

Vai pitäisiköhän meidän homojen, lesbojen, trans-ihmisten, bissejen pukea päällemme vuoden ajan em. sloganeilla varustettuja paitoja? "tukeaksemme heterosti suuntautuneitten identiteetinmuodostusta"?
Muutoinhan persut voivat traumatisoitua ja itkeä pillittää, että perusheteroita sorsitaan.

- - -

em. kommenteissa esille tulleesta toisesta asiasta:
Pohjois-koillis-Ruotsin, Tornionjokilaakson ympäristön mäenkielihän on suomen kielen murre, mutta Ruotsi halusi lokeroida sen omaksi piskuiseksi kielekseen, jottei Ruotsissa tulisi paineita saada laajemmin käytetylle suomen kielelle samanlaista, toisen kansalliskielen asemaa, kuten Suomessa on ruotsin kielellä. Ruotsissahan on suomen kielen eri murteita äidinkielenä puhuvia määrällisesti enemmän, kuin Suomessa ruotsinkielisiä.

Kommenttia muokattu: 04.07.2014 klo 08:15
  • 4 / 9
  • Riquman1990
  • 5.7.2014 1:39
Ja toi paita päälle vielä ens vuoden MM-kisoihin Suomee vastaan, niin pilkka on taattu. ;D
  • 5 / 9
  • Havainnoija
  • 5.7.2014 2:26
"Ja toi paita päälle vielä ens vuoden MM-kisoihin Suomee vastaan, niin pilkka on taattu."

Suomesta tosiaan löytyy tynnyrissä kasvaneita enemmän kuin muista Pohjoismaista. Eräässä tietyssä puolueessa se nähdäkseni lasketaan ihan meriitiksi.
  • 6 / 9
  • Ossi Halme
  • 5.7.2014 17:31
Hyvin harvoin yksittäinen kansallisen sarjan joukkue valitaan valtion maajoukkueeksi, joten en usko tuon paidan tulevan vastaan MM-kisoissa. Sen sijaan maajoukkue eli Tre Kronor voi hyvinkin repäistä samaan suuntaan. Siellä on vahva halu tehdä asioita.

Ruotsalaista urheilua ei heti ymmärrä suomalaisesta näkökulmasta. Siellä on monta vahvaa palloilulajia, joiden kansainvälinen taso on kova, talous on kunnossa ja yleisöä riittää. Ruotsissa on täysin mahdotonta, että yhden lajin yksi sarja (kuten Suomessa Liiga) jämähtää huipulle, ja haastajan puutteessa muumioituu sinne.

Ruotsissa näkee jo ns. eettistä sponsorointia ja halu yhteiskuntavaikuttamiseen ja arvojen esiintuomiseen on vahva. Aiemman kommentoijan mainitsema pilkka on jännä asia. Ruotsissa pilkkakirves heiluisi, jos urheilutoimija haluaisi jämähtää paikoilleen. Suomessa taas moni muuten kannatettu asia jää toteutumatta, koska pelätään että joku pilkkaa siitä. Kyllä kai täälläkin vielä joskus aletaan kehittämään itsetuntoa, tai sitten ei.
  • 7 / 9
  • Riquman1990
  • 5.7.2014 20:25
"Suomesta tosiaan löytyy tynnyrissä kasvaneita enemmän kuin muista Pohjoismaista."

No, Suomi ei ookaan islamisoitumassa ihan ekana.
  • 8 / 9
  • Public eye
  • 6.7.2014 2:36
Niin, jääkiekkoilijoiden sateenkaaripaidat, tuo islamisoitumisen pettämätön ennusmerkki.
  • 9 / 9
  • SaintJudy
  • 10.7.2014 6:59
Muutoksen tuulahduksia. Jos paidat ihmetyttävät ja aiheuttavat polemiikkia, niin kumma kyllä sukupuolensa korjannut ja ehdollisen kilpailuoikeuden Kalevan kisoihin saanut Vera Räsänen ei? Ainakin "Rantsun" urheilutoimitus on sivuuttanut uutisen.

http://www.hs.fi/urheilu/Sukupuolensa+naiseksi+korjannut+Vera+R%C3%A4s%C3%A4nen+ty%C3%B6nt%C3%A4%C3%A4+kuulaa+Kalevan+kisoissa/a1404873712808

Lisää:
http://www.sul.fi/sivut/sukupuolensa-korjanneen-urheilijan-kilpailuoikeus